Puoluetuen uusjako

Puoluetuki luotiin aikoinaan tasapainottamaan eri poliittisten suuntausten mahdollisuuksia rahoittaa toimintaansa ja käydä vaalikampanjoitaan. Aikaisemminhan raharikkaitten oikeisto oli ylivoimaisesti parhaissa asemissa rahoituksen kannalta. Tarkoitus oli periaatteessa hyvä. Käytännössä puoluetuki on kytketty kansanedustajien määrään. Puolueella on oltava vähintäänkin yksi kansanedustaja ennen kuin puolue saa puoluetukea.Sitä sääntöä olisi perusteltua muuttaa. Puoluetukea pitäisi antaa kaikille puolueille, jotka ovat puoluerekisterissä. Ellei puolueella ole yhtään kansanedustajaa, niin puoluetuen suuruudeksi voitaisiin määritellä esim. puoluet yhden kansanedustajan perusteella jaetun puoluetuen määrästä. Siitä valtakunta ei menisi konkurssiin, mutta oikeudenmukaisuus toteutuisi paremmin kuin nykyisin.

Puoluekuri on aivan erityinen ongelma nykypolitiikassa. Siihenkin vaikuttaa puoluetuki eli se, että se maksetaan puolueille. Voitaisiin tehdä toisinkin. Puoluetuki voitaisiin hyvinkin maksaa yksityisille kansanedustajille eikä puolueille. Kansanedustaja saisi silloin nykyistä vapaamman päätöksenteon mahdollisuuden ja sitä kautta toteutuisi kansanedustajan henkilökohtaisen päätösvallan määritelmä, imperatiivinen mandaatti. Seurauksena olisi se, että puolueitten olisi pakko sopeutua ja totuttautua kunnioittamaan jopa oman puolueensa kansanedustjien näkemyksiä. Politiikkaan syntyisi uutta liikettä, uutta dynamiikkaa. Jos kansanedustajat hyväntahtoisuuttaan haluaisivat luovuttaa jonkinmoisen osan, esim. 10 prosenttia saamastaan tuesta omalle puolueelleen, niin se sallittaisiin vapaaehtoisuuden pohjalta tapahtuvana.Tällä järjestelyllä kansanedustajat saisivat varsin itsenäisen aseman, statuksen ja puoluekuri saataisiin kuriin ja aisoihin.