Ihana, herttainen, rauhallinen, kiltti 2-vuotias (2v 3kk) tyttöni sai pikkuveljen 1,5kk sitten. Alku meni hyvin (niinkuin arvelinkin), otti pikkuveljen hyvin vastaan, hoiti ja silitti jne.
Mustasukkaisuus aikakin koitti...ja loppua ei näy, huoh!! Alkuun puri vauvaa sormesta, nyt läpsii naamalle. Eka kokeiltiin kieltämästä, suututtiinkin tytölle. Sitten kokeiltiin olla huomioimatta eikä tunnu sekään tehoavan. Alkaa olla jo päivittäistä tämä läpsiminen ja tekee sen niin odottamatta etten ehdi väliin. Yleensä vaihdan aina silloin vaippaa vauvalle ja tyttö tulee kiltin näköisenä hyvin aikein, kunnes..
Tänään taas hutaisi vauvaa ja otin "kovat aseet" käyttöön eli yksi nukke lähtee kaapin perälle joka hutaisusta. Loppumaanhan tuo on saatava ennen kuin jotain pahempaa tapahtuu. Nuken perään itki katkerasti joten jospa tämä toimisi, vaikkakin hirvittää viedä rakasta lelua (tämä kyseinen nukke ei vielä ollut sieltä rakkaammasta päästä kuitenkaan;)).
Ennen kuin kukaan käskee huomioimaan tyttöä enemmän niin kerron että saa kyllä huomiota, siitä ei pitäisi olla kiinni. Päivisin olen tytön kans aina kun vauva nukkuu ja kotitöiltä kerkiän, aika paljon mielestäni ehditään touhuaan kaksinkin. Isi leikkii iltaisin, ja antaa aika tytölle paljon. Mikään tytön elämässä ei ole muuten muuttunut, paitsi että pikkuveli on tullut taloon=).
Luonteeltaan tyttö ei muuten ole mitenkään kovin "raisu" vaan rauhallinen ja tasapainoinen, turvallisen ja rakastavan kasvatuksen saanut.
Täällä on muitakin samassa elämäntilanteessa olevia, Annette28 ja muut...kertokaa miten teillä ollaan tehty ja joko on mustasukkaisuus vauvasta mennyt ohitse?
Mustasukkaisuus aikakin koitti...ja loppua ei näy, huoh!! Alkuun puri vauvaa sormesta, nyt läpsii naamalle. Eka kokeiltiin kieltämästä, suututtiinkin tytölle. Sitten kokeiltiin olla huomioimatta eikä tunnu sekään tehoavan. Alkaa olla jo päivittäistä tämä läpsiminen ja tekee sen niin odottamatta etten ehdi väliin. Yleensä vaihdan aina silloin vaippaa vauvalle ja tyttö tulee kiltin näköisenä hyvin aikein, kunnes..
Tänään taas hutaisi vauvaa ja otin "kovat aseet" käyttöön eli yksi nukke lähtee kaapin perälle joka hutaisusta. Loppumaanhan tuo on saatava ennen kuin jotain pahempaa tapahtuu. Nuken perään itki katkerasti joten jospa tämä toimisi, vaikkakin hirvittää viedä rakasta lelua (tämä kyseinen nukke ei vielä ollut sieltä rakkaammasta päästä kuitenkaan;)).
Ennen kuin kukaan käskee huomioimaan tyttöä enemmän niin kerron että saa kyllä huomiota, siitä ei pitäisi olla kiinni. Päivisin olen tytön kans aina kun vauva nukkuu ja kotitöiltä kerkiän, aika paljon mielestäni ehditään touhuaan kaksinkin. Isi leikkii iltaisin, ja antaa aika tytölle paljon. Mikään tytön elämässä ei ole muuten muuttunut, paitsi että pikkuveli on tullut taloon=).
Luonteeltaan tyttö ei muuten ole mitenkään kovin "raisu" vaan rauhallinen ja tasapainoinen, turvallisen ja rakastavan kasvatuksen saanut.
Täällä on muitakin samassa elämäntilanteessa olevia, Annette28 ja muut...kertokaa miten teillä ollaan tehty ja joko on mustasukkaisuus vauvasta mennyt ohitse?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joissain tapauksissa se ei ole lopu koskaan. Meillä eivät murroikäiset sisarukset (2 kpl) puhu toisilleen mitään. Tätä on jatkunut jo kolme vuotta, eikä loppua ole näkyvissä. Joidenkin ihmisten elämässä sisaruskateus kaihertaa vielä 80-vuotiaanakin ja sitten tapellaan paremmista hautapaikoista ;))
Luulen, että tuo teidän ongelmanne on vain ohimenevä vaihe, joka johtuu vanhemman lapsen uhmaiästä. Hienosti olet osannut toimia, vaikka oletkin ilmeisesti nuori äiti.
Hyvää uutta vuotta! t. 4:n lapsen vanha äiti
todeta, että se, että sisarukset eivät kolmeen vuoteen puhu toisilleen, ei todellakaan ole normaalia. Olette toivottavasti hakeneet lapsillenne apua, kaikki ei ihan hyvin ole. Tottakai sisarukset voivat riidellä vaikka päivittäin, mutta mitään kolmen vuoden yhtäjaksoista riitaa en kyllä tyytyisi sivusta seuraamaan.
Sisaruksia ei voi pakottamaan olemaan ystäviä, vaikka kuinka yrittäisi. Sukulaisiaan ei voi valita ja toiset eivät tosiaan tule toimeen siarustensa kanssa.
Kiitos kannustuksesta, vaikka itsestäni tuntuu etten ole toiminut ollenkaan hienosti=) Jospa tämä johtuisi vain siitä uhmaiästä...
Ikävää ettei teillä lapsesi puhu toisilleen mitään, pitäisköhän asialle tehdä jotain? Se ei ole mielestäni ollenkaan normaalia enkä todellakaan halua että omat lapseni pitävät kolme vuotta mykkäkoulua toisilleen. Tarkoitus ois kasvattaa heistä kavereita (tappelukavereita myöskin;)) joista ois toisilleen tukea ja turvaa loppuiäksi.
Toivottavasti lapsesi viimeistään murrosiän ohimentyä alkavat taas puhua toisilleen. Hyvää uutta vuotta sinullekin!
t. alkuperäinen kirjoittaja 25v =)
Tuohon täytyy sanoa, että perheellämme pojan ja tyttären ikäväli on kaksi vuotta, poika vanhempi. Poika jäi äidiltään pakostakin enemmän syrjään kuin olisi ollut suotavaa koska tytär oli sairaanloinen varhaisvuosinaan. Ovat aikuisia nyt, hyviä kavereita, sisarussarjan bestikset.
Ainaista tappelua keskenään oli heidän lapsuutensa siitä lähtien kun tytärkin vahvistui. Auton takapenkillä piti aina olla joku vanhemmista sisarista välissä tai tappelu oli varma. Poika härnäsi. Hänen ei tarvinnut muuta kuin näyttää sormimerkkiä sisaren suuntaan niin johan paloi pinna tyttärellä ja huuto alkoi.
Olen ollut yhteydessä terapeuttiin ja hän on sitä mieltä, että nuorten välit korjautuvat itsestään murrosiän loputtua. Nuoret olivat lapsena kavereita ja tappelupukareita.
Kun murrosikä alkoi, molempia alkoi kiinnostaa ihan eri asiat. Molemilla on aivan erilaiset kaverit ja täysin erilaiset intressit. Kumpikaan nuori ei juo eikä rällästä, joten ovat muuten ns. kunnon nuoria. Toinen on hyvä koulussa, toinen taas ei, mutta on ahkera työntekijä. Toinen pelaa jääkiekkoa ja toinen ui. Toinen kuuntelee rokkia, toinen räppiä, toinen on lyhyt toinen pitkä, toinen tumma ja toinen vaalea.
Ilmapiiri kotona ei ole riitaisa, muitakin lapsia on siis kuin nämä kaksi. Minusta on sääli, että tilanne on tämä, mutten voi pakkottaa mihinkään. Uskon, että tämäkin vaihe menee ohitse, aivan kuten uhma. Ajattelen, että nuoret ovat jotenkin kasvaneet erilleen väliaikaisesti.
Tyttäresi on huomannut hyvän keinon, jolla saa sinut suuttumaan ja kokeilee nyt rajojaan. Minusta on hyvä, että huonosta käytöksestä seuraa jokin konkreettinen rangaistus, varsinkin kun pikkuneiti on näyttää järjestelmällisesti yrittävän simputtaa nuorempaansa.
Kyllä se iloksi vielä muuttuu!
kuitenkin pahasti vikaan, jos siarukset ovat kolme vuotta puhumatta toisilleen. Jonkinlaista traumaa jommallakummalla tai molemmilla. Kyllä sisarukset normaalisti pohjimmiltaan rakastavat ja välittävät toisistaan, vaikka joskus riitelisivätkin.
tuon toisen viestisi. Hyvä, että olet kysynyt asiaan ammattilaisen mielipidettä. Ehkä tytöt sitten tosiaankin ovat vain niin erilaisia, että ovat vain muutamiksi vuosiksi ajautuneet erilleen. Varsinkin murrosiässä, kun haetaan itseään, niin omat aatteet ja elämäntapa on usein se ainoa oikea.
Näin minäkin toivon, vaikka välilla tulee mieleen, että olisiko taustalla kuitenkin jotain kilpailuhenkisyyttä tai katkeruutta. Kuitenkaan he eivät ole vihamielisiä, vaan tosiaan elävät omaa erilaista elämäänsä, jossa toiselle ei ole mitään sanottavaa. Toivon, että kun murrosiän itsekkyys ja omaan napaan tuijottaminen loppuu, niin silloin ollaan valmiit palaamaan lapsuudenaikaisiin kuvioihin, jolloin sisarus on hyvä kaveri.
Lasten kanssa tulee kaikenlaista eteen. Pienet lapset pienet huolet, isot lapset isot huolet. Vaikka kyllä ne huolet lasten kanssa ovat aina yhtä isoja, olipa lapsi minkäikäinen tahansa.
Tyttösi on ihan normaali lapsi. Isompi lapsi ei tule mustasukkaiseksi jos hänellä ei siihen ole mielestään syytä. Tuo teidän esikoisenne on nyt kokenut pikkuveljen olevan hänelle uhka. Jotain ehti siis mennä pieleen. Aluksihan tyttönne ei ollut mustasukkainen. Sisaruksen tulo on muuttanut tyttärenne elämää enemmän kuin arvaattekaan.
Mustasukkaisuus loppuu vasta silloin kun tyttärenne saa teiltä tarvitsemansa ajan ja huomion. Toinen lapsi tarvitsee enemmän kuin toinen, eikä häntä pidä siitä syyllistää. Miettikää omaa käyttäytymistänne vanhempina ja sitä miten voisitte sitä muuttaa sellaiseksi, ettei isosiskon tarvitsisi pitää pikkuveljeään kilpailijana ja uhkana.
Kavereita ei sisaruksista välttämättä tule koskaan eikä heitä pidä siihen pakottaa. Jos ei toisen leikit kiinnosta niin ei.
Meillä tilanteen tasaantumiseen meni n. puoli vuotta. Tietysti vieläkin on riitaa ja kinaa välillä, mutta sehän kuuluu sisarussuhteeseen aina.
Luulen, että vaikka vanhemmat tekisivät mitä niin aluksi toinen on mustis (tietysti on poikkeuksia, mutta yleensä näin käy). Elämä on sellaista, että välillä toinen saa jotain ja välillä toinen. Hyvä niin =) .