Järjellä - vaiko ilman

Järkeäkö - vai ei

Huumorilla totean: Jotta kansanvalta toteutuisi kerrankin täydellisesti ja myös alempia kansanluokkia tyydyttävästi, niin ehkäpä jokaiselle äänioikeuden omaavalle kansalaiselle olisi annettava yksi lottokuponki täytettäväksi, jossa päävoittona 7 oikein veikanneelle olisi tiedossa presidentin virka maan mainiot edut. Näin kaikilla kansalaisilla olisi kerrankin mahdollisuus päästä valtakunnan korkeimpaan virkaan samalta lähtöviivalta, eli alkuräjähdysmäiseen tyyliin luotettaisiin ”lottoevoluution” valitsemiin vaihtoehtoihin. Tokihan alempiin virkoihin, kuten lotto-kansanedustajan paikkaan riittäisi varmasti jo 6 lisänumero ja kunnanedustajan paikan voisi hyvinkin jo saada 4 plus lisänumerolla.

Edellisessä mallissa olisi kaikkein parasta se, että kukaan ei enää voisi syyttää minkäänlaista valta-eliittiä epäilyttävistä valtakähminnöistä, koska sattumaan perustuva ”lottoevoluutiovalinta” virallisine valvojineen olisi lahjomaton ja ketään suosimaton. Tälläisessä ”lottoevoluutio-valintamallissa” kansalaiset hallitsisivat maata (päättäisivät asioista) ja ammattilaiset (nykyiset poliitikot ja virkamiehet) konsultoisivat entisiä tehtäviään lottovalitulle eduskunnalle. Toisinsanoen perinteiset puolueet lakkaisivat näin kokonaan olemasta ja tilalle tulisi vain yksi kansallinen puolue - lottopuolue.

Edellisen kaltaisella mallilla pääsisimme demokraattisen päättämisen alkulähteille, koska tällöin antaisimme sattumanvaraisen ”lottoevoluution” valita itsellemme päättäjät. Tokihan tälläisessä valinnassa ei olisi järjen häivääkään vaikuttamassa lopputulokseen, mutta eihän sitä tieteen mukaan ollut alkuräjähdyksessäkään. Toisinsanoen näin palaisimme tieteellisesti kaikkeutemme synnyn alkulähteille, eli järjettömän alkuräjähdyksen keskiöön! Tokihan tuollainen vaikuttaisi tosi älyttömältä, vaikka se perustuukin luonnonvalintoihin (pallojen sattumanvaraiseen putoamiseen), eli todellisuudessa kysymys olisi kuitenkin järjen taantumasta, jossa ihminen kieltäytyisi uskomasta omaan itseensä!

No, onhan totta sekin, että vaikka ihminen näkee ulkopuolisessa maailmankaikkeudessamme selvän järjestyksen ja järjellisyyden, niin siitä huolimatta suurin osa ihmisistä tahtoo tukeutua tieteellisesti järjettömän alun teoriaan ja selittää ulkopuolisen järjestyksen ja järjellisyyden vain sattumaksi ilman Luojaa!
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Arki Lähös kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu