Olen siis parikymppinen miehenalku ja hemmetin ujo. Olen yrittänyt keksiä keinoja kohottaa itsetuntoani ja hyvinvointiani muutenkin, ja yksi ajatukseni on hankkiutua eroon ala-asteen liikuntatuntitraumoista ja alkaa kohottaa kuntoa jonkin liikuntaharrastuksen salilla käynnin merkeissä. En ole lihava, vaan pikemminkin pienikokoinen, mutta kunto on huono eikä lihaksia nimeksikään.
En treenaisi ulkonäön takia, vaan siksi että henkinen ja fyysinen olo kohentuisi, mistä saisi lisää energiaa ja itsevarmuutta. Plus että sen mahdollisen harrastuksen kautta varmaan laajentuisi sosiaalinen piirikin.
Tähän sisältyy kuitenkin omat ongelmansa, sillä minulla tosiaan on paska itsetunto ja niin perfektionistinen luonne, että en vaan kehtaa aloittaa mitään harrastusta. Minun pitäisi olla tyyliin valmiiksi mestari jossain lajissa, että viitsisin mennä johonkin ryhmään esittelemään taitojani. Pelkään että olen kaikkia muita huonompi (kuten ala-asteella), enkä kehtaa jatkaa harrastusta. Vertaan siis itseäni muihin enkä kestä, jos häviän siinä vertailussa. Tällöin mieluummin luovutan kuin jatkan huonouteni esittelemistä.
Salillekaan en ole ikinä viitsinyt mennä, koska minusta tuntuu että kaikki vaan ihmettelisivät että 'mitä tuollainenkin täällä tekee' tai että 'vähän toi käyttää kevyitä painoja' :P
Toinen ongelma on se, että en keksi mitään kivaa liikuntaharrastusta, jossa pituuteni (tai pikemminkin lyhyyteni) ei olisi haitaksi. Olen siis noin 20 senttiä keskivertomiestä lyhyempi (yksi syy huonoon itsetuntooni). Kaikissa minua kiinnostavissa lajeissa (esim. sulkapallo ja itsepuolustuslajit) tästä olisi haittaa. Osaako kukaan suositella lyhyelle sopivia liikuntaharrastuksia?
Olen sitä mieltä että itsetunnolleni olisi hyväksi jos kuntoni kohoaisi ja saisin onnistumisen tunteita, mutta toisaalta pelkään sairaalloisesti epäonnistumista. Mitähän pitäisi tehdä?
Muita itsetunnonkohotusvinkkejä otetaan myös vastaan. On todella rasittavaa elää ujona.
En treenaisi ulkonäön takia, vaan siksi että henkinen ja fyysinen olo kohentuisi, mistä saisi lisää energiaa ja itsevarmuutta. Plus että sen mahdollisen harrastuksen kautta varmaan laajentuisi sosiaalinen piirikin.
Tähän sisältyy kuitenkin omat ongelmansa, sillä minulla tosiaan on paska itsetunto ja niin perfektionistinen luonne, että en vaan kehtaa aloittaa mitään harrastusta. Minun pitäisi olla tyyliin valmiiksi mestari jossain lajissa, että viitsisin mennä johonkin ryhmään esittelemään taitojani. Pelkään että olen kaikkia muita huonompi (kuten ala-asteella), enkä kehtaa jatkaa harrastusta. Vertaan siis itseäni muihin enkä kestä, jos häviän siinä vertailussa. Tällöin mieluummin luovutan kuin jatkan huonouteni esittelemistä.
Salillekaan en ole ikinä viitsinyt mennä, koska minusta tuntuu että kaikki vaan ihmettelisivät että 'mitä tuollainenkin täällä tekee' tai että 'vähän toi käyttää kevyitä painoja' :P
Toinen ongelma on se, että en keksi mitään kivaa liikuntaharrastusta, jossa pituuteni (tai pikemminkin lyhyyteni) ei olisi haitaksi. Olen siis noin 20 senttiä keskivertomiestä lyhyempi (yksi syy huonoon itsetuntooni). Kaikissa minua kiinnostavissa lajeissa (esim. sulkapallo ja itsepuolustuslajit) tästä olisi haittaa. Osaako kukaan suositella lyhyelle sopivia liikuntaharrastuksia?
Olen sitä mieltä että itsetunnolleni olisi hyväksi jos kuntoni kohoaisi ja saisin onnistumisen tunteita, mutta toisaalta pelkään sairaalloisesti epäonnistumista. Mitähän pitäisi tehdä?
Muita itsetunnonkohotusvinkkejä otetaan myös vastaan. On todella rasittavaa elää ujona.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä en ujona, arkana ja pienenä ole koskaan pitänyt joukkuelajeista, joten en niistä vieläkään kiinnostu.
Käytkö lenkillä? Itse olen kävellyt noin puolet elämästäni ja se tuo piristystä ja pitää kuntoa yllä. Ehkä sillä on ollut merkitystä siihen, kun alaraajoistani on tullut huomattavan lihaksikkaat.
Salilla olen käynyt viimeksi 2004 ja silloinkin kerran. Aina välillä joku luulee minun käyneen salilla. Minulla on kotona 5 ja 10 kg:n käsipainot, sekä itse valmistettu vinopenkki. Ne painot riittävät minulle.
Kerrot olevasi noin 20 cm keskivertoa lyhyempi, siis 155-165? Voiko minusta lyhyempiäkin olla? :). Itse olen noin 165.
Mielestäni pieni koko ei haittaa ainakaan sählyssä (tai mitä se nykyään onkaan) ja eikös moni pienikokoinen harrastakin jotakin kamppailulajeja?
Tuttu ja turvallinen on ainakin lenkkeily omassa rauhassa ja omaan tahtiin. Jos innostut painoja nostamaan, varo ettei tuu liikaa massaa... :/. Lyhyessä miehessä lihaksiston kehittyminen näkyy helpommin, eikä aina ole välttämättä niin hauskan näköistä (yhtä leveä kuin pitkäkin).
Ite oon seittemäntoista ja lopetin koulun kiusaamisen takia ja ujo toki. Jalkapalloa ja kuntosalia reenaan ainakin, tulee hyvä olo aina kun saa ees tehä jotain muutakun maata himas. Emmäkää enää niin paljoo välitä mitä muut ajattelee ku omaa elämää täs mennää. Sitte lenkillä käynti emmätiiä jotakin vaa.
Minusta sulkapallo olisi mitä mainioin laji. Todella hyvää kunnolle, koordinaatiolle ja vieläpä helppo oppia.
Mikset kävisi lyömässä ihan harrastusmielessä(ilman pistelaskua) Minä olen harrastanut sitä toista samantyyppistä lajia, tennistä. Kokeilinpa kilpapeluutakin, mutta en pysty venymään omalle tasolleni. Mieluummin siis käyn vaan lyömässä. Tulee hyvä mieli ja kehittyykin :)
Eli pyöräily!
Esim. maantiepyöräily tai jopa maastopyöräily, jota voi harrastaa jopa talvella.
Käyppäs näillä sivuilla:
http://www.fillari-lehti.fi/
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/index.php
katselemassa lisätietoa.
Yritä ihmeessä saada itsesi jonkin urheiluharrastuksen pariin. Äläkä liikaa mieti pituutta tai lihaksittomuutta. Lyhytkin voi harrastaa monia lajeja ja lihakset vahvistuvat urheillessa. Esim. sulkapallo ei mielestäni ole mahdoton laji sinulle, tuskin kuntoilumielessä koripallokaan. Sähly/salibandy on myös kiva laji. Kyllä lajeja löytyy, niin yksilö- kuin joukkuepuolelta. Ja jos olet sali-ihminen, niin kokeile sitäkin.
Voisit yrittää selvittää, onko lähiseudulla kuntoilumielessä tapahtuvaa urheilutoimintaa, jossa tärkeintä on mukava yhdessäolo eikä maaleja/pisteitä lasketa vakavalla naamalla. Jos olet opiskelija, voi opiskelijoille olla tarjolla omia urheiluvuoroja esim. opiskelijayhdistyksen kautta.
Itse olen päässyt joukkueurheilun makuun ja sen pariin hakeutuminen on ollut ehkä parhainta elämässäni. Oikeastaan olen ollut ainoa ujo joukossa, ilman kaveria, mutta muut ovat hyväksyneet minut mukaan kuntoilemaan ja pelailemaan. Aluksi en tainnut uskaltaa pelata sydämeni kyllyydestä ja pelkäsin epäonnistumisia. Epäonnistumisia tulee kuitenkin väistämättä, ja vähitellen opin niistä ja pääsin niistä yli helpommin, vaikka harmittavathan ne myös. Ajan myötä olen uskaltanut tehdä enemmän omia ratkaisuja ja pelata täysillä, mikä mielestäni näkyy onnistumisinakin. Onnistumiset taas ruokkivat itsevarmuutta. "Kentällä" olen ehkä kaikkein varmin itsestäni, vaikkakin epävarmuutta löytyy paljon kommunikoimisessa joukkuetovereiden kanssa vaihtopenkillä tms. Terveellisesti koukussa olen joka tapauksessa.
Ongelmasi on, että analysoit liikaa. Olet kuitenkin oikealla tiellä, kun olet hakeutumassa liikuntaharrastusten pariin! Olet ihan oikeassa siinä, että siellä sosiaalinen piiri kasvaa.
Älä anna itsesi keksiä tekosyitä sille, miksi et aloittaisi jotain harrastusta. Tuloksia alkaa näkyä niin nopeasti, että parin kuukauden kuluttua harmittelet sitä, miksi et alkanut aikaisemmin.
Itsepuolustuslajeihin ei ainakaan kuulu toisten mollaaminen. Jokainen aloittaa nolla-tasolta, eikä silloin odoteta mitään osaamista. Aloita sieltä ja lähde salille esim 1x vko.
Huomaat itsevarmuutesi kasvavan niin, että sen kuulee! :-)
Mulla oli opiskeluaikaan vähän samantyyppistä ongelmaa kuin sullakin, tosin sillä erotuksella että pituutta on huimat 185cm. Voin vakuuttaa että niitä ylimääräisiä senttejä et tarvitse yhtään mihinkään, liikunnassa pituus ainakin mulla tietää kömpelyyttä tietyissä lajeissa enkä niitä siksi ole harrastanutkaan.
Itse aloitin tieni kohti parempaa kuntoa uimahallilta. Otin tarpeeksi aikaa ja rennon asenteen liikuntaa kohtaan, 1-2 kilometriä tuli uitua pari-kolme kertaa viikossa. Ja siinä samalla näki kyllä tosi monentasoista uimaria, ja olipa seassa vielä tosi h i t a a t vesijuoksijat kellukkeineen. En tuntenut oloani mitenkään ulkopuoliseksi epäsporttisine piirteineni. Puolen vuoden päästä uskaltauduin kokeilemaan uimahallin yhteydessä olevaa kuntosalia, samat pukuhuoneet kun oli kuntoilijoille ja uimareille.
Nyt olen käytännön syistä jättänyt uinnin ja siirtynyt lenkkeilemään satunnaisesti ja olen investoinut kuntopyörän jolla iltaisin poljen. Uskon että jokaiselle liikunnasta kiinnostuneelle ajan kanssa löytyy se oma juttu. Ja se hyvänolontunne mikä liikunnasta parhaimmillaan tulee, saa kyllä lähtemään uudelleen reippailemaan :)
eihan tuo pituus ole mikaan este itsepuolustuslajien harrastamiseen!! Itse olen tytto, ja 165 senttinen. Ihan normaalipituinen siis. Mutta joo itse harrastan TaeKwonDoa, ja nyt asun Amerikassa eraan 9dan.mestarin luona vaihto-oppilaana. Han on minua hiema lyhyempi ja silti han aikanaan oli yksi parhaimmista kisaajista ottelussa. Lisaksi lajissa voi tehda poomseja..liikesarjoja ja kisatakin niissa. Eika kisaaminenkaan ole tietenkaan valttamatonta. Ja ryhmassanikin Suomessa oli enemman lyhyita kuin pitkia miehia! Lyhyemmat ovat useammin itseasiassa ketterampia. Eli rohkeasti mukaan vaan:)