ei ole vaikeaa, vai onko kyseessä jonkinasteinen säästäminen, vai mistä ihmeestä tämä johtuu. Minä itse käytän vilkkua oikeaoppisesti, vaihdan autoa kolmenvuoden välein, kertakaan en ole tarvinnut vaihtaa vilkun poltinta, sekään ei tue ajatustani jostain säästämisestä, kallistun näin ollen sen johtuvan piittaamottomuudesta.
Vilkun käyttö
vilkutellaan harvakseen
17723
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
liikenteessä on paljon niin hyviä kuljettajia ettei heidän tarvitse vilkkua käyttää. He tietävät itse mihin ovat kääntymässä ja mitäpä se muille kuuluu minne nämä suuret liikenteen virtuoosit menevät! He kun ovat niin paljon muita parempia! ; ) Ja toisaalta onhan se nyt jo periaatteessakin melkoinen ponnistus viedä se yksi sormi siihen vilkkuviikselle ja liikuttaa sitä. Ei sitä vaan jaksa ja nöyryyttävääkin se on laskeutua tavallisen autoilijan tasolle ja auttaa ja helpottaa muiden liikkumista. Ei mestareiden niin kuulu tehdä. Tyytyköön muut omaan osaamattomuuteen ja surkeuteensa! Keskivertoa paremmmat autoilijat voisi ihan lakisäädöksellä vapauttaa vilkunkäytöstä he kun osaavat kaiken ja ovat niin paljon muita parempia ; )
Just noin ne olevinaan "muita paremmat" silkkimunahiplarit ilmeisestikin ajattelee. Ovat niin kovaa jäppistä siellä auton sisällä, mutta ilman autoaan vikiseviä hiirulaisia.
Onhan se myös todella SPORTTISTA ajoa, kun ei vilkkuja räpsyttele.
Pieninistä me välitäämme, juuri niikuin liikenteessä pitääkin.
Eikä kuulukaan.
meininki päällä valvotaan valvontakameroita jokapaikassa, kameratolppia jokapaikassa jaa-a millonkohan jokaiseen kansalaiseen asennetaan gps kamera ja mikrofoni?
Ihme vakoilumeininkiä.
Vai vielä pitäis tietää minne mä oon kääntymässä hah...täytyyhän noilla takana ajelevilla seuraajillakin olla jotain haastetta.
80% käyttää suuntavilkkua:
-Vain 10% kunnolla niin että suuntavilkunkäytön idea
toteutuu.
-10% Ei käytä suuntavilkkua, joskus tähän voi kuulua kuka tahansa koska ei täydelliden tarvitse olla mutta kunhan se ei ole tapa että ei vilkkua käytä tai että soveltaa sitä väärin huonolla kokemuksellaan.
-80% kaikista liikenteen kuljettajista käyttää sunntavilkkua niin että se on liian vähäistä käyttöhetkellä kuten räpsimistä ja liian myöhään päälle laittamista. Mielenkiintoinen prosenttiluku kun ajattelee että tämä tarkoittaa että vilkkua käytetään mutta lähes turhaan ja usein täysin turhaan ja vain sen takia koska toimitaan väärin.
Kyllä te kaikki näette joka päivä liikenteessä kun edellä menevä vaihtaa kaistaa niin vilkku vilahtaa siinäö autossa kun kaksi rengasta on jo mennyt kaistojen välisen viivan yli. Eihän tälläisessä ole mitään järkeä enää. Jos poliisi haluaa, on aikaa ja resursseja niin se voi antaa sakon tälläisestä!
Totta kai me kukin joskus etsitään jotain osoitetta ja kuikuillaan katujen nimiä, talonnumeroita että joko tästä nyt käännytään mutta ei kaikki ole näitä? Kyllä me tiedetään minne me mennään, sen amtkan varrella olevat käännökset voisi ajoissa ilmaista muille niin liikennekkin sujuu paremmin. Ajatelkaa kun 80% leikkii sen vilkun kanssa, 10% ei käytä ollenkaan ja ollaan aamuruuhkaisessa liikenneympyrässä. Ei tarvii ihmetelä miksi se liikenneympyräkään ei enää toimi.
noi prosentit on repästy? Jos noi perustuu pelkästään omiin havaintoihin, niin on syytä hankkia lasit, tai vahvemmat sellaiset.
Ei kaukaa liippaa että vain 1/10 laittaa sen vilkun ajoissa päälle tai 10/100:sta!
Ehkä sinä et sellaista huomaa kun kuulut tähän enemmistö räpsijöihin?
VArsin usein kun minä vaihtadan kaistaa ja samalla joku muu pyrkii samalla kaistalle niin minulla se vilkkua on yleensä aina enemmin päällä. Kyse on tässä asiassa vain sekunneista en siis laita jo 5min ennen vilkkua päälle. Nämä muut saa sen vilkun päälle noin 1s ennen kuin tekevät mitä tekevät eli yleensä siis aikovat vaihtaa kaistaa. Kovin on pienet toleranssit.
Usein kun joku ehkä aikoo pysähtyä tiensivuun, hiljentää hiljentää hiljenttää ja hiljentäää, mitä v... se aikoo, onko joku tulossa autotielle kun se hiljentää... sitten se pysähtyy ja laittaa VIHDOIN JA VIIMEIN SEN VITUN VILKUN PÄÄLLE. Eikö voisi laittaa jo silloin viimeistään kun alkaa hiljentään, merkiksi että menkää takana olevat vaan ohitse että minä säädän tässä hieman niin en sitten häiritse muita.
Tämä asia muun liikenteen häiritseminen on se asia mikä eniten tökkii liikenteessä kuljettajien suhteen. Oppikaa ajamaan ennen 60v täytettyänne miten se onnistuu ajaa ilman että häiritään muuta liikennettä poikkeavalla ajamisella. Meillä muilla ei ole ennustusvälineitä, kahta elämää, aikaa odotella auton takaisn kuntoon saattamiseksi jos sinä sen rikot ja mieluummin makoilen kotosalla kuin sairaalassa jne.. Onko liikaa pyydetty, minäkään en sinulle aiheita tälläisiä! Jos niin käy niin sitten se on jo jokin todellinen onnettomuus jolle en aki ole voinut mitänä ennakkoon tehdä kuin että jättäisin autolla ajamisen.
vai, että 1/10 laittaa vilkun ajoissa???? Jauhat sontaa. Itse väittäisin, että yli puolet osaa sen sentään ajoissa laittaa päälle. Mitä omaan vilkun käyttöön tulee, niin pyrin sen tekemään mahdollisimman hyvin ja yleensä siinä onnistunkin.
En tiedä missäpäin asustelet, mutta ainakaan täällä etelän pikkukunnassa näin ei tapahdu. Esimerkiksi liikenneympyrästä poistuttaessa ehkä puolet vilkuttaa ollenkaan. Näistä puolikkaasta suurin osa pistää vilkun päälle vasta poistumisvaiheessa, jolloin hyöty on vähintäänkin kyseeenalainen.
Stadissa asustellessa kyllä huomasi vilkunkäytön olevan paremmin kohdillaan, mutta olihan siellä liikennekulttuuri muutenkin parempaa kuin täällä maalla...
voisi vilkutella hieman paremmin:) Itse asun myös Etelä-Suomessa ja keskisuuressa kaupungissa. Paikkakunnalleni on suunnitteilla lisääkin liikenneympyröitä, joten toivoisin parannusta tuohon vilkun käyttöön.
pitkä aika olekaan, kun tätä samaa asiaa on täällä puitu. Aina vastaukset on samaa linjaa, mikään ei tunnu muuttuvan.
"urheilullinen ajotapa" = Vilkun toiminta vaatii ratin kääntämisen tai jarrun polkemisen.
"tosi urheilullinen ajotapa" = Vilkun toiminta vaatii ratin kääntämisen JA jarrun polkemisen.
...tai pikemminkin sen käytön vähyydellä. Mitä vähemmän käytetään, sen pienempi älykkyysosamäärä. Ruukkuksvitkin vilkuttavat joitakin enemmän.
ettei uusiin autoihin tule vilkku mukaan kuin erikseen pyydettäessä?
No en kyllä vilkkuja ottais, jos uutta autoa ostaisin.
Tuon tasoinen nyhveröinti johtuu vain ja ainoastaan siitä, että ko. (ns)kuljettajat ovat henkisesti vajaita käyttämään auton hallintalaitteita.
Tällaisen tapauksen sattuessa poliisin silmiin, kuski täytyisi viedä kunnolliseen lääkärintarkastukseen (omalla kustannuksella tietenkin) ja vasta lääkärin luvalla voisi jatkaa matkaa.
Toinen vaihtoehto olisi näin kaupungissa hauska toteuttaa, vaikka ehkä luvaton onkin.
Palkataan alle viisitoistavuotiaita kivittämään näitten tollojen autoja, parin kampanjan jälkeen voisi se vilkkuviiksi löytyä ihan jokaisella kuskilla.......
TÄHÄN VIESTIIN NÄKÖJÄÄN VASTAAVAT VAIN NE, JOILLE SE VILKUN KÄYTTÖ ON PSYYKKINEN RASITE!!!!