No niin palstalaiset, ihmeitten aika ei ole ohi, näin on todettava, kun näitä avauksia seuraa. Ajatelkaapa pojat ja tytöt, 7-män avausta yksinomaan minusta Ukki raasusta, tosin tämä kyseenalainen kuuluisuus ei todellakaan pahemmin lämmitä. Koska nämä avaukset, Varma kostoa lukuunottamatta, ovat Nekatiivisessä mielessä tehtyjä tiedusteluavauksia.
Ainoastaan Varma kosto sanoo asian niinkuin se on, että Uusi-ukki on piikki Porvarien lihassa siinä varma kosto osui nappiin, kuten muissakin avauksissaan. Ymmärrän kyllä, että nämä Petiittinilviäiseni ovat tulleet tuolta Kepupalstalta perässäni tänne ilkeilemään, Sonnimiehen johdolla. He siis heiluvat kuin hullut "Hukkaset", vailla mitään sanomista.
Enhän minä todellakaan ole mikään kirjoitusvirtuoosi, kun kaksi ja puolivuotta sitten Aloin tuolla Kepulipalstalla kirjoitella, en todelakaan omannut edes konekirjoitustaitoa. Ensimäisen juttuni kirjoitutin tyttärelläni, kun oli niin kova hinku, päästä jotakin sanomaan, noille Kepulireppanoille.
No nyt tulee jo tekstiä, kuten Poliisialokaskurssin oppilaalta, tosin täysin yksisormijärjestelmällä, kuten heiltäkin.
Mutta kun nuo sit-sontiaiset, väittävät minun juttujani ihan asiattomiksi ja höpertämiseksi, siihen kyllä panen haisevan vastalauseeni. Eivät nuo minun juttuni todellakaan silittele näitä maamme Sosiaaliviljelijöitä. Kyllähän kansakin alkaa hiljalleen käsittää, miksi Suomessa on ylläpidettävä 33.000-tuhatta ylimääräistä Maatilataloutta, kun kaikki laskelmat osoittavat, että Suomen ruokahuolto pystyttaisiin hoitamaan, yksistään 33.000-la tilalla. Tilojahan on tällähetkellä 66.ooo-ta kappaletta viimeisten tietojen mukaan.
Eikö tämä, jos mikään ole erittäin raskasta talouspolitiikkaa, jota meidän veronmaksajien on ylläpidettävä. Juuri näitten tosiasiain esilletuonti on saanut nämä Kepunilviäiset joukolla kimpuuni.
Ajattelin juuri pitää ainakin pyhäajan paussin Tietoiskultani, mutta kun huomasin, että minua noin syvästi kaivataan palstalle, niin kuitenkin tein vielä Tietoiskuni.
Muuten tuo Työväenluokan viha, jota nuo maatalousväki tuntee meitä työväenluokan ihmisiä kohtaan, se on muuten todellista. Selvimmin se ilmenee kun käyn tuollä Syntymäpitäjässäni Eteläpohjanmaan Juonenkylällä, siellä se tulee selvästi ilmi, kunnämä Reppanat ovat pari kolme tuoppia kumonneet.
Ne panevat kylmästi syyn meihin Duunareihin, olletikin kun ei isännällä menekään niin hyvin kuin pitäisi. Vaikka syy johtuisikin isännän saamattomuudesta, niin syy onkin nyt Kaupunkiduunarin, ja he ovat siinä vihassaan tosissaan.
Nyt on kuitenkin sanottava, ne Juntit ovatkin pahimmillaan juuri Eteläphjanmalla, siis siellä puukkojunkkarien maisemissa. Siis miehissä jotka ovat aina esiintyneet maailmannapana, niin nyt kun ei enää voikkaan EU-ta jymäyttää hakulomakkeilla, niin nyt onkin syy Demartyöntekijöissä, sellaisia he siellä ovat, ja tämä asia on Faktaa.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Kieliposkella ja täytyy myöntää, että kirjoitustaito on hieman parantunut.
Asiaa ei tietenkään ole edes siteeksi, mutta eihän sitä kukaan tältä puna-dementikolta odotakkaan.
Mikä jutussasi on tietoa ja mikä iskua....?
Yritäppä kerrankin käyttää sitä omaa älliä, että se ei pääse tylsistymään. Nyt näyttää tosi pahasti siltä, että pää on tylsymässä, kun neuvoja jo joutuu kyselemään yksinkertaisissa asioissa.
Ylimmääräiset tilat tulisi lopettaa aivan kuten sanoit.Syy,minulla on viljelyksessä n150ha josta vuokramaita noin sata ha.Kaksitoista tilaa joista yksitoista on vielä ns eläviä tiloja,mutta joita omistaja ei viljele.Vuokraa kyllä kiskoo ja olisi nostamassa joka vuosi,varsinkin nyt kun viimmevuosi oli tuotteiden hinnalta hyvä.
Ukin laskelmat eivät pidä paikkaansa 66000 tilaa
todellisuudessa tiloja on tuskin 30000 kappaletta.
Turhaan sinä Ukki vaahtoat näistä aktiiviviljelijöistä n30000.
Siinnä olen Ukin kanssa samaa mieltä jotakin täytyisi tehdä näille rupuviljelijöille,jotka kadehtivat tosi viljelijää kuten sinäkin Ukki.
Ei enää piisaa tuet mitä EUlta tulee kaikkien vokraan mitä vaaditaan,jos ei maksa maita viljelee joku toinen ja kilpailussa täytyy monestakin syystä pysyä mukana.
Liki puolet minunkin vuokramaista tulee Ukin kohtalotovereilta,Lue vasemmisto, jotka eivät syystä taikka toisesta ole pysyneet kilpailussa mukana,katkeruuttaan ja heillä on tietenkin oikeus kilpailuttaa omia peltojaan ja olla tämän päivän vuokran kiskureita.
Tähän nimenomaan Eun tulisi löytää keinot ja saattaa tilanne normaaliksi.jos nämä ruputilat lopetetaan tilojen lukumäärä menee noin 20000 kappaleeseen.Jääkäri pohojanmaalta
Kyllä tämä kepulaisten kosto Suomen maaseudulla saa huvittaviakin piirteitä ja kateellisuus meitä kaupunkilaisia kohtaan on ehtymätön voimavara. Kepulaiset kuitenkin tarvitsevat kipeästi meidän kaupungeissa työtä tekevien, siis työläisten, kepulaisten sanoin punikkien ääniä, että pysyisivät vallankahvassa kiinni. Nyt näyttää pahasti siltä, että tämä vallankahva on liukenemassa kepulaisilta ja tämä iskee vihavyörytyksenä pintaan.
Eihän tämä ole oikein Suomen kansan enemmistöä kohtaan, että Suomessa on näillä vähemmistöön kuuluvilla kepulaisilla hallituksessamme johto, koska kannatusta ei tällä porukalla ole enää, kuin nippa nappa 20% pintaan ja alaliukuvauhti päällä.
Kepulaiset maajussit kanittavat Fortumia, että en saa sähköä vapaa-ajan asunnolleni muutamassa kepulaisessa Suomen kunnassa, kuin pakollisten lautakuntakuvioiden kautta. Eikös tässäkin ole kysymyksessä pohjimmiltaan se kepulainen kateus meitä kaupunkilaisia kohtaan ja kostoksihan tätä ao.kunnan rakennusviranomaiset jo nimittävätkin?
Nämä paksuniskaiset tukiaisilla elävät viinankeittäjä kepulaiset eivät ymmärrä sitä, että monelle Suomen syrjäseudulla olevalle kunnalle on elintärkeitä roposia nämä roposet, joita kunta perii kiinteistöveroina ja näillä vapaa-ajan asukkailla on sitä omalla työllä ansaittua ostovoimaa, verrattuna näihin tukiaisilla eläjä pankolla makaajiin. Nämä vapaa-ajan asukkaat ovat kunnalle tärkeitä, koska nämä eivät rasita kunnan sosiaali- ja terveyspalveluja ja kaikki tulee kunnalle nettoa.
Keskustan palstalta:
Alkuvuoden
Kirjoittanut: paras juttu 2.1.2009 klo 17.31
Noin on
Kirjoittanut: ihan totta 2.1.2009 klo 10.13
Kulutusta eitarvitse lisätä. Riittää, kun jatkaa elämäänsä samoin kuin tähänkin saakka. Kaikki ovat saaneet melko hyviä palkankorotuksia ja nousseet ovat myös eläkkeet, opintotuet, sosiaalituet, lapsilisät, eli kaikkien tulot.
1.2. alkaen verot kevenevät, jottei progressio kiristäisi kohonneiden ansioiden verotusta. Niinpä elämää kannattaa jatkaa niin kuin ennenkin.
Vientiteollisuudessa ja siitä riippuvaisissa alihankintayrityksissä aletaan piakkoin joutua ehkä koville, kun nähdään alkavatko USA:n ja EU:n elvytystoimet purra, etenkin se kasvaako pankkien riskinotokyky ja halu yritysten rahoittamiseen, jotta elinkeinoelämä pysyisi käynnissä USA:n aiheuttaman asuntolainmarkkinakuplan puhjettua. Barak Obama astuu valtaan vasta 20.1., joten hänen toimiensa vaikutusta joudutaan vielä odottamaan, ennen kuin ne alkavat vaikuttaa dollaripohjaiseen vientiin.
Moni on nyt sitä mieltä, että säästämistä pitää lisätä, missä ei sinänsä mitään pahaa ole. Säästämistä ei kuitenkaan pidä lisätä elämisestä tinkimällä eikä tarpeellisia hankintoja lykkäämällä. Se tuottaisi vain tarpettomasti lisää työttömiä ja lisää kurjuutta.
Keskustajohtoinen hallitus on nt hyvin viisaalla tiellä, kun se lisää kansan ostovoimaa. Kotimaisen kysynnän kasvun pitäisi vaikuttaa, jos meitä ympäröivä maailma toipuu lamastaan parissa uodessa niin kuin on ennustettu.
Jos sdp:n vastuuton paniikinlietsonta onnistuu ja kansa lopettaa normalin kulutuksensa ja säästää veronalennuksensa, niin siitä on vakavat seuraukset. Työttömyys kääntyy kasvuun ja sen aiheuttamat sosiaalimenot syövät budjetin jakovaran muihin julkisiin menoihin. Seuruksena ovat veronkorotukset.
Jos veronkorotuksistakaan ei ole apua - niillä on taipumus hidstaa talouden toimintaa ja jarruttaa työllisyyden paranemista - hallitus joutuu säästölinjalle, eli leikkaamaan julkisia menoja.
Se olisi jo joutumista 90-luvun alun tilanteeseen, mitä kukaan ei halua. Silloinkin sdp oli pahin syyllinen laman syvenemiseen, kun se kaatoi Kalevi sorsan neuvotteleman yhteiskuntasopimuksen.
Nyt sdp:n totaalista vastuun kantamisen puutetta osoittaa se törkeä tapa, jolla sdp politikoi Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventauksen aloitetta vastaan, kun palkansaajille tarjotaan mahdollisuutta säilyttää työpaikkansa ilanteessa, jossa yritys on pakotettu irtisanomisiin.
SDP ei halua antaa palkansaajille mahdollisuutta sopia työnantajansa kanssa tilapäisistä palkanalennuksista, jottei irtisanomisia tarvitsisi toteuttaa.
SDP on vajonnut todella matalamieliseksi ja inhottavaksi puolueksi, joka hamuaa vain itsekästä valtaa välittämättä tippaakaan kannattajiensa todellisista eduista ja heille perustuslain mukaan kuuluvasta vapaudesta sopia itse omista asioistaan.
"Mutta kyllä kai meillä Suomessakin vanhuksia hoidetaan ihan hyvin, varsinkin Sosiaidemokraattisissa yhteisöissä. Kepuhan kuppaa kunnissa vanhuksilta viimeisetkin vaipat, siellä käytetään Paperivaippoja jotka tulee halvemmaksi. "
Sanoisin vielä yhden asian: Merikartano
ei se siitä miksikään muutu, niissä kunnissa missä Demarit ja kansandemokraatit ovat määräävänä enemmistönä on nämä Vanhustenasiat hyvässä kunnossa. Etkö ole tosiaankaan kullut, että Kepuenemmöisissä kunissa vanhustenhuolto on retuperällä.
Kerompa sinulle myöskin syyn miksi näin on, katsos kun nämä Ökyisännät, ovat ostaneet vanhemmilleen Kaksion jostakin lähistön asutuskeskuksista, kuten täällä pohjoisessa ovat ostaneet monet Isännät kaksion Oulusta vanhemmilleen. Näin heistä on tullut Oulun sosiaalitoimen nauttijoita. No eihän siinä ole mitään vääryyttä tapahtunut, näinhän tietenkin jokainen tekee jos on varaa ostaa osakkeita.
Nyt siis jää oman kunnan huollettavaksi, ainoastaan vähävaraisten Duunarien vanhuksia,ja taatusti nämä Kepuvaltuutetut, eivät haluakkan huolehtia näitten "Punikkien" vanhuksista. Näin jääkin vanhustenhuolto kunnissa toisarvoiseen asemaan. Mennä ketkutetaan vaan vuosi vuodelta pitäen vanhuksia "Paperivaipoissa", juuri kuten kirjoitinkin.
Äläkä Jumakauta sano minua taas valehtelijaksi ja paskanpuhujaksi, jos näin teet minun on tuotava nimiä myöten sinulle esimerkkejä tälaisista tapauksista, jopa monta tapausta.
Kuitenkin kuten jo sanoin, he eivät ole tehneet mitään laitonta, ostaessaan vanhemmilleen asunon, Kaupungista, ja jos vielä vanhuksilla kuntoakin riittää, niin sehän on vain tuloa kaupungille, mutta se toinen puoli, josta ollaan kuin kusi sukassa. Siis kun nämä Vanhukset joutuvat esimerkiksi sairaalanhoitoon muutamaksi vuodeksi enen poismenoaan, niin sinä et tietenkään arvaakkaan miten kallita nämä Maaltamuuttaneet vanhukset Oulun kaupungillekin ovat.
Kuten sanoi näinhän tekevät varakkaammat kansalaiset, siis jälleen rahanvalta, voittaa Kansanvallan, näinhän se on aina ollut, ja ilmeisesti tulee aina olemaankin..
Pääsitkö nyt vähän jyvälle ajatusteni kulkua.??
Konkurssipetoksen tehnyt raukka.
Olet itse ostanut sijoitusasunnon huijaamillasi rahoilla.
Nyt turpa tukkoon punikki ja mätäne vaippoihisi...
samuttaa, sinä haukut mitä karmeimmin sanoin, minua, josta et tosiasiassa tiedä hölkäsen pöläystä. Vai kävikö taas tuo Faktatietoni liian laheltä. No en minä tosiasiassa mitään nimiä tule koskaan enkä missään tapauksessa julkaisemaan. Voit siis olla aivan huoleton.
minun osakeostoni rahoitua järjestyi pitkään säästetyillä rahoilla jossa vielä poikanikin avustivat. En kuitenkaan ehdi niitä rahoja Juoda, koska minun pitäisi elää Satavuotiaaksi.
No kyllähän yksi satatuhatta, ekua voi äkkiäkin panna kurkusta alas, mutta ei taitais terveyteni kestää. On kyllä tunnustettava, olen elämäni varrella kyllä ainakin yhden kaksion maksanut Alkoon, että olen minä veoni täytenä maksanut.
Ei se minun yrittäjäkausi mitään niin suurta tuloa tuottanut, työllistin kuitenkin yhteiskunassamme muutmia henkilöitä 20-nen vuoden ajan, ja poikani jatkaa minun tielläni, että noin tasaisen hyvin hänelläkin menee mutta menköön.
Kyllä pitää olla miehellä katkera mieli, kun viitsii tuomoista jopa kirjoittaa, olisiko sinun syytä kääntyä jonkun alan lääkärin puoleen, en voi sinua poloista muuten neuvoa. Voi hyvät hyssäkät sentään, tuota miestä.
Traktoristakin, ja mistä punikki säästää jos vielä on viinaan meneväkin.
Jotain kieroa punikki on pelannut, kun vielä eläkekkin on jäänyt surkean pieneksi...
Ota selvää kuka johtaa Merikartanoa ja
sitten alat haukkumaan oikeita henkilöitä.
Kyseisestä paikastahan on tehty useitakin
tutkintapyyntöjä ja taitaapa olla tehty
rikosilmoituskin.
Joten pidä sinä paskanpuhuja vanhustehoidosta
turpasi pienemällä, jos ei sinussa ole miestä
tunnustamaan tosiasioita, ja tämä on fakta.
Missähän kohti kirjoitustasi oli se mainitsemasi tieto-isku.Laita vaikka ensi viestiisi se jotenkin erteltuna niin tutustun asiaan.
kun kerroin miten Ökyisännät kuppaavat Yhteiskunnan varoja, panemaslla Vanhuksensa Väestökeskusten, ja Kaupunkien kontolle ssirastelemaan. Koeta sinäkin edes vähän ymmärtää minun tekstiäni, vaikka tekstini ei olekaan mitään kaunokirjallisuutta. Hyvää tätävuotta sinullekin, toivoo Ukki pohjanmaalta.
Pohjois-Pohjanmaalta.