Michael Moore suorittaa todellisen amerikkalaisen asehulluuden ruumiinavauksen tässä upeassa dokumenttielokuvassa.
Dokumentti iskee amerikkalaista yhteiskuntaa sen omilla aseillaan, populismilla ja joka paikassa läsnäolevilla kameroilla. Moore sivaltaa asehullun kansan kipupisteisiin ja vyön alle kirurgin tarkkuudella. Osansa saavat niin hallitus, ääriliikkeet kuin mediakin.
Joku arvostelija itki elokuvan olevan epäreilu mm. siinä olevan ampuma-aseilla tehdyn surmatilaston vuoksi: Japanissa(n.130milj. ihmistä) tapetaan aseilla joka vuosi n.40 ihmistä ja usassa(260milj.) yli 11000. Olisihan tuon tilaston tietenkin voinut suhteuttaa väkilukuun ;-)
Elokuva tarjoaa konkreettisen esimerkin amerikkalaisen unelman pimeästä puolesta. Siitä mitä tapahtuu, kun rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Lisäksi tyhmempikin katsoja ymmärtää mitä tapahtuu kun pelkkä voitontavoittelu ohjaa paitsi tavallista sukankuluttajaa, niin myös koko yhteiskuntaa ja mediaa. Huono uutinen myy paremmin kuin hyvä.
National Rifle Associationin keulakuvaa, liipasinherkän kansanosan äänitorvea, Charlton Hestonia kyykytetään todella nautittavasti. Vanha horisko raukka, mutta hyvän asian puolesta.
Hieno dokumentti, hieno elokuva.
Neljä ja puoli tähteä.
Dokumentti iskee amerikkalaista yhteiskuntaa sen omilla aseillaan, populismilla ja joka paikassa läsnäolevilla kameroilla. Moore sivaltaa asehullun kansan kipupisteisiin ja vyön alle kirurgin tarkkuudella. Osansa saavat niin hallitus, ääriliikkeet kuin mediakin.
Joku arvostelija itki elokuvan olevan epäreilu mm. siinä olevan ampuma-aseilla tehdyn surmatilaston vuoksi: Japanissa(n.130milj. ihmistä) tapetaan aseilla joka vuosi n.40 ihmistä ja usassa(260milj.) yli 11000. Olisihan tuon tilaston tietenkin voinut suhteuttaa väkilukuun ;-)
Elokuva tarjoaa konkreettisen esimerkin amerikkalaisen unelman pimeästä puolesta. Siitä mitä tapahtuu, kun rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Lisäksi tyhmempikin katsoja ymmärtää mitä tapahtuu kun pelkkä voitontavoittelu ohjaa paitsi tavallista sukankuluttajaa, niin myös koko yhteiskuntaa ja mediaa. Huono uutinen myy paremmin kuin hyvä.
National Rifle Associationin keulakuvaa, liipasinherkän kansanosan äänitorvea, Charlton Hestonia kyykytetään todella nautittavasti. Vanha horisko raukka, mutta hyvän asian puolesta.
Hieno dokumentti, hieno elokuva.
Neljä ja puoli tähteä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vaikka oma mielipiteeni ko. leffasta ehkä ylläkään noin superlatiiviselle tasolle, pidin kyllä siitä kovasti. Kuitenkin elokuvan lopussa ollut Charlton Hestonin haastattelu oltaisiin voitu toteuttaa paremmin ainakin kahdesta syystä: ensiksikin ryhtyessään piikittelemään Hestonia, lähes heti haastattelun alettua, Moore tuntuisi näyttävän liian selkeästi omat tunteensa - ja täten toimivan epäjournalistimaisesti. Heston, ja muut kovan linjan NRA:laiset, eivät säpsähdä tällaisia ääriesimerkeiksi kutsumiaan murhetarinoita käsiaseiden helpon saatavuuden haittavaikutuksista. Toiseksi, vastaväittelyn sijaan Heston keskeytti haastattelun välittömästi aavistaessaan, mistä oikeastaan oli kyse. Mikäli Moore olisi pysynyt haastattelussa korrektimpana ja passiivisempana, olisi Heston ehkä kestonut lisää omista näkemyksistään - ja samalla antanut Moorelle lisää "ammuksia" omaan kampanjaansa. Charlton Heston sairastaa Alzheimerin tautia ja on vetäytymässä kokonaan julkisuudesta. Moore tuskin saisi uutta tilaisuutta hänen haastattelemiseen, mutta kohta ei saa kukaan muukaan.
tuon Hestonin nöyryyttämisen olisi voinut tehdä paremminkin. Toisaalta hyvät sammakot sai Moore pumpattua ulos näinkin. Pienen tytön kuolemaan johtanut aseen kouluun vieminen ja asian vatvominen oli makuuni hieman liian amerikkalainen ja ehkäpä leffan ainoa överiksi mennyt kärjistys. Toisaalta ja toisaalta joo...
Oli kyseinen elokuva tosiaan viihdyttävä ja ajatuksia herättävä ja olin itsekin siitä vaikuttunut, kunnes jälkeenpäin luin että Michael Mooresta itse onkin todellisuudessa multimiljonääri ja kova liikemies ja kyseisessä elokuvassa esitetyt "faktat" ovatkin täysin hatusta revittyjä. Herra Moore siis onkin susi lampaan vaatteissa ja manipuloiva populisti. Rahat hän kylläkin mielestäni ansaitsee, sen verran kovan luokan massankusetusta on kuitenkin vaikea saada noin uskottavasti läpi.
Moore mitä todennäköisimmin on monimiljonääri ja älykäs kaveri, vaikka näyttääkin plösöltä retkulta. Kiero ja manipuloiva ketku siis. Ehkäpä juuri siksi hän onnistuu jallittamaan (ei ehkä enää, koska on niin tunnettu) haastateltavan ansaansa.
Mikäli kaveri kuitenkin syyllistyi valehteluun ja törkeään asioiden vääristelyyn, annettakoon hänelle siitä pitkä miinus.
Täytyy muistaa että Meridokumenttien kuninkaan Jacques Cousteaun menetelmät eivät aina kestäneet päivänvaloa eikä esim. Greenpeace tee suinkaan puolueetonta suojelutyötä. Michael Moore onnistui kuitenkin tavoitteessaan kertoa oma näkemyksensä syistä joiden vuoksi usassa on niin paljon pelkoa ja aseita. Tämä näkemys oli mielestäni varsin osuva, oltakoon käytetyistä menetelmistä mitä mieltä hyvänsä.
eikä se muuta sitä tosiseikkaa, että Bowling For Columbine hieno elokuva.
p.s. Ihminen joka onnistuu tekemään NRA:n pelleporukan naurunalaiseksi, ei voi olla läpeensä paha.
Ja mies, joka BFC:stä Oscarin saatuaan käyttää puheenvuoronsa kaikenmaailman kiitoksien ynnä muiden turhanpäiväisyyksien sijaan Bushin politiikan haukkumiseen, on munat omaava mies. Yleisön reaktio jakautui tasan kahtia, toiset alkoivat viheltämään ja buuaamaan, toiset olivat häkeltyneitä Mooren suorasanaisuudesta. Mm. Jack Nicholson näytti kuuluisaa "kulmakarvat pystyssä"-ilmettään ja hymyili mielipuolisesti. Taisi Michael saada uuden fanin! ;)
Miljonääri tai ei, mies taistelee paremman maailman puolesta elokuvillaan. Hän ansaitsee kunnioituksensa. Voisi myös sanoa, että hän käy ristiretkeään myös henkensä uhalla: moni amerikkalainen on ammuttu kotiperällään pienemmistäkin suunavauksista.
Nykyään puhutaan dokumenttien ammattilaisten keskuudessa jo ns. moorelaisesta tavasta tehdä dokumentteja. Bowling for Columbine ja The Big One ovat molemmat tyyppiesimerkkejä tästä omaperäisestä ja rohkeasta tekotavasta. Mooren syyttäminen epäjournalisista tavoista on hieman turhaa, koska mies ei ole journalisti: hänellä on oma vahva agendansa niiden asioiden suhteen, mitä käsittelee.
Toiseksi Mooren väitteiden totuudellisuutta vastaan hyökätään hyvin ymmärrettävästi. Ne ovat niin kärkkäitä ja provokatiivisia. Mutta vastaväitteet ovat jääneet pahasti jalkoihin Mooren väittämille, koska hän useinkin siteeraa väitteillään korkealle arvostettuja lähteitä, jotka esim. Mooren kirjojen lähdeluetteloista löytyvät.
Totta sen sijaan on, että Moore kärjistää, maalailee ja ironisoi väitteitään sekä valitsee lähteiltä omaan agendaansa sopivat väittämät. Joten hän on kapeakatseinen. Tietenkin ja tottakai - Hänellähän on agendansa! Onneksemme näin fiksulla ja terävällä miehellä on kuitenkin moraalisesti ja eettisesti vahvat pyrkimykset.
Moore onkin ikään kuin uudestisyntynyt Voltaire. Rikas ja varakas itse, mutta yhteiskuntasatiirikkona tuhlaa omaisuuttaan ahkerasti purrakseen kättä, joka häntä ruokkii. Kaikkien aikojen myydyimmän tietokirjan Stupid White Men ansiosta amerikan rikkaiden veronpalautusten saajien joukkoon päässyt Moore onkin avannut nettisivuston, jossa pyytää kaikkia halukkaita kertomaan, mihin palautusrahat käytettäisiin. Itse hän on omistautunut ajamaan Bushin vallasta ennen tämän nykyisen kauden päättymistä.
Bowling for Columbinen ja sellaisten kirjojen kuin Stupid White Men tai Dude Where is My Country ansiot ovat syvemmällä kuin toteutuksessa, yksittäisten tietojen paikkaansa pitävyydessä tai edes sukkelissa ja terävissä kärjistyksissä. Ne pystyvät maalaamaan paljastavan ja herättelevän kuvan siitä, kuinka mädännäisiä ja idioottimaisia päättäjämme ovatkaan ajaessaan taloudellisia etujaan. Ne onnistuvat provosoimaan kymmentuhatpäisiä kuuntelijakuntia stadionille kuuntelemaan politiikkaa ja osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se on saavutus, jolle täytyy nostaa hattua!
Myös elokuvan "The Big One" tuotosta puolet ohjattiin suorana avustuksena amerikkalaisten pikkukaupunkien köyhille.
Suomalaisesta kulttuurielämästä saa etsiä vastaavanlaista vaikuttajaa, täkäläiset kriitikot eivät ole pystyneet uhraamaan puhdasta rahaa omasta yksityistaloudestaan omia arvostuksiaan toteuttaviin päämääriin. Esko Seppänen taisi ainakin jossain vaiheessa siirtää EU-kulukorvauksina tulevia matkarahoja joillekin työttömien yhdistyksille, mutta miten kauas taaksepäin täytyy mennä ennen kuin löytyy mallikuvia sellaisista kulttuurivaikuttajista jotka olisivat käyttäneet varojaan mesenoidakseen esim. luovaa taidetta. Olisiko Juho Lallukka mitään?
Eikös tämä Lallukka ole lähinnä kulttuurimesenaatti? Lallukan taiteilijakodin ainakin tiedän. Joten hienoahan se on, mikäli mies on rahansa laittanut köyhien taiteilijoiden auttamiseen, mutta moorelaisen yhteiskuntakritiikin kanssa sillä ei sitten olekaan tekemistä. Oliskos tuo edesmennyt Erno Paasilinna ollut kotimaamme vastine Michaelille? Sen kirjapalkkiot meni kylläkin viinaan.
Suomessa tulee vääjäämättä mieleen karvalakistaan tunnettu Hannu Karpo, joka taisteli monessa asiassa pienen ihmisen puolesta. Harmi, ettei samanlaista ohjelmaformaattia enää tuoteta tässä maassa. Epäkohtia nimittäin löytyisi pilvin pimein. Kuka kelpaisi Karpoksi Karpon paikalle? ;)
Hannusta en tosin tiedä, millainen mies on yksityiselämässään, eli tekikö hän tätä television kautta ihmisten auttamista pelkästään rahasta. Jonkinlaista omaa intohimoa ohjelmista mielestäni kuitenkin ilmeni.
Leffa nimeltä Elephant sopii varmasti melko monelle jotka ovat nähneet Bfc:n. Jos amerikkalaiset koulumurhat kiinnostavat niin suosittelen!