Miksi teit tuon tekosi Jari Isometsä?

entinen fanisi

Jari Isometsä.

Sinun doping-kärysi herättää monia kysymyksiä.
Tiesit tasan tarkkaan, että hemoglobiiniraja on tuo 175 ja tiesit myöskin sen, että sinulla on
korkea hemoglobiini. Siitä huolimatta halusit vielä nostaa oman veresi hemoglobiinitasoa tuossa
omassa alppimajassasi.

Tiesit myös, että näissä kisoissa tullaan testaamaan ensimmäistä kertaa näiden plasma expandereiden käyttö. Halusit tieten tahtoen lapsellisella tavalla laskea keinotekoisesti
veresi punasolujen määrää ennen kilpailua.

Toivottavasti ymmärrät edes hävetä nyt.

Sunnuntainen esiintymisesi tiedotustilaisuudessa oli vastenmielistä katsottavaa. Tuohon
tilanteeseen ei enää kuulu virnuilu, jota harrastit. Vaimon mukaan raahaaminen oli myös ihmeellistä. Yrität ilmeisesti verekseltään
rötöksestä kiinni jääneenä luoda itsellesi jonkinlaisen marttyyrin roolin.

Se ei onnistu. Luottamus sinuun on mennyt.

Tempullasi teit törkeän tempun koko Suomen hiihtomaajoukkueelle. Loit epäilyksen varjon myös (entisen) ystäväsi Mika Myllylän päälle.
Vahingoitit myös koko Suomen julkisuuskuvaa.

Näistä Lahden MM-hiihdoista tullaan
tulevaisuudessa muistamaan vain sinun rikoksesi.

Häpeä! Jos enää osaat.

6

628

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minna

      Hyvä kirjoitus ja sopii hyvin tänne.

      Täällähän saa keskustella mm. selkärangattomista.

      • tintsi

        olet oikessa!!


    • builder

      plasma expandereilla voidaan peittää muiden aineiden käyttöä.
      Se että hiihtäjävirtuoosimme jäi kiinni oli vain huonoa onnea. Ei kukaan voi olla niin sinisilmäinen että uskoo kilpaurheiluun ilman doupingia.
      Lähes joka lajissa käytetään "doupingia" jopa golfissa betasalpaajia.

      Onko se sitten niin kauheaa jos oma suomalainen urheilijamme myös kärähtää. Se vaan kertoo siitä että ollaan otettu huonosti aineiden puoliintumisaikoihin koskevat tiedot.
      Voi olla että hänellä havaittiin omissa testauksiisa vielä kiellettyä ainetta veressä ja annettiin sitten plasma expandereita jottei tämä tehokkaampi aine näkyisi. Arvailuahan kaikki on mutta näinkin siis voi olla.

      Pointti on kuitenkin se että älkää hyvät sinisilmäiset ihmiset ajatelko että se on vain meidän poikamme joka on kiellettyihin koskenut. Nyt vaan kävi niin että meidän poikamme jäi kiinni kielletyistä.

    • Jessiina- minäkin kummaeläin!

      Onko Jari tuollainen kummallinen lemmikki, kun täällä julistat?

      • mie vaan

        joo kyl mullakin on semmonen lemmikki ku jari isometsä.. =) (vitsi) eikä kukaa varmaa tajunnu=?


    • Anonyymi

      Jari Isomettä.
      Rehellinen lappilainen mies.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe