Uuden Vuoden puhe 2009

hansolo2

No niin, taas on mennyt vuosi ohi ja paljon on tapahtunut tänä vuonna Star Warsille: Empire of Dreams-dokumentti näytettiin Jimiltä parikin kertaa, uusi The Clone Wars-3d-piirrossarja alkoi Yhdysvalloissa ja sen pilotti nähtiin elokuvaversiona syksyllä, kauan odotettu The Force Unleashed-peli julkaistiin syyskuussa, lokakuussa Amerikassa julkaistiin 3:n uusimman episodin dvd-boksi (tai ainakin niin olen lukenut) ja MTV3 järjesti katsojilleen äänestyksen, jossa katsojat valitsivat kaksi joulu- ja tapaninpäivänä esitettävää Star Wars -elokuvaa, jotka olivat Sithin kosto (Revenge of the Sith) ja Kloonien hyökkäys (Attack of the Clones).

Mutta Suomi24:n Star Wars-palstalla tämä vuosi on ollut erittäin hiljainen, etenkin keväällä jä kesällä. Mutta eihän silloin tarvitse keskustella, sillä ulkona on sinä aikana hyvä sää. Eniten keskustelua on piisannut tammi- ja nyt joulukuussa, sillonhan sää on kurjempi. Näinä kuukausina uusia keskusteluita tuli ainakin 15 kpl. molempina aikoina.

Myös vakituisten keskustelijoiden joukko on pienentynyt ja nykyyän vain minä, Veteranfan ja jotkut muutkin fanit keskustelemme. Vanhat fanit kyllä jaksavat tulla vielä puhumaan, mutta niin on harvoin.
Myös Qew ja hänen tapaiset häiriköt ovat väsyneet ja jättäneet meidät rauhaan, joiksikin aikaa, kunnes he palaavat taas ärsyttämään. Itse jopa ilmoittauduin sheriffiksi, mutta se ei varmaan hyväksytty, varmaan siksi kun palsta on nyt rauhallisempi.

Vuoden henkilöksi valitsen Veteranfanin, hän kun on näyttänyt kunnon esimerkkiä meille nuoremmille, vaikka hermostuinkin hänen ärsyttävään Qewin viesteihin vastaamiseen keväällä. Onneksi olkoon!

Ensi vuosi alkaa hienosti jo tammikuussa, kun lauantaina 17. päivä The Clone Wars-sarja alkaa myös Suomessa MTV3:lla. Samana päivänä näytetään myös Maikkarin Star Wars-äänestyksessä kolmanneksi tullut Pimeä Uhka (The Phantom Menace). Myöhemmin tammikuussa näytetään neljänneksi äänestyksessä tullut Imperiumin vastaisku (The Empire Strikes Back). Ensi vuonna Yhdysvalloissa alkaa toivon mukaan myös Star Wars Live Action TV Series-televisiosarja, joka sijoittuu Episodi III:n ja Episodi IV:n välille. Ensi vuonna Lontoossa saa myös ensi-iltansa Star Wars - The Musical Journey-musikaali, joka lähtee sen jälkeen kiertämään Eurooppaa ja voi päätyä myös Suomeen.

Joten hyvää uutta vuotta 2009 ja olkoon Voima kansamme, aina!

2

492

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veteranfan

      Kiitos nyt kuitenkin huomiosta,muttei meikäläiselle olisi tarvinnut vuoden nimitystä antaa,vaan teille nuoremmille joilla on ollut intenssiivisempi ote Star Wars universiumiin kuin meikäläisellä paapalla.Meikäläinen ei oikeen meinaa pysyä näitten expended tarinoitten perässä,sellaiseksi voidaan laskea myös Force Unleashed videopelikin,ainakin toistaiseksi.

      Tuleva uusivuosi 2009. tulee olemaan mielenkiintoinen uuden Star Wars sarjan tuotannon takia,jos pitää paikkansa tuo George Lucasin lupaama 500. jakson mittainen TV projekti,eli tarkoittaa sitä että erillisiä sivusarjojakin olisi 4. tai 5. kappaletta itse pääsarjan lisäksi.Tämä johtuu tietenkin eri sivuhahmojen suuresta lukumäärästä,tulemme näkemään vielä suuremman ja kiehtovamman universiumin Star Warsista,sitä olisi ainakin hyvä syy odottaa.

      Kaikille parempaa tulevaa vuotta Voiman avulla.

      • KyleKatarn1987

        sillä onhan hän vuoden mittaan varmaankin ahkerimmin tänne ja paljon muuallekin täällä elokuva-osiossa kirjoitellut. Ja vaikka 28 vuoden faniudestakin moisen kunnian jo voisi suoda, niin on Veteranfan kyllä aivan omilla teoillaan palstan johtohahmoksi ja vuoden henkilöksi noussut.

        Ei muuta kuin valoisaa ja Star Wars-rikasta Uutta Vuotta teille kahdelle ja myös kaikille muillekin!


        PS: En tarkoita nyt mitenkään näpäyttää tähän loppuun, Veteranfan, mutta se on Expanded Universe, ei Expended. Eli Laajennettu eikä kulutettu Universumi. Vai huokuuko sanankäyttösi kenties tarkoin harkittua ironiaa? :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1732
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      105
      705
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      654
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      575
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      18
      549
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe