Tämän viestin kirjoitin pari vuotta sitten eräälle keskustelupalstalle.
Silloin en saanut aloitettua kampanjaa itseni puolesta itseäni vastaan - nyt vasta tuntuu että aika on oikea.
Joku voi tästäkin saada idean lopettaa, kuka tietää.
Kärsinkö mielenterveysongelmista vai olenko alkoholisti? Vai molempia?
Masentuneisuus ja liika alkoholin käyttö ainakin omalla kohdallani kulkevat käsi kädessä.
Millä alkoholisti selittää tekemisiään?
Aina luulee että muita – erityisesti läheisiään – on helppo pettää mutta he näkevät. He tietävät. He eivät sano sinulle mitään.
Pahinta on kun pettää itseään.
Piilottelee pulloja jopa silloin kun voisi pitää pullon pöydällä ja ottaa naukut aina kun haluttaa.
Kukaan ei katso.
Kukaan ei tuomitse.
Olen jo vuosia väittänyt että tunnistan ja tunnustan riippuvuuteni viinasta.
Justiinsa joo – tunnustan. Se minkä tunnustan on että ’OLIN alkoholisti’.
Se että olen sitä vieläkin, se sattuu. Jopa itseeni.
Olen jo muutaman kerran etsinyt aikatauluihini sopivaa tiettyyn viikon ja kellon aikaan kokoontuvaa ryhmää. Löytämättä. Kiertänyt katuja ja kortteleita. Totesin sitten vain että ’ehkä ei vielä’. Ja jatkoin ryyppäämistä.
Antabus on tuttu juttu.
Sitä on purkki hyllyssä nytkin odottamassa avaamista.
Antabuksen aloittaminen muutama vuosi sitten oli helppoa. Nyt se ei sitä ole.
Punnitsee vaihtoehtoja. Joku tuttu tarjoaa viiniä ruoan kanssa…
Siideri saunan jälkeen…
Champion perjantai-pullona… Omilla lisukkeillani – mistä kukaan ei tiedä. Kai…
Yöt menevät valvoessa.
Oma elämäntilanne rassaa ja rasittaa.
Työttömyys, sitä kautta rahattomuus.
Aina kuitenkin löytyy se 4-5€ johonkin viinipulloon.
-----
Nyt vuodenvaihteessa 2008-2009 tilanne on huomattavasti parempi kuin tuota ensimmäisen kerran kirjoittaessani. Minulla on työpaikka jota en halua menettää, elämä jota en halua pilata enää enempää. Kulunut vuosi olisi voinut jäädä silti osin elämättä, niin paljon vapaa-ajallani sotkin ihmissuhteitani ja asioitani. Onneksi sentään näin loppuvuonna hälytyskellot alkoivat soida ja yritän uusin eväin eteenpäin.
Itseään on turha pettää, se pöhöttynyt naamasi syyttää peilissä joka aamu päivätä toiseen kaikesta huolimatta ja kertoo missä jamassa olet.
Uskalla jutella edes itsesi kanssa jos et vielä ole valmis avautumaan muille.
Silloin en saanut aloitettua kampanjaa itseni puolesta itseäni vastaan - nyt vasta tuntuu että aika on oikea.
Joku voi tästäkin saada idean lopettaa, kuka tietää.
Kärsinkö mielenterveysongelmista vai olenko alkoholisti? Vai molempia?
Masentuneisuus ja liika alkoholin käyttö ainakin omalla kohdallani kulkevat käsi kädessä.
Millä alkoholisti selittää tekemisiään?
Aina luulee että muita – erityisesti läheisiään – on helppo pettää mutta he näkevät. He tietävät. He eivät sano sinulle mitään.
Pahinta on kun pettää itseään.
Piilottelee pulloja jopa silloin kun voisi pitää pullon pöydällä ja ottaa naukut aina kun haluttaa.
Kukaan ei katso.
Kukaan ei tuomitse.
Olen jo vuosia väittänyt että tunnistan ja tunnustan riippuvuuteni viinasta.
Justiinsa joo – tunnustan. Se minkä tunnustan on että ’OLIN alkoholisti’.
Se että olen sitä vieläkin, se sattuu. Jopa itseeni.
Olen jo muutaman kerran etsinyt aikatauluihini sopivaa tiettyyn viikon ja kellon aikaan kokoontuvaa ryhmää. Löytämättä. Kiertänyt katuja ja kortteleita. Totesin sitten vain että ’ehkä ei vielä’. Ja jatkoin ryyppäämistä.
Antabus on tuttu juttu.
Sitä on purkki hyllyssä nytkin odottamassa avaamista.
Antabuksen aloittaminen muutama vuosi sitten oli helppoa. Nyt se ei sitä ole.
Punnitsee vaihtoehtoja. Joku tuttu tarjoaa viiniä ruoan kanssa…
Siideri saunan jälkeen…
Champion perjantai-pullona… Omilla lisukkeillani – mistä kukaan ei tiedä. Kai…
Yöt menevät valvoessa.
Oma elämäntilanne rassaa ja rasittaa.
Työttömyys, sitä kautta rahattomuus.
Aina kuitenkin löytyy se 4-5€ johonkin viinipulloon.
-----
Nyt vuodenvaihteessa 2008-2009 tilanne on huomattavasti parempi kuin tuota ensimmäisen kerran kirjoittaessani. Minulla on työpaikka jota en halua menettää, elämä jota en halua pilata enää enempää. Kulunut vuosi olisi voinut jäädä silti osin elämättä, niin paljon vapaa-ajallani sotkin ihmissuhteitani ja asioitani. Onneksi sentään näin loppuvuonna hälytyskellot alkoivat soida ja yritän uusin eväin eteenpäin.
Itseään on turha pettää, se pöhöttynyt naamasi syyttää peilissä joka aamu päivätä toiseen kaikesta huolimatta ja kertoo missä jamassa olet.
Uskalla jutella edes itsesi kanssa jos et vielä ole valmis avautumaan muille.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.