Tänään olemme sitä, miksi elämä on meidät muokannut.Tie on mennyt joskus kivunkin kautta.
Sen myötä on kuitenkin lisää ymmärrystä ja kypsyyttä.Enemmän tyyneyttä ja tasapainoa.
Kunpa olisi myös rohkeutta elää tämän uuden tieton
avulla. Uskallusta hypätä ulos näennäisen turvallisuuden betonibunkkerista ja peittää uusi siemen multavaan maahan.
Rakkaus ja anteeksiantamus ovat kuitenkin pohjimmiltaan sama asia.Jos pyytäisin sinulta anteeksiantamusta, se ei riittäisi. Haluaisin
kuitenkin sanoa sinulle tämän: Jouduin kulkemaan
pitkän matkan elämänopetukseni vuoksi.
Se tie oli silloin raskas, muttei muuta tietä minulle ollut.Tai ainakin uskoin silloin, ettei
muita tapoja ollut, kuin vaan repiä ajatukseni sinusta irti räjäyttämällä.Se oli minun, tiedostamattoman lapsen tapa toimia.
Se ei ollut rakentava tapa. Enkä onnistunut siinä.Onnistuin vain tekemään itseni rumaksi ja hulluksi naiseksi omissa ja sinun silmissäsi. Sekin tuntui kuitenkin siinä tilanteessa paremmalta, kuin silkka välinpitämättömyys. Enhän pystynyt kuvittelemaan, että asiat voivat joskus muuttua, kulkea eteenpäin.Näin vain silloin olemassaolevan tilanteen.
Ei minulla ole illuusioita elämästä, jonka vain rakkaussuhde tekee onnellisiksi. En etsi siksi sinua.
Halutessani voisin etsiä jotain toista. Mutta mistä pystyisin löytämään sellaisen ihmisen, johon pystyisin luomaan myös sielullisen yhteyden? Sisinpäni tietää jo, että sellainen mahdollisuus oli silloin kerran ehkä ollut.En vain nähnyt sitä.Tunsin vain tuskaa- ja tavallaan kiukkuakin.Tuntui, kuin olisit pettänyt minut. "Järkevästi" ajateltunahan se ei tietenkään sitä ollut.Oli kuitenkin taso, joilla koin niin.
Silloin yritin naamioida tarkasti kaikki tunteeni
ja katsoin, näkyikö sinussa minkäänlaisia reaktioita käytökseeni: inhoa, vihaa tai surua. Olisinhan senkin osoittanut, että sinulla oli ehkä ollut jotain tuntemuksia minua kohtaan.
Oli niin sääli, ettemme koskaan puhuneet. Koin, että oikeastaan ainoan sellaisen tilaisuuden tullessa, tuli tilanteeseen väliin eräs muu ihminen. Hän tosin jälkeenpäin kertoi minulle, ettei halunnut meidän olevan kahden koska tunsi, että meissä oli jotain samaa.Se vähän ihmetytti: Enhän ollut kertonut mitään tunteistani sinuun.
Itse tulkitsin sen nin, että hän oli myös kovin sinuun mieltynyt.
Ymmärrät nyt, että olet ollut hyvin rakastettu.Sitä olet varmasti nytkin. Voihan olla, että tarvitset kuitenkin juuri nyt tuon tiedon.Et egosi vuoksi,
vaan siksi, että se on syy olemassaoloomme täällä.
Voit tietysti kirjoitaa ajatuksistasi- mielummin kyllä minulle suoraan -näistä ajatuksistani.
Tiedät jo minne. Punnitse asiaa.Toivoisin kuitenkin, ettet iäisyyttä kuitenkaan- jookos:)
Sen myötä on kuitenkin lisää ymmärrystä ja kypsyyttä.Enemmän tyyneyttä ja tasapainoa.
Kunpa olisi myös rohkeutta elää tämän uuden tieton
avulla. Uskallusta hypätä ulos näennäisen turvallisuuden betonibunkkerista ja peittää uusi siemen multavaan maahan.
Rakkaus ja anteeksiantamus ovat kuitenkin pohjimmiltaan sama asia.Jos pyytäisin sinulta anteeksiantamusta, se ei riittäisi. Haluaisin
kuitenkin sanoa sinulle tämän: Jouduin kulkemaan
pitkän matkan elämänopetukseni vuoksi.
Se tie oli silloin raskas, muttei muuta tietä minulle ollut.Tai ainakin uskoin silloin, ettei
muita tapoja ollut, kuin vaan repiä ajatukseni sinusta irti räjäyttämällä.Se oli minun, tiedostamattoman lapsen tapa toimia.
Se ei ollut rakentava tapa. Enkä onnistunut siinä.Onnistuin vain tekemään itseni rumaksi ja hulluksi naiseksi omissa ja sinun silmissäsi. Sekin tuntui kuitenkin siinä tilanteessa paremmalta, kuin silkka välinpitämättömyys. Enhän pystynyt kuvittelemaan, että asiat voivat joskus muuttua, kulkea eteenpäin.Näin vain silloin olemassaolevan tilanteen.
Ei minulla ole illuusioita elämästä, jonka vain rakkaussuhde tekee onnellisiksi. En etsi siksi sinua.
Halutessani voisin etsiä jotain toista. Mutta mistä pystyisin löytämään sellaisen ihmisen, johon pystyisin luomaan myös sielullisen yhteyden? Sisinpäni tietää jo, että sellainen mahdollisuus oli silloin kerran ehkä ollut.En vain nähnyt sitä.Tunsin vain tuskaa- ja tavallaan kiukkuakin.Tuntui, kuin olisit pettänyt minut. "Järkevästi" ajateltunahan se ei tietenkään sitä ollut.Oli kuitenkin taso, joilla koin niin.
Silloin yritin naamioida tarkasti kaikki tunteeni
ja katsoin, näkyikö sinussa minkäänlaisia reaktioita käytökseeni: inhoa, vihaa tai surua. Olisinhan senkin osoittanut, että sinulla oli ehkä ollut jotain tuntemuksia minua kohtaan.
Oli niin sääli, ettemme koskaan puhuneet. Koin, että oikeastaan ainoan sellaisen tilaisuuden tullessa, tuli tilanteeseen väliin eräs muu ihminen. Hän tosin jälkeenpäin kertoi minulle, ettei halunnut meidän olevan kahden koska tunsi, että meissä oli jotain samaa.Se vähän ihmetytti: Enhän ollut kertonut mitään tunteistani sinuun.
Itse tulkitsin sen nin, että hän oli myös kovin sinuun mieltynyt.
Ymmärrät nyt, että olet ollut hyvin rakastettu.Sitä olet varmasti nytkin. Voihan olla, että tarvitset kuitenkin juuri nyt tuon tiedon.Et egosi vuoksi,
vaan siksi, että se on syy olemassaoloomme täällä.
Voit tietysti kirjoitaa ajatuksistasi- mielummin kyllä minulle suoraan -näistä ajatuksistani.
Tiedät jo minne. Punnitse asiaa.Toivoisin kuitenkin, ettet iäisyyttä kuitenkaan- jookos:)
Vastaukset 6
Vanhimmat
toisen mahdollisuuden. ikävä kyllä jokainen ei sitä saa.
jotka tuottavat suurta tuskaa kuten kokemukset, pettymykset,rakkaus. Joskus suurinta tuskaa tuottaa oman itsensä kohtaaminen -kaikkine virheineen-ja löytäminen, mutta se on vain tehtävä saavuttaakseen vahvuuden,mielenrauhan ja perusonnellisuuden.Vasta silloin on valmis antamaan jotain myös muille.
niin,aina ei saa toista mahdollisuutta,mutta ketään ei saa silti tuomita,ihmisiä me vain ollaan.
Meilläkin on erään henkilön kanssa ollut pitkä tie. Olen aika hyvä peittämään tunteitani, teen sen kai suojellakseni jollain tasolla itseäni.Juuri silloin kun tunteet nousevat eniten pintaan,yritän pitää naamiosta kiinni yhä enemmän.Toisten tunteita onkin sitten sitäkin helpompi lukea. En pystynyt näyttämään tunteitani,joten löysin itseni sitten jostain muualta.Vaikeahan niitä oli kestää. Sitten kyllä aika pian tajusin ettei kaikki ollut ihan hyvin,mietin miksi mulle tehdään näin,olin surullinen ja peloissani.Se oli kuin isku vasten kasvoja.Mutta mä en hänestä mitään pahaa ajattele edelleenkään,en mä ole itsekään täydellinen,kuten hänkin on huomannut.Rakkaus tekee hetkeksi onnelliseksi,mutta todellinen onnellisuus lähtee ihmisestä itsestään.Mietin miksi se oli niin hankalaa puhua tämän henkilön kanssa,en ymmärrä,itseään on niin vaikea muuttaa.Mä vaan toivon ettei tämä henkilö vihaa mua,se on ainoa asia jota en kestä.En mä mitään pahaa ole ikinä hänelle ainakaan tehnyt.
Voisikohan sinun tapauksessasi olla niin että tuo väliintullut henkilö oli mustasukkainen susta?
jäljellä on enää tyhjyys.Saattaa olla että tämän myötä saan taas iskun vasten kasvoja,en jaksa niitä enää...haluaisin kaiken olevan vaan hyvin, et ois hyvä olo.Kaikilla.
tyhjyys sisälläni ,,luotin niin omiin tunteisiin .
vain luikutella lipev
ästi!Hyh olkoon!Kotio sieltä!
huumoria vaan,ei huolta:) tulen kyllä,lopetan kohta.