Pöyristyttävä uutinen, jos pitää paikkansa, että Intian valtiollinen lentoyhtiö Air India on erotttanut lentoemäntiä ylipainoisuuden takia!
Mihin tämä maailma oikein on menossa ja mitä seuraavaksi. Onko hiukan tukevimmilla enää ihmisarvoa. Oikeasti aika pelottavaa tuo laihuuden ihannointi. Eihän sillä ole työn kannalta mitään merkitystä, pelkkää seksististä ulkonäkö juttua vain.
Kun vielä asialla valtiollinen yhtiä. Suomi varmasti nousisi takajaloilleen jos Finnair tekisi jotain noin pöyristyttävää.
Mihin tämä maailma oikein on menossa ja mitä seuraavaksi. Onko hiukan tukevimmilla enää ihmisarvoa. Oikeasti aika pelottavaa tuo laihuuden ihannointi. Eihän sillä ole työn kannalta mitään merkitystä, pelkkää seksististä ulkonäkö juttua vain.
Kun vielä asialla valtiollinen yhtiä. Suomi varmasti nousisi takajaloilleen jos Finnair tekisi jotain noin pöyristyttävää.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sitä on perusteltu turvallisuudella ja toimintakyvyllä hätätilanteissa. Yhtiö on myös saanut irtisanomiselle oikeuden luvan. Irtisanotuille on annettu vuosi aikaa laihtua ja tarjottu muuta työtä yhtiön palveluksessa, mutta kun ei kelvannut, niin sitten tuli potkut.
Air India teki saman viime vuonna,joutui palkkaamaan kaikki irtisanomansa lentoemännät takaisin ja maksamaan heille kunnon vahingonkorvaukset.
Varmaankin nyt käy samoin.
Olen itse lentoemäntä ja ylipainoinen,kun hain lentoemännäksi nuorena olin hoikka,nyt olen lentänyt melkein 30v ja painoa on tullut.
Miten ihmisiä jaksaa niin kovasti kiinnostaa lentoemäntien ikä,ulkonäkö ja paino?
Kiinnostaako yhtä paljon minkä näköinen bussikuski ajaa bussia,myyjä myy tavaroita jne.
Olisikohan nyt lentoemäntien aika haastaa arvostelevat matkustajat oikeuteen kunnianloukkauksesta?
En ole missään muualla nähnyt ja kuullut ihmisten arvostelevan lentoemäntiä niin paljon kuin Suomessa.
Onko kysessä että lentäminen on niin erikoista vai onko kateudella tekemistä asian kanssa.
Hyvää ja turvallista lentomatkaa kaikille riippumatta siitä minkä näköiset ja ikäiset lentoemännät lennolla ovat töissä.
Minulle on ulkonäön puolesta sama vaikka lentoemäntä olisi säkki päässä. Lentoemännän työssä on kuitenkin sellaisia piirteitä, ettei ylipainoisuus siihen sovi. Lähinnä hätä- yms. tilanteissa parikymmentä ylikiloa ei ole plussaa.
Air India käytti uutisen mukaan perusteena ylipainoisuuden BMI-rajaa, eli kyse ei ole siitä, että joku on vain vähän isoluinen tai jäntevä. Minusta vuosi on aika kohtuullinen aikaraja saavuttaa normaalipainon raja. Miten muista?
Mieti hyvä ihminen mitä kirjoitat,eli myöskään lääkäri tai sairaanhoitaja ei saa olla ylipainoinen?
Miten laivojen miehistöt,junien henkilökunta,poliisit,vartijat jne?
Etkö ole tietoinen että joka ikinen lentokoneessa työtä tekevä ihminen ympäri maailman käy läpi ja harjoittelee erilaiset hätätilanteet ja ensiavun kerran vuodessa niin kauan kuin tekee lentokoneessa töitä.
Siinä ei ikä,ulkonäkö tai paino ratkaise, ne testit pitää suorittaa hyväksytysti.
Se niinkuin lentokoneen "työlupa/ajokortti" ja ilman sitä ei voi käydä töissä.
Olisi mielenkiintoista tietää mikä sinun oma ammattisi/työsi on.
Terveisin,
Lentokoneen työntekijä XXL-kokoa
että jos lentoemäntä ei mahdu kunnolla käytävällä liikkumaan, niin silloin hän on väärässä ammatissa, normaalikokoist ihmiset mahtuvat jopa ohittamaan käytävällä...
Kyllä Finnairillakin on painorajat työhönottotilanteessa. Liian korkea painoindeksi evää mahdollisuudet päästä lentoemännäksi Finnairilla. Ja ne käytävät kyllä on aika kapeita, eli normaalipainoisilla ei pitäisi mitään ongelmaa olla.
Voiko Finnairilla muka olla painorajat lentoemännille? Minusta ainakin se olisi ihan jo ihmisoikeuksien polkemista!
ehkä puheissa ja varsinkin niillä jotka ovat hakeneet eivätkä ole päässeet puhuvat painorajoista.
se on vanhaa legendaa se painoraja.....oikea asenne ja luonne ratkaisee,ei ulkonäkö, eivätkä liikakilot.
Ei ole huhupuhetta. Miksi he muuten punnitsevat terveystarkastuksessa painoa? Sitä ennen he ovat kysyneet pituutesi ja painosi terveyslomakkeessa. Jos ne poikkeaa kovasti niin tiedätte varmaan lopputuloksen. Varmasti jokaikinen lentoyhtiö kysyy. Kollegani (olen siis samassa ammatissa) on hakenut Finnairille kahdesti eikä ole päässyt, ja kyllä hän hieman ylipainoinen. Tuskin kukaan nyt suoraan myöntää, että emme ota sinua olet läski.
Ajatelkaa maalaisjärjellä. Jos rivissä on 10 yhtäpätevää ehdokasta joista puolet ovat normaalipainoisia ja puolet ylipainoisia, kummat luulet heidän valitsevan? Ylipainoiset ovat kunnoltaan huonompia ja sairastuvat useammin kuin normaalipainoiset. Iän myötä heille tulee paljon enemmän vaivoja ja sairauksia, kyllähän te tämän tiedätte. Sitä paitsi normaalipainoisilla on "varaa" sitten lihoakkin, jos alunperin yliapainoinen jatkaa paisumistaan, mitä he heillä tekevät? Heidät on haluttu matkustamohenkilökuntaan ja jos eivät mahdu käytävillä enää kävelemään niin jepulis.
Työnantaja luonnollisesti haluaa parhaimmat työntekijät jotka soveltuvat ammattiin parhaiten. Siinä ei ole mitään väärää.