Paljon on juttua siitä että JOS rahat riittää NIIN mihin lähtisi, ja MILLÄ voisi lähteä.
Tuottaako kenellekkään tulosta tuo keskustelu? Tai onko tuottanut?
Kannattaako siirtyä seuraavaan askelmaan ja pohtia että miksi rahat ei riitä? Moni on saman tehnyt ja tuloksena on ollut veneen kokoluokan ja vuosikerran tiputus, jolloin alkaa rahat riittämään.
Ruotsalaiset nuoret kiersi pallon Albin Vegallaan ja hinnaksi koko lystille tuli 30.000 euroa veneineen!
Vegoja seilaa maailmalla useita, useita kappaleita, kuten myös edukkaampia matkaveneitä esimerkiksi Storfidra, Laurin 28, Jon 30, Allegro 27, Vancouver 27.....
Kyllä niitä sopivia öytyy jos on vaan kanttia jättää se leipäkone ja mikro kotiin ja keskittyä olennaiseen - purjehtimiseen. Hätä noissa veneissä ei tule, kullä ne kelit kestää siinä kuin uudet muovikipotkin.
Mitään ei saa lisää jos ei toisesta päästä luovu, kyse on ajasta ja ajattelutavasta, ei niinkään rahasta.
Kaiopaan keskustelua siitä missä on ne pienet noin ja alle 30 jalkaiset joilla reissataan pitkin maailmaa. NIISTÄ olisin itse kiinnostunut, en 100.000 keuroa maksavista cruisereista joihin pitää laittaa vielä 50.000 lisää jotta ne on 'tikissä' eläminen maailmalla. Siihen ei ole varaa!
Tuottaako kenellekkään tulosta tuo keskustelu? Tai onko tuottanut?
Kannattaako siirtyä seuraavaan askelmaan ja pohtia että miksi rahat ei riitä? Moni on saman tehnyt ja tuloksena on ollut veneen kokoluokan ja vuosikerran tiputus, jolloin alkaa rahat riittämään.
Ruotsalaiset nuoret kiersi pallon Albin Vegallaan ja hinnaksi koko lystille tuli 30.000 euroa veneineen!
Vegoja seilaa maailmalla useita, useita kappaleita, kuten myös edukkaampia matkaveneitä esimerkiksi Storfidra, Laurin 28, Jon 30, Allegro 27, Vancouver 27.....
Kyllä niitä sopivia öytyy jos on vaan kanttia jättää se leipäkone ja mikro kotiin ja keskittyä olennaiseen - purjehtimiseen. Hätä noissa veneissä ei tule, kullä ne kelit kestää siinä kuin uudet muovikipotkin.
Mitään ei saa lisää jos ei toisesta päästä luovu, kyse on ajasta ja ajattelutavasta, ei niinkään rahasta.
Kaiopaan keskustelua siitä missä on ne pienet noin ja alle 30 jalkaiset joilla reissataan pitkin maailmaa. NIISTÄ olisin itse kiinnostunut, en 100.000 keuroa maksavista cruisereista joihin pitää laittaa vielä 50.000 lisää jotta ne on 'tikissä' eläminen maailmalla. Siihen ei ole varaa!
Vastaukset 40
Vanhimmat
100 tonnin veneeseen menee vielä 50 tuhatta?
Jos kerta joku saa veneen 30 tonnilla, niin miksi toisella menisi varusteluun 50?
Jos ostaa sen 100 tonnin veneen, ja lähtee vaan sillä, pitääkö sitä tilpehööriä olla 50 tonnilla?
Etkö muista, että aivosi ylikuumenevat aina kun alat laskemaan isoilla luvuilla?
Vastata, niin älä kirjoita mitään.
En vain tajua miksi isompaan veneeseen pitää laittaa gismoja enemmän kuin pieneen?
Harvoin ne veneet siinä kunnossa ovat että kaikkea tarvii uusia, eikä kaiken tarvikaan olla uuttta.
Turha on vaihtaa toimivaa konetta, hyvää mastoa.....
"En vain tajua miksi isompaan veneeseen pitää laittaa gismoja enemmän kuin pieneen?"
Kyse ei ole siitä. Jos ostat vaikkapa Vegaan vinssin, se standardi maksaa noin 300-400e. Jos ostat 45 feet veneeseen vinssin, se maksaa 2500e. Erot tulee tästä. Myös rikauksen uusiminen maksaa, erityisesti liikkuavan rikin, jota uusittaneen useinkin. Tämä koskee kaikkeen, ja kun on ydhen veneen korjannut/varustanut vaikka on kuvitellut että se on 'kunnossa', tietää mitä tarkoitan, Kyse ei siis ollut enmmästä, valttamättä.
Ja siitä huolimatta, vaikka kamat ovat sipposemmat pienissä, niissä on suurempi rasituksen kesto.
Mutta isoissa ja hienoissa veneissä on nykyään 'valttämättömät' tv laitteet sekä mikrot, jotka pienemmistä ja perinteisimmistä veneistä puuttuvat.
Englannissa ja Ruotsissa ei olla vielä ruvettu kiertämään maapalloa kelluvilla rivitaloasunnoilla. Nykyään on jokin sellainen ihme käsitys, että "vain isot veneet pärjäävät merellä". Ehkä näin onkin moottoriveneissä, joissa moottorin koko vaikuttaa etenkin aallokossa. En ainakaan itse uskaltaisi 5 heppaisella perämoottorilla talvimyrskyyn. Sittentaas onhan atlanttiakin ylitetty alle 6-metrisillä purjeveneilläkin. Eli miksi tosiaan tarvitsee olla kellukoti keskellä avomerta? Siksikö, että saisi akan ja muksut mukaan?
Ihminen kaipaa mukavuuksia, asuuhan maailmalla ihmisiä pahvilaatikoissa ja aaltopeltimökeissä, en minä silti halua sellaisessa asua.
Sitä kun on tottunut kivoihin mukavuuksiin, niin miksi niistä pitäisi luopua?
Miksi pitäisi ahtautua johonkin pikkukippoon?
En halua asuakkaan jalasmökissä, kyllä tilaa pitää olla.
28 jalkaisessa veneessä, jossa ei pääse koskaan omiin oloihin, voi alkaa kumppanin naama tympimään pidemmän päälle, ihminen tarvitsee omaa tilaa.
Ja tokihan se olisi kiva ottaa vaimo ja lapset mukaan, miksi ei, minä en ainakaan ykin lähtisi, miksi jättäisin ihmiset joita rakastan enemmän kuin elämää pois elämästäni?
Olet asian ytimessä!!!
Kuten avauksen aluperäinen ajatus oli, JOS ei rahat riitä on jostakin luovuttava että saa jotakin lisää.
Silloin ensimmäisistä luopumisen asioista mieleen tulee ns. mukavuusasteen alentamínen. Jos siihen ei suosu, jää yksi vaihtoehto: Älä lähde.
Kyse ei siis välttämättä ole vaikkapa pallonkierron kalleus vaan oman mukavauusympäristön menettämisen pelko ja se että halutaan kaikkea mutta mistään ei olla luopumassa.
>>> Sitä kun on tottunut kivoihin mukavuuksiin, niin miksi niistä pitäisi luopua? Miksi pitäisi ahtautua johonkin pikkukippoon?
Ei tarvitsekaan jos on rahaa isompaan, mutta avauksena olikin ajatus että rahaa ei ole ja matkaa halutaan.
Kannattaa aina muistaa kirjoittanessa se, mitä kysyttiin.
hankinnan lisäksi. Riittävä mukavuus, että perhe lähtee mukaan on vain yksi osa totuutta. Toinen on se, että monen vuoden eläminen vaan maksaa. jos syö pelkkää itse kalastamaansa ravintoa, tulee puutostiloja, ja lääkärin hoito maailmalla ei suinkaan ole ilmaista. Ei myöskään lennot kotiin. Samoin varautuminen erilaisiin tauteihin rokotuksilla ja veneapteekilla maksaa. Entäs myrkylliset eliöt mikrobeista ja hyönteisistä isompiin lajeihin. Käärmeet, skorpionit hämähäkit ja erilaiset merieliöt rannoilla. Vai onko joku muka lähdössä pelkästään merelle maissa käymättä ?
Ruoka on tyynenmeren saarissa aika usein kallista.
Veneessä on monta kuluvaa osaa, ja joku voi hajota muutenkin. Korjaaminen maksaa aina tai varaosien hankkiminen ennakkoon varalle. Tämä lista ei ole läheskään täydellinen. 10kEuroa menee helposti henkeä kohden ilman mitään mukavuus lisää tosi askeettisesti eläen.
Yhdessä maailmanympäripurjehduskirjassa kirjan kirjoittaja kertoi että ei nähnyt naapuriveneen omistajasta kuin selän kolmen viikon aikana satamassa kun ko. hemmo oli koko ajan korjaamassa ison veneensä konehuoneessa milloin lämminvesivaraajaa, milloin konetta, jääkappia jne.
Se on sitä mukavuutta jota ei näe venenäyttelyn messuhallissa.
Itse ajattelisin, että olisi hyvä olla maksimissaan sen kokoinen vene, että tarvittaessa tulee toimeen ilman moottoria (vaikka sitten tilapäisesti perämoottorilla) ja sähköjä. Tarkoittaa juuri tuollaista alle 30 jalkaista venettä tyypillisesti.
Olet siinä oikeassa, että korjattavaa ja huollettevaa on juuri niin paljon kuin on varusteitakin. Mitä vähemmän korjattavaa ja huolletavaa sitä vähemmän harmeja.
Olet oikeassa siinäkin, että voit pärjätä ilman jääkaappia etkä todellakaan tarvitse lämminvesivaraajaa maailmanympäripurjehduksessa (tiedän kokemuksesta).
Siinä olet väärässä, että kannattaisi yrittää ilman kunnollista moottoria. Perämoottori on kumijollaan hyvä, isoilla vesillä ei juuri muuhun. Sähköä tarvitset joka tapauksessa kulkuvaloihin, navigointilaitteisiin, radiolaitteisiin ja autopilottiin. Pienessä veneessä on yleensä pieni miehistö ja siksi sekä autopilotti että tuuliperäsin ovat erittäin oleelliset.
Siinäkin olet oikeassa, että 30-jalkainen riittää. Se on kahdelle varusteille kuitenkin aika ahdas, yksinpurjehtijalle sopivampi. Tanskalainen tuttuni kiersi maailman Albin Balladilla (ks. www.syjoy.dk) ja kävi toissa kesänä Huippuvuorilla.
"Ruoka on tyynenmeren saarissa aika usein kallista".
Ei sentään pidä yleistää. Vaikka saaret ovat enimmäkseen hyvin köyhiä rahan suhteen, ihmiset eivät kärsi nälästä. Kaupankäynti oli usein vaihtokauppaa. Esim. taskulampun patterilla sai pari isoa hummeria. T-paidalla sai runsaasti vihanneksia ja hedelmiä (tai esim. kuukauden oleskeluluvan Galapagoksella). Kannattaa tietää sekin, että vaihtokauppa oli toisinaan suositumpaa kuin rahalla ostaminen. Jos veit kyläpäällikölle lahjaksi vaikkapa aurinkolasit sait vastalahjaksi tuoremuonaa enemmän kuin osasit kuvitellakaan. Tietysti isommilla saarilla on supermarketteja, mutta ei niidenkään hintataso ollut ainakaan v. 2002-2003 läheskään niin korkea kuin Euroopassa.
Keripukki ym puutostaudit kuuluivat menneiden purjelaiva-aikojen tietämättömyyteen.
Elämiskustannukset pallon kierrolla olivat pienemmät kuin askeettinen elämä stadissa. Veneen varaosat kannattaa hankkia sieltä missä ne ovat halpoja. Chaguaramas (Trinidadilla) on suosittu ostospaikka, seuraava mahdollinen NZL tai AUS.
Vaarallisin eläin muuten on hyttynen eikä "Käärmeet, skorpionit hämähäkit ja erilaiset merieliöt rannoilla". Seuraavaksi suurin tilastollinen riski Tyynenmeren saarilla on putoava kookospähkinä!
" menee helposti henkeä kohden ilman mitään mukavuus lisää tosi askeettisesti eläen. "
Hyvä arvio, jos esimerkiksi ravintolaruokailuja on suunnilleen samanverran kuin veneruokailuja ja käy Suomessa kerran-pari vuodessa sieltä mistä RyanAir lentää :) Tuolla summalla ei niin suurta hätää reissussa ole. Toisaalta, jos laskee kuukauden elinkustannuksiin 700e/hlö niin se on ihan OK summa. Veneseen ja satamamaksuihin sitten meneekin vääjäämättä loput sekä kassan "muu kulu" kohtaan, jota on mm juuri nuo lennot Suomeen.
Tuo 700e/kk/hlö perustuu omaan kokemukseen ja on vuodenb 2003 tasoa, eli päivitettävää hinnassa toki löytyy.
Pljon riippuu siitä miten elää, kuten kotimaassakin. Mitä enemmän/ahkerammin seilaa, sen edullisempaa on sapattimatka.
Näitä remonttimiehiä on ja löyty, ja meitä on vähän joka lähtöön.
Jos nyt otetaan esimerkiksi kaikkien tuntema Pera, niin hänen viimeisessä reissussa muistaakseni meni ohjaus rikki siten että hän teki virityksen siihen Atlantilla (vai missä se nyt oli?) köydenpätkällä. Eli akselin päät solmittiin köydellä nippuun kun oikea kappale hajosi (hävisi?).
Kun hän tuli takaisin Suomeen ja Vene-lehti koeajoi Merivuokon, se sama viritys oli edelleen olemassa, vaikka itse tapahtumasta oli kulunut jo reippaasti yli puoli vuotta ja vene oli Suomessakin jo pitkään ollut.
Jos vene on täynnä virityksiä, niin silloin on se tilanne edessä että korjataan, korjataan ja sitten taas korjataan. Jos kaikki laittaa kunnolla kuntoon ja hyvin, niin ei je ainakaan jatkuvasti hajoa.
Todettava on, että jostakin syystä Per aina joka tarinassa ja tilanteessa korjaa lähes kaikkia veneen kamppeita, ja ihmettelenkin miten voi olla että yhden miehen kohtalo on sellainen joka on enemmän kuin 10 miehen kohtalot yhteensä, siis noissa remonteissa ja siinä että kamat leviää.
On erilaisia tapoja matkustaa ja pitää kamoja kunnossa, eikä toinen ole sen oikeampi kuin toinen. Kukintyylillään.
Ludopas kirjoitti: "Tuo 700e/kk/hlö perustuu omaan kokemukseen ja on vuodenb 2003 tasoa, eli päivitettävää hinnassa toki löytyy. "
No jos tyypillinen reissu kestää vaikka 50kk, tulee tuosta jo 35000 euroa /hlö ilman inflaatio korjausta !!!
Ja sitten olit silti sitä mieltä että 10keuroa/hlö riittää jopa siihen että syö puolet aterioista ravintoloissa ?????? Mihin se 3.5 kertainen sitten sinulla kului ?
Aika ristiriitaiselta vaikuttaa, ja kysehän oli siis veneen hankinnan lisäksi tarvittavasta kokonaisbudjetista, siis myös varaosat korjaukset lennot ostopalvelut satamat ...
eikä pelkkä ruokabudjetti.
Hitaampikin hahamottaja ymmärtää, että tuo 10.000 on vuosikulunki, koska
a) ei voi tietää ollaanko 18kk vai 50kk joten kulu lasketaan vusissa (kuten vuosipalkka)
b) _nimenomaan_ vuosikulungista keskusteltiin.
Otetaan siis rauhallisesti ja lasketaan uudelleen:
Miehistöä 1 hlö.
- kokonaiskustannus 700e/kk = 8.400e/vuosi
- veneen kokonaiskustannus noin 3000e/vuosi
= Yhteensä 11.400e/vuosi
Johon lisätään se toinen miehistö 8.400e/v, jolta ei men veneeeen kuluja koska ne on jo yllä huomioitu.
Tämä tekee näin äkkiseltään laskettuna 19.800e!
Kerroin edellä 10.000e / vuosi riittävän per hlö, ja TODELLA jos LUKEE keskustelua jonka olen avannut, niin sieltä hilmaa että olen tehnyt matkaa vaimion kanssa, siis 2 henkeä. Kaikkea edelä keskusteltua kun ei viitsi aina joka vastaukseen uudelleen kirjoittaa, joten siksi on kohteluíasta tutustua asiaan ennen kuin ottaa kantaa.
Jos tuohon tekee jonkun inflaatiokorotuksen, saa varmaan ihan OK budjetin. Emme (pahasti) pihistelleet, ja miksi olisimmekaan, sillä käyttövaraa oli mukavat 1400e/kk josta ajasta noin 30% oli purjehduspäiviä, jolloin kk kustannukseyt ovat muutama satanen per kk, joka taas nosti osaltaan 'kaupunkirahaa' huomattavasti.
Ihan mukavaa että olet kiinnostunut asiasta, mutta odottaisin kuitenkin että ensin kysytään ja sitten väitellään, koska minö olin sielä, sinä et.
Leikkaan tekstiäsi ja kommentoin alle:
>>> Aika ristiriitaiselta vaikuttaa, ja kysehän oli siis veneen hankinnan lisäksi tarvittavasta kokonaisbudjetista, siis myös varaosat
Vastaus: Meni noin 800e/v, joka siösltuu 3000e venekuluhin. Humattavaa se, että esim Kreikka ja Malta ovat lähes ilmaisia asustaa talvi, koska satamamaksut ovat mnolla tai hyvin lähellesitä.
>>> + korjaukset
V: Mitään ei tarvinnut varsinaisesti korjata, normaalia ylläpitokustannusta joka meni hyvin pitkält ruokakassasta.
>>> + lennot
V: Olimme pourjehtimasa, emme lentämässä. Mutta pari kertaa jäytiin Suomessa ja en näe sitä varsinaisena kuluna kosma Suomi-ajallameitä keskittiin hyvin ja emme maksaneet elämisestä täällä. Meni varmaan aika tasan.
>>> + ostopalvelut
V: Emme käyttäneet osotpalveluja. Se mitä tarvittiin, tehtiin itse.
>>> + satamat + ...
V: Vastasinkin jo ensimmäisessä kohdassa.
Oliko tämä riittävän selventävä vastaus?
Rahaa saa menemään miten paljon haluaa, ja yksi suuri menoerä on polttoaine. Me emme juurikaan konetta käyttäneet, ja meillä oli esim sellainen täysin pläkä 11h päivä Välimerellä jolla liikuttiin vajaa 5 mailia. Muistan tämän hyvin kun ajettiin 'kilpaa' yhden sakemannin kanssa. Emme käyttäneet konetta koska ei ollut kiire. Se missä säästimme, oli ihan luonnollisia säästöä. Myöskään enne kovun paljoa käöytä alkoholia, emme tupakoi tms. niin mielestäni meillä oli oikein hyvä budjetti, napalkka mutta riittävä.
Hyvää uutta vuotta kmaikille :)
"Hitaampikin hahamottaja ymmärtää, että tuo 10.000 on vuosikulunki, koska :
a) ei voi tietää ollaanko 18kk vai 50kk joten kulu lasketaan vusissa (kuten vuosipalkka)
b) _nimenomaan_ vuosikulungista keskusteltiin. "
Tämä oli ensimmäinen kerta kun sanaa vuosi budjetti on tässä ketjussa edes mainittu.
Jos joku ilmoittaa säästäneensä 30kEuroa ja meinaa sillä päästä pallon kiertoon, niin aika kiero pitää olla jos tuon tulkitsee 30keuroa/vuosi. Mikähän niitä kertyneitä säästöjä kasvattaa matkaan kuluvan ajan suhteessa ?
Mitenhän sen veneen hankintahinta riippuu siitä miten kauan reissu kestää ?
Luepas ketju uudestaan, niin selkiää mistä useimmat keskustelevat. Kulut tunnut kokemuksesta tietävän erinomaisesti ja hyvä niin. Nyt vain hieman lisää tarkkuutta itsensä ilmaisuun ja luetun ymmärtämiseen niin kyllä se siitä paranee.
Voivat sitten muutkin kokemuksistasi oppia ilman pahoja väärinkäsityksiä, joita tämä ketju on aika täynnä, ottaen huomioon että vasta näin myöhään tarkennat puhuneesi vuosikuluista.
Tuossa viimeisessä Vene-lehdessä olivat s/y Carisman pariskunta laittaneet totaalisumman, minkä olivat kuluttaneet kuukaudessa kahdestaan. Summa oli 1500€/kk 2 henkeä.
Tuo luku sisälsi aivan kaiken.
Olet harvinaisen typerä ihminen, en voi muuta sanoa.
Sanomattakin on selvää että budjetti jonka laadin on vuosittainen koska ei voi tietää onko 12 vai 24 kk liikkeellä, eikä se varmaankaan ollut 50kk budjetti jota olet tarjonnut.
Ihmiset jotka ihan oikeasti tästä asiasat tietää,puhuvat aina vuosibudjetista koska lähdön ja paluun välinen aika on tuntematon (ellei erikseen muuta sanota). Mutta sinähän et tähän joukkoon lukeudu.
Miksi et samaan vaivaan väittänyt että valehtelen, kosnk 25 eurolla kuukaudessa ei voi pärjätä kun on reissussa 400 kuukautta.
Kuka sinulle oli väittäbyt/kertonut, että budjetti oli tehty 50kk:lle jolla lähdit tähän keskusteluun vänkäämään? Tuo 50 kk oli sinun täysin omakeksintösi jota kukaan ei missään vaiheesa tuonut aikana esille. Olet vain eräänlainen häirikkö.
En viitsi tässäisesta asiasta tämän enempää keskustela, koska olet tyyppi jolla palstoilla vittuilu asioiden vääruistey antaa ilon ja tyydytyksen eikä itse asia.
Olet turha ihminen jonka oman turvallisuuden vuoksi tuleekin pysyttellä vain keskustelupalsrtilla, ja tukevasti..
Ihan realistinren arvio. Moinilla on se käsitys että ulkomailla elämä maksaa enemmän kuin Suomessa, näin ei ole.
Ja mitä enemmäns eilaa, sen halvemmalla pääse per kk. Merellä ei rahaa sillä lailla mene.
-lukemista niille, jotka haluavat cruisailla mahdollisimman pienin kustannuksin: "Voyaging on a small income", Annie Hill
-yleistä tietoa valtamerireissaamisen kuluista: "Ocean cruising on a budget", Anne Hammick.
Jälkimmäisessä todetaan mm. että 30-jalkaisen veneen voi hankkia 10-20.000 taalalla. Kunnostukseen/varustukseen menee saman verran. Juoksevia menoja tulee 500-2000 taalaa/kk elämäntyylistä riippuen.
Anne Hammick osuu naulan kantaan juuri siinä, että kustannukset riippuvat elämäntyylistä.
Itse lisäisin vielä, että kustannukset riippuvat osaksi myös purjehdusalueesta. Atlantin puolella cruisaileminen on yleisesti kalliimpaa kuin Pacificin tai Intian valtameren puolella.
-Se paljonko kukin haluaa kuluttaa lentomatkoihin, turismiin tai huvituksiin on sen verran yksilökohtainen asia, ettei sitä mielestäni kannata yleistää ja yhdistää purjehdusmenoiksi. Eroja on yhtä paljon kuin on tavallisessa "maaelämässäkin".
- Siteerauksesi,"Summa oli 1500€/kk 2 henkeä. Tuo luku sisälsi aivan kaiken", jäi minulle epäselväksi, koska en ole lukenut Vene-lehden juttua. Luulisin, että kyse oli vain purjehduksen aikaisista juoksevista menoista (eläminen, satamamaksut ja veneen ylläpito). Ehkä venevakuutuskin sisältyi niihin. Summa voi olla korkeampi, jos mukaan lasketaan veneen varustamisesta syntyneet kulut.
-Kokonaisbudjetista kiinnostuneille hyvää luettavaa voi olla ruotsalaisen Lars Hässlerin kirja "Yrke: Världsomseglare. Hur man finansierar en livstil". Siinä selvitetään yksityiskohtaisesti totaalibudjetti; vene 50ft Beneteau, 10 vuotta valtamerillä, 4.5 milj kruunua.
" Siteerauksesi,"Summa oli 1500€/kk 2 henkeä. Tuo luku sisälsi aivan kaiken", jäi minulle epäselväksi... "
Itsekään en ole nykyisin Venelehteä lukenut, vaan ihan tuo summa on aksattu kokeilemalla asiaa ns. luonnossa.
Tuo summa sisältää siis kaiken mitä itseen tulee ja osan satamamaksuista (ensimm. 1/2 vuotta), koska myöhemmässä vaiheessa reissua vasta erotettiin satamamaksut ruoka yms kassasta.
Mutta veneeseen meni noin 3000e/v (ylläpito, satamamaksut, löpö, yms.) ja loput elämiseen tuosta 20.000e/v budjetista (siis 2hlö x 10.000e/v).
Kirjanpito oli melko tarkkaa, ja kun alettiin erottamaan veneen kulut kokonaan pois ruokakassasta, niin silloin saatiin ka. noin 1500e/kk kaikkinensa miehistön ruokaan, huvitukseen ym. asiaan. Ja loput siis veneeseen.
Vakuutuetettu vene oli niin kauan kun pysyttiin Itämeri/Pohjanmeri/Biskajan ylitys ja Gibraltar/Välimeri josta Kanarialle (kaikkiaan vähän vajaa 1,5v). Tähän saakka saatiin IF:stä vakutuus joka pelasi ihan hyvin eikä ollut edes kauhean kallis. Edemmäs emme saaneet vakuutusta IF:stä.
Kun siirryttiin Karbialle, ei siis ollut enää vakuutusta koska se olisi ollut liian kallis suhteessa veneen hintaan (Pantanenius). Ajattelimme että ois Atlantilla tapahtuu jotakin, niin se on sitten sen laatuista juttua että vakuutksetkaan ei enää auta, ja uudella veneellä emme tee enää silloin mitään. Ja jos selviämme esim p-lautassa, niin se että olemmeko menettäneet sitten veneen ja varustelut (noin 18.000 euroa) niin se on yksi ja sama.
Vakuutus IF:ssä aktivoitiin taas Englannista. Tai siis nykyisessä IF:ssä, ettei joku saa asiakseen huomauttaa :) Venevakuutus sisältyi budjettiin.
Kulut oli vain matkalla muodostuneet kulut, vene oli hieman jopa ylivarusteltu kokoisekseen joka taas verotti hieman muuta tilaa koska veneemme oli todellakin vain 28 feet (Laurinkoster). Mutta oikealla pakkaamisella ja sillä, että selkeästi mietittiin esim mitä vaatetta säilytetään ja mitä heitetään pois (ja uusintahankintaan esim kesällä) selvittiin hyvin.
Ilman Välimerenvuotta reissu ei olisi meiltä käytännössä onnistunut, koska siellä oltiin, asuttiin ja treenattiin veneessä reissaamista ja olemista ylimalkaan. Tietysti tieto siitä että olimme kuitenkin niin lähellä kotia, antoi oman varmuutensa asiaan. Joku sanoo pelkurimaisuutta, niin sanon että "totta jupiset".
Tässä olisi tietysti jollakin paikka sanoa että miksi lähteä ollenkaan, mutta kun me nyt haluttiin lähteä ja se oli suuri haave. Välimeren reissun tarkoitus oli nimenomaan selvitää se, onko meistä yhdessä seilaamaan pienessä veneessä Karibialle ja kotiin.
Koko Välimeri-Karibia reissu kesti vajaa 3v.
Meillä karibian kierros maksoi 2 hengeltä 6400€/kk. Ei sisällä veneen hankintakuluja.
"Englannissa ja Ruotsissa ei olla vielä ruvettu kiertämään maapalloa kelluvilla rivitaloasunnoilla. "
ARC-veneistä osa jatkaa pallonkiertoon, suomalaisilla pallonkierron aloitukseen ARC ei yleensä kuulu, mutta toisin on englantilaisilla.
ARC:n veneet edustavat tyypillisesti sitä matkaveneilijöiden (ehkä varakkaampaa ja nuorempaa) osaa, joka pitää työn ohessa vain vuoden tauon.
Voi olla, että pallonkiertoon jatkavat ARC-veneet ovat fleetin keskikoon alapuolella. Suunta on kuitenkin selvä: Suomalaisilla on selvästi pienemmät veneet kuin englantilaisilla tai ruotsalaisilla.
Veneen keskikoko
Jalkaa Kansallisuus
41 FIN
43 FRA
44 NOR
45 SWE
47 GER
50 GBR
51 ESP
56 ITA
ja sitähän tässä juuri olla tässä pohdittu ;) ?
Tässä vielä suora siteeraus tuosta Vene-lehden jutusta:
"Elämiseen meillä meni yhteensä alle 1500€/kk ja siihen kuului kaikki. Kulut olivat alemmat kuin mihin olimme varautuneet, joten tästkin jäi hiukan aloituseuroja kotiin palatessa."
Carisma myös oli noin 3kk Sevillassa satamassa, josta jonkun jutun perusteella lasku oli noin 1600 euroa.
Lisäksi mielestäni miehistö matkusteli ja kierteli todella paljon myös sataman ulkopuolella.
Mitä olen eri matkakertomuksia lukenut ja erilaisia budjetteja katsellut, niin 20 euroa - 35 euroa per päivä per naama, tuntuu aika normilta jos mitään isompaa ei veneestä hajoa. Jenkit tuntuvat saamaan menemään 50 euroa per päivä ja naama, mutta kuten aiemmin sanottu, niin rahaahan saa menemään just niin paljon kuin haluaa.
kuulost6aa tutltulta.
Koska tuo arisma oli reissussa, onko tuohon lisättävä infaatiota? Kiinnostaa vaan itseä etä mtien ovat kulut nousseet. Satamamaksut tuntuu ainakin kovalta. Jos haluaa parkata veneen pitkäksi aikaa V-merelle, niin suosittelen Kreikkaa ja Ateenan ulkopuolella olevia saaria, ovat hyvin edukkaat, ainakin Poros ja Methana jossa meillä olimme vähän pidempään kun talvea vietettiin, ja muistaisin että laakut oli per paikka alle 200e/kk. Ainakin Methana oli selvästi alle 200e/kk vaikka sen ongelma oli lievä hajuhaitta (oli metaanikaasu kylpylä EU rahalla pykätty sataman vieren, jossa täysi miehitys päällä koko ajan mutta kävi max 1-2 vierasta per pv).
EU betalar ;)
Carisman reissu alkoi 2007 ja loppui 2008.
Mainittakoon, etten heidän reissustansa tiedä muuta kuin mitä olen lehdestä ja netistä lukenut.
Tuoltahan heidän reissunsa löytyy:
http://www.saildream50.fi/index.php?sivu=1
Kiitos linkistä, koska elän nykyään Ruotsin puolela ihan kaikki tällaiset ei tule silmään, ja Venelehteä kun en (enää) tilaa.
Heillä oli tarkoitus näemmä talveksi Sevillaan, joka on ihan kiva paikka. Me oltiin V-merellä sitten sen talvenjälkeinsen kesän kokonaan ja syyskesästä sitten siirryttiin Kanbarialle, josta marraskuun alussa Kap Verden suuntaan ja yli Karibialle.
ARC:hen ei otettu osaa koska se on mielestäni ylihinnoiteltu, mutta käytännössä samassa fleetissä seilattiin, ja tulimme viimeisten joukossa 'maaliin'. Lähdettiin tosin 2 vko ennen heitä ja vietettiin aikaa myös Kap Verdellä hieman tietoisesti hidastellen. Oli jotenkin kivemman tuntuista kun tiesi että noin parisataa venettä on kuitenkin 'jossakin' kun Atlanttia ylittää ekaa kertaa.
Harmi että heillä ei olut aikaa jäädäpidemmäksi aikaa Välimerelle, vaikka kyllä tuokin jo monelle piisaa. Me alotettiin talven jälkeen Välimeren purjehdusaika huhtikun alussa, ja syyskuussa sitten startattiin Kanarian suuntaan jonne valuimme pikkuhiljaa Afrikan rannikkoon tehdyn parin hyökkäyksen jälkeen.
Jos nyt uudestaan tekisimme saman, jäisimme Maltalle talveksi. Halpaa satamapalvelua, halvat asunnot (asuimme muuten talven vuokra-asunnossa), edukas ruoka jne. sekä erittäin lämmitä ja miellyttävää ilmastoltaan. Taitaa olla Välimeren lämpimin paikka. Nytkin on 17 astetta lämmintä :)
Onhan noita reissuja pienillä veneilläkin tehty, mutta joukossa ei ilmeisesti montaa suomalaisvenettä ole.
Ohessa noita linkkejä, osa jo täällä joskus mainittujakin. Vega on selkeästi enemmistönä näissä:
http://www.znoy8.co.uk/
http://www.syjoy.dk/
http://www.meder.hu/
http://www.sailingontherocks.com/indexEng.html
http://koti.tnnet.fi/tuulenkyla/Pinta/index.htm
http://www.syrebellion.com/index-english.htm
http://www.runtjorden.com/eng_index.php
http://folk.ntnu.no/siriholm/valkyrien/indexe.htm
http://under30undersail.blogspot.com/
riittää. ei toki 150 keuroa, eikä tässä ja nyt, mutta hieman yli tuon 30 keuroa saanen kasaan muutaman vuoden kuluttua (olen siis säästänyt jo useamman vuoden). sillä pitäisi lohjeta suht uusi 30 jalkanen sarjatuotantokippo.
perheeni ei vielä voi lähteä, joten ei minullakaan ole kiire lähteä vegalla yksityyppiluokkapurjehdukselle. Otan mielummin vaimon ja lapset mukaan, jos vielä silloin haluavat.
suomen albinyhdistyksen sivuilla oli linkki ruotsalaisen albinin sivuille. olivat purjehtineet floridasta irlantiin. jutun mukaan 4000 mailia/45 päivää. albinilla mentiin siis 88 mailia/päivä. kielitaito ei riitä selvittämään reissun yksityiskohtia, mutta aika rauhallista vauhtia tuo vegapurjehdus on.
toinen ääripää on tietysti mennä jollain transat650-paatilla, mutta siihen ei kyllä taidot eikä kunto riitä.
laita toki linkkejä, jos löydät niitä pikkuveneillä seilaavia. kyllä minä niitäkin seuraan mielelläni (kunhan ovat suomeksi/englanniksi kirjoitettuja).
Vinkiksi, että yllättävän hyvin kääntyy nuo ruotsin/tanskan/norjan -kieliset sivut näillä kääntöohjelmilla englanniksi.
Sen verran että tajuaa kyllä.
http://translate.google.com/
http://www.travelblog.org/Bloggers/Merilokki/
Pitkä, mutta kapea vene ja koko perhe matkassa kanavilla ja välimerellä.
Tuo on hieno asenne. Dunckerin lisäksi samalla filosofialla kulkee tällainen viime kädessä hyvin älykkääksi osoittautuva kaveri. Hän tosin purjehtii vain itsetehdyllä rättikajakilla, mutta aika omaperäisesti ja eri puolilla maailmaa kovasti pienillä tuloilla.
http://koti.welho.com/tnoko/
Harrastatko jo ennestään purjehdusta ja millaisella veneellä? Jos et, niin nythän on hyvää aikaa tehdä kävelyretkiä ja katsella telakoituja veneitä satamissa. Joka satamasta varmaan löytyy runsaasti 27-30 jalkaisia, kuten Vega. Kun seisot perheinesi sellaisen vieressä, huomaat varmasti että myös muun laista urheutta, kuin jääpalakoneesta luopuminen, tarvitaan jos sen kokoisella veneellä lähtee pallonkiertoon. Saat myös hyvän käsityksen tuon ikäluokan veneiden yleisestä kunnosta.
Mistä päättelit että tuota kokemusta muinulla ei olisi?
Omistan Laurinkryssare 28:n ja rwissua ollan tehty, pidempääkin (2 hlö). Kyllä tuosta tietoa ja komusta on.
Ihan en varmaan saanut kiinni siitä mikä oli kirjoituksen terä tai ajatus?
Mutta tarkoitukseni oli esittää vaihtoehtoinen ja käytännönläheinen konsti riittävän venekoon realistiseen arviointiin. Parempi kuin nettijuttujen selailu. Mutta sinulla siis on mitä hienoin vene ja kokemustakin, joten tiedät etkä vain luule/toivo pärjääväsi pienellä veneellä, joten minulle sattui vain väärinkäsitys, pahoittelen.
Suurista veneistä unelmointi on varmaan yleistä sen vuoksi että ne sopivat pitkille matkoille avomerellä kuitenkin paremmin kuin pienet. Ja niin kauan kuin kyse on unelmasta, on ihan sama kuinka paljon se unelmavene maksaa. Ne jotka ko. unelman toteuttavat, ovat yleensä varakasta väkeä eivätkä pidä vuoden parin asumista 30 jalan veneessä millään muotoa unelman täyttymisenä ja lähtevät matkaan vähintääkin riittävän suurella ja juuri siihen tarkoitukseen suunnitellulla ja rakennetulla veneellä. Pappabetar-porukoiden huippuedullisiin reissuihin pikkupurtiloilla suhtautuisin hieman varauksella; saattaa jäädä kertomatta että pappan yksityishelikopteri on kokoajan hälytysvalmiudessa, kun pojat seikkailevat aikansa kuluksi.
Olet oikeassa, en vain ymmärtänyt ihan tarkkaan...
Niin se juurin täytyy tehdä kutein sanoit, että koko porukka messiin ja ei muuta kuin vaikka istahtamaan sitloodaan ja pohtimaan että "sopisiko....".
Me tehtiin muuten ihan juuri noin, ja kun vene oli vedessä niin se pieneni entisestäänkin (vene ostettiin siis telakalta) :) :)
Mutta siihen vaan emännän kanssa mahduttiin ja opittiin pakkamaan mukaan se mikä oli välttämätöntä, ja 3 kesän jälkeen pakkaaminen onnistuukin jo kokoilailla ammattimaisesti.
Sitten lähdettiin viettämään sapattia. Ahdasta oli erityisesti sen jälkeen kun oltiin naapuriveneesä kylässä, mutta oma koti on aina oma koti... ja< tas kun oman tottui, se olikin hyvä ja erityisen viehättävä. Hidashan se on liikkumaan, mutta ei meillä niin kiirettä ollut.
Jos jotakin pitää pitää huonona pienessä veneessä (alle 30' tai vähän yli), niin se on tuo hitaus joka luo ahtaan veneen vieläkin ahtaammaksi. Mutta loppupurjehdusta kohden tulee taas enemmän koska matka kestää enemmän, vie ruoka enemmän tilaa. Eli tuo ruoka jota pitää ottaa vaikkapa 2 hlö_lle 2-3 viikoksi, niin se painaa rutosti ja vie tilaa, mutta ne loppujen lopuksi sitten menee "laidan yli" suurin osa, ja vene kevenee ja tilaa tulee lisää. Mutta tämä on se hankalin juttu. Mutta tähänkin oppii ja jos ei opi, niin sitten ei vaan opi.
Vene on pahuksen hyvä, mutta jos olisi ollt mahdollista niin olisin mieluusti ottanut Laurinin 32 kosterin, mutta silloin raha oli se joka ratkaisi, koska 50-70 tuhatta enemmä FIM rahaa olisi ollut siihen tilanteeseen mahdottomuus. Nyt taas ei enää viitsi, vaikka voisi olla mahdollisuus. On opittu jo tuohon omaan :)
Mutta ei kukaan oienen veneen omistaja voi sanoa etteikö KOSKAAN olisi haaveillut isommasta, jos niin sanoo, valehtelee ;)
Niin kauan kuin kyse on unelmasta, on asia toki toinen. Ja mikä haaveillessa on, se ei maksa mitään, ja siitä se meidänkin reissu lähti - haaveista. Sitten koko juttu realisoitui konretian tasolle kun sitä alettiin työstämään. Ja se taas toi esiin realiteetit (budjetin laatiminen oli eka juttu jolla ylimääräinen luxusjahtiromatiikka katosi).
Mutta haaveita PITÄÄ olla, muuten elämä olisi helvetin tylsää ja raskasta :)
Ja jos haluaa elää haaveet todeksi, uskon että saa vain osan siitä, ja siksi on joskus hyvä pohtia että mihin todellisuudessa olisi varaa.
Tunnen erään pariskunnan joka osti veneen Välimereltä, ison ja asuttavan mutta (mielestäni) purjehtiessa kokolailla kömpelön ja huonon. Mutta heidän tarkotus olikin siirtyä Kreikassa ja Turkissa saarelta toiseen - silleen leppoisasti - ja taas asua veneessä. Ei siis muuta kuin siirtymäväline.
Ja se oli heidän haaveensa, ei purjehtiminen.
"Kaiopaan keskustelua siitä missä on ne pienet noin ja alle 30 jalkaiset joilla reissataan pitkin maailmaa. NIISTÄ olisin itse kiinnostunut, en 100.000 keuroa maksavista cruisereista joihin pitää laittaa vielä 50.000 lisää jotta ne on 'tikissä' eläminen maailmalla. Siihen ei ole varaa!"
Puhutko siis tässäkin vuosikuluista ???
Onko joku tosiaan ehdottanut pallonkiertoon venettä joka maksaa 100kEuroa vuodessa, olisko kyse sitten vuokraveneestä ? Eipä tunnu uskottavalta.
Ja tähän vastatiin joka on säikeessä johon jatkoin keskustelua... kannattaa lukea kokonaisuus. Ja liittyy vahvasti aiheeseen jos mikä.
" hankinnan lisäksi. Riittävä mukavuus, että perhe lähtee mukaan on vain yksi osa totuutta. Toinen on se, että monen vuoden eläminen vaan maksaa. jos syö pelkkää itse kalastamaansa ravintoa, tulee puutostiloja, ja lääkärin hoito maailmalla ei suinkaan ole ilmaista. Ei myöskään lennot kotiin. Samoin varautuminen erilaisiin tauteihin rokotuksilla ja veneapteekilla maksaa. Entäs myrkylliset eliöt mikrobeista ja hyönteisistä isompiin lajeihin. Käärmeet, skorpionit hämähäkit ja erilaiset merieliöt rannoilla. Vai onko joku muka lähdössä pelkästään merelle maissa käymättä ?
Ruoka on tyynenmeren saarissa aika usein kallista.
Veneessä on monta kuluvaa osaa, ja joku voi hajota muutenkin. Korjaaminen maksaa aina tai varaosien hankkiminen ennakkoon varalle. Tämä lista ei ole läheskään täydellinen. 10kEuroa menee helposti henkeä kohden ilman mitään mukavuus lisää tosi askeettisesti eläen. "