Työssäkäyvillä ja

Eläkeläisillä menee tällähetkellä,ja todennäköisesti ensivuonnakin paremmin kuin koskaan.
Palkat ja eläkkeet nousee,verot laskee,velkojen korot laskee,polttoaineiden hinnat on laskenut roimasti.Kesällä sai 20 euron setelillä pensaa 12 litraa tänään samalla rahalla sai 18,4 litraa,mielestäni aivan mukava hinnan lasku.
Miksi ihmiset aina purnaa ja valittaa,hallitus on tehnyt voitavansa,yleismaailmallinen taantuma ei siitä johdu sen jokainen järkevä ihminen käsittää,mutta demarit ei haluakkaan muuta kuin sekasortoa ja panikkia lietsoa,ja haukkua hallitusta mutta muutaman vuoden päästä he kyllä tottuvat oppossitiossa oloon ja rauhoittuvat.

Ainut ryhmittymä joilla menee huonommin on työttömät eli alle 0,5% alussa mainitusta väestöstä,ja heille täytyy saada porvari hallituksen aikaan parannusta asiaan,koska demari hallitukset ovat heidät aina syrjäyttäneet.

Pitkää ikää PORVARI hallituksille jatkossakin,että saadaan maan asiat kaikinpuolin kuntoon.
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kaupunki keskustal, kirjoitti:

Eläkeläisillä menee tällähetkellä,ja todennäköisesti ensivuonnakin paremmin kuin koskaan.
Palkat ja eläkkeet nousee,verot laskee,velkojen korot laskee,polttoaineiden hinnat on laskenut roimasti.Kesällä sai 20 euron setelillä pensaa 12 litraa tänään samalla rahalla sai 18,4 litraa,mielestäni aivan mukava hinnan lasku.
Miksi ihmiset aina purnaa ja valittaa,hallitus on tehnyt voitavansa,yleismaailmallinen taantuma ei siitä johdu sen jokainen järkevä ihminen käsittää,mutta demarit ei haluakkaan muuta kuin sekasortoa ja panikkia lietsoa,ja haukkua hallitusta mutta muutaman vuoden päästä he kyllä tottuvat oppossitiossa oloon ja rauhoittuvat.

Ainut ryhmittymä joilla menee huonommin on työttömät eli alle 0,5% alussa mainitusta väestöstä,ja heille täytyy saada porvari hallituksen aikaan parannusta asiaan,koska demari hallitukset ovat heidät aina syrjäyttäneet.

Pitkää ikää PORVARI hallituksille jatkossakin,että saadaan maan asiat kaikinpuolin kuntoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu