Taikka mamuja, joilla ei ole työpaikasta taikka suomen tavoista tietoa, niin kannattaisko yrittää jo maassa olevat sopeuttaa pohjalta pois vai pitääkö jatkaa, kuten nyt tehdään eli vauhdilla tulee lisää väkeä ja kiivaammin kuin koskaan, vaikka työttömyyslamaa puskee omiinkin?
Kovin on mokuttajilla hätä nyt saada mamuja sopeutumaan. Onkohan seuraava vaihe, että yriettään firmojen pakkotyööllistää näitä maksaen vaikka näille valtion pussista sellaisen korvauksen, etteivät voi kieltäytyä enää ottamasta mamua töihin?.
Kuntien hommiin varmasti kiilaa nyt mamut ja pakolaiset omien nuorten eteen ja sitten hehkutetaan, kuinka ollaan onnistuttu asioissa. Suomalaiset nuoret syrjäytyvät ja puhe suomalaisten masennustaipumuksista ja viinankäytöstä saavat tuulta purjeisiin. Suomalaismiestähän nyt sätitään kovasti. Väkivaltaa ei voi hyväksyä, mutta pitäisiköhän nyt naistenkin mennä peilin eteen pohtimaan arvojen asioitaan villissä vapaudessaan ja tasa-arvossaan, jonka suomalaismies on hänelle suvainnut ja miettiä mihin suuntaan maatansa haluaa?
Olisiko nyt panostettava siis omiin nuoriimme ja jo maassa oleviin ulkolaistaustaisiin vai halutaanko näyttää muille, että ollaan pinnallisesti suvaitsevaisia. Mä sanon vaan, että varat loppuu kesken tällä menolla ja ongelmat sen kuin kasvavat, sitämukaa kuin sossujen asiakasmäärät.

Vastaukset 5
Vanhimmat
porukkaa paikkaamaan hirveä vajaus.
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2009/01/02/kemi-shipping-aloittaa-yt-neuvottelut/200924/12
Eihän ongelma ole maahanmuuttajat, pakolaiset, ulkomaalaiset eivätkä somaalit, afgaanit, venäläiset, uiguurit, ruotsalaiset, kiinalaiset, albaanit, vietnamilaiset, nigerialaiset, gambialaiset, zimbabvelaiset tai mitkään muutkaan ihmiset täällä suomessa.
Meidän on vain annettava heille, heidän lapsilleen, vanhuksilleen ja sukulaisilleen suomen kansailaisuus.
Silloin he ovat suomalaisia kuten kaikki muutkin.
Jos haluaa kukin rahaa, omaisuutta, koulutusta, osaamista, valtaa, hyvän työpaikan on tehtävä itse työtä sen eteen tai tuotava mukanaan rahaa, valuttaa, osakkeita, arvopapereita tai jotakin arvokasta millä pääsee nopeammin alkuun.
Lisäksi ei suomalaisia voi auttaa saamaan paremmat geenit tai DNA, kyllä jokainen on yksilö.
Olemme monessamielessä paremmassa asemassa markkinoilla.
Onhan meillä varakkaat vanhemmat ja isovanhemmat.
Omaisuus on poikinut, kasvanut ja vauraus periytyy materiaalisessa hyvinvoinnissa kuten koulutuksessa.
Olemmehan terveempiä, osaavampia ja tuttu ympäristö auttaa meitä sopeutumaan paremmin.
Monipuolinen ymmärrys, rakenteista auttaa meitä hakemaan apua ja saamaan sitä.
kielelliset esteet eivät pidättele meitä.
Meillä ei ole uskomuksia ja luotamme elämään.
Olemme levittäytyneet maahamme tasaisesti ja saaneet ystäviä ja sukulaisia laajalla alueella, voimme luottaa heihin.
Toki on myös olemassa ihmisiä jotka avustavat mieluummin kotimaisia ihmisiä kuin vierasmaalaisia.
Joten varmaa on että kotimaassamme kotimaisuus on valttikortti viellä pitkään.
Riippuu tietysti ihmisestä.
on sulla muodostunut varsinainen missio tästä asiasta. Luulis olevan tärkeempääkin tekemistä
Ensisijalle Suomalaiset nuoret koulutus paikoissa ja työhön otossa. Sopeutumattomat ja rikolliset "maahanmuuttajat" pois maasta halvimmalla mahdollisella tavalla.
Kauppojen kassoista alkaen