Onko kaikilla yhtä syvä?

Yllänkö pohjaan?

Onko kaikilla naisilla yhtä syvä vagina vai onko niissä eroja samalla tavalla kuin miesten peniksien pituudessakin? Tiukkuudessa on tunnetustikkin paljonkin eroja mutta entä syvyydessä? Vaikuttaako naisen oma pituus jotenkin asiaan tai joku muu seikka, mikä? Kaverini väittää että lyhyeiksi jääneillä naisilla olisi väljempi pimppi siksi koska se olisi jäänyt jotenkin kurttuun, eikä olisi venynyt ns. kireäksi. Pitäneekö tuokaan paikaansa?

8

7216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaalimato.com

      Hei.
      Naisen vaginan/emättimen pituus vaihtelee 8-10 cm välillä. Emätin on putkimainen, lihaksikas elin ja sen seinämä koostuu kolmesta kerroksesta. Sisimpänä oleva kerros on lisääntymisikäisillä naisilla poimuinen. Poimujen ansiosta emätin venyy synnytyksen aikana. Emätin venyy myös yhdynnän aikana.

      Siitä, vaikuttaako naisen pituus emättimen pituuteen ei meillä ole. Joihinkin elimiin, kuten keuhkojen pituuteen on ihmisen pituudella merkitystä. Kun taas esimerkiksi nenän pituus ei korreloi ihmisen pituuteen laisinkaan.
      Kaverisi väite kurttuun jääneestä emättimestä lyhyillä naisilla ei pidä kuitenkaan paikkaansa.

      Terveisin
      Kaalimato.com

      • Vastaustasi odottaen..

        Emättimen pituus? Jos luet hieman tarkemmin, niin huomaat että kysymys oli emättimen syvyydestä eikä tuosta mysteerisestä vaginan pituudesta, josta sinä intouduit esitelmöimään.

        Mitä muuten tarkoitat tuolla emättimen pituudella? Tarkoitatko sitä mittaa, joka muodostuu anuksen ja klitoriksen välille vai sitä, joka on emätinaukon peräreijän puoleisesta ääripäästä ja uloimpien häpyhuulten kärkipään välistä oleva mitta, vai mikä? Voisiko kompromissina mitan ottaa välilihan puolestavälistä klitoriksen kärkeen, niin eiköhän siinä olla jo lähellä totuutta? Tuoko mitta on naisilla se 8-10 cm?

      • puhut??
        Vastaustasi odottaen.. kirjoitti:

        Puhutko sinä vulvan pituudesta? Vai emättimen/vaginan pituudesta=syvyydestä? Vai mistä?

        No joka tapauksessa emättimen syvyys riippuu naisesta. Keskiarvoisesti se on kai tuo 8-10 cm eli ei mikään järjettömän syvä.

      • Huono tuuri?
        puhut?? kirjoitti:

        Puhutko sinä vulvan pituudesta? Vai emättimen/vaginan pituudesta=syvyydestä? Vai mistä?

        No joka tapauksessa emättimen syvyys riippuu naisesta. Keskiarvoisesti se on kai tuo 8-10 cm eli ei mikään järjettömän syvä.

        Omalle kohdalleni ei ole sattunut yhtään niin matalapilluista naista. 18 cm sarvi uppoaa juuriaan myöten pohjaan naiseen kuin naiseen. Jos vaginan syvyys olisi vain tuo 8-10 cm niin olisi luullut että osa "kärsän" pituudesta olisi edes joskus jäänyt ulkopuolelle, mutta ei. Aina on mahtunut kokonaan sisään!?

        Eli asiaan. Tarkoitin kuten edellä, eli emättimen syvyyttä. 8-10 cm täytyy olla väärää tietoa. Mittaa uudestaan! Olisiko 18-20 cm lähempänä totuutta? Mietin vain sitä, että miestenkin siittimien pituuksissa saattaa olla huimiakin eroja 15-30 cm:ään ja ylikin, niin miten on naisten laita? Onko vaginan syvyyksissä eroja, ja jos on, niin kuinka paljon?

      • kaalimato.com
        Huono tuuri? kirjoitti:

        Kirjallisuudessa on vaihtelevaa tietoa emättimen eli vaginan seinämien pituudesta. Pituudesta puhutaan sen vuoksi, että emättimen seinämät ovat eri pituisia toisiinsa nähden. Emättimen etu- ja takaseinämät ovat litistyneet toisiaan vasten. Emätin ei ole putkimainen elin vaan kohdunnapukan ja emättimen eteisen välillä oleva kudos. Emättimen pohjalla emättimeen työntyy kohdunnapukka, jonka asennon vuoksi emättimen etuseinämä on noin 2 cm lyhyempi kuin takaseinämä.
        Etuseinämän pituudeksi ilmoitetaan eri lähteiden mukaan 6-10 cm ja takaseinämän 8-14 cm. Eli vaihteluväliä kirjallisuudessa esiintyy paljon.
        On hyvä muistaa, että emätin on erittäin venyvä elin.

        Terveisin
        Kaalimato.com

      • marisija
        kaalimato.com kirjoitti:

        Voi pyhä lehmä! Katsokaahan ensin pojat vaikka sieltä anatomian kirjasta tai netistä: Naisen sukupuolielimistön ulkoisia osia kutsutaan vulvaksi. Joskus voidaan ajatella että naisen rinnat ja nännit ovat osa naisen sukupuolielimistöä. Varsinainen sukupuolielimistö sijaitsee naisen haaroissa. Naisen sukupuolielintä kutsutaan vaginaksi tai emättimeksi. Sukupuolielimistöön kuuluvat munasarjat, munanjohtimet, kohtu, klitoris, häpyhuulet ja emätin. Emätin on se REIKÄ siellä jonne se teidän makkara menee! HUH!

      • vanhan
        marisija kirjoitti:

        lääkärinplantun humoristisen muistisäännön:

        seitsemän tähteä Otavassa,
        seitsemän poikaa Jukolassa,
        seitsemän senttiä vaginassa.

      • ovi6
        vanhan kirjoitti:

        lääkärinplantun humoristisen muistisäännön:

        seitsemän tähteä Otavassa,
        seitsemän poikaa Jukolassa,
        seitsemän senttiä vaginassa.

        Johan se laulussakin sanotaan, että niin syvä on kuin pitkäkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      49
      1857
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1658
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1388
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      211
      1252
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1147
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1096
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1067
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe