Hallitus

Hallitus harhateillä tunnusluvut ja talousopit eivät auta tilanne pitää ottaa hallintaan.
Rahavallan varpaille on uskallettava astua.

Veronkevennyselvytys on päin, no olkoon sanomatta, mitä sitä rahaa sinne jaetaan mihin sitä on jo useamman vuoden jaettu, jos rahat olisivat menneet oikeisiin osoitteisiin, laman vaikutukset jäisivät lieviksi.
Ihmetystä herättää myös ”lainarahalla” tehdyt tuloveronkevennykset, mitä tekemistä sillä on työnteon palkitsevuuden kanssa, kun ne kuitenkin joudutaan myöhemmin verottamaan takaisin korkojen kanssa.

Kotitalousvähennys elvytykseen, remontit/palvelut tilataan tarvittaessa, ei käskystä huvikseen, se on nippelihommaa tuommoinen saman rahan kierrättäminen miljoonan ihmisen kautta ja saadaan muutaman miljoonan liikevaihtoa , mutta lopputulos on kuitenkin 00, se ei ole lamantorjuntaa.
Rahavalta ”käskee” ostakaa ja kuluttakaa, ei auta, toisilla on tarpeeksi tavaraa, toisilla ei ole tarpeeksi rahaa.

Missä on seisovaa rahaa? Missä ei köyhyys tule heti vastaan? Kenellä menee hyvin lamasta huolimatta?

Rahat ovat sellaisilla tahoilla, jotka pitävät kiinni niistä kynsin ja hampain, mutta koska rahat ovat niitä jakovaroja, joita on jaettu väärillä perusteilla, ne on palautettava laillisilla toimenpiteillä elvyttämään yhteiskuntaa.
Missä on optiorahat, kultaiset ”erorahat”, ylisuuret palkkarahat ja -tulospalkkiot?
Rahaa pitää saada valtion ohjauksella elvyttämään, yksityisellä puolella raha lähtee liikkeelle, kun yhteiskunnan toimesta tehdään tilauksia.
Yhteiskunnan elvytys pitää aloittaa heti, eikä siirtää ”velkasaneeraukseen” ja maksella vuosikausia vanhoista virheistä.
Progressiivisella verotuksella nostettava ansiotuloverotusta yli 25000 euroa vuodessa ansaitsevilla, silloin saadaan yhteiskunnalle/valtiolle rahaa, jotka tulee käyttää yhteiskunnan omistamiin kohteisiin, kuten rautateiden, maanteiden, siltojen, koulujen, päiväkotien, vanhustentalojen, sairaaloiden, ym. rakentamiseen ja korjaamiseen eli kaikkeen siihen mikä työllistää ja lisää yritysten toimintaa yhteiskunnan tekemien tilauksien kautta.

Lainarahaa on suunniteltu jaettavaksi seisovaan toimintaan eli yrityksille joilla ei ole tilauksia, se ei elvytä, pitää suunnata toimenpiteitä sinne missä on ihmisiä/pienyrittäjyyttä, eli pienten yritysten toimintaa on tuettava siten, että sillä on työllisyyttä lisäävää vaikutusta.

Äskettäin julkaistiin julkisensektorin palkkatilastoja palkat olivat kasvaneet yksityisensektorin ohi, suunta on väärä, kipeää tekee monelle, mutta yli 25000 euron vuosipalkat on ainakin jäädytettävä, jos niitä ei kyetä laskemaan.
Yhteiskunta ei voi elää yli varojensa, rahanjaosta päättävien kuuluu hoitaa lainansa, eikä siirtää velkoja tuleville sukupolville.
395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Keskipohjanmaa lehdessä.
EK:n Fagernäs kiirehtii päätöksiä hallitukselta:
mm.
Päätettävä pikaisesti lisätoimista, joilla helpotetaan yritysten rahoitusten saatavuutta.
Meillä on kuitenkin yrityksiä, joiden tuotannosta jopa 80-90 % menee vientiin.
Suomen vientiteollisuuden tilauskannan rojahdus johtuu pitkälti siitä, etteivät asiakkaat saa investointihankkeilleen rahoitusta.
Tilauksia on peruttu jopa siten, että ennakkomaksut jäävät valmistajille ja kyse voi silloin olla miljoonista.
Hallitus lupasi jo marraskuussa tukea vientiä jopa 1,2 miljardin euron jälleenrahoituksella. Elinkeinoelämän mielestä summaa pitäisi vielä reilusti kasvattaa.
Kuinka paljon, sitä Fagernäs ei halua täsmentää.
________________________________
edellisen johdosta:
Onko tarkoitus alkaa rahoittamaan ulkomaisia investointihankkeita, siellähän on se rahapula, kun tilauksia ei tehdä, no ei varmaankaan, liikaa riskiä on nyt vältettävä.
Vientiteollisuudella ei ole tilauksia, niin mihin sitä vientiteollisuuden tukea kohdistetaan, kun tilauksia ei ole ja entisiäkin tilauksia perutaan?
Tyhjillään käyvää seisovaa teollisuutta ei pidä liikaa tukea, ainoastaan työntekijöiden perustoimeentulosta pitää yhteiskunnan huolehtia.

Hallitus keskittyy liikaa rahoitus ongelmiin, kun pitäisi päättää toiminnasta, joilla estetään työttömyyttä ja yrityksille saadaan tilauksia, silloin järjestys on oikea ja rahan kierto sekä elvytys toimii.
Hallitus voi vaikuttaa pikaisesti vain suomalaisten asioihin.
Suomessa julkisensektorin tekemät tilaukset vaikuttavat työllisyyteen ja yritystoimintaan, rahaa tilauksien kautta kiertoon, liikaa ilmaista rahaa ei pidä jakaa, se vain pitkittää lamaa.
Keskittymällä kotimaiseen perus Infrastruktuuriin, sieltä löytyy parasta laman torjuntaa.
Yhteiskunnan rahalle saadaan vastinetta, raha palautuu ja palautetaan takaisin, mutta se täytyy tapahtua siten, ettei taas tuloerot kasva ja köyhyys lisäänny.
Onko hallituksella rohkeutta ja kykyä tehdä oikeita päätöksiä?

Vientiin tarkoitetut valmiit tuotteet jotka seisovat varastoissa voidaan dumpata lievällä yhteiskunnan tuella, muut vientiteollisuuden tuet tulee suunnata vain yrityksille, joilla on maksukykyisten asiakkaiden tilauksia.

Äänestä
  • Suomi on pieni maa täällä voidaan toimia nopeasti, jahkailu riittää, höpöttäjät ja arvailijat pois remmistä, hallitus vaihdettava jos......

    Nopeat syövät hitaat, nopeasti 10 miljardia euroa kotimaan markkinoille, seuranta/estäminen etteivät rahat kulkeudu pois Suomesta.

    Jokainen miljoona seurantaan, se on helppoa 100 miljoonan erää varten vastuu ryhmä eli 100 ryhmää seuraa rahojen käyttöä, 100x10= 1000 hengelle työpaikka, heitä löytyy sieltä lomautuslistoilta, kaikista rahojen käytöistä raportit.
    Ryhmistä vastaa 100 ryhmän johtajaa, väärinkäytöksistä kenkää ja raskaat rangaistukset.

    Rahat tulevat takaisin tuloksen ja verotuksen kautta.

    Hallitus ohjaa Suomi laivaa kriisienmyrskyissä ilman kurssia karikolle ja uskoo, että taas kansa kantaisi heidät kuivin jaloin maihin.
    Ei tule onnistumaan, kansa haluaa tietää, mikä on suunta, miehistö on vaihdettava sellaiseen, jonka miehistö tietää ja tahtoo pitää Suomi laivan oikeassa kurssissa.

    Äänestä

  • Fagernäs lupaa siis hyvinvointia ja talouskasvua suomelle.

    Hänen tarkoituksensa on saada matalasuhdanteessa yritystoiminta elpymään ja työllisyys nousuun.

    Hän ei kannata pään pistämistä pensaaseen.
    Meillä on suomessa hyvä yritysrakenne ja viritetty tuotantokoneisto joka ei jouda seisomaan ilman investointeja ja tilauksia.

    Maailmanmarkkinoilla vallitsee hintakilpailu, laatukilpailu ja markkinakilpailu joitain mainitakseni.

    Nämä tekijät ovat hallittavia ja niihin voidaan vaikuttaa.

    Mutta ylivoimaiset tekijät kuten matalasuhdanne ilman syytä, luonnonmullistukset ja ylivoimaiset esteet tulee kiertää.

    Nyt tulisi mielestäni elvyttää teollisuutta jopa enemmän kuin Fagernäs toivoo sillä tarvitseehan pienteollisuus ja pienyrittäjät tukea yrittämiseensä.

    Meidän tulisi harkita sitä että voisimme vastata suurempii haasteisiin ja olla joustavampia tilaajiin nähden.

    kuinka se tehdään uskon että Fagernäs on siinä enemmän asiantuntija kuin minä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


harhailee kirjoitti:

Hallitus harhateillä tunnusluvut ja talousopit eivät auta tilanne pitää ottaa hallintaan.
Rahavallan varpaille on uskallettava astua.

Veronkevennyselvytys on päin, no olkoon sanomatta, mitä sitä rahaa sinne jaetaan mihin sitä on jo useamman vuoden jaettu, jos rahat olisivat menneet oikeisiin osoitteisiin, laman vaikutukset jäisivät lieviksi.
Ihmetystä herättää myös ”lainarahalla” tehdyt tuloveronkevennykset, mitä tekemistä sillä on työnteon palkitsevuuden kanssa, kun ne kuitenkin joudutaan myöhemmin verottamaan takaisin korkojen kanssa.

Kotitalousvähennys elvytykseen, remontit/palvelut tilataan tarvittaessa, ei käskystä huvikseen, se on nippelihommaa tuommoinen saman rahan kierrättäminen miljoonan ihmisen kautta ja saadaan muutaman miljoonan liikevaihtoa , mutta lopputulos on kuitenkin 00, se ei ole lamantorjuntaa.
Rahavalta ”käskee” ostakaa ja kuluttakaa, ei auta, toisilla on tarpeeksi tavaraa, toisilla ei ole tarpeeksi rahaa.

Missä on seisovaa rahaa? Missä ei köyhyys tule heti vastaan? Kenellä menee hyvin lamasta huolimatta?

Rahat ovat sellaisilla tahoilla, jotka pitävät kiinni niistä kynsin ja hampain, mutta koska rahat ovat niitä jakovaroja, joita on jaettu väärillä perusteilla, ne on palautettava laillisilla toimenpiteillä elvyttämään yhteiskuntaa.
Missä on optiorahat, kultaiset ”erorahat”, ylisuuret palkkarahat ja -tulospalkkiot?
Rahaa pitää saada valtion ohjauksella elvyttämään, yksityisellä puolella raha lähtee liikkeelle, kun yhteiskunnan toimesta tehdään tilauksia.
Yhteiskunnan elvytys pitää aloittaa heti, eikä siirtää ”velkasaneeraukseen” ja maksella vuosikausia vanhoista virheistä.
Progressiivisella verotuksella nostettava ansiotuloverotusta yli 25000 euroa vuodessa ansaitsevilla, silloin saadaan yhteiskunnalle/valtiolle rahaa, jotka tulee käyttää yhteiskunnan omistamiin kohteisiin, kuten rautateiden, maanteiden, siltojen, koulujen, päiväkotien, vanhustentalojen, sairaaloiden, ym. rakentamiseen ja korjaamiseen eli kaikkeen siihen mikä työllistää ja lisää yritysten toimintaa yhteiskunnan tekemien tilauksien kautta.

Lainarahaa on suunniteltu jaettavaksi seisovaan toimintaan eli yrityksille joilla ei ole tilauksia, se ei elvytä, pitää suunnata toimenpiteitä sinne missä on ihmisiä/pienyrittäjyyttä, eli pienten yritysten toimintaa on tuettava siten, että sillä on työllisyyttä lisäävää vaikutusta.

Äskettäin julkaistiin julkisensektorin palkkatilastoja palkat olivat kasvaneet yksityisensektorin ohi, suunta on väärä, kipeää tekee monelle, mutta yli 25000 euron vuosipalkat on ainakin jäädytettävä, jos niitä ei kyetä laskemaan.
Yhteiskunta ei voi elää yli varojensa, rahanjaosta päättävien kuuluu hoitaa lainansa, eikä siirtää velkoja tuleville sukupolville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu