Ihanin/ huonoin Joulunne?

Galluppilainen

Kertokaas mikä on KAIKKEIN IHANIN/HUONOIN kokemuksenne Joulusta?

Itselläni huonoin Joulu oli vuonna 2002, koska olimme olleet Mieheni kanssa yhdessä n.3kk, ja päätimme sitten viettää joulut erillään, omien perheidemme kanssa (välimatkaa 170km). Kumpikin itki ja ikävöi toista niin kovasti, että Joulu maistui ihan puulta. Tapanin päivänä sitten onneksi nähtiin, ja sen jälkeen ei olla oltu päivääkään erossa toisistamme! :)

Parhain Joulun viettokokemus on vasta edessä, epäilen, että se on seuraava Joulu, ja suurimmaksi osaksi siksi, että saan olla oman Rakkaani kanssa!

9

1656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ehdottomasti huonoin...

      Ihan alkuun kerron, että tämä tarina on totista totta. Voi kun ei olisi...

      Oli joulu 1997. Minä raskaana.

      Lähdimme perheen kanssa vanhempieni luo joulunviettoon. Ensimmäisenä päivänä mieheni sai äitini koirasta allergisen reaktion, aivastelua, nenä ja silmät valuivat ja valtava heikotus.

      Samana päivänä vanhempi poikamme sai koulussa liikkuneen tuhkarokon ensimmäiset pilkut.

      Äitini tietysti puunasi ja kiillotti paikkoja, kun oli joulu. Illalla otti sen verran sydämestä, että ambulanssillahan se muori illalla vietiin.

      Jos en olisi ollut raskaana, olisin tässä vaiheessa jo maistanut jokusen rauhoittavan drinkin...

      No, seuraavana päivänä sitten isäni meni niin huonoon kuntoon, että hänellekin piti soittaa ambulanssikyyti. Silloin en tiennyt, että isä oli vakavasti sairas. Se oli viimeinen kerta, kun näin isäni elossa, kun hän käveli itse ambulanssiin. (Isä ei sentään kuollut jouluna, vaan myöhemmin keväällä, muutamaa päivää ennen kuin tyttäreni syntyi.)

      Veljeni antoi meille kyydin takaisin kotikaupunkiimme joulupäivänä. Siellä ei tietysti ollut mitään joulua laitettuna, joten aika ankeaa oli. Kaupassa joku täti kuului sitten seuraavana arkena valittavan, että kun hänen miehensä oli saanut jouluna flunssan ja matkasuunnitelmat olivat peruuntuneet. Päivittelivät, kuinka kauheaa se oli... Minua lähinnä nauratti tädin turha valitus.

      No, Uuttavuotta tietty sitten aioimme viettää paremmalla menestyksellä. Poikaamme lohduttelin, että kyllä se sentään hyvin menee ja alkava vuosi on edellistä parempi. Tuli aatto ja kaikki ok, mutta sitten puolenyön aikaan, kun raketteja ammuttiin... Naapurinamme tuohon aikaan oli vanhainkoti. Ilotulite eksyi sen katolle ja alkoi palamaan. Palo ei ollut suuri eikä mitään vahinkoja sattunut, mutta kyllä kävi sääliksi poikaamme, joka ikkunasta katseli palomiesten puuhia ja melkein itki: - nyt palaa mummoilta koti.

      Näiden jälkeen ei ole paljoa ressannut, jos on joku sähkökynttelikkö simahtanut kesken jouluaterian tai kinkku kärähtänyt...

      • ...sattuu muistamaan...

        ...tuon kyseisen uudenvuoden melko hyvin myös...tuli vietettyä se vuodenvaihde siellä vanhainkodin katolla sisäkattoa jäähdytellen...


    • Mimi

      ihannin joulu aatto on ollut mulla se kun mun rakas mummo oli ainna joullun meillä se oli ihannin joullu aatto mulla. Ja huonoin on se kun mun mummo kuoli tapannin päivänä ennen joulu aattoa vuonna 1999 jotten joullu ei ollut silloin yhtään kivaa se oli tosi surullistta aikaa mulle joka kuu kun joulu lähestyy muistttan ainna sen päivän jolloin mummoni kuoli mutta silltti yritän vietää joulun oman miheni kanssa ja lpseni ja vanhepien kanssa ja ainna vien mummoni haudalle kynttilöittä. Hyvää Joulua Ja Rauhallista !!!!

    • Himmeli

      Surullisin joulumuisto on yhdeksän vuoden takaa, jolloin rakas mummoni oli huonossa kunnossa vanhainkodissa ja tiedettiin, että loppu on lähellä.. Joulun pyhät mummu vielä jaksoi, mutta joulun jälkeen hän sitten kuoli.. Se joulu ei oikein tuntunut joululta, koska huoli mummusta oli niin suuri.. :(

      Ihanimmat joulumuistot liittyvät varmaan lapsuuteen, jolloin kävi vielä joulupukki.. Meidän joulupukki tuli aina vasta illalla ja koko päivän sai jännittää ja odottaa, että milloinhan se tulee :) Sitä tunnetta sitä kaipaa joka joulu.. Minusta tuntuu, että joka joulusta löytyy kuitenkin jotain kaunista ja ihanaa (esim. Lumiukko tulee joka aattoaamu, kynttilöiden vieminen haudoille on aina tunnelmallista, jouluruuat maistuvat joka vuosi yhtä herkullisille jne..) Tänä vuonna vietämme ensimmäisen jouluaaton yhdessä kullan kanssa ja sitä odotan myös innolla :) Ja tulevaisuudessa uskon, että omien lapsien riemu ja jännitys tarttuvat myös itseen ja joulumieli lapsuuden puvussaan löytää jälleen sydämeen :)

      • 884

        ONHAN NOITA OLLU


      • 8845

        MULLA OIS KERRAN NÄIN MENISIN KELLO 16 JO KAUPPAAN OSTAMAAN RUOKAAN.SILLOIN KAUPAT MENISIVÄT KELLO 22 KIINNI.


    • Anonyymi

      joulupukki piti kyrpää tonttujen suun sisällä esinahka takana ilman heidän lupaa ja spermat maistui pahalta tonttu valitti siitä asiasta

      • Anonyymi

        Raimo Lampi nielee usein Pertti Ilosen spermat tai silloin nieli kun hän eli vielä


    • Anonyymi

      Jouluja on mennyt hyviä kuin huonojakin. Huonoina jouluina olen ollut yksin syystä tai toisesta.Viimeisimmät joulut olen ollut tervetullut aikuisen lapseni kotiin ja ovat kohdellet minua kuin ihmistä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      249
      45399
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      33
      11272
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      211
      10902
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9731
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8538
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      230
      6539
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3230
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2269
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1747
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1540
    Aihe