Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Valehtelijoiden klubi

Miksikö näille seksikeskustelisivuille osuu kaikkein suurikullisimmat pojat. Täällä 12..16 senttinen peruskikkeli ei kelpaa mihinkään ja näitä kuitenkin on valtaosalla miehistä. Tämän tästä joku rykäisee omistavansa vähintään 21 senttisen molon ja sitä vahvuuttakin löytyy 5..6 senttiä. Todellisuus on se, että hyvin harvalla pornosonnilla edes oikeesti löytyy vastaava jökötin. Teitä poikaparat pornovideoissa kusetetaan kybälä; kuvakulmat, lähikuvat ja lyhyillä polttoväleillä kuvaamalla saadaan ihmeitä aikaan.
Toisaalta elämän on köyhää jos ainoa ilonaihe haaruissa retkottava molo. Taitaa olla niin, että moni "jättikullin" omistaja ei ole vielä päässyt edes kokeilemaan jortikkaansa, eli puheet on vain puheita. Oikeat panomiehet eivät edes käy täällä kehumassa elimiään. Miksi kehua, koska naisen saanti tai hyvä pano ei vaadi mitään jättikyrpää, vaan hieman älliä yläpäässä.
5633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mutta mitä se tarkoittaa saati itselle kullekin merkitsee, on ihan toinen asia. Ei se aikuisesta miehestä miltään tunnu, jos joku sanoo omaavansa tai omaakin vaikka millaisen salamipötkön. Itse käväisen täällä toisinaan havainnoimassa miten tuon kokoasian kanssa edelleen ja tällä vuosituhannella selvästi monilla (ok, nuorella kai lähinnä) on ihan hitonmoisia ongelmia. Ruumiillisuus on komplisoitu juttu edelleen, ei vain Freudin päivinä. Kalun kokoon liittyy jotakin vallan erityistä symboliikkaa niin paljon, että neutraali puhe asiasta vaikuttaa mahdottomalta. Jotenkin sen vain liittää jonkinmoiseen naisen kauhuun, naisen paikkojen ja halun ja seksuaalisuuden (suuren tuntemattoman) pelkoon, aivan kuin mies nyt sitten olisi jotenkin yksin vastuussa naisen orgasmista jne., naisen tyydyttämisestä yksin ym. varsin absurdia. Ja että vain ja erityisesti ko. toimeen kelpaisi vain ja ainoastaan jättikalu; kovin on suppea näkemys varsinkin naisen seksuaalisuudesta. Mutta toisaalta asia kertoo miehen mielestä ja väitetystä itsekkyydestä jotakin aivan muuta kuin usein jankataan: miehille selvästi merkitsee hirvittävän paljon naisen nautinto, onko se sitten ihan huonokaan asia!

Äänestä
  • ylipäätään miehillehän on usein vaikea asia edes ymmärtää naisen seksuaalisuuden erityispiirteitä, mahdollisia ja ilmeisesti peräti yleisiä vaikeuksia edes laueta, ainakaan yhdynnässä. Miehelle laukeaminen, orgasmi on simppeliäkin helpompi juttu, jossa ongelma on kai ennemminkin ettei nyt ihan heti laukeaisi. Mutta katsokaapa masturboivan naisen ilmeitä ja äärimäistä keskittyneisyyttä, siinähän usein selvästi tehdään jotakin suuren luokan tieteellistä koetta :-)

    Äänestä

minua peruseehellisenä miehenä loukkaa tälläiset väitteet automaattisesta valehtelemisesta vaikkapa ny tästä kyrvän koosta. Homona voin sanoa, että meikäkäläisille (useimmille) sen koolla on aina jonkinlainen merkitys, varsinkin miehiselle miehelle, kookas kyrpä nostaa kummasti arvostusta ja tietenkin myös kateutta, niin kuin sinunkin kirjoituksesta sen voi selvästi päätellä, olen vastaillut näihin asioihin täällä ennenkin ja toistan sen tässäkin, että omani on aivan rehellisesti mitattuna 21cm ja kykenen kyllä erottamaan pornoteollisuudessa olevien kullien pituudet hyvinkin helposti, ei tarvitse kuin verrata omaansa, siitä voi päätellä missä mitoissa ne siellä liikkuu, tietysti sitä myydyimpiä filmit ovat, mitä isokaluisimpia miehiä niissä esiintyy, niitähän sinäkin olet katsellut ihan "sillä silmällä"

Äänestä
  • Oispa kiva tavata! Olen atleettinen ja himokas :) Mua voisit kyllä survaista kullillasi :)

    Äänestä

ole kavereideni kulleja mittaillut, mutta kun omakin on noissa mitoissa velttonakin, niin missähäh täällä on se valehtelijoiden klu bi ja ketä se palveöee, ei kai sitä nyt vähättelemäänkään pidä ruveta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...heguli... kirjoitti:

Miksikö näille seksikeskustelisivuille osuu kaikkein suurikullisimmat pojat. Täällä 12..16 senttinen peruskikkeli ei kelpaa mihinkään ja näitä kuitenkin on valtaosalla miehistä. Tämän tästä joku rykäisee omistavansa vähintään 21 senttisen molon ja sitä vahvuuttakin löytyy 5..6 senttiä. Todellisuus on se, että hyvin harvalla pornosonnilla edes oikeesti löytyy vastaava jökötin. Teitä poikaparat pornovideoissa kusetetaan kybälä; kuvakulmat, lähikuvat ja lyhyillä polttoväleillä kuvaamalla saadaan ihmeitä aikaan.
Toisaalta elämän on köyhää jos ainoa ilonaihe haaruissa retkottava molo. Taitaa olla niin, että moni "jättikullin" omistaja ei ole vielä päässyt edes kokeilemaan jortikkaansa, eli puheet on vain puheita. Oikeat panomiehet eivät edes käy täällä kehumassa elimiään. Miksi kehua, koska naisen saanti tai hyvä pano ei vaadi mitään jättikyrpää, vaan hieman älliä yläpäässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu