YLE:ltä päättyi

"Tammikuun lopussa 1945 venäläiset sukellusveneet torpedoivat Itämerellä saksalaisalus Wilhelm Gustloffin ja yli 9000 ihmistä menetti henkensä. Miten merihistorian pahin onnettomuus tapahtui? T: ZDF, Saksa."

Dokumentti herätti itselläni muutaman kysymyksen, johon valitettavasti taidan tietää jo vastauksetkin.

Ensinnäkin herää kysymys, että miksi tuo dokumentti näytettiin tällaisena ajankohtana? Olisiko syynä se, että näin minimoidaan katsojien määrä, ja siten myös vähennetään kiusallista vaikutusta, jossa Saksa saattaisi saada edes vähän sympatiapisteitä suomalaisilta. YLE:hän on tunnetusti itäänpäin kallellaan, ja tekipä Venäjä mitä tahansa, niin YLE kyllä nuolee.

Laivan, jonka lastina on pääpiirteittäin 10 000 siviiliä, mutta myös joku ilmatorjuntatykin räähkä, sekä muutama sukellusveneen merimies, ei ole kuulemma sotarikos. Juuri siksi, koska kuulemma se toimi sotatoimialueella, ja ilmeisesti myös siksi kun siellä oli "aseistusta" mukana.
No tästä näkökulmasta mitkään siviilipommituksetkaan eivät ole sotarikoksia, koska ainahan alue on sotatoimialuetta (ainakin silloin kun pommikoneet ovat yläpuolella), ja luultavasti jokaisessa kylässä on jossakin talossa joku ruosteinen tussari. Herääkin kysymys, että miksi sitten Saksan tekemiset Venäjällä tai Englannin pommitukset olivat sotarikoksia? Vai väittääkö joku, että Leningrad ei ollut sotatoimialuetta?

Aivan naurettavaa paskaa. Kyllä on Saksa syyllistetty juuria myöten, jos kaikki heidän kokemansa sotarikokset ovat aina heidän omaa vikaansa.

Onneksi itse tiedän asian oikean laidan, ja tiedän myös miksi tuo laiva upotettiin. Se oli eräänlainen kiitos Suomelta, kun Saksa ja paha Hitler pelastivat Suomen.
183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tuota dokumenttia mutta otin sen talteen myöhempää tarkastelua varten.

Siitä olemme yhtä mieltä, että jos sovietin poikien tekoja mitattaisiin samalla mitalla kuin sakujen II maailmansodassa niin samalla lailla päitä putoilisi.

Kommunismi ja natsismi olivat saman lantin eri puolet eli samaa jaskaa eri paketeissa. Molemmathan ovat työväenliikkeitäkin, kommunistinen/sosialistinen työväenpuolue ja kansallissosialistinen työväenpuolue. MOT.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juuri synkkä dokumentti kirjoitti:

"Tammikuun lopussa 1945 venäläiset sukellusveneet torpedoivat Itämerellä saksalaisalus Wilhelm Gustloffin ja yli 9000 ihmistä menetti henkensä. Miten merihistorian pahin onnettomuus tapahtui? T: ZDF, Saksa."

Dokumentti herätti itselläni muutaman kysymyksen, johon valitettavasti taidan tietää jo vastauksetkin.

Ensinnäkin herää kysymys, että miksi tuo dokumentti näytettiin tällaisena ajankohtana? Olisiko syynä se, että näin minimoidaan katsojien määrä, ja siten myös vähennetään kiusallista vaikutusta, jossa Saksa saattaisi saada edes vähän sympatiapisteitä suomalaisilta. YLE:hän on tunnetusti itäänpäin kallellaan, ja tekipä Venäjä mitä tahansa, niin YLE kyllä nuolee.

Laivan, jonka lastina on pääpiirteittäin 10 000 siviiliä, mutta myös joku ilmatorjuntatykin räähkä, sekä muutama sukellusveneen merimies, ei ole kuulemma sotarikos. Juuri siksi, koska kuulemma se toimi sotatoimialueella, ja ilmeisesti myös siksi kun siellä oli "aseistusta" mukana.
No tästä näkökulmasta mitkään siviilipommituksetkaan eivät ole sotarikoksia, koska ainahan alue on sotatoimialuetta (ainakin silloin kun pommikoneet ovat yläpuolella), ja luultavasti jokaisessa kylässä on jossakin talossa joku ruosteinen tussari. Herääkin kysymys, että miksi sitten Saksan tekemiset Venäjällä tai Englannin pommitukset olivat sotarikoksia? Vai väittääkö joku, että Leningrad ei ollut sotatoimialuetta?

Aivan naurettavaa paskaa. Kyllä on Saksa syyllistetty juuria myöten, jos kaikki heidän kokemansa sotarikokset ovat aina heidän omaa vikaansa.

Onneksi itse tiedän asian oikean laidan, ja tiedän myös miksi tuo laiva upotettiin. Se oli eräänlainen kiitos Suomelta, kun Saksa ja paha Hitler pelastivat Suomen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu