Vanhasen

On kyllä pakko ihmetellä, että mistä ovat peräisin Vanhasen matemaattiset opit?

Vanhanen sanoi, että kansalaisten ostovoima kasvaa 4% vuonna 2009.

Verohallinto lähetti tänään postia. Osaan erittäin hyvin prosenttilaskun ja minun kohdallani tulojen kasvu on kokonaista 2,1% ensi vuonna! Eli vähemmän kuin inflaatio eli elintaso laskee.

Melkoista propagandaa Vanhasen huijausyritys.

Vanhasen politiikka perustuu huijaukselle ja petokselle - todellista talouden tilaa salaillaan ja kehotetaan vastuuttomasti kansalaisia kuluttamaan.

Melkoisen "uudenvuodenlahjan" Vanhasen hallitus lähetti vuoden viimeisenä päivänä. Mutta palataan asiaan vaaleissa.
13276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei ainakaan Vanhanen vai voitko todistaa toisin?!

Jos kehoitetaan kuluttamaan, joka on näissä oloissa kotimaisten työpaikkojen takia fiksua, niin miksi punikit näkevät kehoituksen tarkoittavan vastuuttomasti tuhlailemaan, vaikka se ei sitä tarkoitakkaan?

Onko syynä punikkien poliittisesti kierot silmät vai ainoastaan halu tehdä punapropagandaa eli vääristellä tahallaan asioita?!

Äänestä
  • yo-kirjoituksissa lyhyen matematiikan.

    Eli tunnen olevani pätevä sanomaan, että Vanhasen lupaus 4% ostovoiman kasvusta on silkkaaa huijausta. Näin on ainakin omalla kohdalalani - jää kauas 4%:sta.

    Tai voi se se maajusseja koskea, kun Anttila saa lypsettyä lisää "vakavien vaikeuksien tukea". Mutta ei missään tapauksessa muita.

    Äänestä

  • kyrsää enemmän mitä kulutan taiMANSIKKI sitävarten jotta saisin naitua(maitoa)

    Äänestä

Korot laskee vasta helmikuussa,sitä tietoa et ole voinut vielä saada.Ja muutenkin tuo 4% on keskimääräinen tulos,jolin mökin mummu voi jäädä hiukan alle sen kun taas monet pääsee yli5% palkan nousuun,muista siis KESKIMÄÄRIN.
Äläkä puhu pehmoisia PÄÄMINISTERISTÄMME.

Äänestä
  • paljon ne korot on joulukuusssa?

    Melkoinen kristallipallo Vanhasella kyllä on käytössään.

    Ja rivikepulaiset uskovat kuin jumalan sanaa.

    Äänestä

Kyse taitaa olla eläkeyhtiösi ilmoituksesta ja koskea eläkkeesi indeksikorotusta. Uusia, alennettuja verotaulukoita ei ole vielä verotoimistosta ilmoitettu, kun ne astuvat voimaan vasta 1.2.2009.

Inflaatiokin jää ensi vuonna paljon alle 2 prosenin.

Ostovoimasi siis kasvaa likipitäen keskimääräiset 4% ja enemmänkin, jos sinulla on euriboriin sidottua asuntolainaa, kun niidenkin korot alenevat tai jos ajat paljon autolla, un bensan hinta laskee.

Äläkä unohda, että kepun lupaus ruokalaskun putoamisesta 5%:lla on voimassa edelleen, kun ruoan alvi pudotetaan 17%:sta 1%:iin.

Äänestä

älä viitsi kirjoitella, kun et mistään tiedä.

Äänestä

tapauksessa ostovoima kasvaa.Jos palkka nousee 43.76€/kk mutta käteenjäävä summa pieneneekin 49.90€/kk eli vuodessa 12kk kertaa 49.90€=588.80€ tulee miinusta ainakin vanhan ELON laskuopin mukaan.Eli kyllä kannattaa hakea sinunkin nyt niitä lisätukijaisia se halvan SUOMALAISEN LAATUSAPUSKAN TAKIA.

Äänestä
  • Niillä on aina varma selitys Vanhasen jutuille - ihan tosiasioista riippumatta.

    Äänestä

  • kepulaisilta. kirjoitti:

    Niillä on aina varma selitys Vanhasen jutuille - ihan tosiasioista riippumatta.

    voisi nyt vastata kun Vätys-Vanhanen ei ole pa pa paikalla

    Äänestä

  • Liity heti paperiliittoon. Meillä ei palkansaajan etuja poljeta.

    Äänestä

on ihan paskanpuhujien parlamentti ja hyväosaisten hyysääjiä.

Äänestä
  • leiriä. Se kannattaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


matematiikka. kirjoitti:

On kyllä pakko ihmetellä, että mistä ovat peräisin Vanhasen matemaattiset opit?

Vanhanen sanoi, että kansalaisten ostovoima kasvaa 4% vuonna 2009.

Verohallinto lähetti tänään postia. Osaan erittäin hyvin prosenttilaskun ja minun kohdallani tulojen kasvu on kokonaista 2,1% ensi vuonna! Eli vähemmän kuin inflaatio eli elintaso laskee.

Melkoista propagandaa Vanhasen huijausyritys.

Vanhasen politiikka perustuu huijaukselle ja petokselle - todellista talouden tilaa salaillaan ja kehotetaan vastuuttomasti kansalaisia kuluttamaan.

Melkoisen "uudenvuodenlahjan" Vanhasen hallitus lähetti vuoden viimeisenä päivänä. Mutta palataan asiaan vaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu