Olen pienestä pojasta asti ollut erakkoluonne. Jossain vaiheessa eristäydyin tietoisesti kavereistani. En halunnut viettää aikaa heidän seurassaan, olin mieluummin yksin. Yksin on tullut oltua vuosikausia.
Nyt tilanne on muuttunut. Olen pikkuhiljaa kehittynyt siihen pisteeseen, että nyt tunnustan jo ihan rehellisesti kaipaavani ystäviä ja kavereita, enkä halua olla yksin. Muutamia kavereita on jo siunaantunutkin mm. nettiin laittamani ystävänhakuilmoituksen ansiosta. Aloittaessani opinnot 2006 syksyllä 23-vuotiaana ammattikorkeakoulussa, minulla ei ollut yhtään ystävää. Menin kouluun sillä mielellä, että "nyt hankin itselleni ystäviä". Koulun kautta olen pari kaveria saanut, luojan kiitos.
Ehkäpä kirjoitukseni pointti on siinä, että ihminen voi muuttua. Itse muutuin yksinäisestä erakosta seuraa kaipaavaksi ihmiseksi. Koen olevani nykyisin "terveempi" kuin aikoinaan, sillä kaipaan nykyisin ympärilleni ihmisiä. Lapsuuden kavereista eristäytymiseni kostautuu nykyisin siten, että lapsuuden ajan ystäväverkostoa ei minulla ole. Niitä nykyisiä muutamaa kaveria ei voi aina nähdä, ja yksin ollessani tunnenkin oloni yksinäiseksi. Mutta toivo elää ja uskon saavani itselleni lisää kavereita, hitaasti mutta varmasti.
Nyt tilanne on muuttunut. Olen pikkuhiljaa kehittynyt siihen pisteeseen, että nyt tunnustan jo ihan rehellisesti kaipaavani ystäviä ja kavereita, enkä halua olla yksin. Muutamia kavereita on jo siunaantunutkin mm. nettiin laittamani ystävänhakuilmoituksen ansiosta. Aloittaessani opinnot 2006 syksyllä 23-vuotiaana ammattikorkeakoulussa, minulla ei ollut yhtään ystävää. Menin kouluun sillä mielellä, että "nyt hankin itselleni ystäviä". Koulun kautta olen pari kaveria saanut, luojan kiitos.
Ehkäpä kirjoitukseni pointti on siinä, että ihminen voi muuttua. Itse muutuin yksinäisestä erakosta seuraa kaipaavaksi ihmiseksi. Koen olevani nykyisin "terveempi" kuin aikoinaan, sillä kaipaan nykyisin ympärilleni ihmisiä. Lapsuuden kavereista eristäytymiseni kostautuu nykyisin siten, että lapsuuden ajan ystäväverkostoa ei minulla ole. Niitä nykyisiä muutamaa kaveria ei voi aina nähdä, ja yksin ollessani tunnenkin oloni yksinäiseksi. Mutta toivo elää ja uskon saavani itselleni lisää kavereita, hitaasti mutta varmasti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yksinäisyys on kuin lumipallo, sen kerroksiin on helppo turvautua. Jos kukaan ei koske/ta, se ei satu.
Yksin on hyvä olla. Ei loukkauksia, ei tunteita, ei mitään. HELPPOA ! EIKO VAAN ?
Et tarvitse antaa itsesäsi mitään.
ODOTAT VAIN MUILTA ? NIIN MINÄKIN.
Sanat, löydät niistä erillaisia merkityksiä? Löydätkö ? Niin ainakin luulet.
Lapsenlapset - aitoa, älä kuitenkaan uskalla antaa "sieluasi"- tulee mörkö,joka ampuu sinut alas -eikö vaan ?
Epäusko, usko, epäusko, usko... miten on ?
Haluaisiko minua kukaan, mummina, äitinä - jopa aviovaimona ?
Miksi moinen epäuskoisuus ? Pettymyksistä, useista pettymyksistä, joita on nyt vaikea korjata.
Kuitenkin -lapsenlapset- aviomies - omat lapset -ihan aidosti välittävät minusta - miksi en usko ?
Onko aiemmat pettymykset niin suuret ? Miksi en voi nauttia nyt aidosta välittämisstä ?
Kuka auttaa ? Miten toimin ?
Olen kuitenkin ihan järkevä "ihminen". Olenko ?
" Nainen mallia, jotakin...."
Toi sun kirjoittama viesti oli ihana. Se että tuntee että tahtoo ystäviä ja tekee sen eteen jotain on vaan niin hienoa! Ja se että tietää että ystävien hankkiminen vaatii työtä ja aikaa on ihailtavaa. Sä tuut saamaan paljon ystäviä kunhan vaan olet oma ihana itsesi ja annat elämän tarjota sulle koukkuja joihin tarttua. Tuot mullekin toivoa :)
Onnea sulle elämään!