Tohtori Alpo Rusi kertoo kirjassaan Vasemmalta ohi (ISBN 978-951-20-7484-6), että demarit olivat Itä-Saksan avainkontakteja Suomessa.
Kalevi Sorsan toiminta Stasin ja KGB:n yhteystyökumppanina saa lisää vahvistusta. KGB oli junailemassa aikanaan Kalevi Sorsan nimitystä Sdp:n puoluesihteeriksi. KGB panosti Kekkoseen, K-linjaan, TPSL:ään, kommunisteihin ja SDP:n käännynnäisiin. Sorsan KGB-kontakti oli Aleksandr Hrabskov. Sorsan kontakteja olivat myös Valentin Kossov ja Felix Karasev.
Rusi kirjoittaa: "Stasi oli penetroinut vuoden 1969 loppuun mennessä SKP:n ohella pääpuolueisiin (kansanrintamapuolueiden avaintoimitsijat, eräitä yksittäisiä kokoomusvaikuttajia), eduskuntaan (noin 30 kansanedustajaa, sihteeri Jaakko Hissa), valtioneuvostoon (suurin osa ministereistä, tiedotussihteeri Jukka Rusi, pääministerin sihteeri Seppo Lindblom) presidentin lähipiiriin (presidentin pojat, Loikkanen) ja mediaan (vasemmistolehdet, Helsingin Sanomat, YLE) ja alkoi saada sekä koosteraportteja että dokumentteja Helsingistä. Radloffin kontakteja olivat ulkoministeriöstä Jaakko Bergkvist ja yleisradiosta Ralf Friberg. Stasin raportointi kattoi kaiken olennaisen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vuonna 1976."
Sundqvist avainkontakti
Ulf Sundqvist oli Itä-Saksan avainkontakti jo 1960-luvun lopulla. Pälkäneellä marraskuussa 1969 Ulf Sundqvist kirjoitti julkilausuman, jonka mukaan Suomessa ”harvainvalta on korvattava työtä tekevän enemmistön vallalla”. Tilaisuudessa Paavo Lipponen käytti alustuspuheenvuoron, jossa hän yksiselitteisesti suositteli siirtymistä ”työväen valtaan”.
Rusin mukaan Sundkvistin koodi oli XV/175/68. Luottomies selosti opetusministerinä kesällä 1973 heti DDR:n suurlähettiläälle Kalevi Sorsan ja Urho Kekkosen tapaamisen tiedot. SDP:n puoluesihteerinä Ulf Sundqvist luovutti Stasin asemapäällikölle Hans-Joahicm Kahlmayerille vuonna 1976 Sosialistisen Internationaalin ja pohjoismaisen sos.dem. puolueiden järjestön asiakirjat. Sundqvist arvosteli usein yksittäisiä henkilöitä Stasin miehille, jotka kertoivat asiat Itä-Saksaan. Sundqvist mustamaalasi muun muassa Ahti Karjalaista ja Marjatta Väänästä.
Keskeinen henkilö oli Paavo Lipponen
Yksi kirjan keskeisimmistä asioista on SDP:n kansainvälisen sihteerin Paavo Lipposen toiminta. Lipposen peitenimi lienee ollut Mungo ja koodi XV/326/71. Lipponen tapasi kevään ja syksyn 1972 aikana säännöllisesti DDR:n edustajia. Hän oli yksi demareiden uuden ulkopolitiikan ryhmän jäseniä. Ryhmään kuului myös nykyinen suurlähettiläs ja entinen tasavallan presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalela. Kalela oli todennut 1970 seminaarissa ettei puolueettomuuden menettäminen ole kohtalokasta, koska Suomi olisi silloin samalla puolella Neuvostoliiton kanssa. Presidentin kansliapäällikkönä Jaakko Kalela kävi vaimoineen erityislomalla DDR:ssä 1984. Samalla matkalla hän edusti demareita neuvotellessaan SED-puolueen ja Sdp:n suhteiden syventämiseksi.
Nykyinen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen oli Rusin mukaan peitenimi Andreas XV/251/79. Koodin sai myös ministeri-suurlähettiläs Lars Lindeman. Sdp:n entinen kansainvälisten asiain sihteeri Pentti Väänänen oli todennäköisesti peitenimi Franke. Myös Sdp:n Unto Niemi ja Matti Ahde on epäiltyjen listalla. Samoin Erkki Raatikainen, Väinö Leskinen ja Pekka Kuusi. Stasin avustaja Manfred Radloff sai hoitoonsa Kansan Lehden päätoimittaja Vilho Halmeen sekä Suomen Sosiaalidemokraatin toimitussihteeri U. G. Seppäläisen. Edustuston päällikkö Heinnz Ölzner vastasi pääjohtaja ja pääministeri Mauno Koivistosta ja tutkimussihteeri Paavo Lipposesta varakonsuli Joachim Elm. Lisäksi Gerahard Lidner oli Väinö Leskisen, Pekka Kuusen ja usean muun avaindemarin kontakti. Rusi kytkee Paavo Lipposen myös Zavidovo-vuotoon. Zavidovo-muistion todellinen vuotaja oli Erkki Tuomioja.
Rusi oli itsekin aikoinaan Sdp:n jäsen. Hän erosi puolueesta vuonna 1972.
Jaakko Laakso huippulähde
Alpo Rusi epäilee kirjassaan kansanedustaja Jaakko Laaksoa Stasin huippulähteeksi peitenimellä Mantel ainakin vuosina 1976-1985. Mantelin koodi oli XV/4068/76. Häneltä on ainakin parikymmentä Stasi-raporttia. Laakso oli 28-vuotias Tiedonantajan eduskuntatoimittaja, kun hän aloitti. Hän toimi toimittajana 1976-1991. Sen jälkeen hänestä tuli kansanedustaja. Jaakko Laakso tapasi Stasin Helsingin aseman päällikkönä 1976-79 työskennellyttä Klaus Detloffia. Mantel raportoi Stasille muun muassa kokoomuksesta, suomalaisista eurokommunisteista, Sdp:n ulkopolitiikasta, maolaisista, ulkoministeriön työntekijöiden puoluekannoista, Puolan kriisistä ja SKP:stä. Eräässä raportissa lähteeksi mainittiin Urho Kekkonen. Laakson toiminnalle saadaan vahvistusta muun muassa Mats Dumellin kirjasta Minä vakooja (1985) sekä Iltalehden haastattelusta vuonna 2003.
Kalevi Sorsan toiminta Stasin ja KGB:n yhteystyökumppanina saa lisää vahvistusta. KGB oli junailemassa aikanaan Kalevi Sorsan nimitystä Sdp:n puoluesihteeriksi. KGB panosti Kekkoseen, K-linjaan, TPSL:ään, kommunisteihin ja SDP:n käännynnäisiin. Sorsan KGB-kontakti oli Aleksandr Hrabskov. Sorsan kontakteja olivat myös Valentin Kossov ja Felix Karasev.
Rusi kirjoittaa: "Stasi oli penetroinut vuoden 1969 loppuun mennessä SKP:n ohella pääpuolueisiin (kansanrintamapuolueiden avaintoimitsijat, eräitä yksittäisiä kokoomusvaikuttajia), eduskuntaan (noin 30 kansanedustajaa, sihteeri Jaakko Hissa), valtioneuvostoon (suurin osa ministereistä, tiedotussihteeri Jukka Rusi, pääministerin sihteeri Seppo Lindblom) presidentin lähipiiriin (presidentin pojat, Loikkanen) ja mediaan (vasemmistolehdet, Helsingin Sanomat, YLE) ja alkoi saada sekä koosteraportteja että dokumentteja Helsingistä. Radloffin kontakteja olivat ulkoministeriöstä Jaakko Bergkvist ja yleisradiosta Ralf Friberg. Stasin raportointi kattoi kaiken olennaisen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vuonna 1976."
Sundqvist avainkontakti
Ulf Sundqvist oli Itä-Saksan avainkontakti jo 1960-luvun lopulla. Pälkäneellä marraskuussa 1969 Ulf Sundqvist kirjoitti julkilausuman, jonka mukaan Suomessa ”harvainvalta on korvattava työtä tekevän enemmistön vallalla”. Tilaisuudessa Paavo Lipponen käytti alustuspuheenvuoron, jossa hän yksiselitteisesti suositteli siirtymistä ”työväen valtaan”.
Rusin mukaan Sundkvistin koodi oli XV/175/68. Luottomies selosti opetusministerinä kesällä 1973 heti DDR:n suurlähettiläälle Kalevi Sorsan ja Urho Kekkosen tapaamisen tiedot. SDP:n puoluesihteerinä Ulf Sundqvist luovutti Stasin asemapäällikölle Hans-Joahicm Kahlmayerille vuonna 1976 Sosialistisen Internationaalin ja pohjoismaisen sos.dem. puolueiden järjestön asiakirjat. Sundqvist arvosteli usein yksittäisiä henkilöitä Stasin miehille, jotka kertoivat asiat Itä-Saksaan. Sundqvist mustamaalasi muun muassa Ahti Karjalaista ja Marjatta Väänästä.
Keskeinen henkilö oli Paavo Lipponen
Yksi kirjan keskeisimmistä asioista on SDP:n kansainvälisen sihteerin Paavo Lipposen toiminta. Lipposen peitenimi lienee ollut Mungo ja koodi XV/326/71. Lipponen tapasi kevään ja syksyn 1972 aikana säännöllisesti DDR:n edustajia. Hän oli yksi demareiden uuden ulkopolitiikan ryhmän jäseniä. Ryhmään kuului myös nykyinen suurlähettiläs ja entinen tasavallan presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalela. Kalela oli todennut 1970 seminaarissa ettei puolueettomuuden menettäminen ole kohtalokasta, koska Suomi olisi silloin samalla puolella Neuvostoliiton kanssa. Presidentin kansliapäällikkönä Jaakko Kalela kävi vaimoineen erityislomalla DDR:ssä 1984. Samalla matkalla hän edusti demareita neuvotellessaan SED-puolueen ja Sdp:n suhteiden syventämiseksi.
Nykyinen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen oli Rusin mukaan peitenimi Andreas XV/251/79. Koodin sai myös ministeri-suurlähettiläs Lars Lindeman. Sdp:n entinen kansainvälisten asiain sihteeri Pentti Väänänen oli todennäköisesti peitenimi Franke. Myös Sdp:n Unto Niemi ja Matti Ahde on epäiltyjen listalla. Samoin Erkki Raatikainen, Väinö Leskinen ja Pekka Kuusi. Stasin avustaja Manfred Radloff sai hoitoonsa Kansan Lehden päätoimittaja Vilho Halmeen sekä Suomen Sosiaalidemokraatin toimitussihteeri U. G. Seppäläisen. Edustuston päällikkö Heinnz Ölzner vastasi pääjohtaja ja pääministeri Mauno Koivistosta ja tutkimussihteeri Paavo Lipposesta varakonsuli Joachim Elm. Lisäksi Gerahard Lidner oli Väinö Leskisen, Pekka Kuusen ja usean muun avaindemarin kontakti. Rusi kytkee Paavo Lipposen myös Zavidovo-vuotoon. Zavidovo-muistion todellinen vuotaja oli Erkki Tuomioja.
Rusi oli itsekin aikoinaan Sdp:n jäsen. Hän erosi puolueesta vuonna 1972.
Jaakko Laakso huippulähde
Alpo Rusi epäilee kirjassaan kansanedustaja Jaakko Laaksoa Stasin huippulähteeksi peitenimellä Mantel ainakin vuosina 1976-1985. Mantelin koodi oli XV/4068/76. Häneltä on ainakin parikymmentä Stasi-raporttia. Laakso oli 28-vuotias Tiedonantajan eduskuntatoimittaja, kun hän aloitti. Hän toimi toimittajana 1976-1991. Sen jälkeen hänestä tuli kansanedustaja. Jaakko Laakso tapasi Stasin Helsingin aseman päällikkönä 1976-79 työskennellyttä Klaus Detloffia. Mantel raportoi Stasille muun muassa kokoomuksesta, suomalaisista eurokommunisteista, Sdp:n ulkopolitiikasta, maolaisista, ulkoministeriön työntekijöiden puoluekannoista, Puolan kriisistä ja SKP:stä. Eräässä raportissa lähteeksi mainittiin Urho Kekkonen. Laakson toiminnalle saadaan vahvistusta muun muassa Mats Dumellin kirjasta Minä vakooja (1985) sekä Iltalehden haastattelusta vuonna 2003.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.