Kertokaahan raitistuneet, mika on parasta kun on raitis? Krapulattomat aamut? Parantunut ulkomuoto? Mika? Vai onko se raittius onnea ollenkaan vai yhta helvetin loputonta taistelua.
Haluan raitistua ja uskoa etta se on sen arvoista.
Haluan raitistua ja uskoa etta se on sen arvoista.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minulle tuli kysymyksestäsi mieleen vapauden tunne. Ehkä se sitten on parasta, ainakin se tuntuu erittäin hyvältä.
Ruokakauppamme kylkeen ilmestyi Alko. Kun sain kuulla uutisen viime kesänä, jolloin raittiuteni oli vasta ihan nupullaan, olin ensin kauhuissani. Pelkäsin, että kun se houkutin tuodaan ihan nenäni alle niin sorrun heti. Jokin asia kuitenkin myöhästytti Alkon muuttoa ja se tulikin vasta marraskuussa, jolloin olin jo paljon tuhdimmin raittiudessa kiinni. Nykyään kaupassa käydessä en aina edes noteeraa, että siinä samassa on Alko, vaikka ulos/sisäänkäynti on samasta ovesta. Kun katselen alkon pullorivistöjä, tunnen suurta helpotusta. Minun ei enää tarvitse niitä juoda. Askeleet eivät enää ajaudu sen kaupan puolelle. Ajatus on oikeastaan aika vapaa, mutta hieman varuillaan kuitenkin olen. Sen verran salakavala tauti tuo alkoholiriippuvuus on, että muistissa kannattaa se pitää. Mutta kuten sanottu, vapaus! Se ehkä maistuu raittiudessa makeimmalta :)
Raittiilla elämän raadollisuus ja materialismi tulee eteen yhtälailla.
Ero on vain siinä, että raitis kestää ja sopeutuu todellisuutteen.
Alkoholisti tarvitsee alunalkaen pakoa todellisuudesta, ja samalla pakoilulla pilaa entisestään oman arkitodellisuutensa, jota on selvänä vielä vaikeampi kestää. Ongelmilla on taipumus paisua.
Raittiin ei tarvitse kärsiä krapuloista. Fyysisen krapulan vielä kestää, mutta ajanoloon alkoholistin psyykkinen tila muuttuu vaivihkaa, ja se on mielestäni vakavinta. Tulee masennusta, unettomuutta, luonne muuttuu kärsimättömäksi, ärtyisäksi, keskittymis- ja aloitekyky heikkenevät, jaksaminen heikkenee. Iloa ei missään, pelkkää synkkyyttä. Siitä sitten riippuvuudeen ajamana haetaan pakoa aina uudelleen ja uudelleen. Ja ongelmat vain syvenevät.
Raitis on tuosta kaikesta vapaa.
Olen edelleenkin sitä mieltä, että alkoholismiinsa ei pidä henkisesti takertua ja ankkuroitua, eli laskea selviä päiviä, hokea mantroja, siis tahkota päivittäin mielessään sitä asiaa, mistä pyrkii eroon.
Juomattomuus on luonnollinen elämäntapa.
Anteeksi kerettiläisyyteni.
Alkuperäinen kysymys olisi yhtä hyvin voinut olla: Mikä elämässä on parasta?
Useimmiten ihan normaali arki on parasta; kun saa olla terveenä ja työkykyisenä, on ystäviä ja harrastuksia ja suloinen karvaturri. Kun aurinko paistaa (ja on 25 astetta lämpimämpää kuin tänään), kun saa käsiinsä oikein hyvän kirjan tai uppoutuu hyvään elokuvaan niin että kadottaa täysin ajantajun.
En muista miltä krapula tuntuu enkä käytä aikaani sen pohdiskeluun.
"Juomattomuus on luonnollinen elämäntapa."
Nimenomaan. Niin se pitaa ollakin.
Luulen etta moni sairautensa kanssa taisteleva kaipaa enemman naita positiivisia tarinoita ja esimerkkeja kuinka raittius voi olla voimavara ja nimenomaan normaali elamantapa, eika pelkastaan paiva kerrallaan etenemista.
Kiitos.
Olen alkoholistiäiti ja nainen. Hukkasin elämästäni viimeiset 20 vuotta 1)suunnitellen juomista 2)juoden 3)potien krapulaa 4)hoitaen krapulaa joka päivä juomalla. Join suhteet lapsiin,join lasten lapsuuden,join lasten harrastusmahdollisuudet, pyörät, unelmat,läheisyyden, join heiltä äidin.
Olen paska akka ja saan silmät päästäni hävetä sitä. Miksi join? En tiedä. Ensin mua hakattiin (puoliso) vaikken juonut ja menin rikki,sit mä aloin juoda joka syyhyn. Nyt olen ollut 6kk raittiina itseni takia. Suhteet lapsiin on parantuneet ja heistä 1 on alkoholisti, 3harjoittelee alkoholismia ja viides on vielä siinä kintaalla - on jo kokenut humalan/humaloita - miten käynee. Tämän sain kirouksena ja veren perintönä isältäni ja äidiltäni ja siirsin sen lapsiini.Ihana syyllisyys! Oi autuuteni sarvi! Päätin lopettaa AA:n avulla ja kestää kaiken Jumalani avulla ja tosiaankin - Hän auttaa. Monet AA:laiset kiittelee juomistaan, että ovat onneksi juoneet pohjaan ja löytäneet AA:n ja heistä monet -Jumalan.
mutta joskus otan pöhnät kavereiden kanssa,mutta nyt väännän korkin kiinni..Parasta raittiudessa: taitaa olla, että aamulla ei ole heikko-olo..Moni kaveri on jo alkoholiriippuvainen,mutta itse odotin kiltisti 18vuotis synttäreitä ja uskon,että tämä auttoi, ei tule humala tilaa ikävä..
Tule humalaa, niinkuin terveelle ihmiselle parin drinkin jälkeen. Alkohoisti ei nauti drinkeistään. Alkoholisti juo terpeeseensa. Hoitaa sairauttaan alkoholilla. On menettänyt oikean tavan nauttia alkholista. Senhän tosi juoppo tietää jo teinikänneistään, tää on mun juttu!
Juopottelin itseltäni firman, talon ja perheen, tässä järjetyksessä.
Ajokortti ja henki jostain syystä eivät vielä lähteneet.
Sitten hain itselleni apua ja aloin hoitaa sairauttani.
Nyt vajaa kymmenen vuotta myöhemmin, olen saanut perheen takaisin ( lapsenlapset), olen aloittanut uuden firman ja muutama vuosi sitten rakensimme uuden talon!
Harrastan paljon liikuntaa, mm tanssia(selvinpäin) ja kaikkea muuta kivaa. Elämä on ihan mallillaan.
Minäkin mietin aikoinaan kauan sitä, että kannattaako juomista lopettaa kokonaan. Join ja mietin, kunnes oli pakko lopettaa.
Sitä vaan pelkäsin minäkin miettiessäni, etten vaan raitistuisi turhaan, niin että kannattaako se varmasti...
Vapaus. Helpotus. Tyyneys. Elämänilo.
raittiudessani on, että olen elossa. Jos olisin jatkanut alkoholistista juomistani viimeiset yli 20 vuotta, hauta olisi todennäköisin paikkani. Toisena vaihtoehtona mielisairaala.
Raittiina olen pystynyt olemaan ihan tavallinen yhteiskunnan jäsen. Olen hoitanut hommani, perheeni ja muutkin ihmissuhteeni. Maailmanlaajuisen toveriseuran jäsenenä olen saanut koko joukon ystäviä ja tuttavia täältä koti-Suomesta ja hiukan ulkomailtakin. Heistä ja heiltä olen oppinut paljon itsestäni.
Raittiuteni ei ole ollut taistelua, kun löysin pohjani ja myönsin voimattomuuteni alkoholiin nähden. Päivä kerrallaan ilman huikkaa on alkoholin kohdalla minulle sopivana ohjeena tänäänkin.
Kun sinulla on halu raitistua, uskon sinulla olevan samat mahdollisuudet kuin muillakin juomisen lopettaneilla. Suomessakin meitä on tuhansia, varmaan kotiseudullasikin.
hienoa jos on krapulaton aamu, mutta se on niin pieni asia että ei sen takia kannata lopettaa. krapulahan lähtee juomalla. pitää keksiä joku parempi syy lopettaa. itse aloitin liikunta harrastuksen. jos juo, niin tulokset laskevat heti. siksi en enään voi juoda. ja kuvittelen ainakin saavani paremman olon juoksulenkistä, kuin juomisesta. siinä pitää yrittää löytää semmoinen uusi asenne. jos ei mitään hyvää syytä keksi, niin ei silloin kannata juomista lopettaa. se lopettaminen on silloin liian vaikeaa. sitä alottaa helposti uudestaan.
Aikaa tuli paljon enemmän. Laihduin vuodessa 27 kg ja vieläkin laskusuunta. Iltaisin on mukava lukea ja harrastaa, siihen kykenee.Riitoja ja väärinkäsityksiä ei tule.
Taalla missa asun ja olen, on jo lauantai-ilta ja kaakaon voimalla sita etenen. En muista montako vuotta sitten olen viimeksi viettanyt alkotonta lauantaiehtoota. Ei tee mieli viinaa, tai viinin tissuttelijahan mina olen, on vain mielessa etta heraan huomenna pitkasta aikaa sunnuntaihin ilman krapulaa ja jumia. On mahdollisuus lahtea vaikka urheilemaan ja aikaisin liikkeelle. Mahtavaa!
Kun on raitis, ei tarvitse ajatella koko asiaa. En ole ollut koskaan alkoholisti, vaan kohtuukäyttäjä.
Kohtuukäyttäjänä piti aina miettiä, viitsiikö istua kavereiden kanssa pelkän limskan kanssa, vai ottaako. Piti miettiä, onko huomenna työpäivä. Jos oli, niin piti laskea, että ei juo illan mittaan liikaa, ettei tule krapula.
Piti kuunnella juopuneiden tylsiä ja usein kovaäänisiä puheita, kun kerran oli porukkaan mukaan lähtenyt.
Edelleen osallistun likkaporukan kosteisiin saunailtoihin hyvine illallisineen, mutta lähden kotiin ennen kuin kaikki muut ovat jo niin kännissä, ettei enää juttu luista minua kiinnostavalla tavalla.
Koskaan enää ei tarvitse miettiä ottaisiko vai eikö. On täysi vapaus olla vaivaamatta asialla päätään.
Hei taas,
yritin pitkaan olla ns. kohtuukayttaja mutta senhan tietaa miten siina kay. Muutama liian pitka loma-aika ajoi taas liikakayttoon. Mulle halyyttavaa on ollut se etta vaikka kuinka olis krapula niin krapularyyppy aina menee ja siita taas uusi alku. Viikonloput oli niita pahimpia kun kroppa alkoi jo huutaa perjantai-iltana signaalejaan etta olethan ollut viisi paivaa selvinpain, nyt olis viikonloppurelaamisen aika. Siita se lahti kolmen paivan putki.
Nyt on SUURI helpotus etta mun ei tarvitse enaa leikkia kohtuukayttajaa tai sosiaalista juojaa. Helpointa on olla kokonaan ilman. Nyt se on myonnetty, paatetty ja loppuelama on TAISTELUA, tamahan on vain eka vaihe kun elama edessa ja tukka takana mutta haasteet on viela edessa. Tulevat Vaput, Juhannukset, kaveribileet ja ihan koti-illat viineineen. Niista pitaa viela selvita, mutta mulle oli henk.koht voitto jo se etta todella pitkasta aikaa olin lauanti-illan juomatta ja voi tata tunnetta sunnuntaiaamuna kun tietaa etta pirtea paiva edessa lasten kanssa.
Yksi avainjuttu oli myos omalle miehelle tunnustaminen ja rehellinen kysymys mita mielta olet mun juomisesta. Siita kun paasi keskusteluasteelle ja mieskin tietaa etta haluan lopettaa niin tuki on takana, ja mies meilla on aina pystynyt juomaan maitoa pihvilla!
Minulle oli helppoa lopettaa alkoholin käyttö kokonaan. En ole ikinä ottanut krapularyyppyjä eikä alkoholi ole ollut tärkeä asia elämässäni.
Se että nyt olen absolutisti on myös helpotus, koska nyt ei kukaan enää suostuttele, että ottaisin nyt muutaman seuraksi. Näin tapahtui aikaisemmin, jos olin ulkona enkä halunnut juuri sinä iltana ottaa. Muilla oli aina hyviä perusteluja sille, miksi minäkin voisin ottaa, vaikka itseni ei tehnyt mieli.
Kun kaikki nyt tietää että en ota, ei kukaan enää suostuttele ja ehdota ottamista, ei tule enää näitä minulle kiusallisia vänkäämistilanteita.
olla taistelua. Minulla oli tapana hävitä aina taistelu alkoholia vastaan. Sitten vaan tuli hetki, jolloin nostin kädet pystyyn ja luovuin taistelusta.
Sinulla on hyvä alku, kun kerroit miehellesi halustasi lopettaa juominen.
Minua on auttanut puolisolle kertomisen lisäksi se, että olen kertonut avun tarpeestani raitistuneille alkoholisteille.
Parasta on kai se, että elämä on totta. Ei jotain rooleja (tai jos maskit puetaan, ne tunnistetaan), turhia niiauksia, itsensä ja toisten pettämistä. On ollut rohkeutta tutustua oman itsensä peikkoihin ja enkeleihin. Vain itsetuntemuksen kautta voi ymmärtää toisia - tällä matkalla edelleenkin olen.