sain loppusyksystä kasvitieteellisen puutarhan tilojen supistuessa roskistuomion saaneen kuitupalmun. se on hyvin suuri, taino yli metrin ja myös parhaimmillaan yli 10 cm paksu. ruukku on täynnä juuria, vaikka hyvin iso (halkaisija 65 cm).
se oli aivan aluksi täynnä kirppuja, mutta tämä ongelma on ratkennut kovalla TOLU-rätillä pyyhkimisellä. kirppuja ei ole enää, ja palmu voi kirppujen jälkeen hyvin.
kirppusession jälkeen kastelin sitä kuitenkin hädissäni liikaa, lehdet ruskettuivat kärjestä alkaen ja kellastuivat ja kuolivat lopulta. leikkasin ne puutarhasaksilla pois ja otin opikseni eli kastelin hillitymmin. puolivarjoisassa eteisaulassamme kasvi näytti viihtyvän mainiosti ja kasvattikin upeita uusia lehtiä melko tiuhaan tahtiin.
halusin kuitenkin näyttävän kasvimme olohuoneeseen, joten siirsin sen television takaiseeen nurkkaan (ehkä hieman varjoisampi, muttei niinkään vetoisa kuin eteisaula).
viuhkamaisten lehtien suipot lehdykät alkoivat käpristyä kanelirullaa muistuttaviksi, vaikka väri ei juuri muuttunut. lehdet nuukahtivat ja lopulta kuivuivat.
tuli kesä, vein sen ulos aurinkoon, parvekkeelle, mutta kasvu tuntuu pysähtyneen. ne pari keskenkasvuista lehteä eivät auenneet koko kesänä ja tänä syksynä (siirsin sen takaisin eteisaulaan) isoin niistä kellastui viuhkan tyvestä alkaen ja kuivuen kuoli pois. jäljellä varren päässä on enää kaksi kurkkua muistuttavaa 'nippua' (joista uudet viuhkat syntyisivät). ne eivät kuitenkaan aukea millään ja pelkään että nekin kuolevat kohta.
osaisiko joku siis neuvoa palmun kanssa: mille kuitupalmu on kaikista arin eli mitä todennäköisesti tein väärin? kastelu (kuiva/märkä)? lannoitus? veto? tila?
- en ole uskaltanut tehdä oikein mitään koska en tiedä minkä kohdan olen mokannut. merkillisin vaihe oli ehkä se lehtien käpristyminen ja nyt tämä meneillään oleva "jäätyminen" eli kasvun totaalinen pysähtyminen.
kuitupalmusta ei oikein tahdo löytyä tietoa kirjastostakaan (olen etsinyt!) joten olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta avusta jonka kuka tahansa asiasta jotain tietävä voi tarjota ! :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
palmusi hoito-ohjeita sieltä kasvitieteellisestä puutarhasta,mistä sen sait?
Kyllä heidän täytyy tietää kuinka sitä pitää hoitaa.
Löysin linkin jossa keskustellaan kuitupalmusta:
http://www.huonekasvit.net/foorumi/viewtopic.php?t=2050
juu.. en ole vain kehdannut käydä siellä ilmoittamassa että nyt olen sen palmunne melkein tappanut. ja tuo selostuskin on niin pitkä etten jotenkin kehtaa sitä heille selostaa ja hmm.. :s tuon linkin olen itsekin löytänyt mutta se ei taida oikein tarpeitani vastata :/ mutta iso kiitos sinulle!