Mikä oikein tekee ihmisestä onnellisen? Tarkemmin kysyttynä mikä tekee musta onnellisen? En oikeasti halua enää yhtään mitään. Elän vaan ja toivon että jonain päivänä tapahtuis jotain jännää mut ei. Jotku ihmiset näyttää saavan onnen rahasta toiset mies/naisystävästä tai perheestä. Nojoo.. olishan se ihan kiva jos joku jaksais viettää mun kaa aikaa mut ihan totta puhuen ei kukaan kuitenkaan mua ymmärtäis. Mä en tiiä miks mä ajattelen niin mut tuntuu että oon ihan liian erilainen.
Jotenkinhan sen onnen täytyy liittyä muihin ihmisiin.. et sä yksin kovin onnellinen voi olla. Mua ei kiinnosta yhtään mikään ammatti. Tai no, oli yks joka kiinnosti. Viiden vuoden ajan ajattelin sitä joka päivä mut epäilen ettei musta oo siihen. Joskus musta tuntuu että oon vähän liiankin fiksu ja ajattelen liian syvällisesti kaikkea vois nimittäin olla helpompaa elää jos ei ajattelis tällasta ollenkaan, vaan tekis mitä käsketään ja olis tyytyväinen siihen. Kaiken lisäks mä ruokin omaa pahaa oloani vielä ikävimmillä ajatuksilla koska kuitenki alitajuisesti tykkään masennuksesta en vain osaa myöntää sitä itselleni. Niin sitä vaan mietin että mikä oikeen tekee teistä esimerkiksi onnellisen? Mikä on se juttu minkä takia kannattaa elää?
Mun mielest joka päivän pitäs olla elämisen arvoinen.. valitettavasti niin ei todellakaan ole, vaan se on ehkä 5% päivistä ku huomaa kehittyneensä ja löytäneensä uuden jutun. Niinä päivinä kutsuisin ehkä itseäni onnelliseksi.
Jotenkinhan sen onnen täytyy liittyä muihin ihmisiin.. et sä yksin kovin onnellinen voi olla. Mua ei kiinnosta yhtään mikään ammatti. Tai no, oli yks joka kiinnosti. Viiden vuoden ajan ajattelin sitä joka päivä mut epäilen ettei musta oo siihen. Joskus musta tuntuu että oon vähän liiankin fiksu ja ajattelen liian syvällisesti kaikkea vois nimittäin olla helpompaa elää jos ei ajattelis tällasta ollenkaan, vaan tekis mitä käsketään ja olis tyytyväinen siihen. Kaiken lisäks mä ruokin omaa pahaa oloani vielä ikävimmillä ajatuksilla koska kuitenki alitajuisesti tykkään masennuksesta en vain osaa myöntää sitä itselleni. Niin sitä vaan mietin että mikä oikeen tekee teistä esimerkiksi onnellisen? Mikä on se juttu minkä takia kannattaa elää?
Mun mielest joka päivän pitäs olla elämisen arvoinen.. valitettavasti niin ei todellakaan ole, vaan se on ehkä 5% päivistä ku huomaa kehittyneensä ja löytäneensä uuden jutun. Niinä päivinä kutsuisin ehkä itseäni onnelliseksi.
Vastaukset 26
Vanhimmat
ajatuksia ollu.
Ei siihen muu auta ko että hankit jostain jotain kiinnostavaa tekemistä mikä pitää ajatukset poissa tommosesta.
Mä oon vähän sellanen et ootan aina jotain. Mulla on aina joku päämäärä mihin tähtään. Mulla on jopa unelmaki ihan tosi hei:P Mut sit ku ei ookkaa yhtäkkiä mitää mitä odottaa niin masentuu. Yhtäkkiä ei enää uskokkaan siihen mihin on aikasemmin uskonu.
Ainaki pitäs olla jotain mihin uskoa.. vielä vaikeempaa on jos kukaa muu ei usko siihen mihin sä nii on siin vähä vaikee toteuttaa itteensä
suhtautua pienellä varauksella, sillä ne kuitenki harvoin ovat mitä oottaa niiden olevan.
Tää mejän maailma on sen verran seko paikka että ei sitä tiiä mihin uskoa ja mihin ei. Sen takia oon opetellu olemaan ajattelamatta näitä asioita. Ne katos loppujen lopuksi osoittautuvat melko itsetuhoisiksi jos ei löydä vastausta...
ja meneekö koulu kuitenkin jotenkin, ootko tyttö vai poika? Onko tytöille ominaisempaa "tykätä" masennuksesta
Poika olen ja lukiota käyn. Mistähän syystä? En tiiä mutta hyvin se on tähän asti menny arvosanojen puolesta, mut ei se tuo mulle minkäänlaista lohtua. Niin emmä tiiä.. Oli kai aika väärin sanottu et tykkää masennuksesta mut mitä enemmän ajattelen ikävii juttui ni sitä enemmän alan ajattelee niitä ja lumipallo vaa vyöryy ja kasvaa:P En tiiä miksi. Tuntuu et oon nii yksin pienen pääni sisällä. Mistäköhän seki on peräisin en oo varmaan terve henkisesti meen nukkuu moi
ole oman itsensä herra?
jos on elämä noin tylsää kannattaisi tehdä jotain.
onnen löytää sieltä mistä haluaa tai varmaan pitää yrittää etsiä sitä sieltä mistä sen luulee löytävänsä.
olet varmaan näitä uusavuttomia nuoria keille sen äitin pitää tuoda se onni sinne tietokoneen äärelle.
käytkö töissä?
opiskeletko?
hanki oikeasti elämä!
Kyse ei oo siitä etten tekis asian eteen mitään, vaan siitä etten tiedä mistä sitä pitäis lähteä sitä muutosta etsimään. Kyllä mä ite haluaisin uskoa et jokainen on oman onnensa herra. Näissä olosuhteissa mun on vaan vaikee lähtee tavoitteleen sitä mitä haluaisin. Kyllähän mä opiskelen ja hyvinhän se koulu menee, entä sitten? Emmä usko siihen touhuun.
Oon aatellu ihan samoja asioita. Mutta en silti ole kovinkaan masentunut.
Mäkin suuntaan katseeni yleensä kauemmas ja oottelen edessäolevia pieniä kohokohtia, jotka ei kuitenkaan ole mitenkään ihmeellisiä, kun jälkeenpäin ajattelen. Tuntuu että elämä on vaan odottamista. Millon odotetaan että täytetään 18, millon seuraavaa kesälomaa, joka on muka ikimuistoinen ja parempi kuin edelliskesä.
Muakaan ei kiinnosta mikään ammatti erityisesti. Olen miettinyt asiaa toden teolla, mutta mikään ei vaan innosta.
Minkä vuoksi sitten elää? En todellakaan tiedä. Kai sen takia, että ottaa just selvää siitä, mikä on oikeesti tärkeetä. Päivä kerrallaan, vaikka tuntuukin joskus että kaikki on vaan samaa paskaa.
Mulla on kuitenkin unelma. Aijon lähteä kiertelemään vähän maailmaa ja katsoa mitä eteen tulee. Ehkä sitte loydän sen, minkä vuoksi elää. Tai sitte en. Mitä sen jälkeen? Aika näyttää.. Ehkä se just tekee elämästä mielekkään, että ei tiedä, mikä edessä odottaa.
lisääntynyt. Eikös viisaat asiantuntijatkin mieti, mikä on muuttunut, kun elämisen merkitys tuntuu olevan aina vaan enemmän hakusessa Luulis että vaikka sota- ja pula-aikana olisi ollut enempi näin.
Iso kysymys: osaisitko olla tietäjien avuksi ja arvella oman kohtasi näkökulmasta, mikä koko hommassa on perseellään?
Perimätekijöilläkin voi olla osuutensa, sen kyllä yleensä omalla kohdallaan jotenkin tietää
Mä en todellakaan tiedä oonks mä erilainen vai onks kaikki ihmiset tällasia vai onks se pelkästään mä. Mun isällä oli kyl mielenvikasuutta ja sen sellasta. Mut emmä usko et sillä on mitään tekemistä tän kaa. Kyllä musta tuntuu et mun päässä täytyy olla jotain vialla. :<
Emmä niinkään jaksa ajatella "elämän merkitystä". Kyllä mä oman merkitykseni tiiän.. koitan tehä olostani mukavan täällä mut se näyttää olevan ihmeen vaikeaa. Mulla on elämänarvot ylösalaisin muihin ihmisiin verrattuna. Arvostan ihan eri juttuja. Mua ärsyttää ainaki se että mun elämä, niinkuin kaikkien muidenkin melkein, on valmiiksi muiden ihmisten suunnittelema. Vanhemmat ja opot kouluissa sanoo mitä voi tehdä elääkseen ja mitä ei voi. Ihmisiä koulutetaan niinku jotain sotilaita miljoonakaupalla lähes joka maassa tekemään lähes samaa juttua. Mä en tiedä toimisko tää yhteiskunta jos niin ei olis, mutta onhan se ihan hanurista ettei ihmisiä oteta huomioon yksilöinä.
Niinkun joku tossa sanoki tää elämä on yhtä odottamista varsinki tällasille haaveilijoille niinku mä. Tosi ystäviä ei ole ollu ketkään mun läheisistä vaan ne jotka on kirjottanu kirjoja ja kehottanu uskomaan omiin juttuihin eikä koskaan päästämään irti siitä mitä oikeesti haluu tehä. Ne on tuonu eniten lohtua. Joku oli kirjottanu että "Ihminen jolla on suuria unelmia, on voimakkaampi kuin se joka tietää kaikki tosiasiat".
Ironista on se että harvemmalla meistä olis suuria unelmia ellei yhteiskunta olis juuri tällainen ettei ihmisiä oteta tarpeeksi huomioon yksilöinä. Se alkaa jo ala-asteilta. Harvoissa kouluissa oppilaan annetaa noudattaa omaa juttua eli opiskelutapaa vaikka hän oppisikin paljon paremmin sillä. Luokan eessä on yksi mies tai nainen joka sanoo mitä loput 30 tekee. Ja tuo on vain esimerkki. Tää on just se syy miksi niin monet nuoret on ns. "kapinallisia". Ja syy siihen miksi he jättävät sen "mellakoinnin" vanhetessaa ei suinkaan ole se että he "aikuistuvat", vaan se ettei heillä ole muuta vaihtoehtoa. eli tuohon kysymykseen "mikä koko hommassa on perseellään?", en osaa vastata kokonaisuudessa mutta ihmisten kannalta ainakin tää ihmisten elämän ennalta scriptaaminen. Kuten sanoin en tiedä toimisko koko yhteiskunta jos ei niin olisi mutta kivaa se ei ole.
En tiedä vielä mitä musta tulee sit "isona"
Lukioon menin sitä miettimään ja kyllä siellä ihan mukavasti on tähän asti numeroiden puolesta mennyt (eka vuosi).
Välillä pelottaa tuleeko niitä kohokohtia sitten koskaan.. En haluis mitään tavanomaista perhe-elämää. En oikeastaan tiedä mitä haluan.
Uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu vähän turhalta hommalta, kun tuntuu, ettei niillä ihmisillä oo mulle mitään annettavaa.. O_O
Kun joskus löytäiskin sellasen sielunsiskon/veljen.
Ehkäpä sitten joskus on oikeasti onnellinen :)
Joo itekki katon muita ihmisiä ja mietin että hohoi miten noi jaksaa.. Iha sama tunne et ei noil oo mulle mitää annettavaa.. kyl mul vois olla kavereita vaik kui paljo mutta so? Tuntuu että mä oon nähny liikaa jo tässä vaiheessa.
Mulla on vähän sellanen tunne et; "Tässäkö tää elämä nyt sitte oli? Että tällanen. Lapsena sitä ei tienny mitä on seuraavaks se oli mielenkiintosta elää. Mut nyt ku pitäs nimenomaan miettiä mitä tekee loppielämänsä niin.. kyl siin menee järki:P
Mulla on aika samanlaisia ajatuksia. En saa mistään iloa, kavereilla ei ole mitään annettavaa, minulla on kokoajan tyhjyyden tunne, odotan seuraavaa kesää josko se olisi parempi...
Olen ujo ihmisenä, kiltti ja perusluonteeltani iloinen, mutta viimeaikoina se iloisuus on vaihtunu alituiseen alakuloon ja masennuksen.
Koulussa ei jaksa keskittyä, kotona tulee äksyiltyä perheelle, yksi "kaveri" huomannut alakuloni koulussa ja olen päässyt juttelemaan hänelle mesessä, ongelma on että hän on tyttö ja minä poika, olen erittäin ujo vastakkaisen sukupuolen seurassa. Masentaa olla "minä", elämässäni ei tapahdu koskaan mitään jännittävää, tuntuu että aina tulee paskaa niskaan.
Kaverit koulussa kehuskeletvat kuinka taas tuli ryypättyä bileissä, tästä seuraa tunne "miksi minulle ei tapahtu ikinä mitään", vaikka ei minua mitkään ryyppyjutut pahemmin kiinnosta, haluisin vain jotai actionia elämääni. Asun kaukana kylältä ja joskus olisi kiva vain kävellä kylällä ja katsoa tätä maailman menoa ja ihmisiä, mutta täällä syrjässä joudun kävelemään yksin puiden ympäröimää hiekkatietä.
Olen syrjäytynyt koulussa yläasteen alettua, sillä kavereita alkoi kiinnostaa nämä perus ryyppy jutut ynnämuut. Olen uskovaisesta perheestä eikä alkoholi ole minulle kovin tuttu. Uskoivaisen perheeni takia yleensäkin olen hieman erilaisen kasvatuksen saanut kuin koulutoverini. Olen kasteellakin käynyt ja haluisin olla uskossa Jeesukseen mutta olen niin masentunut että en pysty.. Tiedän että Jeesus voi antaa ilon elämääni mutta en vain pysty...
Kaipaisin myös kovasti vastakkaisen sukupuolen ystävää mutta olen toivottaman ujo, ujous on piinannut minua läpi elämäni. Kaipaisin henkilöä jolle kertoa kaikki huolet ja jota halata ja sanoa "rakastan sinua".
Minäkin ajattelen kokoajan vain negatiivia asioista, säälin itseäni mielessäni, luon haaveita joissa olen suosittu, haaveilen yhdestä tytöstä lähes joka ilta, tietäen että se on turhaa.
Olen niin tottunut tähän itseni masentamiseen ja säälimiseen että siitä on tullu jokapäiväistä arkea.
Muaki on opetettu uskoon Jumalaan ihan lapsesta asti. Mut ei se kyl sillee onnistu. Siis kyllähän se toimi siihen asti ku tuli aika lähtee kouluu ja jutut alko valjeta vähän. Koita kuitenki ottaa ittees niskasta kii ja tehä tolle ujoudelle jotain. Puhu sille tytölle jos se on kerran ite alkanu sulle puhuu nii se saattaa olla kiinnostunu susta.
niin tulen itsekin uskovaisesta perheestä. ja täytyy sanoa että uskohan on mulla menenpä minne tahansa. ja uskoa koetellaan menenpä minne tahansa. sanon sen vaan että jos me ihmispoloiset ( mä mukaanlukien) muistettais rukoilla edes kerran päivässä Jumalaa ja heitettäs murheemme hänelle ois asiat paaljon paremmin. ainakin sisin ois rauhan kanssa :D elävä usko ei sido vaan vapauttaa elämään.
niin en usko että säntääminen avoliittoon ensimmäisen ihastuksen kanssa on oikea ratkaisu tai edes alkoholin maistelu joka perjantai. se mitä uskovaisten perheiden lapset usein eivät tajua on se perintö minkä vanhemmat ovat jättäneet sydämiimme. SIinä täytyy olla jotain hyvää. vaikka se nyt maistuu puulta, ja saa maistua. Mutta THINK. usko Jeesukseen ei ole toki vanhemman aikaan saannosta mutta se voi kantaa meitä monissa asioissa missä me emme sitä heti huomatakaan.. vaan aika voi muuttaa asioita.
olen 24-vuotias välillä todella yksinäinen, mutta elämään täytyy saada mielenkiintoa pienillä päätöksillä. näin aattelen. come oon. ei se auta että me puidaan jatkuvasti sitä kuinka koulutus ei vie eteenpäin. vaan pienistä päätöksistä päivä koostuu. katsos olen itse kouluttautunut uimaopettajax ja sukelsin kun oli paha olla. Niin, sitten hyppään hevosen selkään kun yksinäisyys tai yleinen pahoin vointi oiken lyö reisille. Ja mitä sitten urheilen, ja toivon nytkin että saan kaivettua sukset että pääsen hiihtämään. Mitenhän hieno juttu kun vähän pääsee kattoo luontoa. toinen pelaa nintendoa ja ei viihy lenkillä mutta mitä siitä. etsi joku pieni asia, mikä sua vois ees vähä kiinnostaa ja USKO ITSEES JA ASIAAN. SE ON USKON ASIA. (kappas minäkin jo ajattelen niin, hö)niin vaikka snautserin hankkiminen. systeri hankki chihuahuan ja kutoi villapaidan sille. löysi mielenkiintoa elämään.
No joo, ihmiset on elämän suola. Voitat ujouden vaan olemalla ihmisten seurassa. Katsos olet hetken hiljaa toisen hetken ja kohta tilanne on ohi. ja siirryt eteenpäin. tulet huomaamaan että ihmisiä varmasti voi tulla eteesi ja piristää,
tää keskustelu piristi meikäläistä... :D
Nyt sul ois oikeen hyvä sauma tekstin perusteella alkaa testaamaan erilaisia harrastuksia. Etköhän sinä jostain harrastuksesta innostu. Liikunnasta ainakin itse saan todella paljon iloa varsinkin tälläiset joukkueurheilulajit ovat oivia, mutta jos alkaa tuntua ettei niihin pääse enään mukaan kannattaa aloittaa vaikka joku itsepuolustulaji tai vastaava, kursseja näissä löytyy aloittelijoille todella hyvin joten eiköhän sinne kuka tahansa mukaan pääse. Ja sieltä voi löytää itselleen myös todella kivoja ja mielenkiintoisia kavereita. Itsellä ainakin on se, että kun pääsee liikkumaan muiden seurassa unohtaa kaiken turhan ja muun, aivan kuin olisi eri ihminen. Kannatta ainakin kokeilla, koska siitä todennäköisesti on apua.
Heips! Elämää eletään tän päivän takia! Ei minkään muun! Jokaisessa päivässä on tulevaisuus ja menneisyys. T.Minä
P.S.Opi tuntemaan itsesi. Mietiskele ja kuuntele, ja puhu tunteistasi. käy läpi niitä ja ajatuksiasi. Olette vielä nuoria. Työttömäksi taivaanrannanmaalariksi ei ainakaan kannta jäähä. Kiitos.
psykologeja ja muita ammattilaisia, jotka rahan edestä miettivät näitä tavallaan liianhyvinvointiin kytkeytyviä pahoinvointeja, niin oletko jaksanut seurata heidän mietintöjensä tuloksia ja voitko kannattaa tai hyväksyä jotenkin niiden aatoksia. Vai yrittävätkö ne tunkea hyvinkin erilaisia yksilöitä aina johonkin heitä miellyttävään normiinsa tai tilastolliseen muottiin.
Miten ymmärrät joitakin, jotka ovat hyvin innostuneita asiaansa. Vaikka joku matemaatikko kun uppoutuu avaruuksiinsa, joku keräilijä jonka intohimo on kerätä vanhoja silitysrautoja, tai kenellä keppi lentää edimmäs (urheilunimikkeellä).
Aiemmin ei tämmösiä pääasiana voinut tehdä, kun piti keskittyä siihen, mitä huomenna olis syötävää. Käviskö esim.sulle tuommoset olosuhteet paremmin
En tiedä mistä ajasta nyt puhut ja missä, mutta ihmisten päämäärät ja unelmat yleensä muodostuvat tiettyyn ympäristöön ja kulttuuriin, jossain määrin mahdollisiksi. Jos näin äkkiseltään olettaisin eläväni tuollaisena aikana josta itse puhut, olisin todennäköisesti ihan samassa jamassa kuin nyt. Ei se mitään muuttais. Olisin tottunut siihen. Suhteet elämän eri asioihin olisivat erit, mutta ajatus sama.
Sitä paitsi pyynti- ja keräilykulttuurin ajan ihmisillä oli kyllä enemmän vapaa-aikaa mitä nykyajan. Se mahdollisti taiteiden kehittymisen.. olivat muuten loistavia maalareita. :>
kuin sota- ja sen jälkeiseen aikaan. Eli arvelin, että aatteletko kyllästymisen tunteen johtuvan tän ajan liiallisesta aineellisesta helppoudesta (mm.evästä liikaakin syötäväksi) ja toisaalta haasteista ja pärjäämisen ongelmista henkisellä puolella (vaikka Sulla koulu tuntuu menevänkin hyvin). Kun tuli sota-ajasta puhe, niin tajuatko vaikeuden keskellä sen yleisen innostuksen mikä Suomellakin oli, ja sen jäänteenä itsenäisyyttä vieläkin juhlitaan. Jokin unelmahan sekin oli ja tuli Sulle valmiina.
Tajuatko muuten niitä, jotka eivät oikein mitenkään sopeudu vapaaseen järjestykseen, mutta ovat hyviäkin tyyppejä rajatuissa oloissa ja kovan komennon alla. Ääritapauksena jotkut tämmöset ovat pärjänneet muukalaislegioonassa viimein(luettu), vaikka muuten ei mitenkään. Jotkut voisivat pärjätä armeijassa ja lievimmät tällaiset ravintolan ulosheittäjänä. Et vastannut noihin kummallisten asioiden uppoutujiin, pidätkö niitä omituisina.Haluasitko olla jostain kohtaa taiteellisesti lahjakas ja näyttää mistä...piip piip
Muuten pyyntikulttuurin eikä myöhemminkään minkään kaskikulttuurinkaan aikana ollut mitään käsitteitä kuin vapaa-aika tai jokin muu aika; ne on nykyajan kotkotuksia semmoset luokittelut.
En ole perehtynyt sotiin enkä muukalaislegioonin enkä haluakkaan, ja se tuskin liitty tähän mitenkään.
Ei, en pidä heitä sen oudompina kuin itseänikään.
"Muuten pyyntikulttuurin eikä myöhemminkään minkään kaskikulttuurinkaan aikana ollut mitään käsitteitä kuin vapaa-aika tai jokin muu aika; ne on nykyajan kotkotuksia semmoset luokittelut"
Ei se ole mikään luokittelu vaan ihan normaali termi. Se kuvaa mahdolliseen rentoutumiseen ja omille harrastuksille käyettävää aikaa. Mitä oikein yrität päteä?
silleen oikein, että luontaistalousaikana suurin aika meni toimeentulon hankkimiseen kelloja katsomatta, työaika ja vapaa-aika erillisinä tulivat sitten kun palkkatyö tuli muotiin.
Taidat kartella omalla kohdallasikin laajempien yhteyksien ajattelua (esim. mitä ammatti-ihmisillä olisi Sulle tarjolla), kelaat mieluusti hieman avuttomanoloisena omaa kehääsi. Haluat, että otettaisiin yksilöllisesti huomioon, mutta et ole määritellyt, mitä täsmällisemmin haluaisit.
mm.J.Varto piti esitelmää ihmisen osasta tässä koko systeemissä (tallennettu, mutta ei löydy ehkä ihan vielä netissä). Tyypissä ilmeni jotain samaa toisinajattelua kuin sulla, googleta joskus!
Lisää seuraelämää! Ite oon nyt ruvennut käymään kaverien kanssa kaupungilla pari kertaa viikossa. On heti vähän kivempaa kun aiemmin. Ennen tuli vietettyä PALJON aikaa vaan yksikseen kotona.
Seuraelämän lisäämiseenhän ei tietenkään tarvita alkoholia, mutta kyllähän sen avulla voi tutustua vielä uusiin ihmisiin. Itsekin viimeisen puolen vuoden aikana olen tutustunut luokkalaisteni lisäksi vain muutamaan tyyppiin. Nyt tällä viikolla uusia tuttuja heti muutama lisää.
Tsemppiä!
Hei mul on niin että käyn kyllä ryyppäämäs mut sekään ei aita haluan vaan kivan tytön