Kerro mitä jäi mieleen syksyn hirvijahdista.Minulla oli hieno syksy.Haukkuja,kaatoja. Ei riitoja,ei käräjiä.Meniniinkuin metsästyksen pitää parhaimmillaan mennäkin.Meni niinkuin suunnittelinkin.
Hyvää
Huomenta vaan
241947
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
ihan asiasta tehen riitaa haastaan tänne. Pysyttele pelle vaan kaukana ainakin minun lihaosuuksistani, tai alakaa lätty lätiseen.
Huuliasi senkin jahtijussi,Huuto ei auta ,voimaa olla pitää.Pienet on pojalla lihaosuudet,penet ajatukset,pieni olet mieheksi.
minä olen kuulunut hirviporukkaan 30 vuotta ja keskimäärin vuodessa olen saanut hirvilihaa 200 kiloa. Tämä tekee yhteensä 6000 kiloa. Vaimo ja lapset eivät paljoa syö, joten tuosta lihamaaärästä olen itse syönyt ainakin 4000 kiloa. Siis tämän verran olen syönyt hirvilihaa 30 vuoden aikana plus muu liha, jota myöskin syön paljon. Enköhän ole siis saanut aika lailla voimaa syömästäni lihasta. Keijukaisten on turha tulla norkoileen osuuksia minun lihaosuuksistani, muista se.
pienin luvuin olet minun rinnalla.Mutta mitäpä tuommoiselta voi muuta odottaakaan.
jotta riitaa tulit haastamaan, pelle. Tappele mieluummin naapurin Jessen kanssa hiekkalaatikolla, mutta älä tuu tänne raavaitten miesten palstalle uhoamaan (leikkimään).
tietysti tarkoitettu edelliselle pässille, ei minulle.
typerää käytöstä. Jos toinen sanoo huomenta, sinäkö alat heti räkyttää. "Lättyyn tulee".
Et osaa käyttäytyä oikea reilun metsästäjän tavoin.
Jos kaverilla metsästys onnistuu ja koirat pelaa, ONNITTELE.
Mutta kun sinulla on tainnut vain akka haukkua, ja syöttänyt monen vuoden vanhaa hirvenlihaa. Laskeppa vähän, mitä on muka syöty. Laske päivää kohden ja kalorit myös.
TERVEISIN: ITÄLAIKKA ja 9.3.
PS. Meillä syödään koirien kanssa koko vuosi aina "tuoretta" hirven lihaa.
Jotenki paistaa sun kirjoittelesta läpi ettet ole saanut grammaakaan ikinä hirven lihaa ja katkerana auot turpaas täälä ku mikään porukka ei ota tollasta paskan jauhajaa mukaan...
en mikään rääpäle olekaan ja tarvin siksi paljon energiaa. Eikä tarvi pelätä jos ei tuu multa kerjäämään lihapaloja. En siis ole ketään vetämässä lättyyn aiheetta. Ja meillä koirat hakee metsästä itse ruokansa.
grammoja laskeskelekaan. Enkä minä tarvi porukoita mihinkään. Eipähän tarvi jakaa kenenkään kanssa.
Vedä.Käteen ainoastaan.
Sinä se vasta rääpäle. Jos koirien pitää itse ruokansa hakee. Senhän jo kieltää lakikin, nimeltä KOIRAKURI. Niin jos ne hakis itse ruokan, niiden täytyy olla jatkuvasti irti, näin käsitin.
Huom. minä sain sakot joku vuosi sitten, kun kaksi koiraa karkasi hirvihaukkuun 08.08.-0?.
Itälaika kyllä eläs peurojen lihalla itsekkin , jos sais tehdä oman päänsä mukaan.
nim. kokemusta on. (rääpäle)
ole koiraani pitänyt hihnassa ja metsä on täynnä jäniksiä, hiiriä, peuroja, poroja jne jne....
Koirani kyllä ruuan löytää itselleen. Minä en olekaan Laki Jussi vaan Jahti Jussi.
ala-arvoiseen penetteluun ja riidan haastamiseen kun et muuhun pysty. HEI YLLÄPITO!!!
Puheiden perusteella se Hiiri-jussi
on kun tällä palstalla kaikki vain repivät turpaansa ja haastavat riitaa? Taitavat olla kateellisia ne jotka joutuvat ostamaan lihansa. Minä en ole ostanut 30 vuoteen yhtään lihapalasta kaupasta enkä ravintolasta. Kotona minulla on seitsemän arkkupakastinta lihoilleni.
Kotonasi nurkat täynnä.Tarjouspitsaa syöt.
ja yleinen valehtelijan luku. Kuka ensin rähjäsi. Lueppa ensimmäinen kirjoituksesi.
Minusta on ruennut tunnustamaan. Sinä et ole mikään metsämies. Alkoholin vuoksi viety aseetkin. Koirien huonon pidon vuoksi eläimenpito kielto.Tämän todistaa, kun et noudata koirakuria. En viitti enempää mainita saamistani epäkohdista.
Niinpä totean, ukkini ja isäni metsästysharrastuksesta, olen huomanut itsekkin.Metsästys on kiva harrastus, mutta sielläkin pitää noudattaa määrättyjä arvoja.
Metsästä ei oteta mitään, se antaa jos on antaakseen.
että olet joku porkkananpurija ja ituhippi kun uskot johonkin numerologiaan. Oikeitten mettämiesten touhuista et tiedä yhtään mitään lakipykälinesi. Minä ainakin otan metsästä hirvilihaa pakastimeni täyteen. Järsi sinä vaan porkkanoita, pupujussi.
ei kelpaa edes koiralleni. Sille pitää olla raakaa riistalihaa.
viitti porkkanoita järsiä. Tulee araksi ku jänis.
sitte muuaalle jeesustelemaan ja niitä tyhmiä lakipykäliäsi esittelemään.
mukaan tämä jahtijussi ei todellakaan ole muuta kuin paskajussi. Et osaa ollenkaan kyättyätyä oikean metsästäjän lailla.Häpie koko nulikka.Alusta asti olet pilannut tätä palstaa.En tarvit kaltaisisi tyyppejä keskustelemaan metsästyksestä. Piste ja loppu....
juuri ole OIKEA metsästäjä, sanotaan supersellainen. Mulla on pakasteessa hirveä, metsoa, teertä, riekkoa, jänistä, peuraa, villisikaa, poroa, karhua, fasaania, majavaa, käärmettä, lammasta, jne ja jne.....
Kaikki nämä lihat on itse metsästettyä, joko metsästä tai joskus jopa aidatulta alueelta tai tien varrelta. Kyllä mulle erilaiset lihat maistuu, vaikka hirvenliha viekin leijonanosan pakastimieni tilavuudesta. No onhan se aikamoinen lihaläjä tuommonen uroshirvi.
Mitähän se sun metsästys sitten on? Olet varmaankin ajopoikana jossakin "herrojen" hirviporukassa ja saat työstäsi palkaksi keittolihat pariin soppaan.