Mistä voi itsessään tunnistaa masennuksen läsnäolon, varmuudella? Syön mielialalääkkeitä, vaikken itse asiassa tunne olevani kovinkaan masentunut. Välillä ja usein en laisinkaan. Tai sitten ne syömäni lääkkeet auttavat, tiedä häntä. Ongelmani ovat jossain muualla. Lääkäreille tuntuu vain olevan helppoa määrätä näitä lääkkeitä, kun ei aika muuhun riitä tms.
Mistä tunnistaa
masennuksen?
5569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
masennuksen itsensä vuoksi ! Vaikuttaa vähän hassultakin mietteesi.... Siis tarkoitan, että ole iloinen, jos koet olosi o.k. Ei tarvita tarkkaa rajaviivaa ollaanko sitä nyt masiksessa vai ei ja normaalia on tilojen vaihtelu, tietänet.
Se että sulla on lääkitystä, niin saattaa olla sinulle just nappiin. Jos olosi on hyvä, niin ole kiitollinen. Meitä on paljon, joilla lääkitystä ja siitä mahdollisesti apua, mutta silti on tuskaa ja taistelua. Kenenkään ei ole helppo tietää, mitä olisi ilman lääkitystä. Ymmärrän sikäli kysymyksesi, jos mietit, että otatko turhaan lääkettä. Sanoisin, että kokeile. Jätä sitä vähitellen pois ja jos elämäsi menee pahasti poskelleen, niin sinulla on jotakin häiriötä. Lisäksi voisit yrittää hakeutua keskusteluavulle, eivät nuo tavalliset lääkärit voi muuta kuin katsoa päälimmiten tilannetta ja kirjoittaa resepti. Tietääkseni heillä on vain 15-20 min aikaa käytettävissä. Tarttee tuohonkin vain sopeutua, näin olen itse ajatellut.
Masennuksen tunnistamisesta kysyt. Saat itsekin peilattua elämäsi tuntoja ottamalla netistä esiin masennustestejä vaikka. Laita hakusanaksi masennustestit, vaikka. Ja muutenkin, etsi netistä oireluetteloa. Silti, älä liikaa tutki itseäsi, älä mene mihinkään 'muotia olla masentunut' -juttuun, ethän. Mene elämässä eteenpäin! Onnea uuteen vuotees - ilman masista.
eli taas mennään rajusti miinukselle - kaikissa testeissä tuloksena vakava masennus ja keskivaikea ahdistus.
Niinpä, tiedän, että taas pitäisi saada ja hakea apua - avo-osastohoitokin olisi taas paikallaan - mutta kumpa jaksaisi - onneksi itsetuhoisuus on vielä jossakin rajoissa, mutta menneistä tilanteistani tiedän, etä se saattaa murtua hetkessä - jopa tunnissa!
Liikun vaarallisilla vesillä, mutta vaikka olen aina tilapäisesti toipunutkin vakavasta masennuksesta siihen vähän helpompaan asteeseen, niin entäpä sitten - ei tulevaisuutta, vuosi on taas eletty ja uusi odottamasa, mutta missä toivoa, uskoa parempaan - olen itsellinen ihminen eli ei minua saa sairaseläkkeelle - en suostu siihen, en jaksa olla yhteiskunnan "orja" - ei työvoimatoimiston nöyryytyksiä, ei sosiaalitoimistoja jne.
Kun olen rahat on loppu, olen myös minäkin valmis kohtaamaan Luojani - ja tämän olen jo aikoja sitten päättänyt ja kaikille omaisilleni, läheisilleni, lääkäreille, hoitajille, psykologeille kertonut - ja saanut heidät myös sen uskomaan ja myöntämään, että se on minun päätökseni ja tieni - ja siitä kaikkia kunnia heille, ihan oikeasti! Inhoan sosiaalitanttoja, ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä minun asiani minua paremmin! En ole koskaan suostunut potilaan asemaan - asiakkaan/avuntarvitsijan asemaan kylläkin.
Ehkä jaksan tämän vuoden - ehkä en, mutta mitä väliä - olen selvittänyt välini itseni ja läheisteni kanssa. Ja se on tärkein asia kaikista asioista!
Jos tällainen maailma, jossa elämme ei masenna niin sitten ihminen on jo tunteeton. Mulla masennus ilmeni ärtyisyytenä ja pinna paloi helposti,ylisuoritin ja mulla oli fobioita eli pelkäsin jo omaa varjoanikin. Ei kaikki jää sänkyyn makaamaan vuosiksi. Mä söin mielialalääkkeitä, mutta ei mun pelot mihinkään niillä kadonneet. Mielialalääke tasaa raivoa, mutta ei poista alkuperäistä syytä raivolle. Menin homeopaatille ja nyt en syö enää masislääkkeitä ollenkaan, Voin hyvin ja oloni on hyvä kaikinpuolin. Voin suositella,vaatii kyllä vähän kärsivällisyyttä, koska alussa olo vähän pahempi,ei tokikaan niin paha kun aloitin cipramilit.
Masennuksesi ei liene ollut aivan mahdottoman lamaannuttava, olenko oikeassa? Oliko sinulla myös univaikeuksia? Itse syön mielialalääkettä. Jotenkin on sellainen hieman väsynyt olo, mielialani ei ole juurikaan muuttunut. Mielestäni alun perinkään en ole ollut masentunut. Lääkärini niitä vain määräsi. En uskalla jättää poiskaan kun pelkään seurauksia. Ne voivat olla pahoja. On tietysti vaikea arvoida, onko lääkkeestä todellista hyötyä. Homeopatiaa harkitsen ja se kiinnostaa, jos siinä tulee apua myös uniongelmiini. Ilman unilääkkeitä en tällä hetkellä pysty nukkumaan. niitä en pidä niinkään pahana. Pakko ihmisen on saatava nukutuksi, vaikka sitten kemiallisesti!
Jos epäilet, että oletko masentunut, syötkö lääkkeitä turhaan, niin et ilmeisesti ole kovin vakavasti masentunut.
Vakavan masennuksen huomaa mm. siitä, että:
1. Elämä on koko ajan yhtäjaksoisesti useita viikkoja yhtä tuskaa = mikään ei kiinnosta, mikään ei suju, ei saa nukutuksi, tulevaisuudessa häämöttää vain musta aukko, tulee itsetuhoisia ajatuksia.
Mutta kaikki ns. nettitestit ovat vain suuntaa-antavia. Todellisen diagnoosin vakavasta masennuksesta voi tehdä kiireetön, empaagttinen psykiatri. Arvauskeskuksen lääkärit eivät osaa aina tunnistaa masennusta.
Lievään masennukseen ei voimakasvaikutteisia masennuslääkkeitä tulisi määrätä.