Bernsteinin mielestä sosialidemokraattien tuli liittoutua muiden puolueiden kanssa saadakseen vaikutusvaltaa parlamentissa sekä houkutella puolueen riveihin jäseniä työväenluokan ulkopuolelta.
Monet Länsi-Euroopan maiden kommunistipuolueet (eurokommunismi) ottivat Bernsteinin periaatteita puolueohjelmansa rungoksi 1950- ja 60-luvuilla.
Nykyisessä eurooppalaisessa sosialidemokratiassa alkuperäinen bernsteiniläisyys on väännetty tuntemattomaan muotoon. Aate on hävinnyt ja siitä on tullut pelkkä vallankäytön ja sen tavoittelun välikappale. Bernsteiniläisyydella koetaan voitavan puolustella melkeinpä minkälaista alkuperäisen sosialidemokratian irvikuvaa hyvänsä.
HISTORIAA:
Bernsteiniläisyys, revisionistinen "kommunismin velipuoli" sai alkunsa Saksan sosiaalidemokraattisessa puolueessa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Tämän alkuperäistä marxilaisuutta uudistamaan pyrkineen ajatussuunnan merkittävin oppi-isä oli juutalaista syntyperää oleva Eduard Bernstein, joka jo nuorena oli innokas Marxin oppien kannattaja ja aktiivinen jäsen Saksan sosialistipuolueessa.
Rautakansleri Bismarckin säädettyä Saksassa sosialismin kieltävän lain Bernstein joutui maanpakoon, ensin Sveitsiin ja sieltä v. 1887 Lontooseen, missä Bernstein tutustui Friedrich Engelsiin. Lontoosta käsin Bernstein kirjoitti moniin saksalaisiin vasemmistolehtiin tutustuen samalla Englannin poliittiseen elämään. Englannista hän sai myöhemmin revisionismiin vaikuttaneita ideoita Fabian society-nimiseltä järjestöltä, joka pyrki yhdistämään sosialismin ja liberalismin. Englannissa Bernstein tajusi, että Marxin esittelemän proletariaatin vallankumouksen ohella on olemassa muita, rauhanomaisempia keinoja siirtyä sosialismiin.
Bismarckin sosialistilait lakkautettiin 1890, ja näin sosialistipuolueen toiminta Saksassa tuli jälleen lailliseksi. Bernstein itse sai palata Saksaan vasta 1900. Vuonna 1891 puolueelle laadittiin vakaumuksellisen marxilaisen Karl Kautskyn ja Bernsteinin toimesta uusi, kaksiosainen puolueohjelma, joka tunnetaan Erfurtin ohjelman nimellä. Samalla puolue muutti nimensä virallisesti Saksan sosialidemokraattiseksi puolueeksi, SPD:ksi. Kautskyn osuus ohjelmasta käsitti SPD:n periaatteet, sosialistiseen yhteiskuntaan siirtymisen luokkataistelun kautta. Omassa osuudessaan Bernstein taas vaati yhteiskunnallisia uudistuksia kuten esim. yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, puhe- ja kokoontumisvapautta, ilmaista terveydenhuoltoa sekä kahdeksantuntista työpäivää. Ohjelman sisältö oli hyvin ristiriitainen: Kautskyn osa ohjelmasta oli selvästi marxilainen, kun taas Bernsteinin osuus reformistinen, eikä edes välttämättä Marxin oppien mukainen. Osien välillä oli selvää jännitystä, ja Erfurtin ohjelma oli perustana SPD:ssa myöhemmin tapahtuneeseen kahtiajakautumiseen marxilaisiin vallankumouksellisiin ja revisionisteihin, aivan kuten Venäjän sosialidemokraattinen puolue jakaantui Lontoon puoluekokouksessa 1903 Leninin johtamiin vallankumouksellisiin bolsevikkeihin sekä maltillista linjaa kannattaviin mensevikkeihin. Kuitenkin on huomattava, että reformismi ja revisionismi olivat kaksi eri aatesuuntaa. Reformismi oli voimissaan ennen revisionismia, joka sai nimensä vasta 1900-luvun alkuvuosina Alfred Nossigin teoksen "Sosialismin revissioni" mukaan.
Toden teolla revisionismi sai alkunsa Bernsteinin julkaistessa Englannissa ollessaan sarjan artikkeleita Karl Kautskyn lehdessä Neue Zeit vuosien 1896 ja 1898 välisenä aikana. Bernstein tunsi tarvetta uudistaa Marxin teoriaa ja kokosi ajatuksensa kirjaksi, joka julkaistiin vuonna 1899 nimellä Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (suom. Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät). Bernsteinin pettymykseksi puoluekokous hylkäsi hänen näkemyksensä kahdesti, vuosina 1899 ja 1903. Huolimatta yrityksestään yhdistää teoria ja käytäntö hän ei onnistunut voittamaan puolueen reformistien kannatusta puolelleen. Reformistit eivät olleet kiinnostuneita teorian merkityksestä politiikassa, heidän mielestään teorian sekoittaminen käytännön politikointiin toimi ainoastaan politiikkaa rajoittavana tekijänä.
Revisionismin synnyn taustalla oli se tosiasia, että Marxin ennustukset kapitalismin kehityksen nopeudesta sekä monopolisoitumisen keskittymisestä eivät olleet pitäneet paikkaansa. Myöskään työväenluokan asema ei ollut huonontunut Marxin ennustamalla tavallla, vaan vastoin Marxin ennustuksia se oli parantunut. Marxin ennustusten kohtalo on täysin ymmärrettävä, sillä hänen olisi täytynyt olla selvänäkijä, mikäli hän olisi täysin voinut edeltä käsin ennustaa yhteiskunnalliset muutokset. Hän ei voinut ottaa teksteissään huomioon, miten yritykset, niiden koko ja maailmankauppa tulisivat tulevaisuudessa kehittymään. Bernstein osoitti Marxin ennustukset vääriksi keräämänsä laajan, eri talouden sektoreiden kehitystä havainnollistavan tilastollisen aineiston avulla.
Sosialismin aatteellinen uudistaminen
Sanana revisionismi tarkoitaa sosialismin aatteellista uudistamista. Vaikka revisionismin periaatteet poikkeavat merkittävästi Marxin alkuperäisistä ajatuksista, ne eivät ole Bernsteinin mukaan anti-marxilaisia. Ne ovat sopusoinnussa Marxin teorian perusajatusten kanssa, vaikkakaan Marx ei ole niitä itse ole kirjoittanut. Marxin ja Engelsin luhistumisteorian toteutuminen oli revisionistien mukaan käytännössä epätodennäköistä, sillä kapitalismilla oli odottamaton kyky parantaa omia sairauksiaan. Yksi revisionistien perusajatuksista oli perinteisen luokkataistelu-ajatuksen hylkääminen. Revisionistit uskoivat, että sosialismiin siirtymiseen on muitakin keinoja kuin proletariaatin toteuttama vallankumous. He kannattivat yhteiskunnan asteittaista uudistamista rauhanomaisin keinoin parlamentaarisia keinoja hyväksikäyttäen. Bernsteinin mielestä sosialidemokraattien tuli pyrkiä mahdollisimman suureen edustukseen kansanedustuslaitoksessa ajaakseen työväestön etuja. Lisäksi Bernstein oli valmis hylkäämään ajatuksen sosialidemokraattisesta puolueesta pelkkänä työväenpuolueena. Päinvastoin, Bernsteinin mielestä sosialidemokraatien tuli liittoutua muiden puolueiden kanssa saadakseen vaikutusvaltaa parlamentissa sekä houkutella puolueen riveihin jäseniä työväenluokan ulkopuolelta.
Bernsteinin mielestä demokratia, sosialidemokraattien lempilapsi, oli sosialismin erottamaton kumppani. Vain soveltamalla demokratian periaatteita massat voisivat saada vapautuksen. Massaliikkeen ollessa tarpeeksi vahva voitaisiin massojen tahto toteuttaa demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän avulla.
Revisionistien sekä muiden poliittisten ryhmien, lähinnä vasemmistoliberaalien, yhteistoimintaa parlamentissa edesauttoi Bernsteinin ajatus, jonka mukaan liike itsessään oli päämäärää tärkeämpi. Ryhmien lopullisten tavoitteiden ollessa erilaiset oli helpompaa keskittyä poliittiseen toimintaa, kun lopullista päämäärää ei painotettu kovin voimakkaasti. Voidaankin miettiä, mitä Bernstein sitten tarkoittaa sanoessaan: "...liike, kehitysten sarja, on kaikki kaikessa, ja että jokainen yksityiskohtaisesti määrätty lopullinen päämäärä sen rinnalla on arvoton." (Bernstein 1910, s. 253) Tällä Bernstein tarkoitti, että jos päämäärä on liikkeen määräävä tekijä, se ennemmin tai myöhemmin muodostuu esteeksi ja suluksi "liikkeen todellisen, tietoperäisen ja käytännöllisen edistyksen tielle." Sen sijaan, että jatkuvasti tuijotettaisiin kohti tunnelin päässä häämöttävää epämääräistä valoa, oli revisionistien Bernsteinin mielestä keskityttävä kaikin voimin parantamaan edustamiensa ihmisten, etenkin työläisten, asemaa parlamentarismia hyväksi käyttäen. Bernstein sanoikin, että työväestön aseman parantaminen on puolueen tärkein tehtävä. Sen eteen on tehtävä kompromisseja ja pyrittävä liittoutumaan muiden poliittisten liikeiden kanssa, sillä prioriteeteissa työläisten asiat kulkevat poliittisen valtataistelun edellä.
Vallankumous ainoa oikea tie sosialismiin?
Bernstein sai ajatustensa julkaisun myötä vastaanottaa kovaa kritiikkiä; varsinkin SPD:n marxilaista vallankumousteoriaa kannattanut vasemmistosiipi Rosa Luxemburgin johdolla oli revisionismin ajatuksia vastaan. Heidän mielestään ainoa "oikea" tie sosialismiin oli vallankumouksen tie. Luxemburgista tuli Bernsteinin pitkäaikainen vihollinen, ja osaksi hänen syytään on, että Bernsteinin teoreettisia tekstejä on tulkittu niin paljon väärin (Fletcher 1987, s. 47). Myös Lenin arvosteli Bernsteinia ja revisionisteja heidän tavastaan tarkastella talouselämän kehittymistä. Leninin mukaan revisionistit olivat Marxin ennustuksia kumotessaan ottaneet huomioon ainoastaan muutaman viimeisen vuosikymmenen taloudellisen kehityksen. Saadakseen kokonaiskuvan talouden kehittymisestä oli Leninin mielestä tutkittava pidemmän aikavälin tapahtumia.
Jo vuonna 1879 Bernstein ja kaksi hänen aatetoveriaan Karl Hochberg ja Carl August Schramm kohtasivat kritiikkiä, vieläpä hyvin arvostetulta taholta. Bernstein oli toveriensa kanssa julkaissut artikkelin, jossa he kirjoittivat Saksan sosialidemokraattisen puolueen massapuolueeksi muuttamisen puolesta. Tästä kimmastuneena Marx ja Engels lähettivät kiertokirjeen puolueen silloiselle johdolle, jossa he arvostelivat jyrkästi kolmikon kirjoitusta. Marxin ja Engelsin mukaan massapuolueeksi muuttuminen pettäisi työväestön ja tekisi puolueesta porvarien temmellyskentän. Työväestön tuli vapauttaa itse itsensä. Marx ja Engels eivät tosin nähneet estettä sille, että taustansa hylänneet kapitalistit liittyisivät työväenpuolueeseen. Samaan hengenvetoon herrat tosin toteavat, että kapitalistit toisivat kaikesta huolimatta huonoja vaikutteita sekä petollisen ilmapiirin työväestön keskuuteen.
Revisionismi siis kohtasi omana kukoistuskautenaan ankaraakin kritiikkiä, varsinkin vasemmistomarxistien taholta. Bernstein itse pyrki toteuttamaan revisionistien periaatteita toimimalla kansanedustajana yli kahden vuosikymmenen ajan. Hän kuoli lähes tuntemattomana joulukuussa 1932, kuusi viikkoa ennen natsien valtaantuloa. Bernsteinin kuolema ei tarkoittanut kuoliniskua revisionismille, vaan monien Länsi-Euroopan maiden kommunistipuolueet ottivat sen periaatteita puolueohjelmansa rungoksi 1950- ja 60-luvuilla.
Monet Länsi-Euroopan maiden kommunistipuolueet (eurokommunismi) ottivat Bernsteinin periaatteita puolueohjelmansa rungoksi 1950- ja 60-luvuilla.
Nykyisessä eurooppalaisessa sosialidemokratiassa alkuperäinen bernsteiniläisyys on väännetty tuntemattomaan muotoon. Aate on hävinnyt ja siitä on tullut pelkkä vallankäytön ja sen tavoittelun välikappale. Bernsteiniläisyydella koetaan voitavan puolustella melkeinpä minkälaista alkuperäisen sosialidemokratian irvikuvaa hyvänsä.
HISTORIAA:
Bernsteiniläisyys, revisionistinen "kommunismin velipuoli" sai alkunsa Saksan sosiaalidemokraattisessa puolueessa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Tämän alkuperäistä marxilaisuutta uudistamaan pyrkineen ajatussuunnan merkittävin oppi-isä oli juutalaista syntyperää oleva Eduard Bernstein, joka jo nuorena oli innokas Marxin oppien kannattaja ja aktiivinen jäsen Saksan sosialistipuolueessa.
Rautakansleri Bismarckin säädettyä Saksassa sosialismin kieltävän lain Bernstein joutui maanpakoon, ensin Sveitsiin ja sieltä v. 1887 Lontooseen, missä Bernstein tutustui Friedrich Engelsiin. Lontoosta käsin Bernstein kirjoitti moniin saksalaisiin vasemmistolehtiin tutustuen samalla Englannin poliittiseen elämään. Englannista hän sai myöhemmin revisionismiin vaikuttaneita ideoita Fabian society-nimiseltä järjestöltä, joka pyrki yhdistämään sosialismin ja liberalismin. Englannissa Bernstein tajusi, että Marxin esittelemän proletariaatin vallankumouksen ohella on olemassa muita, rauhanomaisempia keinoja siirtyä sosialismiin.
Bismarckin sosialistilait lakkautettiin 1890, ja näin sosialistipuolueen toiminta Saksassa tuli jälleen lailliseksi. Bernstein itse sai palata Saksaan vasta 1900. Vuonna 1891 puolueelle laadittiin vakaumuksellisen marxilaisen Karl Kautskyn ja Bernsteinin toimesta uusi, kaksiosainen puolueohjelma, joka tunnetaan Erfurtin ohjelman nimellä. Samalla puolue muutti nimensä virallisesti Saksan sosialidemokraattiseksi puolueeksi, SPD:ksi. Kautskyn osuus ohjelmasta käsitti SPD:n periaatteet, sosialistiseen yhteiskuntaan siirtymisen luokkataistelun kautta. Omassa osuudessaan Bernstein taas vaati yhteiskunnallisia uudistuksia kuten esim. yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, puhe- ja kokoontumisvapautta, ilmaista terveydenhuoltoa sekä kahdeksantuntista työpäivää. Ohjelman sisältö oli hyvin ristiriitainen: Kautskyn osa ohjelmasta oli selvästi marxilainen, kun taas Bernsteinin osuus reformistinen, eikä edes välttämättä Marxin oppien mukainen. Osien välillä oli selvää jännitystä, ja Erfurtin ohjelma oli perustana SPD:ssa myöhemmin tapahtuneeseen kahtiajakautumiseen marxilaisiin vallankumouksellisiin ja revisionisteihin, aivan kuten Venäjän sosialidemokraattinen puolue jakaantui Lontoon puoluekokouksessa 1903 Leninin johtamiin vallankumouksellisiin bolsevikkeihin sekä maltillista linjaa kannattaviin mensevikkeihin. Kuitenkin on huomattava, että reformismi ja revisionismi olivat kaksi eri aatesuuntaa. Reformismi oli voimissaan ennen revisionismia, joka sai nimensä vasta 1900-luvun alkuvuosina Alfred Nossigin teoksen "Sosialismin revissioni" mukaan.
Toden teolla revisionismi sai alkunsa Bernsteinin julkaistessa Englannissa ollessaan sarjan artikkeleita Karl Kautskyn lehdessä Neue Zeit vuosien 1896 ja 1898 välisenä aikana. Bernstein tunsi tarvetta uudistaa Marxin teoriaa ja kokosi ajatuksensa kirjaksi, joka julkaistiin vuonna 1899 nimellä Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (suom. Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät). Bernsteinin pettymykseksi puoluekokous hylkäsi hänen näkemyksensä kahdesti, vuosina 1899 ja 1903. Huolimatta yrityksestään yhdistää teoria ja käytäntö hän ei onnistunut voittamaan puolueen reformistien kannatusta puolelleen. Reformistit eivät olleet kiinnostuneita teorian merkityksestä politiikassa, heidän mielestään teorian sekoittaminen käytännön politikointiin toimi ainoastaan politiikkaa rajoittavana tekijänä.
Revisionismin synnyn taustalla oli se tosiasia, että Marxin ennustukset kapitalismin kehityksen nopeudesta sekä monopolisoitumisen keskittymisestä eivät olleet pitäneet paikkaansa. Myöskään työväenluokan asema ei ollut huonontunut Marxin ennustamalla tavallla, vaan vastoin Marxin ennustuksia se oli parantunut. Marxin ennustusten kohtalo on täysin ymmärrettävä, sillä hänen olisi täytynyt olla selvänäkijä, mikäli hän olisi täysin voinut edeltä käsin ennustaa yhteiskunnalliset muutokset. Hän ei voinut ottaa teksteissään huomioon, miten yritykset, niiden koko ja maailmankauppa tulisivat tulevaisuudessa kehittymään. Bernstein osoitti Marxin ennustukset vääriksi keräämänsä laajan, eri talouden sektoreiden kehitystä havainnollistavan tilastollisen aineiston avulla.
Sosialismin aatteellinen uudistaminen
Sanana revisionismi tarkoitaa sosialismin aatteellista uudistamista. Vaikka revisionismin periaatteet poikkeavat merkittävästi Marxin alkuperäisistä ajatuksista, ne eivät ole Bernsteinin mukaan anti-marxilaisia. Ne ovat sopusoinnussa Marxin teorian perusajatusten kanssa, vaikkakaan Marx ei ole niitä itse ole kirjoittanut. Marxin ja Engelsin luhistumisteorian toteutuminen oli revisionistien mukaan käytännössä epätodennäköistä, sillä kapitalismilla oli odottamaton kyky parantaa omia sairauksiaan. Yksi revisionistien perusajatuksista oli perinteisen luokkataistelu-ajatuksen hylkääminen. Revisionistit uskoivat, että sosialismiin siirtymiseen on muitakin keinoja kuin proletariaatin toteuttama vallankumous. He kannattivat yhteiskunnan asteittaista uudistamista rauhanomaisin keinoin parlamentaarisia keinoja hyväksikäyttäen. Bernsteinin mielestä sosialidemokraattien tuli pyrkiä mahdollisimman suureen edustukseen kansanedustuslaitoksessa ajaakseen työväestön etuja. Lisäksi Bernstein oli valmis hylkäämään ajatuksen sosialidemokraattisesta puolueesta pelkkänä työväenpuolueena. Päinvastoin, Bernsteinin mielestä sosialidemokraatien tuli liittoutua muiden puolueiden kanssa saadakseen vaikutusvaltaa parlamentissa sekä houkutella puolueen riveihin jäseniä työväenluokan ulkopuolelta.
Bernsteinin mielestä demokratia, sosialidemokraattien lempilapsi, oli sosialismin erottamaton kumppani. Vain soveltamalla demokratian periaatteita massat voisivat saada vapautuksen. Massaliikkeen ollessa tarpeeksi vahva voitaisiin massojen tahto toteuttaa demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän avulla.
Revisionistien sekä muiden poliittisten ryhmien, lähinnä vasemmistoliberaalien, yhteistoimintaa parlamentissa edesauttoi Bernsteinin ajatus, jonka mukaan liike itsessään oli päämäärää tärkeämpi. Ryhmien lopullisten tavoitteiden ollessa erilaiset oli helpompaa keskittyä poliittiseen toimintaa, kun lopullista päämäärää ei painotettu kovin voimakkaasti. Voidaankin miettiä, mitä Bernstein sitten tarkoittaa sanoessaan: "...liike, kehitysten sarja, on kaikki kaikessa, ja että jokainen yksityiskohtaisesti määrätty lopullinen päämäärä sen rinnalla on arvoton." (Bernstein 1910, s. 253) Tällä Bernstein tarkoitti, että jos päämäärä on liikkeen määräävä tekijä, se ennemmin tai myöhemmin muodostuu esteeksi ja suluksi "liikkeen todellisen, tietoperäisen ja käytännöllisen edistyksen tielle." Sen sijaan, että jatkuvasti tuijotettaisiin kohti tunnelin päässä häämöttävää epämääräistä valoa, oli revisionistien Bernsteinin mielestä keskityttävä kaikin voimin parantamaan edustamiensa ihmisten, etenkin työläisten, asemaa parlamentarismia hyväksi käyttäen. Bernstein sanoikin, että työväestön aseman parantaminen on puolueen tärkein tehtävä. Sen eteen on tehtävä kompromisseja ja pyrittävä liittoutumaan muiden poliittisten liikeiden kanssa, sillä prioriteeteissa työläisten asiat kulkevat poliittisen valtataistelun edellä.
Vallankumous ainoa oikea tie sosialismiin?
Bernstein sai ajatustensa julkaisun myötä vastaanottaa kovaa kritiikkiä; varsinkin SPD:n marxilaista vallankumousteoriaa kannattanut vasemmistosiipi Rosa Luxemburgin johdolla oli revisionismin ajatuksia vastaan. Heidän mielestään ainoa "oikea" tie sosialismiin oli vallankumouksen tie. Luxemburgista tuli Bernsteinin pitkäaikainen vihollinen, ja osaksi hänen syytään on, että Bernsteinin teoreettisia tekstejä on tulkittu niin paljon väärin (Fletcher 1987, s. 47). Myös Lenin arvosteli Bernsteinia ja revisionisteja heidän tavastaan tarkastella talouselämän kehittymistä. Leninin mukaan revisionistit olivat Marxin ennustuksia kumotessaan ottaneet huomioon ainoastaan muutaman viimeisen vuosikymmenen taloudellisen kehityksen. Saadakseen kokonaiskuvan talouden kehittymisestä oli Leninin mielestä tutkittava pidemmän aikavälin tapahtumia.
Jo vuonna 1879 Bernstein ja kaksi hänen aatetoveriaan Karl Hochberg ja Carl August Schramm kohtasivat kritiikkiä, vieläpä hyvin arvostetulta taholta. Bernstein oli toveriensa kanssa julkaissut artikkelin, jossa he kirjoittivat Saksan sosialidemokraattisen puolueen massapuolueeksi muuttamisen puolesta. Tästä kimmastuneena Marx ja Engels lähettivät kiertokirjeen puolueen silloiselle johdolle, jossa he arvostelivat jyrkästi kolmikon kirjoitusta. Marxin ja Engelsin mukaan massapuolueeksi muuttuminen pettäisi työväestön ja tekisi puolueesta porvarien temmellyskentän. Työväestön tuli vapauttaa itse itsensä. Marx ja Engels eivät tosin nähneet estettä sille, että taustansa hylänneet kapitalistit liittyisivät työväenpuolueeseen. Samaan hengenvetoon herrat tosin toteavat, että kapitalistit toisivat kaikesta huolimatta huonoja vaikutteita sekä petollisen ilmapiirin työväestön keskuuteen.
Revisionismi siis kohtasi omana kukoistuskautenaan ankaraakin kritiikkiä, varsinkin vasemmistomarxistien taholta. Bernstein itse pyrki toteuttamaan revisionistien periaatteita toimimalla kansanedustajana yli kahden vuosikymmenen ajan. Hän kuoli lähes tuntemattomana joulukuussa 1932, kuusi viikkoa ennen natsien valtaantuloa. Bernsteinin kuolema ei tarkoittanut kuoliniskua revisionismille, vaan monien Länsi-Euroopan maiden kommunistipuolueet ottivat sen periaatteita puolueohjelmansa rungoksi 1950- ja 60-luvuilla.
Vastaukset 14
Vanhimmat
"Bernstein osoitti Marxin ennustukset vääriksi keräämänsä laajan, eri talouden sektoreiden kehitystä havainnollistavan tilastollisen aineiston avulla."
Tälläkö Bernasteinilla nyt perustelet tuon otsikkona olevan väärän väittämäsi??
Vastaa siis ensin kysymykseen mitä tiede on????
Tiede tarkoittaa todellisuuden ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällistä ja arvostelevaa tutkimista sekä sen avulla saatua tietojen jäsentynyttä kokonaisuutta. Tiede pyrkii selvittämään todellisuuden rakennetta empiiristen eli kokeellisten ja teoreettisten menetelmien avulla.
Tiede jaetaan tavallisesti kahtia reaalitieteisiin ja käsitteellisiin tieteisiin. Aiempi jaetaan edelleen kahtia luonnontieteisiin ja humanistisiin tieteisiin. Käsitteellisiin tieteisiin kuuluvat matematiikka ja logiikka. Tieteen alat kuuluvat läheisesti toisiinsa ja monilla aloilla on lähes pakollista hallita toisen alan perustiedot.
Tiede kuvaa todellisuutta teorioiden avulla. Teoria on tieteellisen yhteisön hyväksymä näkemys kuvata tutkimuskohdetta.lähde? Teoria ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa, sillä mittauslaitteiden tai entistä paremman tiedon pohjalta voidaan saada tarkempia tuloksia kuin teoria antaa odottaa. Tällöin teoria ei kuvaa kohdetta tarpeeksi tarkasti ja on siltä osin puutteellinen. Teoriaa pyritään kehittämään tieteen menetelmien avulla tai vaihtoehtoisesti vanha teoria joudutaan hylkäämään kokonaan ja kehittämään parempi teoria. Jotta uusi teoria voisi korvata vanhan teorian, siltä vaaditaan muutamia asioita. Uuden teorian pitää olla joko vanhempaa yksinkertaisempi, kuvata tunnettua ilmiötä paremmin tai ennustaa havaittuja ilmiöitä, joita vanhempi teoria ei kykene ennustamaan.
Nämän sinä varmaan tiesitkin? Minä pitäisin Marxin "pakinoita" teorioina, koska ne on vain oletuksia. Bernsteinillä oli havaintoja yhteiskunnasta jotka eivät olleet Marxin "tieteen" mukaisia.
Marxismi&Leninismi on nyt siinä surkeassa tilassa...stabiili. Tämän hetken tilanne näyttäis herroilla olleen väärät päätelmät siitä johtuen kelvottomat teoriat.
..oman selitysmallin, jota ei kuitenkaan oikein pysty selittään. Joten odotan mieluummin vielä lisää... Nyt saat jutun kuulostaan suorastaan sekamelskalta...
Estitä nyt parempia selityksiä, väittämiä ja perusteluja, jotta kiinnostun...
Marx ei ole tiedettä enään. Se on menneisyyden tiede. Voimmeko verrata sitä alkemiaan? Miksi minun tulisi sitä pohtia? Ei ole mitään syytä.
Marxin aikana yhteiskunnallinen tilanne oli aivan erillainen, kuin nykyään. Hirvittävällä varmuudella herrojen teorioita ei voi pitää tänään toimivina.
Pidän Pohjoismaista demokratiaa hyvin toimivana. Tämän saavuttamisekseksi meillä Suomessa on ollut pitkä ja kivinen tie.
..sitten lisäa-arvon teoria, luokateoria ja vaikkapa heijastusteoria.
Ihan itsestään. Lisäarvoteoriassa ei ole huomioitu
yhteiskunnan käyttöönsä saamaa yleiseen jakoon
menevää osuutta yritystoiminnasta.
Vai onko?
Nyt olisi sitten syytä myös vastata.
Luokkateoria on menneen talven lumia 1800 luvun
formussa.
Suomalainen yhteiskunta kun on varsin luokaton.
Heijastusteoria on lähinnä käytössä uskonnon
selittämisen pakosta.
Ja heijastustulkinnat menevät poliittisen
uskon tunnustuksen mukaan.
Ei objektiivisen lopputuloksen.
Se on Rainesto niin että kun se maailma, missä
ne keksittiin meni, niistä tuli pikkuhiljaa
aina vaan virattomampia.
Nyt ne ovat pelkkää historiaa.
Voit käkättää vastaan ihan rauhassa ja uskoa
niihin.
Mutta maaorjia ei ole ja sosiaaliset tulonsiirrot
valtion verotuksineen vesittävät lisäarvoteorian
perimmäisen pyrkimyksen faktisuuden.
Vai ovatko yhteiskunnan saamat pääomavirrat
mukana lisäarvoteorian perimmäistä tarkoitusta
arvuuteltaessa?
Rehellistä vastausta toivoen.
Jos pukkaa ropakantaa silmät ja korvat ummessa
niin antaa olla.
Toisaalta voisit selittää riistoa pienentäviä
tekijöitä.
Kun tuntuu että tavallisilla rivikommareilla,
kuten SetäMeniTänäänNaamalleenNiinEttäKumahti,
ne tuntuvat olevat täysin hakusessa!
Jos heijastusteoria pitää paikkansa niin sinä et ainakaan sitä tunne ja tiedä.
Aikaisemmin heijastusteoriasta keskustellessamme et pystynyt selittään tiettyjä ilmiöitä etkä myöskään pystynyt vastaamaan asiaa koskeviin asiallisiin mutta, ah, niin kiperiin kysymyksiin.
Jos haluat keskustella asiasta lisää niin kyllä se Kallelle sopii - aikaisemmat kysymykset ovat vieläkin ilman vastausta.
Yksi oleellinen osa lisäarvonteoriassa on lisäarvon määritelmä ja siitä seuraava riiston asteen määritelmä.
Kerrohan jo vihdoinkin, että laitatko työtulovakuutuksen vakuutusmaksun osoittajaan vai nimittäjään riistonastetta laskiessasi?
On se nyt maailman 8. ihme ettei yksikään palstan punanutuista pysty sitä kertomaan.
Kalle laittaisi sen kokonaisuudessaan nimittäjään kun taas wäinä Helsingin herrojen ohjeen mukaan jakaa sen tasan nimittäjän ja osoittajan kanssa.
Mutta mihin se kuuluu marxin teorioiden mukaan sijoittaa, nimittäjään vaiko osoittajaan???????
Koska sinäkään et pysty asiaan vastaamaan niin silloin joko teoriaa ei voida käytäntöön soveltaa tai sinä et tunne teoriaa kuin nimeltä.
ei tarvitse kumota mitään..
isäni on ollut niissä tarhoissa..
anteeksi
..mistä puhutaan.
Missä ja miten on lisäarvo teoria kumottu. Miten teoria ylipäätään kumotaan?
Virattomuus eli se, että porvari ei ymmärrä, ei ole falsifiointia vaan typeryyttä.
Kaikki nuo selityksesi on yhtä roskaa, jotka eivät kestä tarkastelua. Turha jatkaa, olette taitonne ja kykynne palastaneet, palkanmaksajanne voi vaihtaa teidät parempiin. Olette kyllästyttäviä suunpieksijöitä.
..itse olet ulkona, vain jankkaus jäi jäljelle. Heijastusteoriaaa ei ole kumottu, ei Suomessa, USA:ssa eikä listan porvarilassa.
Minä olen vastannut ja typeryytesi kumonnut.
Jos sinulla on jotain, jolla heijastusteorian kiistät saati kumoat, niin vissiin esität nämä pätevät argumenttisi.
.. kysymyksesi täsysin, etkö enää muista, eikö arkistosi toimikkaan??
Oletko menettänyt arkistonhoitajasi. Onko pula-aika jo iskenyt Kokoomukseen kyntensä???
Osaan vallan hyvin ja syvällisesti lisäarvon teorian, mutta te porvarit, ette osaa, eikä teillä ole kirjaa josta opetella. Oleellista on kuitenkin se, että ette pysty sitä kumoamaan, vaikka joka toisessa viestissänne sitä yritätte.
Porvari on riistäjä, lisäarvon riistäjä ja se teitä vituuttaa!! Oikeuslaitoksenne on riistäjän oikeutta, ahnetta valehtelua ja vehkeilyä kansaa vastaan, presidenttinne on luokkapelle ja hallintonne kapitalistinen kätyri. Poliisi pamputtaa syyttömät ja suojelee syylliset.. siinä teidän lahatari Suomenne pienoskoossa.
..viittaa??