Voisko joku tietäväinen kirjoittaa hieman maakilpikonnista.Olen miettinyt maakilpikonnan hankkimista ja haluaisin tietää mitä se syö,mitkä on kilpparin vaatimukset,kauanko elää,paljonko maksaa?
Onko se surallinen,tunnistaako omistajan ym.
kiitos
Onko se surallinen,tunnistaako omistajan ym.
kiitos
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itseasiassa maakilpikonnatkin ovat aika sisällöltään vaihtelevainen ryhmä. Esim. yleiset nelivarvaskilpikonnat ja kreikankilpikonnat vaativat hieman erilaista hoitoa kun taas esimerkiksi leopardikilpikonnat. Eli osittain hoito riippuu maakonnalajistakin, kaikkea ei voi yleistää. Mutta paljon voi :o)
Kun ottaa huomioon, että jo yhdelle maakonnalle suositellaan jopa 4 neliömetrin terraariota, ei maakilpikonnaa voi pitää mitenkään helppona lemmikkinä. Lisäksi maakilpikonnan (kuten vesikilpikonnankin) sairaudet ovat hankaluudessaan usein aivan omaa luokkaansa. Useilla paikkakunnilla/alueilla ei ole asinatuntevia eläinlääkäreitä ja matelijoille monet akuutit vaivat ovat hengenmenoa muutamankin päivän hoitamattomina (keuhkokuume ja vilustuminen esimerkkeinä).
Lisäksi, jos syöttää maakonnaa oikein vuoden ympäri, se tulee kalliiksi (kasvisten ja rehujen hinnat talvella), varsinkin, jos syöjä on esimerkiksi 6 kiloinen leopardikilpikonna. Ruuan laatu on vielä tärkeämpää kuin laatu, koska maakonnan ruokinta EI hoidu sillä, että ostaa ruukkusalaatin ja tuikkasee sen konnan nenän eteen. Ruokintaan pätee ns. gigo-sääntö ("garbage in, garbage out"). Eli jos laatu mättää ruuassa, alkaa eläin ajastaan voimaan myös huonosti.
Lisäksi maakilpikonna (ainakin yleisimmät terraariossa pidettävät nelivarvas ja kreikankonna, ei kuitenkaan esim. leopardikonna) vaativat talvehdituttamisen. Eli konnalle on järjestettävä talvilepo.
Kaikki tämä osoittaa, etä maakilpikonnistakin on tiedettävä melkoisen paljon, ennen kuin ryntää eläinkauppaan ja ostaa sellaisen. Niihin pätee tilallisesti sama kuin vesikonniinkin: ne ovat pienieä ja selviävät pienessä tilassa, mutta kasvavat ja vaativat paljon tilaa.
Jos ylipäätään haluaa matelijan, on helpompiakin hoidokkeja kuin kilpikonnat yleensäkään. Kuten useimmat (pienehköt tai keskikokoiset) käärmeet tai liskot. Ja maksavat varusteinenekin usein vain murto-osan siitä mitä konnat.
Tärkein kysymys kuitenkin on: Oletko valmis huolehtimaan siitä vielä 5 tai 10 tai 50 vuoden kuluttua? Millekään lemmikille kierrättäminen omistajalta toiselle ole hyväksi, vaikka matelijat saattavat kärsiä siitä monia muita eläimiä vähemmän. Maakilpikonnat ovat kuitenkin HUOMATTAVA pitkäikäisiä (esim. monet liskot ja käärmeet vain muutaman vuoden, kenties 15 vuotta). Kyse on siis asiasta, jota on TARKKAAN HARKITTAVA (kuten minkä tahansa lemmikin hankintaa). Lemmikkiä EI SAA ottaa siksi, että sellaisen saisi ilmaiseksi, siksi että muillakin on tai että laji on muodissa, tai siksi, että se on kivan erikoinen.
Ensin hankitaan tietoa, sitten lemmikille koti (terraario) ja sitten hankitaan oikea yksilö.
Maakilpikonna (kuten matelijat yleensäkään) ei ole seuraeläin. Niitä ei voi pitää sylissä, ne eivät vastaa jutusteluun tai muihinkaan huomionosoituksiin, eivätkä ole sinänsä seurallisia. Maaakilpikonna viihtyy paljolti omissa oloissaan, paitsi ruokintahetkinä, jolloin sen syömistä on helppo seurata.
Maakilpikonnan leimautumisesta emäntään/isäntään en tiedä, mutta maakilpikonna oppii kyllä tuntemaan ympäristönsä. Kaikki piilopaikat yms.
Jos haluaa lemmikin, josta on SEURAA, harva matelija yleensäkään siihen kategoriaan sopii.
Ja vielä yämä hinta-aspekti uudestaan. Maakilpikonnan hinta vaihtelee lemmikkiliikkeissä noin 1000 mk:sta 2500 mk:aan, lajista ja yksilön koosta riippuen. Siihen varusteet päälle tekee helposti saman verran. Halpa harrastus se ei siis missään nimessä ole.
mulla itelläni on maakilpikonna uros, enkä mä ymmärrä Virpi,
mitä sä oikein puhut tosta, kuinka ne ei oo seurallisia, ei tunne omistajaansa eikä konnaa voi ottaa syliin???!!!Mun konnani kyllä tuntee mut (juoksee eteiseen aina kun mä huudan sitä ja työntää päänsä aina ulos kun mä oon lähellä ja se kuulee ja haistaa mut) konna tykkää myös olla sylissäni, aina kun mä nostan sen se jää mun syliin, nostaa päätään ja oikein odottaa et mä rapsutan sitä kaulasta ja sit se sulkee silmänsä ja on vaan...joskus se nukahtaa siihen :)
Konnien seurallisuus vaihtelee yksilöittäin. Se mitä ajoin takaa, on se, että konna ei ole niinkään luonnostaan seuranhaluinen, kuin että se oppii siihen kyllä (on meilläkin pari konnatyttöä, jotka kiipeävät syliin ja viihtyvät siinä). Mutta sitä ei voi olettaa mistä tahansa konnasta, jonka kaupasta hakee. Jotkut konnat ovat yksilöinä hyvinkin vetäytyviä.
Totta kai kilpikonna, siinä kuin papukaija tai muukin hiemankin älykkäämpi eläin, etsii tietyssä mielessä seuraa, ja jollei lajitovereita ole, kelpaa se hassunnäköinen kaksijalkainenkin otus, joka aina sen ruokalautasen täyttää :o)