ryhmittyminen

Olipa tänään mielenkiintoista seurata edessäajavan vanhemman sedän ajamista. Herra kääntyi joka kerta ilman vilkkua ja ryhmittyi poikkeuksetta väärin. Oikealle kääntyessääm kävin aivan vasemmassa reunassa ja päin vastoin. Viimeisenä helmenä ilman vilkkua tien oikeaan reunaan, johon oletin hänen pysäköivän. Kuitenkin ukko päätti kääntyä vasemmalle juuri autoni edestä, ilman vilkkua tottakai! Onneksi osasin tätä jo odottaa ja pidin kunnon turvavälin. Ikää miehellä oli arviolta 65-70 vuotta ja autona vanha 240 volvo. Näin Kuopiossa.
3332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oisit kiskassu kylkeen vaan, ois päästy papasta eroon ja oisit saanu uuden auton!

Äänestä

Eikä se koske erityisesti mitään tiettyä ikä ryhmää tai sukupulta jne. Perkele kumma ajotapa sellanen. Ajappa samaa aikaan viereisellä kaistalla niin osuminen yhteen voi olla aika lähellä. Joskus satunnaisesti kuorma-autoa ajellessa EN VÄISTÄ tälläistä koukkailijaa :) Jos osuu niin osuu mitä koukkaa ja aika läheltä on menty joskus. Toki minä silloin ajan omalla kaistalla mutta sen kaistamaalauksen tuntumassa. Raskasta liikennettä näissä oikaisuissa voi hieman ymmärtää jos tilaa ei ole tarpeeksi, yleensä sitä kyllä on!

Älkää Oikoko mutkissa ihan suotta syyttä! Ainakin jos on muuta liikennettä johon sillä voi olla häiritsevää vaikutusta. Myös oikominen monestikin kuluttaa kaistamaalauksia jotka joissain paikoissa on todella tärkeitä niille ainakin ketkä ei tunne miten kaistat menee (risteys alueet jne.)

Äänestä

autokoulussa vuosia sitten opettaja kertoi että ennen opetettiin ennen kääntymistä tekemään ns.suojakaari.Olisiko tässä kyse sellaisesta.(Ehe-ehe)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pete kirjoitti:

Olipa tänään mielenkiintoista seurata edessäajavan vanhemman sedän ajamista. Herra kääntyi joka kerta ilman vilkkua ja ryhmittyi poikkeuksetta väärin. Oikealle kääntyessääm kävin aivan vasemmassa reunassa ja päin vastoin. Viimeisenä helmenä ilman vilkkua tien oikeaan reunaan, johon oletin hänen pysäköivän. Kuitenkin ukko päätti kääntyä vasemmalle juuri autoni edestä, ilman vilkkua tottakai! Onneksi osasin tätä jo odottaa ja pidin kunnon turvavälin. Ikää miehellä oli arviolta 65-70 vuotta ja autona vanha 240 volvo. Näin Kuopiossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu