I'm back!

Oli joskus aika, kun meitsikin kirjoitteli tänne pitkiä asiallisia avauksia toivoen asiallista keskustelua. About puolitoista vuotta sitten lopetin. Kun hyvin harvoin keskustelua syntyi. Nyt tilanne ei näytä olevan ainakaan parempi. Ehkäpä siksi pitää yrittää uudestaan.

Uudeksi aluksi kerron huonoja vitsejä. Niitä aina tarvitaan.

Poliitikko on päässyt pitkälle siinä vaiheessa, kun hänestä ryhdytään kertomaan vitsejä. Ylivoimainen suomalainen poliitikko on tässä(kin) suhteessa Urho Kekkonen. Hyvänä kakkosena tulee Ahti Karjalainen vanavedessään Paavo Väyrynen. Keskustasta ovat siis nousseet viime vuosikymmenien tärkeimmät poliitikot, ainakin jos mittakriteerinä käytetään
kansalaisten iloittelunhalua.

Demareista ei juuri vitsejä ole kerrottu. Se on 70- ja 80-luvulla saattanut johtua demarien ylisuuresta vallasta Suomessa. Hyvän demarivitsin kertoja on saanut palkkiokseen viisi vuotta työleiriä. No, ei nyt sentään aivan noin, mutta siihen suuntaan kuitenkin. Tarja Halosesta joitain vitsejä on sekä Martti Ahtisaaresta. He ovat siis valtiomiesainesta. Ja se joka on yrittänyt vitsailla Lipposen kustannuksella on löytänyt pian itsensä nahkurin orsilta.

Kokoomus on täynnään tyhjää vitseistä ja valtiomiehistä puhuttaessa. Ilkka Kanerva -vitsejä on jokunen nähty, mutta siinä se. Edes kokooomusidoli Niinistöstä ei vitsejä ole juuri näkynyt varmaan samantapaisesta syystä kun ei Lipposestakaan. Mutta Alexander Stubb on lupaava, hänen nimestään on helppo muodostaa stubbid, joka varmaan jokaisessa englanninkielisessä lehdessä hauskana otsikkona kerrotaan, kun Alex oikein kunnolla mokaa.

Vanhanen on myös vitsivapaalla vyöhykkeellä, kukapa enää ruususoikeudenkäyntien ja yleisessä jakelussa olleiden seksitekstiviestien jälkeen pystyy keksimään parempia vitsejä, kun reaalimaailma on niin hassua. Muistanette vessapaperilla heittelyt vaikkapa, ei tuollaista voi kukaan keksiä.

Muutama (helevetin huono) vitsi valtiomiehistä:

KEKKONEN

- Missä on maailman suurin saha?
- Novosibirskissä. Kun Kekkonen sahasi siellä Suomen kansaa silmään, kaatui Suomessa Honka.

AHTI KARJALAINEN

Erään kerran Ahti Karjalainen joutui Genevessä pyöreän pöydän kosteahkoihin illanistujaisiin. Pöytäseurueeseen kuului Ahdin lisäksi viisi muuta poliitikkoa, ja seurustelukielenä oli englanti.

Porukan britti huomasi istuvansa tuolilla, jonka pohjassa oli numero yksi, ja niinpä hän keksi hauskan seuraleikin: jokaisen oli keksittävä englanninkielinen laulu, jossa oman tuolin numero oli nimessä mukana.

Ahti huomasi istuvansa tuolilla numero kuusi, joten hän sai kaikkein eniten miettimisaikaa, mutta tuskanhiki alkoi kuitenkin kohota ministeri Karjalaisen otsalle.

- My one and only, lauloi britti hilpeänä.
- It takes two to tango, hyräili ruotsalainen poliitikko.
- Three coins in a fountain, luritteli amerikkalainen.
- Four strong winds, lauleskeli espanjalainen alivaltiosihteeri.
- Take five, vihelteli belgialainen kansanedustaja.

Ahdin sydän hakkasi villisti, mutta siinä samassa hänellä välähti. Iloisena hän huudahti:
- Siks oon mä suruinen!


MARTTI AHTISAARI

- Kuinka monta Ahtisaarta mahtuu kuplavolkkariin?
- Kaksi. Eeva ja Marko

Annetaan nyt vielä yhdelle demarille mahdollisuus:

Mikä on 20 senttiä pitkä ja roikkuu kyrvän päästä?





.
.

.





.

.













..

.











..






.


.
.

.
.
.

.
- Paavo Lipposen kravatti
2144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mutta ehkä kestämme poissaolosi jatkossakin. Sitä suorastaan toivomme tuollaisen visiitin jälkeen, pyydämme, rukoilemme sitä.

Äläkä tule teidzinäkään niin kuin olet aina "pitkän poissaolosi" aikana tullut, yhtä tylsä olet sivupersoonassasikin.

Äänestä

Hyvä alku. Seuraava kehitysaskel ylöspäin on jo sitten kakka-pissa-huumori. Hyvä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zarathustra kirjoitti:

Oli joskus aika, kun meitsikin kirjoitteli tänne pitkiä asiallisia avauksia toivoen asiallista keskustelua. About puolitoista vuotta sitten lopetin. Kun hyvin harvoin keskustelua syntyi. Nyt tilanne ei näytä olevan ainakaan parempi. Ehkäpä siksi pitää yrittää uudestaan.

Uudeksi aluksi kerron huonoja vitsejä. Niitä aina tarvitaan.

Poliitikko on päässyt pitkälle siinä vaiheessa, kun hänestä ryhdytään kertomaan vitsejä. Ylivoimainen suomalainen poliitikko on tässä(kin) suhteessa Urho Kekkonen. Hyvänä kakkosena tulee Ahti Karjalainen vanavedessään Paavo Väyrynen. Keskustasta ovat siis nousseet viime vuosikymmenien tärkeimmät poliitikot, ainakin jos mittakriteerinä käytetään
kansalaisten iloittelunhalua.

Demareista ei juuri vitsejä ole kerrottu. Se on 70- ja 80-luvulla saattanut johtua demarien ylisuuresta vallasta Suomessa. Hyvän demarivitsin kertoja on saanut palkkiokseen viisi vuotta työleiriä. No, ei nyt sentään aivan noin, mutta siihen suuntaan kuitenkin. Tarja Halosesta joitain vitsejä on sekä Martti Ahtisaaresta. He ovat siis valtiomiesainesta. Ja se joka on yrittänyt vitsailla Lipposen kustannuksella on löytänyt pian itsensä nahkurin orsilta.

Kokoomus on täynnään tyhjää vitseistä ja valtiomiehistä puhuttaessa. Ilkka Kanerva -vitsejä on jokunen nähty, mutta siinä se. Edes kokooomusidoli Niinistöstä ei vitsejä ole juuri näkynyt varmaan samantapaisesta syystä kun ei Lipposestakaan. Mutta Alexander Stubb on lupaava, hänen nimestään on helppo muodostaa stubbid, joka varmaan jokaisessa englanninkielisessä lehdessä hauskana otsikkona kerrotaan, kun Alex oikein kunnolla mokaa.

Vanhanen on myös vitsivapaalla vyöhykkeellä, kukapa enää ruususoikeudenkäyntien ja yleisessä jakelussa olleiden seksitekstiviestien jälkeen pystyy keksimään parempia vitsejä, kun reaalimaailma on niin hassua. Muistanette vessapaperilla heittelyt vaikkapa, ei tuollaista voi kukaan keksiä.

Muutama (helevetin huono) vitsi valtiomiehistä:

KEKKONEN

- Missä on maailman suurin saha?
- Novosibirskissä. Kun Kekkonen sahasi siellä Suomen kansaa silmään, kaatui Suomessa Honka.

AHTI KARJALAINEN

Erään kerran Ahti Karjalainen joutui Genevessä pyöreän pöydän kosteahkoihin illanistujaisiin. Pöytäseurueeseen kuului Ahdin lisäksi viisi muuta poliitikkoa, ja seurustelukielenä oli englanti.

Porukan britti huomasi istuvansa tuolilla, jonka pohjassa oli numero yksi, ja niinpä hän keksi hauskan seuraleikin: jokaisen oli keksittävä englanninkielinen laulu, jossa oman tuolin numero oli nimessä mukana.

Ahti huomasi istuvansa tuolilla numero kuusi, joten hän sai kaikkein eniten miettimisaikaa, mutta tuskanhiki alkoi kuitenkin kohota ministeri Karjalaisen otsalle.

- My one and only, lauloi britti hilpeänä.
- It takes two to tango, hyräili ruotsalainen poliitikko.
- Three coins in a fountain, luritteli amerikkalainen.
- Four strong winds, lauleskeli espanjalainen alivaltiosihteeri.
- Take five, vihelteli belgialainen kansanedustaja.

Ahdin sydän hakkasi villisti, mutta siinä samassa hänellä välähti. Iloisena hän huudahti:
- Siks oon mä suruinen!


MARTTI AHTISAARI

- Kuinka monta Ahtisaarta mahtuu kuplavolkkariin?
- Kaksi. Eeva ja Marko

Annetaan nyt vielä yhdelle demarille mahdollisuus:

Mikä on 20 senttiä pitkä ja roikkuu kyrvän päästä?





.
.

.





.

.













..

.











..






.


.
.

.
.
.

.
- Paavo Lipposen kravatti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu