Muutosten maa

TV:ssä esitettiin eilen ja toissapäivänä Veikko Aaltosen dokumentti Maa, joka kertoo maaseudun elämän murrosvuosista 1996-2000. Ohjelmassa käytiin Kauhajoella, Kerimäelle, Elimäelle, Brysselissä ja Helsingissä. Eu-lippuja poltettiin, sianpäitä kannettiin seipähissä.

Ohjelman ehkä tärkein viesti tuli Elimäeltä, missä viljan siementen tuottaja Seppo Kujala, harras helluntalainen ja kyläaktiivi, puhui maaseudun elämän arvojen ja rahanvallan kohtaamisesta. Kujala näki asiassa olennaisen, kyse on markkinavoimien ja maaseutuelämän taistosta, missä rahattomat ja vallattomat vähitellen kaatuvat ja kuihtuvat pois. Ensin meni kyläkoulu, sitten kyläkauppa, sitten alkoivat tuotannon luopumistalkoot, peltojen metsittämiset jne.

Ohjelma kertoi Kepun politiikan täydellisestä epäonnistumisesta maaseudun puolustamisessa. Tehotuotannon suosiminen eli rahan valta tässä kohdin on tyhjentänyt maaseutua ohjelmassa kuvatulla tavalla. Nuorisokin lopettaa maaseutuelinkeinoihin kouluttautumisen ja etsii onnea jostain muualta. Vanhukset jäävät laulamaan virsiään.

Agraariyhteiskunta vetelee viimeisiä henkosiaan. Jatkossa on satojen hehtaarien peltoja, satojen hehtaatien tyhjyyttä. Siellä missä on. Ihmiset ovat jossain muualla. Myös Kepu on taipunut rahanvallan alla ja alkanut sitä vain edistää. Maaseudulla silti edelleen on ollut uskoa valheelliseen kepulaiseen sanomaan. On jaettu pelkkää toivoa ja sitten petetty ne, joille toivoa on jaettu. Tämä on äärimmäisen vastenmielistä politiikkaa.

Ohjelmassa laului lapsikuoro maaseutuelämän ja luonnon arvoista. Upeasti lauloi, harvoin olen kuullut noin upeaa lapsikuoresitystä. Olisiko ollut jokin Lappeenrannan koulun lapsikuoro.

12

438

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomesta ikinä

      Teollisuushan tässä vetelee viimeisiä henkosiaan. Ihmisten on henkensä pitimiksi harrastettava aina maataloutta.

      • ...

        Se menee hankalaksi se viljely ilman teollisuutta.


      • otettava maasta..
        ... kirjoitti:

        Se menee hankalaksi se viljely ilman teollisuutta.

        ..keinolla millä hyvänsä. Jos rautaäkeitä ei ole, nälkä opettaa tekemään risukarhin melko nopeasti. Se joka ei opi, ei myöskään syö.


      • Otsikossa hymiö

      • koko kasvaa
        Otsikossa hymiö kirjoitti:

        http://www.etla.fi/suhdanne/Gifl/e03.gif

        Tietysti maatalous työllistää entistä vähemmän väkeä. Maatalouden tuottamien tuotteiden jalostus työllistää elintarviketeollisuudessa kymmeniä tuhansia ihmisiä, jos välillisetkin työpaikat otetaan huomioon!


    • monet kirjoituksensa

      Maaseutu eläisi paljon paremmin, jos keskittynyt kauppa ottaisi enemmän valikoimiinsa elintarvikkeiden lähituotantona jalostettuja tuotteita. Nyt niitä saa vain tilojen suoramyynnistä tai toreilta ja kauppahalleista, missä sellaisia on.

      Jäbä on kirjoittanut usein kaupan keskusliikkeiden ylivallasta ja siitä, ettei keskusta halua edistää ruoan lhituotantoa, koska kepulaiset ökyisännät omistavat suurimman osan elintarvikeketjun teollisuuslaitoksista ja puolet suomalaisesta elintarvikekaupasta, eli SOK:n

      Jäbän kirjoitukset pitäisi julkaista uudelleen.

      • kysynnän perässä

        Teollisuudella on taipumuksena mennä sinne, missä on halvimmat raaka-aineet, halvin energia, halvin työvoima ja nopeimmin kasvava kysyntä.

        1800-luvulla pääoma tuli Suomeen ja tänne perustettiin teollisuutta metsien ja kaivosten keskelle, koskien ääreen ja työllistämään torppareilta aikuituvat lapsikatraat, jotka patruunat panivat myös kouluun.

        Nyt tämä kehitys on muuttanut kaukoitään, koska Euroopan kysyntä ei enää kasva, raaka-aine ja energia maksavat liikaa ja duunarikin on vaateliaampi kuin keltaihoinen veljensä Kiinassa.

        Ruoka toki voitaisi tuottaa paljon edullisemmin ja laadullaammin, jos sovellettaisi lähituotannon periaatetta teollisen massatuotannon rinnalla.


    • mesipörriäinen

      Keskusta ajaa täysin sitä politiikkaa jota itse kannatat. Pois ihmiset korvesta pääkaupunkiseudun ghettoihin.

    • mesipankin

      murhe?

      Ollakko vai ei olla? Siinäpä tollolle pohde.

      Pennut vittuun kylistä ja hautaankaatuvat kyllä hoituvat omia aikojaan. Mitä sitä itkemään.

      Jos luulet, että on palaaminen muutaman hehtaarin perheviljelmiin, olet tyhmempi punikkipaska kuin kukaan.

      Eiköhän se Pate omalta osaltaan hoitanut homman.

    • kiitos keskustan

      Heitetään aluksi kylmää vettä kepukaunaisen kasvoille ja todettakoon, että maaseudulla menee nyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin.
      Syy tähän on nopea rakennemuutos, joka on mahdollistanut suotuisan kehityksen niin viljelijöille kuin siitä luopuneille.
      Täytyy muistaa, että maassamme on joka ainoa viljelyskelpoinen hehtaari käytössä hyödyttäen aktiiviviljelijöitä ja niistä luopuneita.

      Aktiivitilat on kasvatteneet peltoalojaan vastaamaan kilpailutilanteen edellyttävää tehokkuutta ja työn mielekkyyttä koneiden ja automaation keinoin ja tässä ollaan jo melko pitkällä.

      Luopujille on taas avautunut aivan uusi mahdollisuus siirtyä sellaisiin töihin, jossa palkka muodostuu päätyöstä ja pääomatulo tulee pelloista vuokrauksen kautta. Tästä johtuen tulokehitys on ollut huomattavan suuri entiseen verraten.

      Luopumistuki taas turvaa ennen varsinaisen eläkeiän saavuttaneiden kohdalla varteen otettavan vaihtoehden luopua aktiiviviljelystä, jossa EU:n Lu-tu takaa eläke-ehtoiset tulot ja pääomatulot vuokrauksen kautta. Lopputuloksena paremmat tulot kuin aktiiviviljelijänä.
      Tämä järjestelmä on ollut omiaan kasvattamaan tilojen kokoja, koska luopuminen on tehty houkuttelevaksi.

      Tästä huomaamme, että Keskusta ei ole pettänyt kannattajiaan vaan maaseutu voi hyvin ja rakennemuutos tuo entistäkin paremmat olot maaseudulle.

      • luopumistuki

        Kukahan rahoittaa nuo luopumistuet ?. No, pian kaikki maattomat ja pientilalliset on kaupungeissa niin kepukuntien vero% on 75.


      • Jos maaseudulla ollaan tyytyväisiä, niin asiat ovat sitten kunnossa. Siihen nähden tuntuu kummalliselta, että Kepun kannatus laski juuri jyrkimmin maaseudulla.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      83
      1219
    2. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      34
      1064
    3. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      200
      848
    4. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      41
      800
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      241
      799
    6. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      226
      782
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      69
      763
    8. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      107
      716
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      60
      679
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      49
      598
    Aihe