Hei!
Olen syönyt jo noin 4v lääkkeitä pääasiassa pakko-oirehäiriöön ja alakuloisuuteen.
Pakko-oireet alko jo yläasteiässä käsien pesulla, mut nykyään ne ilmenevät lähinnä pakkoajatuksilta, joista on tullut jo huolestuttavia! Ne on aina sellaisia että jos teen jotain, ihan mitätöntä, vaikka ostan jotain karkkia, mietin voinko ostaa tuota merkkiä vai tuottaako se huonoa onnea. MITÄ HUONOA ONNEA??? Täysin tyhmiä...olen päättänyt olla välittämästä niistä ja tehnyt niinku ITSE haluan, mutta sitten tuntuu että se tavallaan kostautuu myöhemmin ja täytyy kahta kauheammin tehdä jotain mitätöntä!
Nyt alkaa oleen jo vakavia ajatuksia, ne vaikuttavat isoihin päätöksiin, esim. mihin kouluun haluaisin hakea....joku tunne sanoo että ei tonne, se tuottaa huonoa onnea, ja se tunne ei poistu ennen ku tekee niinku se haluaa. Näitä tulee koko ajan mutta väliää tulee hirvee ahistuskausi :(:( tuntuu että ei kestä noita.....oonko jotenki vinksahtani oikeesti??? onko muilla tämmösiä? oon muuten reilu parikymppinen nainen..
Olen syönyt jo noin 4v lääkkeitä pääasiassa pakko-oirehäiriöön ja alakuloisuuteen.
Pakko-oireet alko jo yläasteiässä käsien pesulla, mut nykyään ne ilmenevät lähinnä pakkoajatuksilta, joista on tullut jo huolestuttavia! Ne on aina sellaisia että jos teen jotain, ihan mitätöntä, vaikka ostan jotain karkkia, mietin voinko ostaa tuota merkkiä vai tuottaako se huonoa onnea. MITÄ HUONOA ONNEA??? Täysin tyhmiä...olen päättänyt olla välittämästä niistä ja tehnyt niinku ITSE haluan, mutta sitten tuntuu että se tavallaan kostautuu myöhemmin ja täytyy kahta kauheammin tehdä jotain mitätöntä!
Nyt alkaa oleen jo vakavia ajatuksia, ne vaikuttavat isoihin päätöksiin, esim. mihin kouluun haluaisin hakea....joku tunne sanoo että ei tonne, se tuottaa huonoa onnea, ja se tunne ei poistu ennen ku tekee niinku se haluaa. Näitä tulee koko ajan mutta väliää tulee hirvee ahistuskausi :(:( tuntuu että ei kestä noita.....oonko jotenki vinksahtani oikeesti??? onko muilla tämmösiä? oon muuten reilu parikymppinen nainen..
Vastaukset 8
Vanhimmat
ollut jo vuosia. ne haittaa elämää. saatan kans tehdä joitain äkyttömiä asioita ettei mitään pahaa tapahtuis. oon pystynyt aina välillä olemaan muutaman päivän tekemättä noita pakkotoimintoja mutta mustakin tuntuu että sit jos sattuukin jotain ikävää niin syytän itseäni kun en tehnyt niitä pakkotoimintoja.
itse olen sitä mieltä, että ne johtuu jostain lapsuuden traumoista. että muka pystyisin suojelemaan itseäni tai muita tekemällä joitain rituaaleja, koska muuten en pysty vaikuttamaan asioihin. ihan hullua, että tiedostan kyllä itsekin etteivät toimintani vaikuta mihinkään, mutten pysty lopettamaankaan niitä.
Mulla oli aikoinaan erittäin vaikea pakko-oireinen häiriö. Mm. tuon huonoa onnea jutunkin olen käynyt lävitse. Sitten välillä nuo pakko-oireet muuttivat aihettaan. Aloin töissä pelätä, et jos teen virheen niin se voi aiheuttaa jollekkin kuoleman tms. (Olin silloin isoja sähköjärjestelmiä kokoamassa) ja minun piti tarkistaa kaikki ruuviliitokset aina moneen kertaan. Lääkkeet kävin myös läpi ja niistä ihan pikkuriikkisen saatoin saada apua. Lopulta pakko-oireet meni niin pahaksi että jouduin sairaalaan. Tosin tuohon liittyi myös uupuminen koulutyössä. Ekan sairaalareissun jälkeen mielenterveystoimistoon ja siellä sitten pari vuotta. Tänä ajanjaksona ei pakko-oireet alkanut hellittään, mutta sellainen sosiaalinen eristäytyneisyys alkoi väheneen hyvän kaveriporukan myötä. Sitten loppui koulu ja kaveriporukka hajosi. Taas lähtökuopissa ja jonkin ajan kuluttua taas sairaalaan, kun pakko-oireet ajatuksentasolla menivät ihan mahdottomiksi. Siellä alkoi sitten vyyhtiä aukeamaan tosin en koskaan ole ollut niin kiperässä ja kauheassa tilanteessa kuin silloin. Kuukauden sairaalassa olon jälkeen yksityiselle yhdelle Suomen parhaista psykodynaamiseen erikoistuneista psykoterapeuteista. Terapiassa sitten aloin ymmärtämään jutun juonen. Ei kannattanut puhua pakko-oireista ja ajatuksista niinkään vaan niistä tunteista mitkä taustalla olivat painamassa. Pelkäsin tulevani hulluksi ja pelkäsin että olin ihan ypöyksin maailmassa kun välillä oli niin yksinäinen olo. Kauhein pelkoni oli nimenomaan se yksinäisyys. Ja nuo tunteet mitä mielestäni löytyivät olivat musertavan voimakkaita ja lamauttavia Monta kertaa oli ihan hilkulla etten mennyt takaisin sairalaan lepäileen. Vaan pikkuhiljaa se valtava yksinäisyyden tunne alkoi hellittää, kun siitä vain puhui ja puhui ja setvi ja selvitti sit niin ettei se lopulta ollutkaan enää niin hallitsematonta. Sitä myötä kun tuo tunnepaine helpotti väheni myös pakkoajatukset ja todellisuudentaju parani. Mutta täytyy sanoa että niin kauheita oli nuo tunteet taustalla mitä aina nousi tietoiseen mieleen että huh huh. Välillä oli psykoterapeutille todella vaikea kertoa, koska se häpeä tai tms tunne oli niin voimakasta. Lopulta kuitenkin sitten nuo pakko-oireet ovat hävinneet lähes kokonaan pois.
Enkä enää pelkää, että joku tuo huonoa onnea tai olisin ypöyksin koko maailmassa tms. Mutta silti koen kyllä itseni vieläkin turhan yksinäiseksi.
Olen siis 29 vuotias mies.
koin ennen että jotkut asiat tuovat huonoa tuuria ym.ta. Nyt olen edistynyt sen verran että tiedän sen olevan pelkkää p.skaa enkä syyllistä itseäni.
Lisäisin vielä (no sitä lisättävää olisi kyllä paljon..) että tuntuu että ei enää tiedä että onko itse vai se inhottava tunne, joka haluaa jotakin asiaa. Ymmärrättekös..että jos mietin haluanko tehdä jotain juttua, niin alkaa menee sekasin ja ei tiedä haluaako itse tehdä sitä, jos tuntuu vain että pitäisi. Eli pakottaako se tunne tekemään vaikkei haluaisi...toi on rasittavaa. Varmaan tappaiski jonku jos ois pakottava tunne! Että pääsis sitten siitä tunteesta eroon. Kauhee sanoakin tollasta..Pakkohan noista on päästä..oon menossa psykiatrille, toivon niin että apua löytys! Tässähän menee elämä pilalle jos ei tee niitä asioita mitä haluaa jos alkaakin tuntuu että voinko tehä tota jne. Ei haluis vatvoo näitä vaan ELÄÄ! Onkohan näistä mahdollisuus päästä...terapia vois olla avuksi.
Moi, mä oon 22-vuotias nainen, ja mulle tuli ekan kerran 16-vuotiaana noita ajatuksia. Ymmärrän, miksi olet hämmentynyt. Minulle tuli silloin seksuaalisia voimakkaita mielikuvia omasta isästä, äidistä, opettajista, oikeastaan kaikista. Ja muutenkin kaikkia oloja, ja päässä joku tuntui haukkuvan vaikka jotain ihanaa läheistä ihmistä kaikista kamalimmilla tavoilla, ilman mitään syytä. Aivan kuin joku paha henki olisi riivannut. Mä ite kävin terapiassa sen 3 ja puoli vuotta, ja tärkeintä on se keskustelu. Että kun huomaa, että voikin puhua terapeutille jostain tosi nolosta asiasta ja tämä ei naura tai vähättele. Ja sitten täytyy aina muistaa, että ajatukset ovat täysin eri asia kuin teot. Kun huomaa, että se pakko-oireinen tyyppi puhuu päässä vaikka jostain tappamisesta, niin alkaa vaan mielessään vittuilemaan takaisin sille. :) toivottavasti sulle tulee paljon apua. Jaksamista tämän v-mäisen homman kanssa, tässä joutuu kyllä luonnettaan kasvattamaan. Enpä kyllä enää nykyään pelkää mitään ajatuksiani, oon kolunnut pääni läpi:D
Joo luonnetta tää kyllä kysyykin, ja toivottavasti pääsen terapiaan koluamaan omaa päätä läpi nii ymmärtäs mistä kiikastaa ja "oppis" niistä irti..jaksamisia muillekin..
sun pitää tahallaan yrittää tehdä kaikkea mikä tuntuu että toisi huonoa onnea. esim kävelet tikapuitten alta jne. ne mitkä tuottaa sulle eniten ongelmia. ei se muu auta.
jätä sähköposti-osoitteesi jos tahdot jutskata.
Hei!
Aivan oikein, sinulla on pakko-oireita, alias pakkoneurooseja eli suomeksi sanottuna neurooseja. Olet siis neuroottinen tällä hetkellä. Hienoa jos voit sen tunnustaa itsellesi, koska siitä se paraneminen lähtee.
Neuroosit lähtevät eri syistä ihmisillä syntymään. Jokainen ihminen kokee jossain elämänsä vaiheessa neurooseja. Joko nuorempana tai sitten vanhempana.
Itselläni neuroosit syntyivät, kun aloin tuntea syyllisyyttä teoistani ja sen hetkisestä elämästäni.
Ihminen kehittää neuroosit itselleen, koska ihminen tarvii niitä. Ihminen siis tarvii neurooseja selvitäkseen, tarvii niitä oman tunne-elämänsä hallinnassa.
Muutoin kaikki olisi sekasortoista ja jotain mistä ei saa kiinni. Kun teet itsellesi ne tutut ja turvalliset (alati kehittyvät) rutiinit, niin saat itsellesi turvallisen olon, että "nyt voin taas hengittää ja tehdä seuraavat asiat". Ne on "pakko" tehdä, jotta sinua ei ahdistaisi. Siitä se "Pakko-oire" nimitys tulee.
Kärsin itse varmaan 7 vuotta neurooseista. Mutta tiedätkö mitä? Vapautuminen totaalisesti niistä vei vain 3 päivää! Siitä seurasi valtava vapautumisen tunne, kuin uusi elämä olisi alkanut. Tästä on nyt aikaa jo varmaan 3-4vuotta kun olen ollut neurooseista vapaa ja onnellinen.
Mikä sitten sai aikaan tuon, että kolmessa päivässä vapauduin totaalisesti pakko-oireistani?
Kerron kohta..
Neuroosit jäävät päälle, vaikka se alkuperäinen tarve, mihin ihminen ne neuroosit keksi, olisi jo poissa. Silloin neuroosesita "vapautuminen" on lopullinen ratkaisu hyvään oloon.
En tiedä, mikä on syynä siihen että itsellesi kehitit neuroottisen elämäntavan, mutta tiedän miten siitä vapaudut.
Kun neuroottisesta elämästä vapautuu, silloin vasta ymmärtää kuinka se on omaa elämää kahlinnut. Vapauden tunne ja rauha sielussa on uskomaton. Sitä nauraa ja iloitsee, vaan siitä, kun ei usko, että tämä on totta, että juuri minä pääsin näistä iänikuisista neurooseista eroon ja juurikin näin nopeasti. Ja näin HELPOSTI!
Pähkinän kuoressa sanottuna ratkaisu on se, että lopetat harrastamasta sitä neuroosia ihan kokonaan joka tilanteessa, ja kestät ne vieroitusoireet jotka siitä tulevat. Se on kuin tupakan poltto. Kun vierotusoireet lakkaavat, olet vapaa siitä neuroosin riippuvuudesta. Miksi sitten kolmessa päivässä olet vapaa? Koska nuo vieroitusoireet neuroosien kieltämisestä kestävät vain sen pari-kolme päivää. Tupakassa vieroitusoireet kestävät kolme kuukautta. Paljon helpompaa siis :)
Kun lopetat neuroottisten asioiden toistamisen, viroitusoireena on pelkkä ahdistus! Se on se vieroitusoire, valmistaudu siihen. Mutta valmistaudu myös siihen että 3 päivän päästä olet vapaa ihminen!
Kaikki alkaa tästä. Pointti on se, että neuroosit pitää lopettaa heti ja nyt! Neuroosit eivät ole hyvästä, vaan sitovat sinua ja tuovat sinulle ahdistusta, kuten olet varmasti huomannut. Neuroosit vievät sinun aikasi ja aiheuttavat sinulle huolta ja murhetta. Takuulla haluat olla terve, etkä sairastaa neurooseja. Tunnusta siis nyt, että sinulla on neuroottinen elämäntyyli ja päätä vapautua siitä, alkaen tästä sekunnista. Heti.
Opetan sinulle nyt keinon ja tavan millä kiellät neuroosin tekemisen. Otan esimerkin. Sinun on vaikea valita "se oikea" maitopurkki maitohyllystä. No miten nyt toimit siinä tilanteessa koska olet päättänyt että et enää ole neuroottinen? Kerron. Menet siihen maitohyllylle, otat sen (rasvaton/kevyt/kulutus-maidon mitä yleensä juot), otat ensimmäisen purkin mikä on siinä saatavilla. Tartut siihen, pistät sen koriin ja lähdet katsomaan seuraavaa ostettavaa tuotetta. Kiellät itseltäsi koko neuroosin. Et rupea arpomaan ollenkaan. Siitä seuraa epämääräinen olo ja ahdistus. Kun kolme päivää kiellät itseltäsi neuroosit sataprosenttisesti, huomaat että et niitä enää tarvitse. Kun kolmantena päivänä oitat sen maitopurkin sieltä hyllystä etkä harrasta neuroottisuuksia edelleenkään, sinulle ei tule minkäänlaista ahdistusta siitä tilanteesta. Tulet sen huomaamaan.
Teet sen neuroottisen rutiinin siinä tilanteessa, koska et luota omaan tunteeseesi. Et luota siihen hyvään oloon joka sinussa sanoo, että voit ottaa sen purkin siitä hyllystä, ja se purkki on ihan samanlainen ku mikä muukin purkki siinä vieressä.
Kaksi sanaa siihen tarvitaan, ne eivät ole mitään neuroottisia sanoja, vaan opastavat sinut toimimaan oikein aina neuroosin kohdatessasi. Ne sanat ovat: "Kuuntele sydäntäsi".
Kun meinaat alkaa toimittamaan neuroosia, levität kätesi, kuin sanoen " Ei!". Tee tämä mielessäsi. Ja kuuntelet saman tien sydäntäsi. Kuulet vain hiljaisuutta siinä hetkessä, syvää rauhaa, sieltä sinun oma tunteesi kertoo, että voit lähteä siitä tilanteesta pois, ilman että toimitat sen neuroosin, tai edes aloitat sitä. Siihen ei tarvita sanoja, se on vain tunne. Tunne sinun sisälläsi.
Katsos kun neuroosi aiheuttaa sen, että tämän "tunteen" sijaan sinä kuuntelet järjen ääntä ja toimit sen järjen mukaan, josta seuraa sarja järjettömiä toistoja ja epävarmuutta. Et kuuntele sydäntäsi vaan järjellä ajattelet "Nyt se on noin, nyt se on noin, nyt se on noin, nyt se on noin..."
Tunne sisälläsi kertoo sen samantien, hetkessä, että se asia on "noin", eikä epävarmuudelle tai toistoille jää sijaa. Tämän kautta sinä opit elämään sydämelläsi, kuunteleen sydäntäsi. Siellä sinun tunteesi ovat, siellä olet sinä.
Näin saat tämän tunnelukkosi auki ja siitä eteenpäin aina ahdituksen tullessa sanot mielessäsi "Ei!" ja kuuntelet hiljaisesti sydäntäsi. Silloin taas tiedät miten toimit.
Tämä koko 3 päivän paranemisprosessi ei vaadi sanoja, se ei vaadi minkään miettimistä, se on vain sanaton kieltäminen. Se on sanaton tunteen voitto neurooseista.
Näin elämästäsi häviää ne kaikki "listat". Neurooseissahan koko elämä on yhtä "listaa" jota pitää yllä ja jota muokkaa ja parantelee..
Tämän irtautumisprosessin aikana sinä tulet huomaamaan mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja tunteissa niitä neurooseja onkin. Voit oivaltaa jopa ihan uusia neurooseja joita et vielä kunnolla ole edes tiedostanut. Annat kaikkien niiden mennä, ne on pahasta.
Terve ihminen elää aina tunteen mukaan.
Älä anna tuumaakaan periksi neurooseille, älä salli sitä pienintäkään neuroosia, sitä pienintäkään oven tarkistusta tai mitään, älä salli. Ole valmis ja päättäväinen jättämään koko neuroottinen elämä, ja huomaat kuinka nopeaa se irtautumisen ahdistus helpottaa.
Nyt kohtaat sen oman ahdistuksesi. Sen ahdistuksen mikä tulee, kun kiellät joka tilanteessa neuroosisi.
Et pelkää sitä. Otat sen ahdistuksen avosylin vastaan ja naurat sille!
Tutkit sitä, kuuntelet sitä, sillä se ahdistus on itsessään sinun hieno tunnemaailmasi, se on sinun tunnettasi se ahdistus. Kuuntele sitä, kuuntele sydäntäsi. Pian huomaat, että ei siinä ahdistukessa olekaan mitään pelottavaa.
Tämä prosessin kautta opit siis kuuntelemaan sydäntäsi, opit kuuntelemaan tunteitasi.
Se on sitä terveyttä, mitä elit jo ennen niitä neurooseja.
Terveyttä sinulle!