Reviirikiistoista kuolonuhreja

Voiko nyt olla totta että ihmishenkiä vaarannetaan byrokratian reviirien suojelemiseksi.
Ei kai noita VPK:laisten lisä-hälyyttämisistä voi kenellekkään haittaa olla.
Tällä logiikalla voi hälyytyksen ainä antaa vaikka kalustosta tai jostain muusta sattuisi kirjoituspöydän takaa laaditustista vaatimuksista jokin puuttua.

Ei ihme että järjestelmässä on suurempiakin puutteita mitä on jo paikkiltu kohta vuosia.
Palkatkaa nyt ihmeessä joku terveellä maalaisjärjellä varustettu antamaan edes vaihtoehtoisia suosituksia.

Hommat pitäisi laitta kuntoon huomenna eikä joskus hamassa tulevaisuudessa.
Kuulostaa entiese Neuvostoliiton hommilta eikä tämän päivän Suomelta.

Kyllä tästä voisi jo laittaa tutkimuksen vastuullisten selvittämiseksi.

Siihen en ota kantaa miten onneton kansalainen menetteli koska vahinkoja aina sattuu ja tapahtuu teki niin tai näin.
5927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joo, nää VPK kiistat on ihan tuttua puuroa ja valituksia on tullut siihen tahtiin, että kohta loppuu koko VPK. Nimittäin raha ei ole ongelma, vaan se, miten "oikea" palokunta VPK:ta kohtelee. Käsitykseni mukaan monilla suomen paikkakunnilla (porvoo mukaan lukien) ei VPK:ta arvosteta kuin hätätilanteessa. Ja kun on liian myöhäistä, niin on liian myöhäistä ja sillä selvä...

Äänestä
  • En ole lääkäri tai mitenkään asiaan liittyvää hoitohenkilöstöä, niin kerron että kyseinen tyyppi todennäköisesti kuoli Meilahden sairaalassa, vai mitä itse ajattelette noin pitkästä ajasta hapettomassa tilassa, varsinkin kun shokkitila syö ne ekahapet hypotermian tuomasta "lisähapesta" puhumatta..?
    No, kuljetus tehoelvytyksessä hypåtermia- ja aivovamman suhteen on "peli menetetty"-touhua, mutta kaikki mahdollisuudet nämän pelastusalan ammattilaiset ottavat huomioon. Iso kiitos siitä heille!!
    No mutta hukkaan meni nekin rahat ja yhteiskunan kannalta todennäköisesti paljon muutakin, veronmaksaja, yksi yhteiskuntamme peruspilareista. Olkoon tämä muistutuksena, että heikoille jäille EI MENNÄ!!!

    Äänestä

Nämä pelastusviranomaiset selittää aina omat ratkaisunsa itselleen parhain päin, ja ovat ns. aina oikeassa. Ihmettelen miksei paikalle hälytetty heti riittävästi pelastuspukuisia miehiä. Nyt kuulemma heikoille jäille joutui menemään paljon niitä, joilla ei ollut edes pelastusliiveja, vaan pelkät raskaat sammutusvarusteet, joissa on kuulemma vielä teräspohjaiset saappaat. Ei naskaleita eikä naruja.

Ne pelastajat jotka menivät itse heikoille jäille ilman minkäänlaista kelluntavälinettä tai pukua voisivat vähän miettiä ennen kuin ryhtyvät torumaan siviilejä.

Eikö noita pelastuspukuja voisi hankkia kaikille pelastajille ja niiden päälliköllekin, joka etunenässä meni kuulemma heikoille jäille, kun ei muita ollut.

Tähän pitäisi saada joku uskottava ulkopuolinen selvitysmies - ei vpk-lainen eikä ammattilainen. Vaan veronmaksajien edustaja,

Äänestä
  • On totta että hälytysvasteet ovet pielessä Itä-Uudenmaan alueella. Siihen että miksi ei ole pukuja joilla mennä jäille on yksi selitys:raha.
    Jos budjetti on perseellään niin miten sitä voi sellaisia ostaa kaikille?
    Mutta taas toinen juttu on se rahan käyttö...
    Kun budjetin laatijoina on amatöörejä ja päättäjinä porvoon kieroutuneet poliitikot niin mitä sitä voi odottaa...

    Ja ei sinne jäälle tarvitte mennä ilman asianmukaisia varusteita.

    Äänestä

  • branu kirjoitti:

    On totta että hälytysvasteet ovet pielessä Itä-Uudenmaan alueella. Siihen että miksi ei ole pukuja joilla mennä jäille on yksi selitys:raha.
    Jos budjetti on perseellään niin miten sitä voi sellaisia ostaa kaikille?
    Mutta taas toinen juttu on se rahan käyttö...
    Kun budjetin laatijoina on amatöörejä ja päättäjinä porvoon kieroutuneet poliitikot niin mitä sitä voi odottaa...

    Ja ei sinne jäälle tarvitte mennä ilman asianmukaisia varusteita.

    Pari meit rahahurrii.Pannaan päivystys i dunkahäll

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kulostaa niin oudolta että kirjoitti:

Voiko nyt olla totta että ihmishenkiä vaarannetaan byrokratian reviirien suojelemiseksi.
Ei kai noita VPK:laisten lisä-hälyyttämisistä voi kenellekkään haittaa olla.
Tällä logiikalla voi hälyytyksen ainä antaa vaikka kalustosta tai jostain muusta sattuisi kirjoituspöydän takaa laaditustista vaatimuksista jokin puuttua.

Ei ihme että järjestelmässä on suurempiakin puutteita mitä on jo paikkiltu kohta vuosia.
Palkatkaa nyt ihmeessä joku terveellä maalaisjärjellä varustettu antamaan edes vaihtoehtoisia suosituksia.

Hommat pitäisi laitta kuntoon huomenna eikä joskus hamassa tulevaisuudessa.
Kuulostaa entiese Neuvostoliiton hommilta eikä tämän päivän Suomelta.

Kyllä tästä voisi jo laittaa tutkimuksen vastuullisten selvittämiseksi.

Siihen en ota kantaa miten onneton kansalainen menetteli koska vahinkoja aina sattuu ja tapahtuu teki niin tai näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu