Rutiineja rakastava äiti kokosi neuvonsa yksiin kansiin
11.08.2008 08:07
Kolmen lapsen äidille Tuulia Matilaiselle rutiinit eivät ole pakkopullaa vaan elämän suola. Esikoiskirjassaan Lapsi elää rutiineista hän liputtaakin säännöllisten ruoka-aikojen ja nukkumaanmenoaikojen puolesta varsin väkevästi.
- Aikuisista saattaa tuntua, että rutiinit ovat sitovia. Mutta se on jännä paradoksi, miten rutiinit vapauttavat aikaa ja voimia jaksamiseen. Rutiinit myös vapauttavat tilaa aikuisille olla aikuisia ja lapsille olla lapsia. Olen joskus nauranut, että nimenomaan se, miten säännöllisesti lapset nukkuvat ja elävät, on mahdollistanut sen, että olen pystynyt tämän kirjan kirjoittamaan.
Matilainen on varautunut henkisesti siihen, että kirja saattaa ärsyttää monia. Itse asiassa hän jopa toivoo, että kasvatusalan ammattilaiset ottaisivat hänen neuvoihinsa kantaa.
- Haluaisin kuulla vastakkaisen näkemyksen kommentteja, koska silloin se keskustelu herää. Silloin mennään ydinasiaan eli siihen, että vanhemmat havahtuisivat miettimään arkisten valintojen vaikutusta lapsiin.
Neuvolat eivät
ohjeista tarpeeksi
Matilaisen kirjan ohjeet ja vinkit ovat paikka paikoin erittäin yksityiskohtaisia. Hän esimerkiksi neuvoo vanhempia maustamaan lasten syömää puuroa voisilmillä tai hillolla, jos aamupala ei muutoin uppoa.
Näin seikkaperäisten ja itsestään selvienkin ohjeiden laatiminen herättää kysymyksen siitä, ovatko nykyajan vanhemmat todella niin uusavuttomia, etteivät osaa edes puuroa maustaa.
- Halusin laittaa sinne esimerkkejä sen takia, että vanhemmat oivaltaisivat, mikä kunkin aterian sisältö on. Aamupala on aamupala, mutta näistä voi jokainen tehdä omia variaatioitaan. Kyse on ehkä myös siitä, että riittävän konkreettiset neuvot jäävät neuvolassakin antamatta.
Matilainen epäilee, että nykyajan neuvoloissa varotaan ohjeistamasta vanhempia liikaa, koska halutaan kunnioittaa jokaisen perheen erilaisuutta.
- Perusohjeet ovat kuitenkin niitä, joita perheet kaipaavat. Jos menee esimerkiksi keskustelupalstoille, joissa äidit keskustelevat keskenään, niin kyllä ne yleisimmät asiat ovat nämä ruokaan ja nukkumiseen liittyvät ongelmat.
Toinen suuri ero entisiin aikoihin on Matilaisen mielestä se, että nykyperheet saattavat elää pitkienkin matkojen päässä isovanhemmista. Tällöin kokeneiden vanhempien ohjeet ja neuvot eivät enää välity nuoremmille sukupolville samalla tavalla kuin ennen.
- Voi olla, että vanhemmat sukupolvet pitävät näitä kirjan asioita itsestään selvinä.
Monet äidin
roolit tuttuja
Kirjaa lukiessa voisi helposti kuvitella Matilaisen olevan viimeiset kymmenen vuotta kotiäitinä ollut paasaaja, jonka on helppo neuvoa muita, kun ylityöt eivät ole painaneet päälle. Näin ei asian laita kuitenkaan ole.
Kirjailijalla itsellään on kokemusta hyvin monenlaisista äidin rooleista. Viisitoista vuotta sitten esikoisen syntymän jälkeen hän oli opiskelijaäiti, jonka jälkeen muutama vuosi vierähti kiireisenä viestintäkonsulttina.
Kun hänen kaksi nuorimmaistaan, nyt kolme- ja viisivuotiaat lapset syntyivät, Matilainen jäi muutamaksi vuodeksi kotiäidiksi.
Tällä hetkellä mahtimamma pyörittää omaa firmaansa ja tekee toimittajan töitä.
Kaikissa näissä rooleissaan hän on omien sanojensa mukaan elänyt kuten opettaa. Yhä edelleen perheen yhteiset ruoka-ajat ja lasten nukkumaanmenoajat pitävät.
- Meillä eletään niin, että jopa viikonloppuisin heräämme seitsemän aikaan aamulla. Päivällisen syömme yhdessä viiden aikaan. Iltapalan syömme tasan kello seitsemältä. Myös perheen yläasteikäinen tietää, että syömme juuri tähän aikaan iltapalan, ja hän tulee silloin kotiin.
STT
11.08.2008 08:07
Kolmen lapsen äidille Tuulia Matilaiselle rutiinit eivät ole pakkopullaa vaan elämän suola. Esikoiskirjassaan Lapsi elää rutiineista hän liputtaakin säännöllisten ruoka-aikojen ja nukkumaanmenoaikojen puolesta varsin väkevästi.
- Aikuisista saattaa tuntua, että rutiinit ovat sitovia. Mutta se on jännä paradoksi, miten rutiinit vapauttavat aikaa ja voimia jaksamiseen. Rutiinit myös vapauttavat tilaa aikuisille olla aikuisia ja lapsille olla lapsia. Olen joskus nauranut, että nimenomaan se, miten säännöllisesti lapset nukkuvat ja elävät, on mahdollistanut sen, että olen pystynyt tämän kirjan kirjoittamaan.
Matilainen on varautunut henkisesti siihen, että kirja saattaa ärsyttää monia. Itse asiassa hän jopa toivoo, että kasvatusalan ammattilaiset ottaisivat hänen neuvoihinsa kantaa.
- Haluaisin kuulla vastakkaisen näkemyksen kommentteja, koska silloin se keskustelu herää. Silloin mennään ydinasiaan eli siihen, että vanhemmat havahtuisivat miettimään arkisten valintojen vaikutusta lapsiin.
Neuvolat eivät
ohjeista tarpeeksi
Matilaisen kirjan ohjeet ja vinkit ovat paikka paikoin erittäin yksityiskohtaisia. Hän esimerkiksi neuvoo vanhempia maustamaan lasten syömää puuroa voisilmillä tai hillolla, jos aamupala ei muutoin uppoa.
Näin seikkaperäisten ja itsestään selvienkin ohjeiden laatiminen herättää kysymyksen siitä, ovatko nykyajan vanhemmat todella niin uusavuttomia, etteivät osaa edes puuroa maustaa.
- Halusin laittaa sinne esimerkkejä sen takia, että vanhemmat oivaltaisivat, mikä kunkin aterian sisältö on. Aamupala on aamupala, mutta näistä voi jokainen tehdä omia variaatioitaan. Kyse on ehkä myös siitä, että riittävän konkreettiset neuvot jäävät neuvolassakin antamatta.
Matilainen epäilee, että nykyajan neuvoloissa varotaan ohjeistamasta vanhempia liikaa, koska halutaan kunnioittaa jokaisen perheen erilaisuutta.
- Perusohjeet ovat kuitenkin niitä, joita perheet kaipaavat. Jos menee esimerkiksi keskustelupalstoille, joissa äidit keskustelevat keskenään, niin kyllä ne yleisimmät asiat ovat nämä ruokaan ja nukkumiseen liittyvät ongelmat.
Toinen suuri ero entisiin aikoihin on Matilaisen mielestä se, että nykyperheet saattavat elää pitkienkin matkojen päässä isovanhemmista. Tällöin kokeneiden vanhempien ohjeet ja neuvot eivät enää välity nuoremmille sukupolville samalla tavalla kuin ennen.
- Voi olla, että vanhemmat sukupolvet pitävät näitä kirjan asioita itsestään selvinä.
Monet äidin
roolit tuttuja
Kirjaa lukiessa voisi helposti kuvitella Matilaisen olevan viimeiset kymmenen vuotta kotiäitinä ollut paasaaja, jonka on helppo neuvoa muita, kun ylityöt eivät ole painaneet päälle. Näin ei asian laita kuitenkaan ole.
Kirjailijalla itsellään on kokemusta hyvin monenlaisista äidin rooleista. Viisitoista vuotta sitten esikoisen syntymän jälkeen hän oli opiskelijaäiti, jonka jälkeen muutama vuosi vierähti kiireisenä viestintäkonsulttina.
Kun hänen kaksi nuorimmaistaan, nyt kolme- ja viisivuotiaat lapset syntyivät, Matilainen jäi muutamaksi vuodeksi kotiäidiksi.
Tällä hetkellä mahtimamma pyörittää omaa firmaansa ja tekee toimittajan töitä.
Kaikissa näissä rooleissaan hän on omien sanojensa mukaan elänyt kuten opettaa. Yhä edelleen perheen yhteiset ruoka-ajat ja lasten nukkumaanmenoajat pitävät.
- Meillä eletään niin, että jopa viikonloppuisin heräämme seitsemän aikaan aamulla. Päivällisen syömme yhdessä viiden aikaan. Iltapalan syömme tasan kello seitsemältä. Myös perheen yläasteikäinen tietää, että syömme juuri tähän aikaan iltapalan, ja hän tulee silloin kotiin.
STT
Vastaukset 11
Vanhimmat
olla yhtään adhd:tä perheessä, eikä vuorotyöntekijää, eikä korvatulehduslapsia korkeine kuumeineen tai entäs koliikkivauvaa, allergisia....
Meillä juuri rutiinit auttavat pitämään päivän koossa... Ja meiltä löytyy ADHD, FAS, korvakierre lapsi ja allergioita yms... Mies tekee vuorotyötä ja en ymmärrä miten ilman selkeää päivärytmiä ja ruokaaikoja ja nukku-aikoja ihmiset voisivat tässä tilanteessa edes jaksaa. Itse ammennan voimani juuri erittäin selkeästä ja rytmikkäästä elämästä. Näin jää aikaa myös minulle, jotta jaksan!
Meillä ovat rutiinit aina olleet selkeämmät kuin siinä sijaispaikassa, johon lapseni laittomasti sijoitettiin. Ihmeissäni seurasin siellä, miten ruoka-ajat heittelivät yli puoli tuntia, eikä millään muullakaan niin tarkkaa väliä ollut...
Nimenomaan neurologisten oireyhtymien lapset tarvitsevat tarkat rajat ja rutiinit, en yhtään liioittele kun sanon, että meillä noudatettiin aikataulua minuutin tarkkuudella ruokailun suhteen. Mutta meillähän lapsen näkyvin ongelma olikin ruokailu, joka todella vaati tavallista tiukemmat säännöt kaikkeen ruokailuun liittyviin asioihin.
Sijaispaikassa kaikki oli vähän sinne päin ja lapsi kärsi jatkuvaa nälkää ja janoa. Ei huostaanotto ole todellakaan ratkaisu erityislapsen ongelmiin.
Vai on sinulla rutiinit hallinnassa;
no eipä siltä näytä, kun lasten
parhaaseen ulkoiluaikaan istut leveällä
sijaisäidin takamuksellasi viisastelemassa
netissä omaa itseäsi kehumassa...
Kuule, JOS sinun työsi on edes kelvollista,
eikä aiheuta hoitolapsille invalidisoivia traumoja, saat kyllä palkan hyvin tehdystä työstä
ja kehuja hyvinvoivilta lapsilta -
muussa tapauksessa, kuten nyt, joudut
kehumaan itse itseäsi,
koska kukaan muu ei sitä tee.
Sijaisperheeseen joutuminen on aina kauheaa
lapselle, on sydämetöntä haalia noin monta
ongelmaista lasta, ja tulla tänne
ylpeilemään, miten hyvin muka hoitaa lauman
vaikeasti häiriintyneitä muiden lapsia.
Todellisuudessa aiheutat heille vain pahempia
traumoja ja lisäät heidän tuskaansa,
tuollainen puolivillainen, itserakas
ykstotinen lastenhpitaja.
ei sovi kaikille.Me jokainen perhe olemme erilaisia erilaisine tapoinemme.
Vaikka olemmekin erilaisia,voimme kuitenkin luoda ne o m a t rutiinimme ja niissä asioissa, missä tarvetta on. Yhteisistä ruoka-ajoista ei kannata tinkiä, vaikka kellonaika heittelisikin.
Pieni vauvakin kokee turvallisuutta, kun päivä muodostuu tietyn kaavan mukaan. Nälän aiheuttaman kivun ei tarvitse herättää unilta, kun äiti huolehtii ruoka-ajasta, ja tietää herätellä ennen sitä.
itse aikanaan kuopuksen kanssa aina iltaisin klo 22 jälkeen jouduin yöpuvun (pitkän) helmassa tai käsivarsilla keikuttelemaan poikaani n. 3-4 tuntia, että rauhoittui nukkumaan, heiluttelemaan,
voih, näin jäljestäpäin ajatellen, oli raskasta aikaa, mies nukkui usein kännissä silloin, vaikka oli/on, vieläkin hän itse valtion virassa, onneksi olin äitiyslomalla itse silloin.
Mies kätisi kun penska huutaa aina öisin!
Noo, siitä viisi vuotta erosin, olipas itkenyt silloin työkaverilleen kun muija vei pojat (3 ihanuutta)!
Kun pyysin aikanaan, että lue iltasatuja pojille, ei nyt, kun tulee uutiset TV:stä, en ehdi jne...
Katsos kun hän oli valtion virkamies, ei ollut aikaa olla lasten kanssa kun he olivat pieniä, harrastukset ym. vei ajan aina, vaatteita vain kävi vaihtamassa kotona ja ne piti olla ok, ja ruoka ja siivous piti olla ok!
Lapset tahtoivat isänsä mukaan kalalle, kun oli menossa, sanoi, sitten ens kerralla, no se ens kerta loppui aikas pian, eivät enää halunneetkaan, kait ne työkaverit ja viina (ja naiset) oli se parempi vaihtoehto silloin!
Ei rutiinit pelanneet, vanhimman pojan kans asiat pelasi kun isänisä eli pappa vei aina pojan suunnistamaan, ei isänsä!
Hänelle oli pappa ja mummo se turvallisuus mikä isältä puuttui harrastuksissa!
Nuoremmat luopui kaikesta isänsä asioista silloin, halusivat todella pois siitä aukrotiteetista ja heti!
Elämämme on "ollut senjälkeen kuin silkkiä" verrattuna edelliseen elämäämme!
jo kulttuurierot voivat tehdä arjestakin perheissä erilaisen.
Pääasia, että perheissä pidetään toisista huolta, rakastetaan pyytettömästi perheenjäseniä, kunnioitetaan jokaista yksilönä, otetaan jokainen omana itsenä huomioon, mikä sopii yhdelle ei sovi aina edes toiselle lapselle (temperamentti, luonne jne), annetaan kaikkien kukkien kukkia ja huomiodaan myös lapselle ja perheelle läheiset ihmiset. jne
Ravinto, lepo ja rauha, rakkaus.
Jokainen perhe löytää sen oman rytminsä toimia...ja se mikä parhaiten toimii niin.. miksi sitä muiden vaatimien kaavojen vuoksi pitäisi muuttaa...
protestoida täällä juuri tuota vastaan, kun mitään valinnanvapautta ei vanhemmille enää anneta, vaan kaikki puristetaan samaan muottiin, kaikkien lasten oli oltava samanlaisia, jolloin myös kaikkien vanhempienkin olisi oltava samanlaisia.
Tämä saatiin aikaan Varpu-projektilla, joka nyttemmin on romutettu, mutta tämä ajattelu elää osittain yhä sosiaalitoimessa ja sijaishuollossa. Varmaan osittain myös päivähoidossa, neuvoloissa ja kouluissa.
jos tuntuu, että on kovasti kiireentuntua ja kädet ei riitä. Tärkeää on, että tekee sen itsensä takia vain ja jos huomaa, että aikaa riittääkin sitten paremmin, niin onhan ajankäyttösuunnitelma hyvä kikka!
Se on täysin totta, että niskaanhengittämällä tuollaiseen tai mihinkään käytäntöön ei pidä ketään pakottaa. -Eihän NiksiPirkkakaan ole mikään pakollinen palsta :)