Masennusta

En tiedä, mikä kysymykseni olisi, mutta kirjoittelen muuten vain. Jos aihe herättää kommentteja, olen iloinen ne kuullessani.
Meidän suku on ollut ongelmainen kautta aikojen. Kaikki ovat olleet nuoruudessaan häikäilemättömiä ja ongelmaisia jne. Suvussamme on myös professoritason ihmisiä. Kaikki ovat nuoruuden kuohujen, koulukiusaamisen ym. jälkeen pärjäilleet ihan hyvin.
Oma esikoiseni oli ensimmäinen, johon "yhteiskunta" kiinnitti huomiota. Lapsi on liian kovaääninen, puhe ei suju, tekee vain asioita ilman ohjeita jne. Ajattelin ottaa ohjausta vastaan lapsen parhaaksi. Kävimme psykiatrilla, neurologilla, puheterapiassa, toimintaterapiassa, yksityiskeskusteluissa joka paikassa, minne lapsi meni. Jo 3-vuotiaasta lähtien.
Kaikki tämä muutti suhtautumistani lapseeni. Aloin ajatella, että lapsi on sairas. Aina löytyi "kehityskohtia". Lapsi meni erityisluokalle, jossa oli vain 6 oppilasta. Ei paljon varaa valita kavereita? Oppiminen kuitenkin vaati pienen ympäristön? Lapsi oli turhautunut yksinäisyyteen. Harrastukset maksoivat maltaita ja niissäkin ihmis suhteet pakosta lähinnä ohjattuja. Vuosia oli hankalaa. Nyt läheiset ihmissuhteetkin ovat löytyneet. (ei kiitosta erityisopetukselle, joka mielestäni tulisi kieltää lailla). Kun sain vanhemmiten vielä toisenkin lapsen, alkoivat puhua puheenhahmotusongelmista 2-vuotiaana. Nauroin ja sanoin, että mitään testiä ei mun toiselle lapselle tehdä ilman oikeuden määräystä. Haluan nauttia "täydellisestä" lapsestani omine virheineen ja ottaa riskin, että koulukiusaamista tulee tavallisella luokalla. Niin sitä oli erityisluokallakin esikoiselleni ja hakkaamista myös ja siihen ei puututtu erityisluokallakaan. Toiselle lapselleni en voi antaa käydä kuten esikoiselleni. En voi antaa häntä hyvää tarkoittavaan erityishoitoon, kun tiedän, miten vaikeaa elämä on sen jälkeen. Annan lapseni ennemmin huostaanottoon kuin itse antaisin luvan toisen lapseni laittamiseen erityislapseksi kaikkinen testeineen ja erityisluokkineen ja sen jälkeisine elämineen.
1396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meillä samaa kertomaasi havaittavissa.
Lapsi laitettiin pienryhmään.
Nyt toisella luokalla diagnosoitu ADHD ja muuta.

Lapsi on eläväinen (kovaääninen),nauravainen ja onnellinen. Kiinnostunut hyvin monista asioista ja pystyy kyllä keskittymään hienosti kiinnostaviin asioihin. Älliä löytyy ja tietoa asioista, joita minunkin täytyy pohtia hetki / kysymyksiä...
Esim : Kuinka aurinko voi palaa kun avaruudessa ei ole happea ? - TÄH ? =)

Meille määrättiin lääkkeet.
Lapsi ahdistui ja sanoi toissapäivänä, etteivät ne auta ja hänelle tulee kiukkuja ilman syytä, eikä pysty niitä hillitsemään....

Nyt on olo ollut viime aikoina, että lapsesta on tehty "väkisin" vammainen. ( annettiin jo C-lausuntokin)
...

Tuonne tie meilläkin vie.. ja on jo vienyt.
(en uskalla viedä lasta harrastuksiin / yökylään/ muualle kun on iskostettu nyt päähän, että vikaa on....
Nyt on tosi pienet ympyrät ja lapsi valittaa, että on tylsä elämä.... =(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja purkausta kirjoitti:

En tiedä, mikä kysymykseni olisi, mutta kirjoittelen muuten vain. Jos aihe herättää kommentteja, olen iloinen ne kuullessani.
Meidän suku on ollut ongelmainen kautta aikojen. Kaikki ovat olleet nuoruudessaan häikäilemättömiä ja ongelmaisia jne. Suvussamme on myös professoritason ihmisiä. Kaikki ovat nuoruuden kuohujen, koulukiusaamisen ym. jälkeen pärjäilleet ihan hyvin.
Oma esikoiseni oli ensimmäinen, johon "yhteiskunta" kiinnitti huomiota. Lapsi on liian kovaääninen, puhe ei suju, tekee vain asioita ilman ohjeita jne. Ajattelin ottaa ohjausta vastaan lapsen parhaaksi. Kävimme psykiatrilla, neurologilla, puheterapiassa, toimintaterapiassa, yksityiskeskusteluissa joka paikassa, minne lapsi meni. Jo 3-vuotiaasta lähtien.
Kaikki tämä muutti suhtautumistani lapseeni. Aloin ajatella, että lapsi on sairas. Aina löytyi "kehityskohtia". Lapsi meni erityisluokalle, jossa oli vain 6 oppilasta. Ei paljon varaa valita kavereita? Oppiminen kuitenkin vaati pienen ympäristön? Lapsi oli turhautunut yksinäisyyteen. Harrastukset maksoivat maltaita ja niissäkin ihmis suhteet pakosta lähinnä ohjattuja. Vuosia oli hankalaa. Nyt läheiset ihmissuhteetkin ovat löytyneet. (ei kiitosta erityisopetukselle, joka mielestäni tulisi kieltää lailla). Kun sain vanhemmiten vielä toisenkin lapsen, alkoivat puhua puheenhahmotusongelmista 2-vuotiaana. Nauroin ja sanoin, että mitään testiä ei mun toiselle lapselle tehdä ilman oikeuden määräystä. Haluan nauttia "täydellisestä" lapsestani omine virheineen ja ottaa riskin, että koulukiusaamista tulee tavallisella luokalla. Niin sitä oli erityisluokallakin esikoiselleni ja hakkaamista myös ja siihen ei puututtu erityisluokallakaan. Toiselle lapselleni en voi antaa käydä kuten esikoiselleni. En voi antaa häntä hyvää tarkoittavaan erityishoitoon, kun tiedän, miten vaikeaa elämä on sen jälkeen. Annan lapseni ennemmin huostaanottoon kuin itse antaisin luvan toisen lapseni laittamiseen erityislapseksi kaikkinen testeineen ja erityisluokkineen ja sen jälkeisine elämineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu