Jotain rajaa

”Oikia perussuomalainen” lykkäsi TAAS ison valeen kun lipaisi tuolla alempana näin:

Höpötät!
Kirjoittanut: seles 30.12.2008 klo 17.29
84% kansasta luottaa Tarja Haloseen ja sitä ei ole koskaan oikiat perussuomalaiset kyseenalaistaneet. Näin se on "poju".

-------
Näin PeruSS:n johtava mielipidevaikuttaja presidentti Tarja Halosesta:

”…Sanalla sanoen, pidän Tarja Halosta vastenmielisenä, koska hän on tyhjää täynnä. Arvojohtajamme ei edeltäjästään poiketen ole katsonut tarpeelliseksi kiertää kotimaataan kansalaisten tuntoja kuulostelemassa, eikä hän ei ole osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun esim. kaudellaan räikesti lisääntyneen taloudellisen eriarvoisuuden tiimoilta, puhumattakaan siitä, että hän olisi ollut virittelemässä tällaista keskustelua. Ylipäänsä hänestä on kuulunut kuuden vuoden aikana hyvin vähän. Mitä tarkoittaa se, että Tarja Halonen on "arvojohtaja" tai "mielipidevaikuttaja"?

Tarja Halonen synnyttää minussa mielikuvan pienestä, omahyväisestä ja narsistisesta ihmisestä, jolle presidenttiys on mahdollisuus keinahdella kuningattarena tärkeissä tilaisuuksissa, tärkeiden ihmisten keskellä. Sen verran johdonmukaisuutta hänessä kuitenkin on, että hän on despoottisella hallitsemistyylillä, kritiikinsietokyvyn puutteellaan ja nepotistisella nimityspolitiikallaan (viittaan epäpätevien tovereiden nimittämiseen Suomen Pankin ja Korkeimman Oikeuden johtoon) vienyt suomalaista hallintokulttuuria muutaman piirun verran kohti ihailemiensa kolmannen maailman diktatuurien käytäntöjä. Se, että Tarja Halonen on vastustanut EEC-vapaakauppasopimusta YYA-sopimuksen hengen vastaisena, se, että Tarja Halonen on istunut DDR:n tunnustamista vaatineessa komiteassa, ja se, että Tarja Halonen on hyvää pataa Venäjän ja Kiinan nykyisen johdon kanssa, kertoo hänen etiikkansa sisällöstä ja tasosta huomattavasti enemmän kuin tyhjä globalisaatiolässytys…”

http://www.halla-aho.com/scripta/tarja_halosesta.html
5129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • verottaja odottaa.

    Äänestä

  • sai maksettua rästit kirjoitti:

    verottaja odottaa.

    Sitten vain äiteen viereen tutumaan muiden sisuvekaroiden tapaan ja aa-tuutilulla! :)

    Äänestä

  • jo iltalääkkeesi? kirjoitti:

    Sitten vain äiteen viereen tutumaan muiden sisuvekaroiden tapaan ja aa-tuutilulla! :)

    joulukinkun puutteessa.

    Äänestä

yhden henkilön mielipide, minusta presidentin valtaoikeuksia on jo siinä määrin kavennettu,
Urho Kekkosen inkarnaatiolle ei ole enää tilaus.
Minusta Presidentti on muuttunut akkojen hommiksi, presidentti viimeinen näkyvä kannanotto
oli kun lapin kansa sanoi irti ,se lesbotoimittaja.
Mikä on mielestäni Presidentin instituutio kohtaan, hyvin kyseenalaista ja sille on Presidentin arvovallan kaventava vaikutus, eli uskottavuus ja auktoriteetti menetetään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


persuvalehtelulle! kirjoitti:

”Oikia perussuomalainen” lykkäsi TAAS ison valeen kun lipaisi tuolla alempana näin:

Höpötät!
Kirjoittanut: seles 30.12.2008 klo 17.29
84% kansasta luottaa Tarja Haloseen ja sitä ei ole koskaan oikiat perussuomalaiset kyseenalaistaneet. Näin se on "poju".

-------
Näin PeruSS:n johtava mielipidevaikuttaja presidentti Tarja Halosesta:

”…Sanalla sanoen, pidän Tarja Halosta vastenmielisenä, koska hän on tyhjää täynnä. Arvojohtajamme ei edeltäjästään poiketen ole katsonut tarpeelliseksi kiertää kotimaataan kansalaisten tuntoja kuulostelemassa, eikä hän ei ole osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun esim. kaudellaan räikesti lisääntyneen taloudellisen eriarvoisuuden tiimoilta, puhumattakaan siitä, että hän olisi ollut virittelemässä tällaista keskustelua. Ylipäänsä hänestä on kuulunut kuuden vuoden aikana hyvin vähän. Mitä tarkoittaa se, että Tarja Halonen on "arvojohtaja" tai "mielipidevaikuttaja"?

Tarja Halonen synnyttää minussa mielikuvan pienestä, omahyväisestä ja narsistisesta ihmisestä, jolle presidenttiys on mahdollisuus keinahdella kuningattarena tärkeissä tilaisuuksissa, tärkeiden ihmisten keskellä. Sen verran johdonmukaisuutta hänessä kuitenkin on, että hän on despoottisella hallitsemistyylillä, kritiikinsietokyvyn puutteellaan ja nepotistisella nimityspolitiikallaan (viittaan epäpätevien tovereiden nimittämiseen Suomen Pankin ja Korkeimman Oikeuden johtoon) vienyt suomalaista hallintokulttuuria muutaman piirun verran kohti ihailemiensa kolmannen maailman diktatuurien käytäntöjä. Se, että Tarja Halonen on vastustanut EEC-vapaakauppasopimusta YYA-sopimuksen hengen vastaisena, se, että Tarja Halonen on istunut DDR:n tunnustamista vaatineessa komiteassa, ja se, että Tarja Halonen on hyvää pataa Venäjän ja Kiinan nykyisen johdon kanssa, kertoo hänen etiikkansa sisällöstä ja tasosta huomattavasti enemmän kuin tyhjä globalisaatiolässytys…”

http://www.halla-aho.com/scripta/tarja_halosesta.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu