Edellisen laman syntipukiksi ristittiin kansan kulutusjuhlat. Nyt Vanhanen vaatii ihmisiä törsäämään.
Oikea keino suhtautua lamaan on antaa sen tulla ja nauttia siitä ;-)
Kulutusta pienemmäksi materiaan perustuvaa "hyvinvointia" leikaten on oikea lääke. Se, mitä tulee EHDOTTOMASTI välttää niin kotitalouksissa, yrityksissä kuin kansantaloudessakin on velkaantuminen. Ennemmin vaikka kaikilta palkkaa pienemmäksi kuin velanottoa. On sitten mistä jatkaa kun lamaa on taittunut.
Eletään sillä mitä on. Silakkaa, särkeä ja riistäjän reisiluuta pöytään, kyllä se siitä.
Oikea keino suhtautua lamaan on antaa sen tulla ja nauttia siitä ;-)
Kulutusta pienemmäksi materiaan perustuvaa "hyvinvointia" leikaten on oikea lääke. Se, mitä tulee EHDOTTOMASTI välttää niin kotitalouksissa, yrityksissä kuin kansantaloudessakin on velkaantuminen. Ennemmin vaikka kaikilta palkkaa pienemmäksi kuin velanottoa. On sitten mistä jatkaa kun lamaa on taittunut.
Eletään sillä mitä on. Silakkaa, särkeä ja riistäjän reisiluuta pöytään, kyllä se siitä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
vaan ihan käytössä olevilla rahoilla. Tuskin Vanhanen kehoitti kuluttajia velkaantumaan lisää? - Sitähän minäkin, että ei kehoittanut!
Edellisen maailmanlaajuisen laman iskiessä oli sinipunahallitus vapauttanut rahamarkkinat ja velkaa oli saanut lähes kuka tahansa ja ilman, että oli tutkittu takaisinmaksukykyä, takauksia, vakuuksia jne. huolellisesti. Kyllä se, jos mikä oli velkarahalla törsäämistä, josta laman iskiessä tuli monelle aikamoinen riesa! Sinipunahallitus aikoinaan uskoi jatkuvaan nousukauteen, joka ei ole mahdollinen koskaan.
Nyt ei saa jäädä jemmaamaan käytössä olevia rahoja! Jos me kaikki alennamme kulutusta, niin samalla alennamme työpaikkojen tarvetta, mikä johtaa tietysti irtisanomisiin!
Suomalaisilla kotitalouksilla taitaa olla nyt velkaa enemmän kuin 90-luvun alun laman edellä. Veloista suuri osa on asuntolainoja, mutta kulutusluottaja lienee myös enemmän kuin aiemmin.
Kulutuspäätökset tarkoittavat tällaisessa tilanteessa sitä, että kotitalouden velanhoitokyky vaarantuu, jos omalle kohdalle sattuu selkeä tulojen alentuminen. Ei kukaan tietenkään tarkoita sitä, että kuluttamista varten pitäisi velkaantua vielä lisää.
Velkaantumisen helppous on edelleen olemassa. Pankit ovat toki nyt tarkempia, mutta jo myönnettelyille asuntolainoille nekään ei voi mitään. Siellä on melkoinen määrä myös sellaisia lainoja, joiden suuruutta ei voitu kuvitellakaan 90-luvun alussa. Kokonaisia omakotitaloja on rakennettu nyt velaksi. Lisäksi markkinoille on tullut pikavippejä, jotka ovat luonteeltaan laman aiheuttaneen subrime-luottojen kaltaisia roskalainoja. Niitä otetaan mm. siksi, että voitaisiin hoitaa entisiä lainoja. Velkaneuvojien työt ovat viime aikoina lisääntyneet rajusti.
Varmin tapa ohjata rahoja kulutukseen on antaa verohelpotukset pienituloisille palkansaajille. Heidän kaikki rahansa menevät kulutukseen ja yleensä vielä kulutukseen kotimaassa.
Toden totta, osalla meistä suomalaisista on velkaa yli sieto- ja maksukykymme ja pankit ovat tähän jo reagoineet, nyt ei myönnetä lainoja, jos pikkukämpää ei ole saatu myytyä. Isoa ja komeata pitää olla ja osa meistä rakennutti hulppeat kotilinnansa ja vapaa-ajan asuntonsa täysin velkarahalla ja niissä on maksamista koko loppu elämä. Lainoja myönnettiin Hullut Päivät-meiningillä jopa viideksikymmeneksi vuodeksi. Näiden kotilinnojen piti olla suuria, neljäsataaneliömetriä ei harvinaisuus ja vapaa-ajan asunto alle sadan ei tullut kuuloonkaan. Kaikki tämä maksaa ja velkarahaa on katkera maksaa, jos työpaikka on vaarassa. Meistä suomalaisista joka neljännes viimeisimmän tutkimuksen mukaan pelkää työpaikkansa puolesta. Kyllä tässä on monella velkavankeuteen joutuneella pähkäilemistä ja ihminen ei opi muutoin, kuin kantapään kautta.
aivan varmasti! Nyt ollaan entistä tarkempia ja sille on selvät perusteet olemassa!
Tietysti velkaneuvojia työllistää pikavipeillä hölmöilijät, mutta kyse ei ole yleensä suurista summista asuntoluottoihin verrattuna!
Vaikka luotot olisi kuinka tarkkaan hyvänsä mietityt, menee maksukyvyltä pohja kun työpaikka menee alta. Viime lamassa pankit pakkolunastivat, suorastaan ryöstivät kasapäin asuntoja 1/5 hintaan mikä koitui suuren kansanosan kurjuusmytäkäksi. Tulevan laman hoitona voisi asettaa pakkolain siitä, että maksukyvyttömien asuntovelallisten velkoja siirrettäisiin yhteiskunnan takauksella laman yli. Jos sitten joskus joudutaan asunto pakkolunastamaan, tapahtuu se laman jälkeiseen markkinahintaan eikä 1/5 hintaan ryöstäen.
Voisi sanoa vielä, että pölöjämmästä pölöjä, kun Vanhasen hallitus yrittää vielä maamme asioita rukata parempaan malliin suurituloisten verojen helpotuksella. Saisiko nauraa, suurituloiset vievät rahansa ulkomaille ja tätä porukkaa ei kiinnosta Suomen talouden kurakunto, eikä sen kohentaminen. Toisaalta Suomessa Fortum-automaatti imuroi kuitenkin meiltä kaikilta vähemmän tienaavilta suomalaisilta sen vähäisenkin ostovoiman, jos sellaista jollakin sattuu olemaan, Liliuksen pohjattoman lompakon täytteeksi ja ihan hallituksemme ministerien räpäyttämättä silmiään.
itsekkin!
Nyt vain kuluttamaan niitä sukanvarteen säästämiämme varoja, sillä nyt on se pahapäivä, jonka varalle me jokainen olemme vuosia säästäneet!
Kotimainen kulutus pitää kotimaisen tarjonnan yllä ja näin pystymme välttämään edes muutaman lomautuksen!
Verolait rukataan nyt riistäjien ehdoilla. Paskajuttu.
Kuluttamalla ei lamaa sivuuteta. Kerskakulutuksella saavutetut näennäistyöpaikkapelastukset ovat kuin kantaisi vettä kuivuneeseen kaivoon.
Matti Vanhanen hävisi ja sai takkiinasa Susanna Ruususelle käräjäoikeudessa, kun siellä käsiteltiin tämän entisen pääministerin morsiamme kanssa tapahtuneita elämä tosifaktoja ja kuvioita. Matti Vanhanen ei tyytynyt käräjäoikeuden päätökseen, vaan lähti hakemaan valtaa pitävänä valtiomme ykköspolitiikkona Hovioikeudesta käräjäoikeuden päätökseen muutosta. Matti Vanhanen haluaakin nyt, että tämä asia käsiteltäisiin Hovioikeudessa hissukseen, kirjallisena ja asianomistajia ei enää kuultaisi. Matti Vanhanen lähti itse kuitenkin valtaa pitävän voimalla hyvin komiasti ja korskeasti naista, entistä rakastettuaan, syylliseksi hakemaan ja Hovioikeudesta. Matti Vanhanen taitaakin nyt pelätä mediavyörystystä, kun on alkanut vaatimuksia oikein Hovioikeudelle esittämään. Olisi tyytynyt tähän Käräjäoikeuden päätökseen, niin tämä asia olisi jo jäänyt taka-alalle.
... että Matti Vanhanen on mitätön pikkusielu.
"Ihminen on juuri niin suuri, minkä kokoisten asioiden antaa itseään häiritä."
Elikkäs mitättömyydet kyrpiintyvät mitättömistä asioista ja todella suuret eivät mistään ;-)
rahaa, onhan siinä molemmille henkinitkua kun juoruledillä rahastaa.