2008 12 20 20:12 GMT
Leimat lentelevät
Perussuomalaisten vaalivoitto kunnallisvaaleissa on todella hermostuttanut vanhat ja väsyneet puolueet.
Paavo Lipponenkin höyrähti.
Olen viime viikkoina ollut kepin nokassa milloin mistäkin syystä - kerran ihan omasta syystäni.
Leimat lentelevät, uusin vouhotus on fasismin ulvonta.
Olen yksi tämän puolueen neljästä perustajajäsenestä. En ole fasisti, rasisti tai kommunisti. En ole ääri-ihminen.
Olen nostanut muutamien muiden kanssa tämän puolueen nollasta nousuun. Tiedän miten se on tehty ja millä moraalilla.
Puolueen puheenjohtajana olen ollut pian 12 vuotta ja haluan jatkaa.
Puoluejohtajan tärkein ominaisuus on kestää henkistä epämukavuutta. Sitä, että joutuu syytetyksi aiheetta ja aiheesta. Tämä kestetään.
Olen nähnyt yhden puolueen konkurssin, tuntenut sen nahoissani, maksanut sen hinnan mikä maksaa piti.
En anna ääri-ilmiöille tuulensuojaa. Ne, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat, ihan ilman Timo Soinia. Jos sanoma ja sanoja eivät kestä, ne sortuvat.
Sanon suoraan mitä ajattelen. En pidä kommunismista, en pidä natsismista, ne ovat saman pimeän pakanuuden lapsia.
Olen Israelin ja juutalaisten ystävä.
En siedä ihmisvihaa. Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät tämän.
Minun johdollani Perussuomalaisista ei tule ääripuoluetta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Soini valehtelee taas olleensa "yksi neljästä Perussuomalaisten perustajajäsenestä". Ei ollut! Pitääkö tästäkin asiasta lähteä käräjille, että tuo paskanjauhaminen loppuu?
Huomaa kyllä miksi Soini ottaa kaikenlaisia natseja ja muuta roskasakkia puolueeseen. Tarkoitus on järjestää sopiva määrä skandaaleja, jotka a) pitävät puolueen otsikoissa ja b) kääntävät huomion poispäin Soinin omista epäselvistä touhuista.
vihdoin viimein. Nähdään minkälainen totuudenpuhuja se sieltä löytyykään. Odotan mielenkiinnolla ja malttamattomana!
asian perustajajäsen Urpo Leppäseltä (viimeksi viime lokakuussa) tarkistaneena pysyn väitteessäni. Ei näy Soinin nimeä pöytäkirjoissa eikä läsnäolilistoissa ennen, kuin kannattajakortit oli kerätty. Soini tuli tässäkin asiassa valmiiseen pöytään. Paljon muitakin paljastuksia on tulossa.
Terv: Soinin loputtomaan kusettamiseen kyllästynyt
yhteen suuri joukko, koska meitä todella on paljon. Ei todellakaan näkynyt Soinia puolueen perustamispuuhissa eikä heti sen jälkeenkään. Työttömyysrahalla oleskeli jossain Tampereen puolessa.
nyt illan jo muuttua yöksi, mutta aamun varalta ehdotan, ettet veivaa sitä pyörätuoliasi sinne laitoksen koneen äärelle. Olemme kaikki kyllästyneet vollotuksiisi. Bitte.
Pelottaako persua, kun tuli uhottua liikaa? Nyt on tullut aika maksaa lasku uhoiluista.