Kyllä on onnetonta palvelua varata aikaa suuhygienistiltä. Puheluun vastaaminen kestää 14 min ja senjälkeen puheluun vastaa ihminen, joka ei tiedä, että onko niitä vapaita aikoja vai ei. Käski lähteä Halikon Hammashoitolaan, jos on kiire. Kun ei ollut kiire, niin voitko soittaa ensi viikolla uudestaan. Todellista ammattitaitoa.Näin siis 5.1.2009 klo 11.30.
Salon Läntinen Tervkesk Hammashuolto
9
2963
Vastaukset
- pääsee helpommalla
Ei terv. keskuksen hammashuollossa kannata käydä. Se on niin täyteen buukattu, että joskus kerrotaan aika parin kuukauden päähän ,jolloin voi varata ajan. Siis aika ajanvaraukseen!
Mene yksityiselle. He vähentävät nykyään Kelan osuudenkin jo valmiiksi. Hiukan kalliimmaksi tulee, mutta ei niin paljoa, että kannattaisi hampaiden antaa hajota tai hermojen mennä ajanvaraussysteemin kanssa. - terveyskeskukseen
Ilmeisesti tilanne vaihtelee kovin paljon, sillä itselläni on vajaan vuoden ajalta vain myönteisiä kokemuksia. Olin aina luullut, että terveyskeskuksessa on tavattoman pitkät jonot. mutta viime keväänä päätin kokeilla asiaa. Olin jäänyt eläkkeelle ja tulotkin pienenivät ja tarvitsin ennen leikkausta useita hammaslääkärillä käyntejä ja röntgenin. Sain silloin ajan nopeammin kuin halusin eli parissa viikossa, näin kahteen kertaan viime keväänä ja elokuussa suuhygienistille seuraavana päivänä, sen tosin Halikkoon, mutta se sopi minulle. Nyt tilasin ajan puolivuositarkastaukseen parin kuukauden kuluttua, kun mitään kiireellistä ei ole, muuten olisin päässyt muutamassa päivässä. Tässä minun kaikki kokemukseni täysin ilman mitään suhteita. Vaihtelee jostakin syystä tuo tilanne ilmeisesti paljonkin, liekö sairastumisia vai mistä syystä. Voithan reklamoida asiasta johtavalle hammaslääkärille niin saat tietää mistä kyseinen tilanne johtuu, kuulisin itsekin mielelläni.
- Mimmu
olen yli viisikymppinen ja asunut Salossa muutaman vuoden.
Koko ajan täällä ollessani olen käynyt terveyskeskushammaslääkärillä eikä mitään valittamista ole ollut.
Ajan olen saanut aina parin viikon sisään, joskus jo seuraavalle päivälle (varmaan joku peruutus) ja muutenkin kaikki ok.
Mulla ei ole mitään suhteita eikä muitakaan syitä miksi mua kohdeltaisiin jotenkin "paremmin" - mistä johtuu?
Mimmu kirjoitti:
olen yli viisikymppinen ja asunut Salossa muutaman vuoden.
Koko ajan täällä ollessani olen käynyt terveyskeskushammaslääkärillä eikä mitään valittamista ole ollut.
Ajan olen saanut aina parin viikon sisään, joskus jo seuraavalle päivälle (varmaan joku peruutus) ja muutenkin kaikki ok.
Mulla ei ole mitään suhteita eikä muitakaan syitä miksi mua kohdeltaisiin jotenkin "paremmin"Itse käyn yksityisellä, kun parikymmentä vuotta sitten ei ollut mitään mahdollisuutta päästä kunnalliselle ja siitä jäi minulle itselleni hyvä ja pysyvä hoitosuhde, jota en halua katkaista.
Mieheni käy sen sijaan kunnallisella, eikä hänelläkään koskaan ole moittinut sitä, ei hoitoa, eikä hoitoonpääsyä.
Jospa siellä ajanvarauksessa oli oppilas tai harjoittelija, joka selittäisi sen, että hän ei osannut antaa oikeita vastauksia. Kyllä sitä kannattaa kysyä johtavalta hammaslääkäriltä. Hänelle voi lähettää sähköpostiakin, jos ei päivällä ole mahdollisuutta soittaa. - hevijuuseri
mistä johtuu? kirjoitti:
Itse käyn yksityisellä, kun parikymmentä vuotta sitten ei ollut mitään mahdollisuutta päästä kunnalliselle ja siitä jäi minulle itselleni hyvä ja pysyvä hoitosuhde, jota en halua katkaista.
Mieheni käy sen sijaan kunnallisella, eikä hänelläkään koskaan ole moittinut sitä, ei hoitoa, eikä hoitoonpääsyä.
Jospa siellä ajanvarauksessa oli oppilas tai harjoittelija, joka selittäisi sen, että hän ei osannut antaa oikeita vastauksia. Kyllä sitä kannattaa kysyä johtavalta hammaslääkäriltä. Hänelle voi lähettää sähköpostiakin, jos ei päivällä ole mahdollisuutta soittaa.Läntinen hml on tullut aivan liian tutuksi. Homma ei toimi sillä odotusajat ovat aivan liian pitkät. Lapseni käy oikomishoidossa missä yllättäen ei huomata vaikka hammas oijottavassa rivissä märkisi ja kun huomasin asian saimme odottaa hoitoon pääsyä kuukausia! Nyt tuli vuosittainen kutsu kun asiasta mainitsin, että kouluikäistä ei ole kutsuttu tarkistuksiin. Koulussa olisi hammashoito mutta meidät kutsutaan läntiselle joten joudun töistä lähtemään kesken päivän. Tiedustelin miksi lapseni ei voi mennä kouluhoitajalle ensin minulle kerrottiin, että salassa pito säänöksistä johtuen he eivät tiedä missä lapseni käy koulua ja seuraavan kerran tivatessani rajat menivätkin tuosta talon nurkilta niin, että joudumme ajamaan läntiselle ja lapsi oikomisen takia on muutenkin koulusta pois.
(oikominen läntisellä toki ok mutta ei tarkistus)
Nyt sain siirrettyä vuosien taistelun jälkeen YHDEN ajan koululla olevaan hammashuoltoon.
Olen menettänyt hermoni useasti läntisellä joko peruutusten, lääkärien myöhästelyn tai pitkien jonojen vuoksi. Eli ihan hanurista on se paikka. - ...............
hevijuuseri kirjoitti:
Läntinen hml on tullut aivan liian tutuksi. Homma ei toimi sillä odotusajat ovat aivan liian pitkät. Lapseni käy oikomishoidossa missä yllättäen ei huomata vaikka hammas oijottavassa rivissä märkisi ja kun huomasin asian saimme odottaa hoitoon pääsyä kuukausia! Nyt tuli vuosittainen kutsu kun asiasta mainitsin, että kouluikäistä ei ole kutsuttu tarkistuksiin. Koulussa olisi hammashoito mutta meidät kutsutaan läntiselle joten joudun töistä lähtemään kesken päivän. Tiedustelin miksi lapseni ei voi mennä kouluhoitajalle ensin minulle kerrottiin, että salassa pito säänöksistä johtuen he eivät tiedä missä lapseni käy koulua ja seuraavan kerran tivatessani rajat menivätkin tuosta talon nurkilta niin, että joudumme ajamaan läntiselle ja lapsi oikomisen takia on muutenkin koulusta pois.
(oikominen läntisellä toki ok mutta ei tarkistus)
Nyt sain siirrettyä vuosien taistelun jälkeen YHDEN ajan koululla olevaan hammashuoltoon.
Olen menettänyt hermoni useasti läntisellä joko peruutusten, lääkärien myöhästelyn tai pitkien jonojen vuoksi. Eli ihan hanurista on se paikka.Onhan se valitettavaa, että hammashoitoon ei pääse juuri sinä päivänä ja sinä kellonaikana, kuin se itselle parhaiten sopisi, paikasta nyt puhumattakaan. Harmi sekin, että myös muut ihmiset kuin sinä ja lapsesi tarvitsevat hammashoitoa, joku ehkä akuutimmin kuin te. Erittäin harmillista on toki sekin, että lääkärit ja hoitajat ovat hekin ihmisiä ja saattavat sairastua,joten aikoja voidaan joutua perumaan, jollei saada sijaisia..ja mitä myöhästymisiin tulee, ikävää, kun se sattuu omalle kohdalle, mutta sekin nyt vaan on inhimillistä.Ehkä ovat joutuneet ottamaan jonkun akuuttitapauksen ns.väliin tai jossain toimenpiteessä vaan voikin kestää oletettua kauemmin. Oletan, että itse asiakkaana ollessasi tuskin haluaisit, että toimenpide keskeytetään sen vuoksi, että seuraavan asiakkaan aika tuli jo. Siis summa summarum, asiat eivät ole aina niin yksiselitteisiä!
- ihan ok
Etteivät vain sattuisi pitämään joukolla lakisäästeisiä lomiaan silloin kuin muutkin ihmiset, jotka eivät tuolloin yleensä mene hammaslääkärille, -hoitajalle. Hyvä etteivät istu siellä tyhjän panttina pyhien ajan. Oletko kokeillut tilata kiireetöntä aikaa vaikka 23.30? :D. palaa asiaan uudelleen 06.01 jälkeen.
Muuten, noita aluerajoja ei tunnut enää olevan, vaan olen jo pitkään päässyt sille hammashoitajalle missä ensimmäinen vapaa aika.- puolustella
Ensinnäkin. Miksi ovat myöhässä. Siksi kun antavat 2x 30 min aikoja sen sijaan, että a) tarkistaisivat b) paikkaisivat yhtäaikaa ja hommassa voisi mennä jopa vain 40 min. Lisäksi en käytä muutenkaan enää missään olosuhteessa kunnallista mutta hammashoitoa olen käyttänyt ja oikomisessa edelleen ja kiusallanikin lapseni asioissa. Tuolla myöhästelyllä, huonolla käytöksellä ajavat ihmiset yksityiselle niin kuin on kohdallani käynyt. (en puhu vain hammashuollosta vaan myös arvauskeskuksesta myöskin) Asiakaspalvelu ei pelaa ja vastaanoton muija on vastenmielinen.
- Anonyymi
Edelleen surkeaa palvelua, ja hammashoito Läntisellä eli rahastamista ja huijaamista jopa,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 224074
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu323468Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543304Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu123278Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222889Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod232645Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122331MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747