Millainen paikka on naisten vankila?

että minkälainen paikka on naisten vankila? Eroaako se paljon miesten vankilasta? Millaisia ovat siellä työskentelevät vartijat? Etenkin naisvartijat, mutta tietenkin myös miehet.
73295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sen tähden sinne ei naiset tahdo mennä. Siellä naiset joutuvat tarkastamaan naisia sekä myös tekemään heille virtsatestejä. Tämä onkin syy, minkä tähden vankiloissa joissa on naisosastoja on pulaa naisvartijoista. Naiset eivät tahdo tehdä oikein kunnolla sitä työtä mihin vartijat yleensäkin joutuvat. Naiset tulevat mielellään töihin vankiloihin, joissa on vain miehiä. Ei tarkastus työtä, ei virtsatestejä ja kuitenkin miehiä paljon. Naiset pitävät kuitenkin kehuista ja huomiosta. Olen urani varrella huomannut työssäni, kuinka naisvartijaa kuitenkin imartelee miesten antama huomio, oli mies sitten vanki tai vartija.

Äänestä
  • No en käsitä tuota kusitestivalitusta. Aivan hyvin voi miesvartija valvoa itse testin antamista ja naiskollega jatkaa siitä sitten testien teot. Vai? Luulis ettei oo hankala työjako.

    Äänestä

  • täh ja häh kirjoitti:

    No en käsitä tuota kusitestivalitusta. Aivan hyvin voi miesvartija valvoa itse testin antamista ja naiskollega jatkaa siitä sitten testien teot. Vai? Luulis ettei oo hankala työjako.

    nainen ei saa ottaa mieheltä eikä mies naiselta kusitestiä. itse testauksen saa tietysti hoitaa kumpi tahansa.

    ja kyllä näissä keskusteluissa on varmasti vähän perää miksi naiset haluavat miesvankiloihin töihin.

    Äänestä

  • semmost kirjoitti:

    nainen ei saa ottaa mieheltä eikä mies naiselta kusitestiä. itse testauksen saa tietysti hoitaa kumpi tahansa.

    ja kyllä näissä keskusteluissa on varmasti vähän perää miksi naiset haluavat miesvankiloihin töihin.

    ilmeisesti tarkotit viestissäsi miestenvankilaa, ymmärsin väärin

    1Äänestä

  • oma moka kirjoitti:

    ilmeisesti tarkotit viestissäsi miestenvankilaa, ymmärsin väärin

    sillä naiset ovat persoja imartelulle. Mikäs sen mukavampaa on kuin palkita kiva vanki hymyllä ja nauravilla silmillä. Naiset todellakin haluavat olla töissä miesvankiloissa, koska siellä ei tarvitse tehdä niin paljon oikeaa työtä johon he joutuisivat vankiloissa joissa on naisosastoja. Joka vuosi kuuluu huhuja siitä miten hauskaa vankiloissa on. Viimeksi huhu taisi koskea riihimäen vankilaa. Mutta sitä ennen nämä huhut ja tosi-asiat ovat velloneet muissakin vankiloissa.

    Äänestä

..alkuperäiseen viestin aloittaneen kysymyksiin..? Mustakin olisi kiva kuulla minkälainen paikka on "muurien" sisäpuolella jne.

Äänestä
  • Olen ollut töissä sekä mies- että naisvankiloissa sekä vartijana että ohjaajana. Olen mies. En haluaisi lähteä jaottelemaan sukupuolen perusteella työolosuhteita, koska sekä mies- että naisvangeissa on vaikeita tapauksia, jotka tekevät työn raskaaksi. Sen olen kuitenkin huomannut, että naisvangit käyttäytyvät törkeämmin naisvartijoita kohtaan kuin miehille. Syytä en osaa sanoa, mutta kyse on pitkälle keskinäisistä kemioista. Joten toisille sopii paremmin naisvankila ja toisille miesvankila. Sille, joka kysyi, miksei miesvartija voi ottaa naiselta virtsatestiä tms., johtuu kansainvälisistä "eettisistä" säännöistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuli tässä mieleen kirjoitti:

että minkälainen paikka on naisten vankila? Eroaako se paljon miesten vankilasta? Millaisia ovat siellä työskentelevät vartijat? Etenkin naisvartijat, mutta tietenkin myös miehet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu