Hei kaikki,
etenkin anoreksiaansa jo apua saaneet palstalaiset.
Käännyn puoleenne, sillä minua on vuosia askarruttanut seuraavanlainen asia:
Tiedän, että anoreksia on mielenterveyden häiriö, joten sen hoidossa keskitytään pitkälti juuri psyykkiseen puoleen. Mutta eikö syömistottumuksien korjaaminen ole vähintään yhtä tärkeä asia? Kiinnitetäänkö siihen mielestänne riittävästi huomiota?
Eräs läheiseni sairasti anoreksian, mutta ei muistaakseni juurikaan saanut apua syömistottumuksien muuttamiseen. Muistan vain hänen kertomuksensa siitä, kuinka kouluterveydenhoitaja oli kehottanut lisäämään aamupuuroon voisilmän – kyllä se paino siten kuulemma nousisi.
Läheiseni kamppailikin vuosia sairautensa kanssa, enkä voi olla miettimättä, olisiko paraneminen ollut nopeampaa jos hän olisi saanut parempaa apua…
Miten anorektikon on mahdollista päästä yli vääristä ruokailutottumuksistaan ja itse keksimistään syömistä koskevista säännöistä? Millaista apua olette saaneet, miten teitä on opastettu syömään ”oikein”? Harrastetaanko sairaalassa rasvaisten ruokien pakkosyöttöä, vai miten potilaan paino saadaan nousemaan ja fyysinenkin (ei vain psyykkinen) kunto kohenemaan..?
etenkin anoreksiaansa jo apua saaneet palstalaiset.
Käännyn puoleenne, sillä minua on vuosia askarruttanut seuraavanlainen asia:
Tiedän, että anoreksia on mielenterveyden häiriö, joten sen hoidossa keskitytään pitkälti juuri psyykkiseen puoleen. Mutta eikö syömistottumuksien korjaaminen ole vähintään yhtä tärkeä asia? Kiinnitetäänkö siihen mielestänne riittävästi huomiota?
Eräs läheiseni sairasti anoreksian, mutta ei muistaakseni juurikaan saanut apua syömistottumuksien muuttamiseen. Muistan vain hänen kertomuksensa siitä, kuinka kouluterveydenhoitaja oli kehottanut lisäämään aamupuuroon voisilmän – kyllä se paino siten kuulemma nousisi.
Läheiseni kamppailikin vuosia sairautensa kanssa, enkä voi olla miettimättä, olisiko paraneminen ollut nopeampaa jos hän olisi saanut parempaa apua…
Miten anorektikon on mahdollista päästä yli vääristä ruokailutottumuksistaan ja itse keksimistään syömistä koskevista säännöistä? Millaista apua olette saaneet, miten teitä on opastettu syömään ”oikein”? Harrastetaanko sairaalassa rasvaisten ruokien pakkosyöttöä, vai miten potilaan paino saadaan nousemaan ja fyysinenkin (ei vain psyykkinen) kunto kohenemaan..?
Vastaukset 24
Vanhimmat
ravitsemisterapeutti on ykkösenä listalla (ellei sairaalahoito) auttaa hahmottamaan, mitä on syötävä, jotta paino alkaa nouseen ja loppuvat mahd. alkaneet oireet(palelu, menkat pois,pistelyt raajoissa, luukato, hiusten lähtö,sydämen pysyvä toiminnanvajaus,ja sitten kaikki muu..Masennus, mahd viiltelyt ym.psyyken epätasapainosta johtuvat jutut. Fyysinen aivotoiminnan hidastuminen(aivot tarvitsevat rasvaa!!)Sitten HETI rav.terapeuttisen hoidon rinnalla psykiatrinen hoito. Joko tarapiaa vastaanotoilla tai sairaala hoito..Sieen tuo, kun sanot, että anoreksia on mielenterveyshäiriö. Se voi alkaa ihan vain siitä, että on kokenut olevansa liian lihava (ehkä siitä koulukiusattu). Ja sitten kun energia- ja ravintoarvotaso on liian matala (siis mitä syö), alkavat oireet. Jos sinulla on jatkuva nälkä, et saa päähäsikään tarvittavaa energiaa; alkavat mielenterveysongelmat. SIKSI liikalaihduttamiseen on puututtava heti! Ennen kuin alkavat jatkoseuraukset. Terv. toivorikas
Tältä palstalta voit saada vääriäkin tietoja ja vääristeltyjä kommentteja. Sorry! Mielestäni syömishairiöisille on aika paljon tietoo. Googletat suömishäiriöistä ja anoreksiaa . Yksi tosi kertomus on kirja, jossa on kauhea nimikin :TAPA MINUT ÄITI. Ko kirjasta saat lisätietoa, kun googletat MARIANNE KÄCKO.
Syli-keskustelupalstalla on enmmän porukkaa.Siis syömishäiriöisten oma kanava. Tietoa myös syomishäiriöisten liitto.fi.
Kiitos vastauksestasi. Olen perehtynyt aiheeseen melko laajalti, mutta silti kokemusperäinen tieto on mielestäni aina kaikkein arvokkainta. Olisi myös mukava kuulla kommentteja ja mielipiteitä siitä, mitä parannettavaa hoidossa mahdollisesti olisi
Kävin tutustumassa, ja tosi hyvältä vaikutti. Kiitos vinkeistä! :)
Miks sä kaivelet vahoja, jos läheisesi on jo parantunut?! Et kai vain aio enää jälkikäteen syyttää osallisia???!EI tässä taudissa ole syyllisiä!Kun läheisesi on vakavasta taudista parantunut; kiitä siitä ja neuvo muitakin mikä hänen kohdallaan oli parasta ja hoitavaa!!! Tällä palstalla olisi mukava lukea onnistumisista!
En tarkoita syytellä ketään, ja toivoisin, ettei minuakaan syyteltäisi.
Olen kyllä niin hyvä tuttu anoreksian kanssa, että tiedän kehoittamattakin olla kiitollinen läheiseni selviämisestä.
Olen perehtynyt anoreksiaan paitsi sitä sivustaseuranneena, myös muulla tavoin: lukenut lukuisia kirjoja ja lehtiartikkeleita, katsonut monia dokumentteja, ja kirjoittanut anoreksiasta tutkielmia. Teoria on siis hallussa.
Nyt olisinkin vain toivonut sairaudesta henkilökohtaista kokemusta omaavilta ihmisiltä näkökulmaa tuohon paranemisprosessiin. Parhaitenhan sairauden itse läpikäyneet ihmiset osaisivat kertoa, millaista hoito on, ja mikä siinä on hyvää ja mikä huonoa.
löydät paremmat kanavat kuin tämä foorumi. Ja täällä kun tuntemattomana kirjoitellaan, ei jälki välttämättä ole lähelläkään totuutta. Täällä voi provoilla, jotta saa lisähuomioo. Vertaisryhmäporukoilta saat asiallista, kokemusperäistä tietoa.Hankkiudu sinne. Eikä huonossa kunnossa oleva nuori anorektikko välttämättä osaa jälkikäteen itsekään tietää, mikä hoidossa oli hyvää, mikä huonoa. Pääasia, että on päässyt hoitoon ja ehkäpä parantunutkin.
Ja olen itsekin tietoinen tuosta asiasta. Aihe on hankala, ja luotettavan tiedon löytyminen erittäin haasteellista. Ajattelin vain ns. kokeilla kepillä jäätä, eli katsoa, mitä täältä saa irti.
mielestäni on mukavaa, että ihmiset on kiinnostunut anoreksiasta ja siitä kuinka sen hoitoa voidaan parantaa. vielä kun saataisiin myös tarkkaan ottaen selville mikä sen aiheuttaa, niin hoito olisi mahdollista parasta!
en osaa tarkkaan sanoa kauanko olen itse anoreksiaa sairastanut.. ehkä noin nelisen vuotta...? Hoitoon pääsin noin 2 ja puoli vuotta sitten(punnitukset sairaalassa) ja kun 2 vuotta sitten joudin sisään sairaalaan 2 viikoksi, niin sen jälkeen aloin saamaan myös muuta hoitoa (psykiatri, ravitsemusterapia, fysioterapia)
sairaus on TOSI pitkäjänteinen. vasta viimekuukausien aikana olen OIKEASTI alkanut tuntea itseni terveeksi ja tajunnut että tästä sairaudesta voi parantua. Olen vieläkin hyvin alipainoinen 167/46, mutta minulla on kyllä aina ollut motivaatio parantua enkä ole varsinaisesti pelännyt lihomista, kuten monet muut anorektikot. En ole myöskään ikinä kokenut itseäni lihavana, mikä lienee myös melko epänormaalia. Silti syömisessäni on ollut tämän reilu kaksi vuotta suuri lukko - kuka tietää mistä syystä.
Ravitsemusterapia oli aivan alkuvaiheissa hyödyllistä, mutta pian sen jälkeen se menetti merkityksensä - jos ei vain kykene syömään sitä mitä suositellaan, niin eihän se mitään auta?
Sairaalassa sisällä olo oli ehkä avuliainta aikaa. Silloin näin että vaikka söinkin niin suuria määriä kuin mitä he siellä määräsivät, en silti lihonut kuin HYVIN hitaasti.(Tämä ei tietysti toimi jos potilas ei suostu sairaalassakaan syömään määrättyjä annoksia!)
Toivon että olisin voinut olla sairaalassa pidemmän jakson, jotta olisin vielä syvemmin päässyt uudelleen syömisrytmiin kiinni. En pystynyt pitämään siitä kiinni kotiin päästyäni, ja siksi, vasta nyt 2 vuoden päästä olen oikeasti tervehtymässä.
Olen toisaalta tosi tyytyväinen että olen sentään nyt parantumassa, sillä tosiaan uskoin sen mahdottomaksi. Ja kenties hidas tahti parantumisessani JA lisäksi psykoterapia on mahdollistanut sen että aivoni ovat päässeet mukan lihomistahtiin, ja hyväksyn lihomiseni täydellisesti eikä minulla ole MINKÄÄNLAISTA halua laihduttaa ikinä uudelleen.
Ehkä pitkäjänteisempi sairaalajakso olisi kuitenkin voinut auttaa parantumistani. Tai se että sairauteni olisi huomattu aiemmin. Tai sitten vain joku olisi pakottanut syömään enemmän jo heti sairaalastapääsyn jälkeen. En tiedä. Mutta itsehän se syömispäätös on tehtävä, että tulos olisi kestävää. Hyvä näinkin :)
selviytymistarina.
Kiitos paljon vastauksestasi! Se valaisi asiaa tosi paljon. Minusta juuri selviytyjät ovat parhaita asiantuntijoita näissä asioissa - ei anoreksiaa kokemattomat ihmiset pysty ymmärtämään sairautta ilman sitä sairastaneiden ihmisten kuuntelemista. Joten kiitos paljon sinulle :)
Oli mielenkiintoista kuulla kokemuksiasi. Ja ihanaa huomata, kuinka olet itse alkanut ymmärtää paranemistasi. Kuten sanoit, hidas ja rauhallinen eteneminen lienee ainakin osittain mahdollistanut sen. Mielesi on siis saanut aikaa tottua ajatukseen. Todella hienoa kuulla, että olet saanut apua, ja vieläpä monipuolisesti, tähän pirulliseen sairauteen. Prosessi on varmasti ollut vaikea ja raskas, mutta olet kuitenkin selviytynyt voittajana siitä :) Olet tehnyt suuren työn! Ole ylpeä itsestäsi, ja pidä itsestäsi huolta :)
Mutta hitaasti eteneminen ei tarkoittanut hidasta hoidon aloittamista ymmärtääkseni Vaan että hoito esim. sairaalassa olis ollu pitkäaikaisempaa??!!Eikö se että hoito aloitetaan heti kun huomaat anorektisia piirteitä itsessäsi paino kovassa laskussa, masennus, painoindeksi alle alipainoisen...ym. oireet, ole tärkeää. Eikö tilanne pahene mitä enemmän hoitoon pääsy pitkittyy.
juu toki pitkittyy. mutta ongelmahan onkin just siinä, ettei anorektikko itse huomaa sairauttaan... ja jos nyt vaikka huomaisikin, niin ei sitä halua myöntää taikka ainakaan mennä sen takia hoitoon ainakaan heti sairauden alkuvaiheissa.
sitenhän anoreksian hoitaminen olisi 100000x helpompaa, jos kaikki sairastuneet haluaisivat hoitoon ja olisivat yhteistyökykyisiä!!!
Minut ainakin opetettiin osastolla uudestaan syömään. Ei ollut mitään kaloripommi ruokia vaan ihan tavallista kotiruokaa, jota opetettiin ottamaan tarpeellinen määrä.
minulle ja nyt 14v. tyttärelle ravitsemusterapeutti antoi tarkat ohjeet paljonko vilja-maito yms.tuotteita päivässä ja paljonko rasvaa,proteiinia yms.tyttöni ajatukset ja pää alkoi selvitä vasta kun sai syötyä nkunnon ruokaa ja sai painoa,mitä aliravitumpi oli sitä oudommat ajatukset,nyt parannuttuaan on sen ymmärtänyt,ajatus ei toiminut normaalisti nälässä
Ihanaa! Noita selviytymistarinoita on ihana lukea ja ne antavat toivoa toivottomille! Riittikö pelkkä ravitsemusterapia? Kuinka paha tilanne lapsellasi oli ja kuinka kauan sairaus oli kestänyt. Paljonko nyt on paino noussut alimmasta lukemasta? Ethän koe uteluna vaan neuvoina muille!
niin, no sinun lapsesi ei kenties ole ollut niin sairas vielä hoitoa saadessaan ja onkin siksi parantunut nopeasti. kun yleisesti anoreksiassa sairailla on se ongelma, että kuinka kerrottaisi mitä pitää syödä ja kuinka paljon, niin syömään ei vain kykene.
Itse olin aika kauan sairas ennen kuin sain apua -en silti ole anorektikko pahimmasta päästä sillä en koskaan lopettanut syömistä kokonaan ja sairaalassa söin kaikki ateriat (ja olivat oikeasti ihan tosi kunnon kokoisia!) välipaloineen.. mutta kotiin palatessa sairaus alkoi taas määrätä kun kukaan ei enää niin tiiviisti katsonutkaan syömisiä, enkä siksi syönyt tarvittavaa määrää.
Siksi tervehtymiseni on käynyt läpi hieman pidemmän ja rankemman kaavan (nyt 2 ja ½vuotta) ja vasta nyt alan tuntea oikeasti tervehtymisen merkit.
Kysymys johon olisikin siis varmaan tärkeämpi saada vastaus, on miten saada kieltäytyvä ihminen syömään ja miten saada sairaat, jotka eivät ole valvonnan alla lopettamaan itsensä huijaamisen. Suurelle osalle ei ravitsemusterapeutin vinkit nimittäin TODELLAKAAN riitä...
Hei vaan...tyttöni sairasti tarkalleen 2/2006-toipuminen alkoi pikkuhiljaa syksyllä 2008.Oli x2 letkuruokinnassa x3 sairaalassa,perhe ja taideterapia tiivis
En tainnut kirjoittaa ymmärrettävästi,lapseni sairasti 2/2006-syksyllä 2008 alkoi toipuminen.Hän on ollut kaksi kertaa letkuruokinnassa ja sairaalajaksoja 3,viikottainen perheterapia tiiviisti n.vuoden,jonka jälkeen harvemmin,taideterapia yli vuoden ja jatkuu edelleen.Ei syönyt sairaalassa kunnolla,mutta tsemppasi aina tiettyyn kilomäärään ja pääsi kotiin,sitten kotona alkoi aika pian lipsua ja paino laski ja usein oli sairaalaanjoutumisen uhka.Koen,että terapia ja asioiden läpikäyminen auttoi lapsellani ja masennuslääkitys ja ravitsemusterapeutin ohjeita alkanut kuunnella ja noudattaa vasta syksyn aikana,aikaisemmin ei todellakaan kyennyt syömään...ilmaisin asian liian yksiselitteisesti
toivottavasti en loukannut kun sanoin mitä sanoin! Tyttäresi on todella käynyt kyllä sitten läpi pidemmän kaavan.
Ymmärsin tosissaan vaan siitä sinun ensimmäisestä tekstistä että pelkät ravitsemusterapeutin neuvot auttoivat!!
hyvä jos kuitenkin ravitsemusterapiasta loppujen lopuksi oli hyötyä... itselleni en ole sitä kovin hyödylliseksi kokenut.
Ja rupesi muuten kiinnostamaan, että minkäslaista on tuo taideterapia?
Olin itse 13- vuotias kun minulla diagnosoitiin anoreksia. Noin vuosi sitten kun päätin aloittaa syömään terveellisemmin ja liikkumaan enemmän vaikka liikuin jo silloin paljon ja ruoka valiossani ei ollut vikaa. Jätin muun muassa karkit ja herkut pois ruokavaliosta ja aluksi en edes huomannut että painoni alkoi pudota. Aloin käydä puntarilla päivittäin ja kontroloin syömistäni sen mukaan. Tunsin itseni onnistuneeksi jos paino oli pudonnut, jos se oli noussut päiväni oli pilalla. Olin sairas. En kertonut sairaudestani kenellekkään mutta luultavasti kaikki huomasivat rajun laihtumiseni. Saatoin elää jopa viikon pelkällä vedellä. Asetin itselleni koko ajan uusia paino tavotteita. Aluksi painoin 55 kiloa ja olin 162cm ja tunsin olevani lihava, meni vain pari kuukautta kun painoni oli tippunut 37 kiloon eli painoni laski 18 kiloa. Entiset vaatteeni eivät enää sopineet ja näytin muutenkin kuolleelta. Ennen sairautta olin pirteä ja olin paljon kavereiden kanssa. Mutta yhtäkkiä kaikki oli toisin, yritin vältellä kaikkia tilanteita jossa voisin joutua syömään eli siis toisin sanottua välttelin myös kavereita. Minulla oli joka päivä harjoitukset ja aloin huomata että en jaksa enään osallistua kuten ennen. Sairauden edetessä kehoni alkoi ottaa ravintoa lihaksista sillä en syönyt mitään. Eli siis kaikki lihakset joita olin hankkinut 7 vuodessa pelaamalla lentopalloa ja harrastamalla aeropikkiä surkastuivat. Onneksi liikunnan opettaja otti asian esille ja jouduin painokontroliin. En tajunnut olevani hengenvaarallisen laiha, sillä kun katsoin peiliin en näyttänyt mielestäni laihalta. Kun hiukseni alkoivat lähteä proteiinin puutteen vuoksi tajusin että en halua kuolla tähän ja haluan parantua. En halunnut apua parantumiseen vaan halusin tehdä sen itse. Anoreksiasta ei voi ikinä parantua vasten tahtoaan. Aluksi lihominen kuulosti kamalalta. Mutta söin vaan päivä päivältä enemmän vaikka se tuntui pahalta. Parantumista vaikeutti paljon kavereiden ja muiden kommentit ” sä oot lihonu” koska silloin painoni laski jälleen. Lopulta päätin olla välittämättä muista. En enää käynyt puntarilla sillä en halunnut tietää painoani. Aloin elämään elämää joka ei pyöri vain ruuan ja laihduttamisen ympärillä. Aloin syömään normaalisti,otin mallia kavereistani vaikka aluksi ruoka määrät kauhistuttivat ja painoni nousi hiljalleen 10 kiloa ja nyt olen nyt tyytyväinen ja tunnen itseni terveeksi .
Saat olla ylepä itsestäsi. Ja onnitelut parantumisen johdosta! :)
Minäkin olen aina ajatellut, että ei anorektikkoa voi pakottaa parantumaan, samoin kuin ei alkoholistiakaan, vaan paranemisen on lähdettävä omasta halusta. Onneksi heräsit tajuamaan tilasi, ja pidit päätöksestäsi kiinni.
Todella, todella hoikka olet vieläkin, mutta suuren työn tehnyt ja pitkän matkan kulkenut. Ihanaa lukea selviytymistarinoita! :)
Niin, kun kyseessä on usein hyvinkin nuori tyttö; paranemisen lähteminen omasta halusta ei aina ole niin yksinkertaista. Murrosikään kun tullaan tai juuri ollaan, siinä on niin paljon uutta ja outoa, pelottavaakin, että siinä itsenäinen ajattelu ja sairauden ymmärtäminen ja hoidon tarpeen arvioiminen EI vättämättä ole niin helppoa. Siihen tarvitaan kodin apua. Tai että kouluterveydenhoitaja puuttuu peliin ja ohjaa eteenpäin. MUTTA paranemisen HALU lähtee anorektikosta itsestää. Halua ei voi pakottaa, mutta siihenkin voidaan ohjata manipuloimalla. YKSIN ei saa jättää lasta odotellen, että paraneminen hänen halustaan lähtee...
Taideterapiassa käydään läpi omia tunteita,matka omaan itseen,etsitään omaa identiteettiä taiteen kautta.Tyttöni on tehnyt naamioita,käsinukkeja,maalauksia,piirroksia yms.ja saahan siellä jutella
Tyttöni vaikuttui myös siitä kun lääkäri sanoi,ettei murrosikä voi alkaa kun ei ole tarpeeksi painoa-hormonitoiminta ei voi lähteä käyntiin ja kertoi myös,ettei ehkä voi saada lapsia koskaan,jos sairastaa vuosia kasvavassa iässä