Twilight

Houkutus.

Teille jotka ette ole vielä nähneet kyseistä elokuvaa suosittelen sitä todella,varsinkin elokuvaan perustuvaa kirjasarjaa.
Olen lukenut kirjasarjan ensimmäisen osan eli Houkutuksen ja se oli aivan mahtava,Twilightiin todellakin löydettiin parhaimmat mahdolliset näyttelijät,olen suoraansanottuna rakastunut kyseiseen elokuvaan ja kirjasarjaan ja tottakai näyttelijöihin. Olen katsonut elokuvan jo monia monia monia kertoja,netistäpä tietenkin. Silmää ihastuttaa kyllä eniten edward ja jasper,pakko myöntää,mutta kaikki loistavat roolissaan niin täydellisesti että voisin sanoa jopa että kaikki ovat lemppareitani. Suosittelen kaikille! enemmän ehkä nuorten juttu mutta toki varmasti jotkut vähän vanhemmatkin diggaa

30

2338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Embize

      Ajattelin mennä katsomaan kyseistä elokuvaa. Jotenkin vaan epäilyttää että onko se kovinkaan hyvä...

      • jodi66

        Todella kaunis elokuva ja kauniit näyttelijät, erityisesti Jasper-poju. Leffa oli ehkä turhan pitkäksi venytetty, tapahtumaköyhä. Vaikutti sarjan pilottijaksolta, koska jäi kesken.. Jatko-osaa siis odotellessa. Kyllä meinaan kuitenkin kirjan hankkia ja dvd:n ja ja.. :)


    • Jonna<3

      Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Itse kävin katsomassa elokuvan 2.1 ensi-illassa ja voin sanoa että kyllä kannatti!
      Itsekin olen täysin leffan lumoissa ja haluaisinkin saada muutamien näyttelijöiden nimmarit, kun niitä jo entuudestaan olen keräillyt. Onko mitään ideaa mistä vois saada osotteen, kun itse en ole löytänyt juuri mitään?? :)

      • Houkutus.

        En kyllä oikeen osaa sanoa. Olisi itsellänikin vähän tarkoituksena että menisin jonnekkin fanitapaamiseen (ulkomailla) niin kovasti kun olen hullaantunut tähän Twilight elokuvaan ja kirjasarjaan.


      • Nimetön
        Houkutus. kirjoitti:

        En kyllä oikeen osaa sanoa. Olisi itsellänikin vähän tarkoituksena että menisin jonnekkin fanitapaamiseen (ulkomailla) niin kovasti kun olen hullaantunut tähän Twilight elokuvaan ja kirjasarjaan.

        Aijjaahas, olis kyllä kiva itekki lähteä mutta tuskimpa sitä rahaa on.. mutta toivottavasti sinä pääset :)


      • khkdkd
        Nimetön kirjoitti:

        Aijjaahas, olis kyllä kiva itekki lähteä mutta tuskimpa sitä rahaa on.. mutta toivottavasti sinä pääset :)

        onko kellään tietoa koska kyseinen elokuvatulee kauppoihin? itse olin katsomassa elokuvateatterissa ja pidin todella paljon :)


      • Houkutus.
        khkdkd kirjoitti:

        onko kellään tietoa koska kyseinen elokuvatulee kauppoihin? itse olin katsomassa elokuvateatterissa ja pidin todella paljon :)

        luulempa että parinkuukauden päästä tulee. :) tarkkaa päivämäärää en osaa sanoa.


    • DragonPearl

      Kirjasarjaa lukeneena menin kovin odotuksin leffaa katsomaan ja täytyy tunnustaa että odotukset täyttyi täysin :) Vieläkin olen ihan fiiliksissä leffasta, ja odotan vain että dvd tulee myyntiin ja saan tuon helmen itselleni. Kirjoista olen nyt 2 ensimmäistä osaa lukenut ja kolmatta aloitan, seuraavia odotellessa :) Mielestäni kirja olisi ekana hyvä lukea, sillä itse koin että sitä kautta pääsin jotenkin paljon syvemmälle leffaan sisään (tämä tosin vain henk.kohtanen mielipiteeni). Parasta vampyyritarinaa pitkään aikaan, sitten Anne Ricen tarinoiden en ole mistään näin ihastuksissani ollut :)

    • kijuh

      Kyllä tämä elokuva on tehty nuorisoa varten, ja se toimii ainoastaan niillä,. Ihan naurettava elokuva, voi että kun erehdyin katsomaan, vaikka päätin olla katsomatta, koska tiesin, että on naurettavan huono elokuva, mutta jotkut tykkää, jotku ei....................................................

      • twilight...

        Kijuh olet oikeassa siinä määrin että jotkut tykkää jotkut ei,antaa niiden puhua ketkä elokuvasta tykkää ja ne ketkä ei niin menee sitten sinne valitus keskusteluihin. Sama asia miten jotkut tykkää kauhu leffoista ja toiset taas komedioista. that's it.


    • Twilight

      Ite meen kattoon ton elokuvan vasta huomenna. En malta odottaa! ;D Kirjat oon lukenu kaikki 3 kertaan. Se leffa on ilmeisesti aika hyvä, kun moni sitä on ylistäny. Elokuvassa ainakin näyttäis olevan ihan hyvät näyttelijät. Ainakin Bella vastaa mun mielikuviani tosi hyvin. Sellasta Edwardia ei ookkaan joka vastais mun mielikuvia, mutta Robert Pattinsson hoitaa varmaankin roolinsa ihan hyvin. :)

      • houkutuss....

        Vaikeapa se on täyttää edwardin roolia robert pattisonilla kuitenkin koska kirjassahan kuvataan edwardia maailman komeimmaksi,ym. Mutta minun mielestäni Robert hoiti hommansa erittäin hyvin. :)


      • Twilight
        houkutuss.... kirjoitti:

        Vaikeapa se on täyttää edwardin roolia robert pattisonilla kuitenkin koska kirjassahan kuvataan edwardia maailman komeimmaksi,ym. Mutta minun mielestäni Robert hoiti hommansa erittäin hyvin. :)

        Nääh. Huomasin vasta äsken että kriitikot on haukkunu leffan ihan lyttyyn. Mutta kriitikot onkin yleensä jotain keski-ikäsiä miehiä.. Ainakin kaikki kaverit jotka on twilightin käyny kattoon kehuu sitä kovasti, joten painukoot kriitikot arvosteleen jotain toista leffaa.. -_-


      • oikeassa oot..
        Twilight kirjoitti:

        Nääh. Huomasin vasta äsken että kriitikot on haukkunu leffan ihan lyttyyn. Mutta kriitikot onkin yleensä jotain keski-ikäsiä miehiä.. Ainakin kaikki kaverit jotka on twilightin käyny kattoon kehuu sitä kovasti, joten painukoot kriitikot arvosteleen jotain toista leffaa.. -_-

        Näinhän se on,ja vielä kaiken lisäksi kun twilight on vähän nuoremmille tarkoitettu (mutta on varmasti niitäkin vähän vanhempia jotka tykkää. Nuorempien tälläiset elokuvat pitäs arvostella!


      • embuuu
        oikeassa oot.. kirjoitti:

        Näinhän se on,ja vielä kaiken lisäksi kun twilight on vähän nuoremmille tarkoitettu (mutta on varmasti niitäkin vähän vanhempia jotka tykkää. Nuorempien tälläiset elokuvat pitäs arvostella!

        ihana leffa, oon kahteen kertaan käyny kattomassa leffassa, pitää varmaan ostaa se dvd sitten kun tulee :)) kirjatkin kannattaisi kai lukea? monta niitä oikein on?


      • twilightt...
        embuuu kirjoitti:

        ihana leffa, oon kahteen kertaan käyny kattomassa leffassa, pitää varmaan ostaa se dvd sitten kun tulee :)) kirjatkin kannattaisi kai lukea? monta niitä oikein on?

        ehdottomasti kannattaa lukee kirjat ite luin ensimmäisen kirjan ennenkuin menin kattoo leffaan ja oli itseasiassa mielenkiintosempi kattoo mut vielä saa kunnon käsityksen kun käy kattoo sen elokuvan ja lukee kirjat niin osaa jo hahmottaa henkilöitä,toinen osa on new moon ja yhteensä kirjoja taitaa olla 4 ja midnight sun vasta valmistumassa.


      • ............
        Twilight kirjoitti:

        Nääh. Huomasin vasta äsken että kriitikot on haukkunu leffan ihan lyttyyn. Mutta kriitikot onkin yleensä jotain keski-ikäsiä miehiä.. Ainakin kaikki kaverit jotka on twilightin käyny kattoon kehuu sitä kovasti, joten painukoot kriitikot arvosteleen jotain toista leffaa.. -_-

        no hei,kriitikot eivät ole edes lukeneet kirjaa ja suurin osa jotka ovat twilightin käyneet kattomassa ovat lukeneet kirjan joka antaa elokuvalle vielä parempaa vaikutusta ja kiinnostavuutta. Varmaan kriitikot haukkuvat kaikki nuorten elokuvat pystyyn kun ne on ite niin ''vanhoja'' ettei muu kun toiminta elokuvat kelpaa. huohh. nuoret sais arvostella tämmöset ei niin _kolmekymppisille_ tarkoitettuja elokuvia.


    • jeloussss

      kattoin tossa youtubesta tyra banks showta jossa robert pattison ja taylor lautner olivat niin voitti joku fani twilight elokuvassa edward cullenin auton,eli sen hopean volvon. ois kelvannu mullekki. :D

      • Miiuu

        En usko, että kriitikot on hirveen kiinnostuneita tollasesta nuorten leffasta. Nuorien pitäis arvostella nuorten elokuvat, koska kriitikot on jotain miehii, jotka tykkää "kummisetä" -elokuvasta.


      • Kelpais mullekkin!

        Joo. Edwardin volvo kelpais mullekkin. Jos ei muuten niin voisin vaikka myydä sen. Sais aika hyvät rahat.. xD


    • Cyvonne

      Juu, tämä elokuva on aivan uskomattomalla tavalla toteutettu. Aion mennä katsomaan vielä viimeisen kerran keskiviikkona (28.1.) kun se on toiseksiviimeinen päivä, jolloin elokuvaa esitetään.
      Näyttelijävalinnat ovat enemmän kuin hyvät ja juoni on minusta oikein loistava.
      Vaikka Rober Pattinsonin pääsyä Edward Cullenin rooliin kritisoitiin, minusta oli vain hyvä, että tämä valittiin.
      Twilight on mukaansatempaava, johon sisältyy draamaa, toimintaa ja komediaa. Monipuolista ja joka katselukerralla yhtä mielenkiintoinen.
      Elokuva pitää siis sisällään satunnaisia kohtia komediaa ja kyytiin mahtuu myös koskettavia kohtia. Rakkaus on asia, jolla voidaan muuttaa elokuvan / ohjelman sisältöä aidosti ja todella hyvin. Tässä elokuvassa rakkaudesta toisen suojelemisesta on tehty jotain todella kaunista.
      Kun puhuttiin yliluonnollisen komeasta, älykkäästä ja arvoituksellisesta pojasta, Edwardista, näyttelijävalinta meni nappiin. Vaalea iho ja hurmaavat kulmakarvat ja jylhät kasvot, mutta samalla niin sydämen sulattavat.
      Sanoisin, että odotan enemmän kuin innolla New Moon - Uusikuuta. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta, sillä tämä Twilight - Houkuus jäin ikäänkuin "kesken".
      Kirjoja en ole lukenut, enkä aio. En ole kovinkaan suuri lukutoukka, joten tyydyn katselemaan elokuvat. Toki saisin selville aiemmin mitä Edwardille ja Bellalle tapahtuu. Mitä Victoria aikoo ja jne. mutta ei. Haluan näköjään elää tietämättömyydessä ja ajatella jatkoa itse ja katsoa sitten 2009 vuoden marraskuun lopussa miten heidän rakkaustarinansa jatkuu.
      Haluan kuitenkin vielä sanoa, että tätä kauniimpaa tarinaa saa kyllä etsiä. Tämä johtuu kai siitä, että minä itse rakastan tämän tyylisiä rakkaustarinoita.
      Minusta tämä sopii tosiaan kaikille 13-vuotta täyttäneistä ylöspäin.
      Nyt pikapikaa tsekkaamaan jos et vielä ole käynyt! Finnkino esittää ainakin elokuvaa vielä esiviikon torstaihin (29.1.).

    • Nimetön

      Olisiko kenelläkään tietoa siitä, että tuleeko Twilight DVD:hen ne 12 poistettua kohtausa niinkuin amerikassakin?

      • 23.

        Kyllä siinä on jotain poistettuja kohtauksia, en laskenut että kuinka monta... saatiin siis ennen julkaisua suhteilla toi dvd. Mutta täytyy kyllä sanoa että aivan kamala elokuva ja ihan surkeat näyttelijät... tai oikeammin "näyttelijät". Kirjatkin ovat täyttä roskaa, vaikka jokin niissä koukuttaa. Ei siis millään pahalla, ei tarvitse provosoitua. Ymmärrän kyllä mikä näissä kirjoissa teinejä viehättää, mutta kirjallinen taso on kyllä aivan ala-arvoista.


    • jeepe

      Olen samaa mieltä, ihmiset, tuo leffa on pakko katsoa!
      mutta yksi hommeli jäi nakertaaan mieltä. Kirjasarja ei perustu elokuvaan, vaan kirjat olivat juuru innoitus jonka takia elokuva tehtiin. Eli ensin tuli kirjat, sitten leffa! =D

    • Tittidiii

      Twilight on aivan ihana sarja

      • Ylva Pärselius

        c=3
        Aivan karmea leffa, luulin joskus että Kristen on poika eikä tuo vieläkään mitenkään naispuoliselta näytä.


    • Vierastus

      Itse katsoin ensimmäisen leffan ja nauroin koko ajan. Leffa oli niin surkuhupaisaa katseltavaa että pitäisi romanttisesta draamasta siirtää komedia-nimikkeelle. Näyttelijöitä kävi ihan sääliksi.

    • Eetvartti.

      Sama juttu. Mitä itua kattoa leffaa, joka on tällänen

      -Oi Edward!
      -Oi Bella!
      -Mennään maalla naimisiin!
      -Olen vaarallinen!
      -En välitä, upota kulmahampaasi kaulaani beibi!

      Voi hyvää päivää. Ja kun se Eettvartti juoksi Bella selässä sitä rinnettä ylös.

      Trikkikuvauksen irvikuvaa.

    • Total Fan of Twiligh

      Siis ootteko nähny Aamunkoin osa 1?? AIVAN PARAS! Ite omistan kaikki kirjat (pokkareina) ja jokaisen DVD:n tähän mennessä! Aion myös ostaa osa 2:sen. En malta oottaa et se tulee ensi-iltaa!!!

    • Anonyymi

      Kyl mä ihqutan sitä twiliqht leffaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      50
      3354
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      551
      2077
    3. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      84
      1956
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1950
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1588
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1528
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1386
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1297
    10. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      48
      1220
    Aihe