Luovuttamisesta

Kuinka moni luovuttaa ilman että koskaan kertoo tunteistaan sille kohteelle elävässä elämässä?

Unohtaako vain, löytääkö toisen vai miten siinä sitten käy? Eikai sitä voi haaveilla vuosia ja elää kuin nunna sinä aikana..

Onko joku muuten aiemmin luovuttanut ja ryhtynyt seurustelemaan toisen kanssa tai huomannut, että se toinen on varattu.

Monikohan suhde jää selvittämättä kun/jos kumpikaan ei uskalla tehdä mitään.

Sinänsä surullista. Tällainen miete tuli mieleen näitä juttuja lukiessa.
8892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ei sitä voi tietää olisko niistä suhteista tullu välttämättä edes mitään?
pelkät tunteet ei pelasta kaikkea

Äänestä
  • Ei kevyt ihastuminen tietenkään pitkään kanna, mutta olen minä lukenut näiltä palstoilta, että joku on rakastanut oikein syvästikin eikä siltikään ole kertonut tunteistaan ja homma on ikäänkuin hiipunut sitten.

    Eihän pelkkä ihastus tai tykästyminen mitään tarkoita, se on vain edellytys, että suhde voisi alkaa.

    Mutta, ei kai kukaan ihminen nyt montaa kertaa elämässää rakastu tulisesti kuten täällä jotkut sanovat tehneensä.

    Äänestä

että minä luovutin ja jatkoin elämääni. Mielessä eräs ihminen on silti aina. Koskaanhan ei ole liian myöhästä.

Äänestä
  • on kyse. On ihan eri asia ihastua kuin rakastua.

    Voihan se olla, että joillekin ne syvemmät tunteet tulevat esiin vasta kun aikaa on kulunut ja tilanne ikäänkuin siltä erää ohi.

    Äänestä

  • Pian voin nauraa menneelle rakastamiselle. Nyt jo vähän nykii suupielissä, varmasti kohta tulee nauru.

    Äänestä

  • se on merkki kirjoitti:

    Pian voin nauraa menneelle rakastamiselle. Nyt jo vähän nykii suupielissä, varmasti kohta tulee nauru.

    hyvä, jos osaat nauraa menneisyydelle.
    Uusi tuttavuus usein auttaa unohtamaan meneet.

    Äänestä

luovutettava. Ainakin itse olen luovuttanut, jos tuntuu, etteivät tunteet kohtaa. Eihän sille sitten voi mitään. Minulla on ollut aikoja, jolloin olen rakastunut ja olen haaveillut. Minun täytyy melkein aina olla hieman rakastunut saadakseni mielenkiintoa elämääni, mutta aina niistä rakkauksista ei tule todellakaan mitään. Vaikka seurustelisinkin vakavasti, saatan silloinkin ihastua ja se menee sitten ohi.

Äänestä

En pystynyt kertomaan kohteelleni, että pidän hänestä.Kun 19.12 päästiin lomille niin sen jälkeen näin hänet baarissa ja huomasin et sillä näytti olevan mielekästä mies seuraa, kyllä minä olin jo huhun kuullut kun kaverin kans tuli puheeksi, mutta en voinut sitä vielä uskoa.Sen jälkeen meni vähän aikaa sulatellessa näkemäänsä, mutta onneksi on ollut aikaa ja nyt ymmärrän ettei siitä tulisi mitään!On paljon levollisempi olo nyt vielä, mutta entä sitten jos näen hänet töissä?Tuleeko vanhat haamut kummittelemaan, sitä en kyllä halua.Niin siis jäi kertomatta ja varmaan tein hyvän päätöksen, ainakin luulisin niin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tunteista kertomisesta kirjoitti:

Kuinka moni luovuttaa ilman että koskaan kertoo tunteistaan sille kohteelle elävässä elämässä?

Unohtaako vain, löytääkö toisen vai miten siinä sitten käy? Eikai sitä voi haaveilla vuosia ja elää kuin nunna sinä aikana..

Onko joku muuten aiemmin luovuttanut ja ryhtynyt seurustelemaan toisen kanssa tai huomannut, että se toinen on varattu.

Monikohan suhde jää selvittämättä kun/jos kumpikaan ei uskalla tehdä mitään.

Sinänsä surullista. Tällainen miete tuli mieleen näitä juttuja lukiessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu