Uusi-Ukki Tietoiskuni 6. 1. Aamu.

Nyt on jopa kaiken nähnyt, ja kokenut Uusi-Ukkikin ihmeissään,jopa Vaimonsa ajatusten kera. Ja syy, Suomi harkitsee vakavasti vastaanottamaan Guantamon kuuluisat vanggit Suomeen. Ensin minäkin, kun kuulin asiasta, ajattelin, "onko tämä unta, vai huonoa viinaa", mutta ei helvetissä kyllä nämä meidän Ministerimme ovat tosissaan tuomassa nuo onnettomat ihmiset tänne Suomeen säilytettäviksi.

Nyt kaikki tämän palstan tietomiehet ja naiset, tuomaan tietonsa esille tässä asiassa, Minun henkilökohtainen ajatukseni on, nyt Ulkoministeri Stubb, tekee elämänsä virheen kun,ja jos hän ajaa tätä asiaa, Suomen suuntaan. Ajatellaampa, että nämä Ihmiset ovatkin näitä Amerikkalaisten vihaamia Terroristeja, niin eikö Suomi ole nyt hankkimassa itselleen sellaisia vihollisia joita ei voi Natonkaan voimin lannistaa.

Ajatelaampa kun tänne Suomeenkin tullee noita Musliminaisia, Tehoräjähteisiin sonnustautuen, niin arvatkaapa tuleeko jossakin Helsingin asemalla selvää jälkeä. Miksi, voi miksi, meidän Suomalaisten pitää olla aina väärässä paikassa niin solidaarisia, niin solidaarisia, unohtaen sen tosiasian, että uskonasioistahan tässäkin on kysymys, ja niissä ei koskaan päästä yksimielisyyteen.

Muuten luulempa, että nyt ei ole rahasta kiinni, ei Suomi ota näiten vankien ylläpitokustannuksia yksin kantaakseen, vaan luulempa, että tässä on kysymyksessä Kansainvälisten järjestöjen yhteiset rahat. Suomi voi jopa taloudellisesti hyötyäkin, tästä Vankioperaatiosta, siinähän ei olisi mitään pahaa. Mutta siinä on muut vaarat, jotka nurkantakana piilevät.

Antaisivat vaan Ranskalaisille, eivätkä lähtisi "huutokauppaan", näiden vankien maahantuonnista. Suomihan haluaa olla niin pirun solidaarinen näitä ulkomaisia pakolaisiakin kohtaan, mutta kyllä pitäisi sentään joku raja näissäkin Pakolaiskysymyksissä asettaa. Tulee vain mieleen, onkohan tuo Soini ja kumppanit, sittenkin oikealla tiellä, näissä pakolaisasioissa.

Jäänkin nyt uteliaana odottamaan tämän palstan asiantuntijoita. Varma kostokin, teki samasta aiheesta jo tuossa edelläni aloitteen. Katsoin tämän asian kuitenkin niin tärkeäksi, että toinenkaan aloite ei ole tämän asian tiimoilta liikaa.?????????
28810
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Miksihän minä tässäasiassa olen Ukinkanssa, aivan samaa mieltä, vaikka en noissa muissa tietoiskuissa aina Ukia hyväksykään. Kiitos kuitenkis tästäkin vähästä.

Äänestä
  • Ilmeisesti punapää haluaa jonkin muiston itsestään,vaikkapa Nobelin palkinnon,jos näitä murhamiehiä tuodaan Suomeen muistamme punapään tuhannen vuotta.

    Äänestä

  • Täytyy kerrankin vastata turhuuteen, miksi sinulla ei koskaan ole esittää omaa mielipidettäsi ja heittää avausta, joka antaisi aihetta laatukeskuteluun ja mielipiteiden vaihtoon? Uusi-Ukin kirjoitukset sen sijaan näyttävät herättävän se sisäisen toisen minän eloon oikein aggressioilla kuorrutttuna. Oletkos kenties erehtynyt pahimman kerran, koska eihän me täällä toki olla laudaturia hankkimassa kirjoitelmillamme, vaan aivan huviksemme ja niin kuin Uusi-Ukki iloksemme näppäilemme mitä milloinkin mieleen juolahtaa. Eikö todella sinulla ollut Guantanamosta, niin kuin Uusi-Ukilla, esittää minkäänlaista omaa päätäsi vaivaavaa debatoitavaa?

    Äänestä

Tällaista asiaa ei pitäisi edes harkita, koska suomalaiset ovat varmasti lähes sataprosentisesti sitä mieltä, että meillä on rikollisia jo aivan tarpeeksi ei niitä tarvitse valtamerien takaa lisää tuoda.
Eikö poliitikkojen pitäisi noudattaa kansan tahtoa, vai mitä. Kyllä suomalaisten poliitikkojenkin sinisilmäisyyden ja alttiuden naruttamiselle olisi jo loputtava. Tällehän nauraa jo aidanseipäätkin.

Äänestä

Terrorin vastaisen sodan vankileiri on sivistyneen maailman häpeäpilkku. Ihmiset, jotka ovat siellä vangittuja, ovat sitä ilman minkäänlaista oikeutusta. Osa on syyllisiä, osa syyttömiä. Vangituista suurin osa on taistelijoita, jotka sotivat maahan tunkeutujaa vastaan. Vaikka miehittäjä on Yhdysvallat, se ei tee kuitenkaan vastarintataistelijoista terroristeja. Ei siitä huolimatta, että historia on voittajien kirjoittamaa.

Guantanamon vankileiri on purettava, siihen on vahvat moraaliset perusteet ja leiri on myös täysin vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia. Ainoa syy, miksi näin räikeät ihmisoikeusrikkomukset ovat olleet mahdollisia, on se, että toimijana on ollut eräs maailman vaikutusvaltaisimmista valtioista.

Mitä vangeille sitten tulisi tehdä? Vankeja ei voida palauttaa, koska he kotimaassaan joutuisivat vainotuiksi, kuka mistäkin syystä. Vankeja ei voida myöskään vapauttaa Yhdysvaltoihin, koska heidän turvallisuuttaan ei voida siellä taata, eikä myöskään ihmisarvoisia oloja. Vangeilla ei ole tuomioita, heitä ei ole virallisesti todettu syyllisiksi mihinkään, niinpä heitä ei voida myöskään pitää vangittuina loputtomasti.

Ainoa mahdollisuus on siis siirto ja pakolaisstatus Eurooppaan. Koko vankimäärää ei voida siirtää yhteen maahan, se on mahdotonta.
Nyt voidaankin ainoastaan kysyä sitä, mitkä ovat Suomen ja muiden länsimaiden velvollisuudet -jälkien siivoamisessa?

Suomeen tulevista pakolaisista varsin moni on "terroristi", tämä johtuu siitä, että em. nimikkeen saa jokainen, joka taistelee aseellisesti (tai muuten) oman maansa hallitusta vastaan.

Diktatuurin vastainen taistelu on vaarallista ja paikoin rumaa, se on sitä puolin ja toisin. Maahamme tulleet pakolaiset ovat jo nykyisinkin siis kidutettuja ja vainottuja, monet varsin pitkään vankilassa olleita. Pommeja ei ole kuitenkaan räjähdellyt kovinkaan mittavasti Helsingin asemilla, eihän vaan?

Vangit eivät siis tulisi rasittamaan Suomalaista vankienhoitolaitosta, sosiaaliturvaa kyllä. Guantanamon tilanne on ratkaistava pikimmiten, se on aivan selvää. Arvostelulta putoaa perusteet, mikäli ainoastaan kritisoidaan, mutta mihinkään muuhun valmiutta ei ole.

Kuinka Sinä Uusi-Ukki ratkaisit Guantanamon ongelman?

Soini ei muuten vastusta pakolaisia, hänen vastuuksensa kärki kohdistuu työperäisiin maahanmuuttajiin ns."elintasopakolaisiin". Syynä on maamme huono työllisyystilanne ja tietenkin se, että maahanmuuttajien mukana työn arvo putoaa, lähinnä siksi, koska työlainmääräyksiä ja työsopimuksia ei aivan tarkoin noudateta maahanmuuttajien kohdalla.

Äänestä
  • Mutta se ei ole Suomen häpeäpilkku, vaan U.S.A:n ja presitentti Buchin! Miksi meidän tulisi pinenä maan kantaa isojen tekemien virheiden taakka. Onko tämä sitä porvarillista "solidaarisuutta"!U.S.A:n tekemät virheet pankkimaailmassa. On jo tarpeeksi maksettaa tavalliselle ihmisille. Lisää ei menoja tarvita tämän U.S.A:n kusipään taholta. Tämä pitäs Suomen porvarienkin tajuta.

    Äänestä

  • varma.kosto kirjoitti:

    Mutta se ei ole Suomen häpeäpilkku, vaan U.S.A:n ja presitentti Buchin! Miksi meidän tulisi pinenä maan kantaa isojen tekemien virheiden taakka. Onko tämä sitä porvarillista "solidaarisuutta"!U.S.A:n tekemät virheet pankkimaailmassa. On jo tarpeeksi maksettaa tavalliselle ihmisille. Lisää ei menoja tarvita tämän U.S.A:n kusipään taholta. Tämä pitäs Suomen porvarienkin tajuta.

    Onko tämä Buch sama mies joka kehitti Tunturi mopon moottorin?

    Äänestä

  • No niin siinähän tulikin ainakin yksi asiallinen arviointi, aloitukseeni. Kyllä tämä asia varmaan hiertää Amerikan uudenkin pressan mieltä, ongelma on saanut sellaiset mittasuhteet jota varmaankaan Amerikkalaiset eivät ole toivoneeOlet siis sitämieltä, että Suomenkin pitäisi ottaa näitä vankeja ainakin muutamia.

    Minä taas olen sitämieltä ettei yhtäkään pidä näitä vankeja Suomeen tuoda. Suomen pitäisi ehdottomasti pysyä Suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Huomasitko muuten miten hienosti Ukki päästelee tuota iänikuista termenologiaa, siis, Suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella.?

    Vastustan myöskin viemästä Suomalaisia mihinkään maahan, muka ratkaisemaan kyseisten maiden konflikteja. Miten helvetissä pieni Suomi voisi näitä ongelmia ratkoa, kun maailman suurvallaTKAAN EIVÄT SIIHEN KYKENE, ONHAN TÄMÄ NÄHTY JO MAAILMAN SIVU.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    No niin siinähän tulikin ainakin yksi asiallinen arviointi, aloitukseeni. Kyllä tämä asia varmaan hiertää Amerikan uudenkin pressan mieltä, ongelma on saanut sellaiset mittasuhteet jota varmaankaan Amerikkalaiset eivät ole toivoneeOlet siis sitämieltä, että Suomenkin pitäisi ottaa näitä vankeja ainakin muutamia.

    Paskan tuloa vaippoihisi, siinä on ponnistelua sinun tasoiselle vanhukselle.

    Äänestä

  • varma.kosto kirjoitti:

    Mutta se ei ole Suomen häpeäpilkku, vaan U.S.A:n ja presitentti Buchin! Miksi meidän tulisi pinenä maan kantaa isojen tekemien virheiden taakka. Onko tämä sitä porvarillista "solidaarisuutta"!U.S.A:n tekemät virheet pankkimaailmassa. On jo tarpeeksi maksettaa tavalliselle ihmisille. Lisää ei menoja tarvita tämän U.S.A:n kusipään taholta. Tämä pitäs Suomen porvarienkin tajuta.

    Vaikka porvarit tekevät virheitä ja jopa niin, että virheiden tekijä on USA, silloinkin, mikäli virheistä kärsii kohtuuttomasti syyttömät ihmiset. Jotain on tehtävä. Selän kääntäminen kärsiville ei liene (sekään) työväenpuolueen ihanteiden mukaista, ei ainakaan minun ymmärtääkseni.

    Jospa käsiteltäisiin USA.n pankkikriisiä toisaalla, tähän ketjuun asia tuskin kuuluu.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    No niin siinähän tulikin ainakin yksi asiallinen arviointi, aloitukseeni. Kyllä tämä asia varmaan hiertää Amerikan uudenkin pressan mieltä, ongelma on saanut sellaiset mittasuhteet jota varmaankaan Amerikkalaiset eivät ole toivoneeOlet siis sitämieltä, että Suomenkin pitäisi ottaa näitä vankeja ainakin muutamia.

    Minä taas olen sitämieltä ettei yhtäkään pidä näitä vankeja Suomeen tuoda. Suomen pitäisi ehdottomasti pysyä Suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Huomasitko muuten miten hienosti Ukki päästelee tuota iänikuista termenologiaa, siis, Suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella.?

    Vastustan myöskin viemästä Suomalaisia mihinkään maahan, muka ratkaisemaan kyseisten maiden konflikteja. Miten helvetissä pieni Suomi voisi näitä ongelmia ratkoa, kun maailman suurvallaTKAAN EIVÄT SIIHEN KYKENE, ONHAN TÄMÄ NÄHTY JO MAAILMAN SIVU.

    En ole oikeastaan muodostanut vielä kantaani, pakolaisten maahan tulon puolesta tai vastaan. Pohdiskelen ensiksi eri vaihtoehtoja.

    Suurvaltojen ristiriitoihin sekaantumista ei olisi se, mikäli vastaanottaisimme Guantanamon vankeja, se olisi samaa toimintaa jota olemme tehneet vuosikausia. Olemme jatkuvasti vastaanottaneet poliittisia vankeja ja muuten vainottuja vastarintataistelijoita. Mittasuhteet ovat vain erilaiset ja maa, josta pakolaiset tulisivat, olisi toki myös poikkeuksellinen.

    Vaikka Suomi ei voi kaikkia ongelmia ratkoakaan, aivan sivusta emme voi seurata, se ei ole mahdollista. Kärsimyksen poistaminen maailmasta ei ole mahdollista, se on aivan selvää, mutta tämän tosiasian myöntäminen, ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei meidän tarvitsisi mitään tehdä.

    Lainaan Mark Twainia
    ------
    Suurelta valtaosaltaan ihmiset, sekä villit että sivistyneet, ovat salaisesti hyväsydämisiä ja välttävät kivun tuottamista, mutta aggressiivisen ja säälimättömän vähemmistön edessä he eivät uskalla pitää puoliaan.

    -------

    Solidaarisuus on eräs tapa suojautua julmuudelta.

    Colin Wilsonin sanoi näin

    ----
    Pelätessämme julmuutta tunnemme heti itsemme erilaisiksi kuin 'hirviö', joka on siitä vastuussa. Ja kuitenkin juuri tuo puuttuva tunne yhteisöllisyydestä alun perin mahdollisti julmuuden.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    No niin siinähän tulikin ainakin yksi asiallinen arviointi, aloitukseeni. Kyllä tämä asia varmaan hiertää Amerikan uudenkin pressan mieltä, ongelma on saanut sellaiset mittasuhteet jota varmaankaan Amerikkalaiset eivät ole toivoneeOlet siis sitämieltä, että Suomenkin pitäisi ottaa näitä vankeja ainakin muutamia.

    Minä taas olen sitämieltä ettei yhtäkään pidä näitä vankeja Suomeen tuoda. Suomen pitäisi ehdottomasti pysyä Suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Huomasitko muuten miten hienosti Ukki päästelee tuota iänikuista termenologiaa, siis, Suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella.?

    Vastustan myöskin viemästä Suomalaisia mihinkään maahan, muka ratkaisemaan kyseisten maiden konflikteja. Miten helvetissä pieni Suomi voisi näitä ongelmia ratkoa, kun maailman suurvallaTKAAN EIVÄT SIIHEN KYKENE, ONHAN TÄMÄ NÄHTY JO MAAILMAN SIVU.

    valehtele! Tämä on sitä natottamista, ja Tavrjan demokratiaa. Siis Halonen antaa muka halosta natottajille, heidän toiveidensa mukaisesti.
    Siis nyt natottajat siivoavat jo jenkkien kaatopaikkoja, meidän hölmön pressan kustanuksella.
    Ehäpä me näin saamme sitten mutaman oikean terroristin suomeen, jolloin jenkit saavat syyn aiheuttaa sodan venäjää vastaan, syyttäen siitä muita.
    Ei pitäisi sotkeutua, mutta kun punapää haluaa, ja tuo nato myös.

    Huuda nyt vain, olet kerrankin oikeassa!!!!
    Sinähän alat oppia.
    Niinpä nin on yhtä pimee kuten arvelinkin hänen palstoille ilmestyttyään.
    Pyörittelee asioita niinku puolukkaa pillusa, ymmärtämättä itsekkään mikä on hyvä, kunhan vaan saa itsensä näyttämään viisaalta.
    Älä ala hänenkään juoksupojaksi, kun jompesta pääsit.
    Olet nähnyt miten kävi Jompellesi, ettei kunnian kukko laulanut.
    Kirjoita vain just niinkuin ajattelet.

    Ei ne ole yhtään kummempia kuin muutkaan, jos edes sitäkään.

    HYVÄ!!!!!!

    Äänestä

  • natottaja taas kirjoitti:

    Ihmisten sosiaalista vuorovaikutusta on aika paljon tutkittu, myös keskustelun tarvetta. Ihmisten sosiaalisuus ilmenee monilla eri tavoilla. Koska sosiaalinen kanssakäyminen on perustarpeita, onkin ymmärrettävää, että se ilmenee varsin monenlaisissa muodoissa.

    Keskustelu on sosiaalisen kanssakäymisen muodoista tärkein. On ajateltu, että se vastaa kädellisten turkinnyppimistä ja vahvistaa näin yhteisöllisyyttä. Näinkään ei pelkästään ole, keskusteluilla on myös kasvatuksellinen ulottuvuus, ihmiset keskustelevat siksi, koska heillä on tarve hankkia tietoa ja myös mitata omia faktojaan t.s peilata. Peilaaminen, tässä mielessä tarkoittaa sitä, että haetaan tukea omille mielipiteille ja myös tietoa siitä, onko omissa ajatuksissa tarkistamisen varaa.

    Mikäli keskustelu on sen laatuista, että tuodaan omat mielipiteet esille ja pidetään niistä julistuksenomaisesti kiinni ja etsitään tukea ainoastaan samanmielisistä mielipiteistä, jättäen toisenlaiset huomioimatta. Emme puhu silloin keskustelusta, kyse on väittelystä ja eräänlaisesta verbaaliagropatista. Verbaalinen lahjakkuus on eräs lahjakkuuden laji sekin, mutta palaaminen sen avulla on lähinnä leikkiä, vaikka ulottuvuuksia voi olla toki muitakin.

    Ihmisten tarve keskustella lisääntyy, mikäli tilanne on epävarma, tai ympäröivä maailma koetaan uhkaavaksi, tai tietoa ei ole riittävästi muuten saatavissa jne... Tämän tyyppiset keskustelut vahvistavat selkeästi ihmisten turvallisuuden tunteisiin.

    Ihmiset siis keskustelevat monista eri syistä, pelkästään ajantappamista keskustelu harvoin on, vaikka se usein siltä tuntuisikin. Nämä keskustelupalstat vastaavat siis erääseen ihmisen perustarpeeseen, näin edellyttäen kuitenkin sitä, etteivät ihmiset pääosin halua vain manifestoida. Mikäli julistajien ryhmä kasvaa liian suureksi, keskustelu kuolee ja ihmiset siirtyvät jatkamaan keskustelujaan muualle.

    Puolukan pyörittäminen pillussa vaikuttaa harrastuksena varsin erikoiselta, mutta keskustelu jossa ei ole lukkoon lyötyjä kantoja, ei sitä ole.

    Äänestä

Esitän, että vangit majoitetaan ukin omistamaan vuokrakaksioon.
Vanginvartijoiksi palkataan ukki ja kapo leipäpalkalla.
Näin oisi hyvin näreet.

Äänestä

ellei samontein haukuta kepulaisia.
Ja vähän voitas kehasta Urpilaista.

Näin päin piirakat riippumaan.

Äänestä

Eiköhän tämä ole alunpitäen vihreiden ajatus ottaa Suomeen, eli siis avovankilaan (vapauteen) näitä Guantamon terroristeiksi epäiltyjä vankeja? Vihreiden Tuija Braxhan on tyhjentämässä muutoinkuin Suomessa vankiloita ja rikolliset, monista murhista tuomitut sovittavat tekojaan ja viettävät lekoisia päiviä Suomessa avovankiloissa ja keskuudessamme, siis vapaudessa.

Tietysti voihan tässä olla kokoomuksella ja Stubbillakin sormensa pelissä tässä asiassa, koska Stubbihan nuolee amerikkalaisten perseetkin jos tarve vaatii. Ruotsalaiset eivät lähde tällaisille retkille, että tietoisesti omaan maahansa ottaisivat terroristeiksi epäiltyjä. Suomalaisten huonon itsetunnon takia meidän yritettävä maailmalle ensimmäisenä näyttää, että mukamas hyviä ihmisiä me suomalaiset olemme. Ameriikkalaisilla on rahaa, hoitaa omat terroristikysymyksensä ja vankila-asiansa, niin miksi meidän köyhien suomalaisten veronmaksajien pitää kustantaa ameriikkalaisten vankien luxusolot Suomessa.

Kuitenkin pohjimmiltaan me suomalaiset emme ole hyviä ihmisiä, meillä on omat häpeämisen aiheemme ja meidän maassamme eivät asiat ole kohdallaan, ainakaan jos otetaan keskustelunaiheeksi nämä omat vanhuksemme sänky- ja lääkevangit. Nämä ihmiset ovat vankeja siitä huolimatta, vaikka eivät ole tehneet edes rikosta ja murhia. Suomen Valtion ja tämän hallituksemme tietoisella politiikalla vanhuksemme ovat sidotut laitoksissamme kemiallisiin kahleisiin, eli Suomeksi sanottuna lääkkeillä tainnutettu.

Äänestä
  • Yhdysvallat on asiassa ollut aloitteellinen, vankileiriä on nimittäin mahdoton purkaa, mikäli vangeille ei löydy uutta asuinpaikkaa. Länsimaista toistaiseksi kieltäytyneitä, vankien vastaanottamiseen, ovat Australia ja Alankomaat.

    Vanhustenhoidon ongelmat ja vankeinhoidon, puhumattakaan pakolaisuudesta, ovat oikeastaan samasta perusasetelmasta lähtöisin -välinpitämättömyydestä, näiden ihmisten edut eivät ole keskenään ristiriidassa. Suomessa on vain niin kova-arvoinen kulttuuri.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Yhdysvallat on asiassa ollut aloitteellinen, vankileiriä on nimittäin mahdoton purkaa, mikäli vangeille ei löydy uutta asuinpaikkaa. Länsimaista toistaiseksi kieltäytyneitä, vankien vastaanottamiseen, ovat Australia ja Alankomaat.

    Vanhustenhoidon ongelmat ja vankeinhoidon, puhumattakaan pakolaisuudesta, ovat oikeastaan samasta perusasetelmasta lähtöisin -välinpitämättömyydestä, näiden ihmisten edut eivät ole keskenään ristiriidassa. Suomessa on vain niin kova-arvoinen kulttuuri.

    Miksi tämä kova-arvoinen kulttuuri on niin paha niille, jotka eivät pysty pitämään puoliaan ja jopa riistää ja rokottaa niitä tavalla taikka toisella? Eikös sivistyvaltioon myös kuuluisi pitää huolta kaikkein heikoimmassa asemassa olevista? Sauli Niinistökin kuulutti tässä ennen avioliittoaan, että vaikka talouskriisi koetteleekin meitä kaikkia, niin heikompiosaisia ei saisi jättää heitteille.

    Nyt politiikkomme haluavat kerätä irtopisteitä näillä Guantanamon vangeilla ja hakevat kunniaa ja mainetta itselleen rajojemme ulkopuolelta, niin kuin tässäkin Guantanamon terroristivanki asiassa. Mikäs Suomen politiikoillemme olisi imagoa nostattavampaaa, kuin ottaa USA:sta terrostivankeja veronmaksajimemme kontolle?

    Suomi ja me suomalaiset olemme sellaiset, että politiikkojen imago ei juuri kohennu, jos he tekevät vanhuksiemme hyväksi ja olojen parantamiseksi, mutta auta armias jos USA:n terroristivanki otetaan meidän hellään huomaan, niin kunniamerkkejä ja mitaleita moisesta jaetaan. Näyttää pahasti siltä, että politiikkomme imago vain paranee, kun ajaa alas hyvinvointipalvelujamme. Olkoon tästä keskustan Liisa Hyssälä esimerkkinä, hän on toistamiseen ministeri, vaikka hän edellisessä hallituksessa aloitti tämän vanhuksien hoidon alasajamisen ja tämä nykyhallitus jatkaa tehokkaammin samaa linjaa.

    Äänestä

  • eikös vain? kirjoitti:

    Viestissäsi on kaksi, toisistaan riippumatonta asiaa, laitettu vastakkain. Vanhusten hoito ja poliittisten vankien (pakolaisten) vastaanotto. Pakolaisten turvasta huolehtii valtio, vanhustenhoito on kuntien vastuulla.

    Vanhustenhoito on ongelmissa, meillä on poikkeuksellinen yhdyskuntarakenne ja myös varsin vinoutunut väestöpyramidi. Nopea maaltamuutto on aiheuttanut sen, että perheet ovat hajonneet, vanhuksia ei ole omaiset hoitamassa. Omaishoitajuus on myös vaikeaa siksi, koska täällä on naistyöllisyys maailma huippuluokkaa. Vanhuksien hoito on siis laitosvaltaista ja tältä osin kallista. Hoitajapula on ongelma myöskin. Vanhustenhoidon tarpeisiin ei näillä resuaseilla ja tässä tilanteessa kyetä vastamaan, mutta mitkä olisivat vaihtoehdot?

    Guantanamon vankien vastaanotto ei nostaisi poliitikkojemme imagoa, mutta se ratkaisisi erään hankalan moraalisen ongelman, koska jotainhan näille ihmisille on tehtävä. Julminta olisi selän kääntäminen ja toive siitä, että jo nyt turhan pitkään kärsineet ihmiset, vaan hoituisivat vain jotenkin. Globaali maailma on varsin suuri mahdollisuus, mutta sen mukana tulee myös hankalia moraalisia ongelmia. Jonkinlainen kanta asioihin on otettava myös Suomessa.

    Miksi ameriikkalaiset ovat maailmassa niitä ihmisiä, joiden ei tarvitse kantaa vastuuta yleensä mistään? Ei edes omista teoistaan, niin kotonaan, kuin maailmallaakaan. Ameriikkalaiset ovat hyväksyneet Bushin politiikkaa pitkällekin, koska hänethän valittiin toiselle kaudelle jatkamaan tätä terroristijahtipolitiikkaansa. Tämän terroristijahtipolitiikan hedelmät ovat nähtävissä Guantanamo vankileireineen, joka on irvikuva amerikkalaisuudesta. Miksi ameriikan politiikka hyväksytään kaikkialla maailmassa ja Suomikin näyttää kaikessa ottavan oppia ja esimerkkiä tästä, vallankin nämä porvaripolitiikkomme?

    Ruotsi on kaikessa mallimaa verrattuna Suomeen, Ruotsissa vanhustenhoito on järjestetty koko EU:n parhaimmalla tavalla ja Ruotsi on listan kärjessä. Suomi sinnittelee tässä tilastossa entisten Euroopan kommunistivaltioiden kanssa samassa kastissa, sijalla 13. Pystyyhän Ruotsikin iroittamaan resursseja vanhustenhoitoon, niin onkos tämä vanhustenhoitokysymys Suomessa pelkkä korvanvälikysymys. Kokoomus ennen vaaleja lupasi kuulla näillä korvillaan, mutta ei elettäkään ei kokoomuksen ole tarvinnut tehdä, liekö keskusta tässä hallituksessa sittenkin se pahin jarru.

    Äänestä

  • ketä autetaan? kirjoitti:

    Amerikkalaiset eivät pysty kantamaan vastuutaan Guantanamon vangeista, he pystyvät ainoastaan vapauttamaan heidät. vangit eivät voi jäädä Amerikkaan, se on liian iso riski sekä vangeille, että myös amerikkalaisille. Vastuun kantamiseen kuuluu siis sijoittaminen jonnekin toisaalle.

    Samaa mieltä olen siitä, että irvikuvahan Guantanamo on, arvoistaan ja vapaudestaan ylpeilevälle maalle, se on koko läntisen maailman häpeäpilkku.

    Ruotsin aluerakenne on erilainen kuin meillä, siellä kaupungistuminen on tapahtunut aiemmin, täällähän maaltamuutto on myöhempää perua. Ruotsi on myös hoitorakenteeltaan toisenlainen, siellä hoidosta vastaa maakäräjät, jotka ovat varsin isoja yksikköjä, mikäli verrataan kuntiin ja kuntainliittoihinkin. Ruotsissa on myös hoitajamitoitus täysin toisella tasolla kuin täällä, siellä ei ole tarvetta kemialliseen rauhoittamiseen, muistaakseni hoitajia on melkein puolet enemmän per hoidettava.

    Suomessa hoitajien palkkaus on suhteellisen alhainen ja työmäärä on kohtuuton. Vanhustenhoitolaitoksissa työskentelevien fyysinen rasitus on -mittausten mukaan - kaikista työpaikoista raskainta työtä. Mielenkiintoinen juttu sinänsä, koska ajattelemmehan näiden "sisar hentoisten" työn olevan kohtalaisen kevyttä. Suomessa on ymmärrettävistä syistä siis hoitajapula, pulaa ei helpottanut lainkaan se, että palkankorotusten taso jäi varsin matalaksi. Hallitustahan tältä osin voi myös syyttää.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Viestissäsi on kaksi, toisistaan riippumatonta asiaa, laitettu vastakkain. Vanhusten hoito ja poliittisten vankien (pakolaisten) vastaanotto. Pakolaisten turvasta huolehtii valtio, vanhustenhoito on kuntien vastuulla.

    Vanhustenhoito on ongelmissa, meillä on poikkeuksellinen yhdyskuntarakenne ja myös varsin vinoutunut väestöpyramidi. Nopea maaltamuutto on aiheuttanut sen, että perheet ovat hajonneet, vanhuksia ei ole omaiset hoitamassa. Omaishoitajuus on myös vaikeaa siksi, koska täällä on naistyöllisyys maailma huippuluokkaa. Vanhuksien hoito on siis laitosvaltaista ja tältä osin kallista. Hoitajapula on ongelma myöskin. Vanhustenhoidon tarpeisiin ei näillä resuaseilla ja tässä tilanteessa kyetä vastamaan, mutta mitkä olisivat vaihtoehdot?

    Guantanamon vankien vastaanotto ei nostaisi poliitikkojemme imagoa, mutta se ratkaisisi erään hankalan moraalisen ongelman, koska jotainhan näille ihmisille on tehtävä. Julminta olisi selän kääntäminen ja toive siitä, että jo nyt turhan pitkään kärsineet ihmiset, vaan hoituisivat vain jotenkin. Globaali maailma on varsin suuri mahdollisuus, mutta sen mukana tulee myös hankalia moraalisia ongelmia. Jonkinlainen kanta asioihin on otettava myös Suomessa.

    Hoitakoon soppansa minkä on keittänyt! Vaan onko Suomen porvarit laittamassa meidät kaasupoikottiin!

    Äänestä

  • varma.kosto kirjoitti:

    Hoitakoon soppansa minkä on keittänyt! Vaan onko Suomen porvarit laittamassa meidät kaasupoikottiin!

    Venäjää ja Yhdysvaltoja yhdistävä tekijä on "terrorismin" vastainen sota. Molemmilla mailla on tarve omia öljyvarantoja, jotka kuulu8vat toisille kansoille. Yhteistä näille maille on myös se, että mielikuva vihollisesta liittyy islamisteihin, tämä on varsin luonnollista, koska öljyä sijaitsee lähinnä muslimimaissa.

    Kuuluuko Venäjälle, mitä humanitaarista työtä suomalaiset tekevät ja jos näin on, niin miksi?

    Venäjän vaikeudet kaasun viennistä Ukrainan läpi, tuskin koskettaa Suomalaisia, paitsi siinä mielessä, että kaasuputken rakentamissuunnitelmat mereen vauhdittuvat.

    Äänestä

Obama on luvannut valtaan päästyään hoitaa tämän Guantanamon vankileirikysymyksen, niin eikös olisi parempi odottaa muutama viikko, kun Obama astuu virkaansa USA:n presidentin tehtävään. Tämä Gantanamo on Bushin aikaan saannoksia ja Bushin politiikkahan tunnetaan kautta maailman sota- ja terroristijahtipolitiikkana, niin eiköhän muutosta ihan ameriikkalaisten omilla konsteilla ole tulossa tähän asiaan Obaman ja demokraattien myötä.

SDP:n ja USA:ssa demokraattien poliittisen linjauksen tärkeimpiä asioita ovat oikeudenmukaisuus, eritoten sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ja Obama on ameriikkalaisten toivo, sanan oikeassa merkityksessä. Suomessa kokoomus käyttää tätä sanaa toivo politiikkansa ytimenä hämätäkseen äänestäjiä, vaikka kokoomuksen politiikka on monelle suomalaiselle köyhälle ja vähäosaiselle epätoivo.

Äänestä

On pureuduttu samaan asiaan.Suomen edustajat maailmalla vaan ovat jo pari vuotta keuhkonneet tästä asiasta joten todennäköisesti nuo tyttöset joutuu nyt lunastaan puheensa.Siellä odottaa tännepääsyä vankilassa lisää katkeroitunut porukka.Löytyy ammattimiehet kun on kyse räjähteistä,sytyttimistä ja ovat valmiita marttyyritekoihin.
Ei edes jenkit ole niin hulluja että ottasivat ne omalle maaperälle.

Äänestä

antaa sinulle kiitosta, kun vihdoinkin ymmärsit järkipuhetta, ja siirryit omimmalle palstallesi.
Tuolla keskusta-saitilla sinua jo kesällä varotelin Stubbista, ja natokiimaisista sahtivareista, mutta ethän sinä kapisokea mitään nähnyt.
Lisäksi nyt nykyhallitukselle voit lähettää kiitoksen, kun se pelastaa osakkeesi arvonromahduksen, mikä olisi ollut vääjämätön tosiasia, jos demut olisivat tässä tilanteessa olleet hallituksessa, tai tätä maailmantalouden notkahdusta ei olisi tullut.
Köyhimpiä olisi kusetettu eniten.
nyt maksumiehiksi pannaankin ylempi keskiluokka, ja rikkaat eläkeläiset.
oikein rikkailta he eivät voi mitään otta, sillä ne rahat ovat suojattu muilla keinoin, ja silloin vain kaatuu enempi tehtaita.

Olet omimmillasi täällä omiesi parissa, vaikka hävettävää se olisi normaali-ihmiselle olla demari.
Heissäkin kyllä on muutama melkein keskustalaiseksi kelpaava. Joten poikkeus vahvistaa sinunkin äänestyskäyttäytymisesi.
Itse en ole juuta enkä jaata, kiertelen vaan palloamme maata.

Odotellaanpa nyt, kuinka isoilla pommeilla kohta maailmantaloutta aletaan räjäyttämään kuntoon.

Hyvää uuta-vuotta vaan sinulle.
pysykkin "kotonasi", eli tällä palstalla, tuolla muualla erotuit liikaa porukasta, etkä suinkan positiiveseen suntaan.
Täällähän sinä loistat oikein tähden lailla.
Urpilaisen tilalle Uusi-ukki "oulusta" ja heti, jos puolue meinaa olla yleensäkään olemassa, ilman vasureiden totaalista yhdistymistä.
silloin nimeksi tuleekin vasemmistopuolue pelkästään. Tai demokraatinen vasemmistopuolue, sillä eihän siellä muuten kukaan tyhmä luulis demokratiaa edes olevan olemassa.

että silleen.

Äänestä

punikki-erkki ei ole enää ulkoministeri ja koko vasemmiston pressa halonen ei asiaa päätä

Äänestä

Obama on luvannut sulkea Guantanamon kahdessa vuodessa ja vangit ripoteltaisiin ympäri maailmaa. Australia on ilmoittanut, että ei ota yhtään Guantanamon vankia ja eihän eurooppalaisissakaan nyt kovin innostuneita olla tässä asiassa muut valtiot kuin Suomi. Pitäisi aina muistaa, että terroreista on mahdollisesti kysymys, ei kait nyt USA ihan turhan päiten näitä ihmisiä ole vanginnut ja ottanut kuulusteltaviksi. Kyllähän terroristit ovat saaneet paljon pahaa maailmalla aikaan, niin silmien ummistaminen ja näiden terroristeiksi epäiltyjen pään silitys ja pumpuliin pakkaaminen tuntuu vähintäänkin oudolta. Puhutaan hyvin paljon, että näillä ainakin osalla on ollut Osama Bin Laden-kytköksiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Uusi-Ukki kirjoitti:

Nyt on jopa kaiken nähnyt, ja kokenut Uusi-Ukkikin ihmeissään,jopa Vaimonsa ajatusten kera. Ja syy, Suomi harkitsee vakavasti vastaanottamaan Guantamon kuuluisat vanggit Suomeen. Ensin minäkin, kun kuulin asiasta, ajattelin, "onko tämä unta, vai huonoa viinaa", mutta ei helvetissä kyllä nämä meidän Ministerimme ovat tosissaan tuomassa nuo onnettomat ihmiset tänne Suomeen säilytettäviksi.

Nyt kaikki tämän palstan tietomiehet ja naiset, tuomaan tietonsa esille tässä asiassa, Minun henkilökohtainen ajatukseni on, nyt Ulkoministeri Stubb, tekee elämänsä virheen kun,ja jos hän ajaa tätä asiaa, Suomen suuntaan. Ajatellaampa, että nämä Ihmiset ovatkin näitä Amerikkalaisten vihaamia Terroristeja, niin eikö Suomi ole nyt hankkimassa itselleen sellaisia vihollisia joita ei voi Natonkaan voimin lannistaa.

Ajatelaampa kun tänne Suomeenkin tullee noita Musliminaisia, Tehoräjähteisiin sonnustautuen, niin arvatkaapa tuleeko jossakin Helsingin asemalla selvää jälkeä. Miksi, voi miksi, meidän Suomalaisten pitää olla aina väärässä paikassa niin solidaarisia, niin solidaarisia, unohtaen sen tosiasian, että uskonasioistahan tässäkin on kysymys, ja niissä ei koskaan päästä yksimielisyyteen.

Muuten luulempa, että nyt ei ole rahasta kiinni, ei Suomi ota näiten vankien ylläpitokustannuksia yksin kantaakseen, vaan luulempa, että tässä on kysymyksessä Kansainvälisten järjestöjen yhteiset rahat. Suomi voi jopa taloudellisesti hyötyäkin, tästä Vankioperaatiosta, siinähän ei olisi mitään pahaa. Mutta siinä on muut vaarat, jotka nurkantakana piilevät.

Antaisivat vaan Ranskalaisille, eivätkä lähtisi "huutokauppaan", näiden vankien maahantuonnista. Suomihan haluaa olla niin pirun solidaarinen näitä ulkomaisia pakolaisiakin kohtaan, mutta kyllä pitäisi sentään joku raja näissäkin Pakolaiskysymyksissä asettaa. Tulee vain mieleen, onkohan tuo Soini ja kumppanit, sittenkin oikealla tiellä, näissä pakolaisasioissa.

Jäänkin nyt uteliaana odottamaan tämän palstan asiantuntijoita. Varma kostokin, teki samasta aiheesta jo tuossa edelläni aloitteen. Katsoin tämän asian kuitenkin niin tärkeäksi, että toinenkaan aloite ei ole tämän asian tiimoilta liikaa.?????????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu