Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vesipillu

Olimme kerran eukkoni kanssa kahdestaan hänen
vanhempiensa mökillä. Saunoimme ja uimme. Kerran
pikku uimalenkin jälkeen vaimoni noustessa laituril-
le tartuin häntä jalasta ja vedin takaisin veteen.
Kehotin häntä siirtymään sellaiseen asentoon missä
hänen pillunsa olisi juuri ja juuri vedenpinnan ala-
puolella hän kasvot minuun päin. Näin tapahtui ja
minä mallasin itseni asentoon jossa pystyin nuole-
lemaan pillua ja samalla hengittämään. Aluksi tuntui
kuulema oudolta, viileä vesi ja liukas kieli. Pian
muuttui mieli, minä lutkutan ja lutkutan, vaimo
huutaa ja voihkii välillä puristaen mehevät rei-
tensä yhteen niin, että olen tukehtua. Olisin jak-
sanut nuolla hyvänmakuista pillua loputtomiin mut-
ta vaimo keskeytti saatuaan "miljoona taivaallis-
ta orgasmia, ei ole koskaan tuntunut noin hyvältä"
Sepä kiva ajattelin mutta toisaalta olen sitten
huono panomies kun kielihommat tuottavat paljon
enemmän nautintoa. Kesti kauan enne kuin minulla
seuraavan kerran otti eteen muistaessani miten
vaimo kehui minun kielitaitoani suhteessa pano-
kykyihini.
64336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mutta se vaan on karu totuus että noinkin voi olla.... harvoin se pelkkä munan työntely sellasia mielihyvän tuntemuksia saa aikaan... kokemuksella sanon näin.. miesten pitäis myös ottaa se silleen että ai, osasin tehdä naisen onnelliseksi, olipa hieno juttu, kun se että miehisyys saa pahoja kolahduksia. nimittäin naiset ei todellakaan ajattele niin, voi olla että vaan aletaan vaatia useammin suuseksiä :)

Äänestä

että klitoriksessa on tsiljoona kertaa enemmän hermopäätteitä, kuin pillun sisällä?
Yhtään liioittelematta.

T. Elli

Äänestä
  • kaikki naiset ei saa varsinaisessa yhdynnässä orgasmia tai saavat harvoin mitään järisyttävää.
    onhan miehenkin elimessä herkin paikka terska ja itse saan suuseksissä aina voimakkaamman orkun kuin itse aktissa. Ja vaikuttaahan siihen sekin, että siinä nainen tekee sen kiihotuksen suullaan kun itse aktissa minähän se kaluani liikutan.
    Voihan mieskin vetää käteen mutta jos nainen tekee saman, vaikutus on aina voimakkaampi, ainakin omien kokemusteni kautta.
    Ole vaan tyytyväinen jos osaat antaa hyvää kielihoitoa, siitä ne naiset tykkää.

    Äänestä

naisen orgasmit ovat vähän kimurantteja toisinaan. itse saan parhaimmat orgasmit juuri nuoltaessa, vaikka pidänkin yhdynästä enemmän läheisyyden ja sen 'huuman' vuoksi. ei siitä kannata loukkaantua, naiset vain toimivat eri tavoin.

Äänestä

ite ainakin harvemmin laukeen sillon kun poikakaverini on sisälläni, useimmiten se hoitaa mut loppuun nuolemalla

Äänestä
  • Olen 30v nainen ja muutama kumppani on ollut enkä ikinä ole tykännyt että mua nuollaan vaikka itse tykkäänkin nuolla kumppaniani ja kiihotun siitä itsekin.Kunnes kunnes,,tapasin miehen joka nuoli multa tajun pois... siis oikeesti.. ja kun ensin hän nuolee ja sormettaa ja laukean siihen niin arvata saattaa mitä käy kun nousen hänen päälleen ja vielä ratsastan itselleni orkun... ja vasta sen jälkeen hän tulee..Nimim.tää mies on eka joka on saanut mut laukeamaan ilman että koskettaa samalla..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ahti kirjoitti:

Olimme kerran eukkoni kanssa kahdestaan hänen
vanhempiensa mökillä. Saunoimme ja uimme. Kerran
pikku uimalenkin jälkeen vaimoni noustessa laituril-
le tartuin häntä jalasta ja vedin takaisin veteen.
Kehotin häntä siirtymään sellaiseen asentoon missä
hänen pillunsa olisi juuri ja juuri vedenpinnan ala-
puolella hän kasvot minuun päin. Näin tapahtui ja
minä mallasin itseni asentoon jossa pystyin nuole-
lemaan pillua ja samalla hengittämään. Aluksi tuntui
kuulema oudolta, viileä vesi ja liukas kieli. Pian
muuttui mieli, minä lutkutan ja lutkutan, vaimo
huutaa ja voihkii välillä puristaen mehevät rei-
tensä yhteen niin, että olen tukehtua. Olisin jak-
sanut nuolla hyvänmakuista pillua loputtomiin mut-
ta vaimo keskeytti saatuaan "miljoona taivaallis-
ta orgasmia, ei ole koskaan tuntunut noin hyvältä"
Sepä kiva ajattelin mutta toisaalta olen sitten
huono panomies kun kielihommat tuottavat paljon
enemmän nautintoa. Kesti kauan enne kuin minulla
seuraavan kerran otti eteen muistaessani miten
vaimo kehui minun kielitaitoani suhteessa pano-
kykyihini.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu