Taas kepu

Vehviläisen yllätys

Eri ministeriöiden on määrä jättää tänään ehdotuksensa elvytyspakettiin valtiovarainministeriölle, missä tänään ihmeteltiin liikenneministeriön ulostuloa.

Valtiovarainministeriön on määrä kertoa elvytyspaketin sisällöstä 23. tammikuuta valtiosihteeri Sailaksen tekemän esityksen pohjalta, jonka jälkeen hallitus neuvottelee lisämäärärahoista keskenään tammikuun lopulla.

Esitys on määrä antaa eduskunnalle heti, kun se kokoontuu eli kolmantena helmikuuta.

Valtiovarainministeriö sai tiedon keskiviikkoaamuna liikenneministeriön tiedotustilaisuudesta, jossa ennalta kerrottiin Vehviläisen puhuvan "liikennepolitiikan ajankohtaisista asioista". Liikenneministeriöstä oli kerrottu valtiovarainministeriön kysyessä asiaa, ettei kyseessä ole elvytyspakettiin liittyvä tiedotustilaisuus.

Hämmästys oli suuri, kun Vehviläisen tilaisuuden aihe kuitenkin oli tasan se.

Ministeriöt toimittavat tänään valtiovarainministeriölle ehdotuksiaan laman torjumiseksi
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vehviläinen julkisti raha-aloitteensa, jotka ovat yhteensä yhtä isot kuin hallituksen koko elvytyspaketti.

Tällä kepulimaisella politikoinnilla Veviläinen siirsi vastuun kokoomukselle ja Kataiselle, vaikka hänen olisi itse pitänyt karsia esitysiään ja valita vain tärkeimmät.

Kepu petti taas siinä, että yksi kepuministeri pysrii julkisuudessa nostamaan häntäänsä sillä, että omii koko elvytyspudjetin omille hankkeilleen voidakseen hurskastella kannattajiensa joukossa sillä, että kokoomus ei hyväksynyt hänen elvytyslistaansa.

Vehviläinen olisi erotettava hallituksesta heti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettää aina! kirjoitti:

Vehviläisen yllätys

Eri ministeriöiden on määrä jättää tänään ehdotuksensa elvytyspakettiin valtiovarainministeriölle, missä tänään ihmeteltiin liikenneministeriön ulostuloa.

Valtiovarainministeriön on määrä kertoa elvytyspaketin sisällöstä 23. tammikuuta valtiosihteeri Sailaksen tekemän esityksen pohjalta, jonka jälkeen hallitus neuvottelee lisämäärärahoista keskenään tammikuun lopulla.

Esitys on määrä antaa eduskunnalle heti, kun se kokoontuu eli kolmantena helmikuuta.

Valtiovarainministeriö sai tiedon keskiviikkoaamuna liikenneministeriön tiedotustilaisuudesta, jossa ennalta kerrottiin Vehviläisen puhuvan "liikennepolitiikan ajankohtaisista asioista". Liikenneministeriöstä oli kerrottu valtiovarainministeriön kysyessä asiaa, ettei kyseessä ole elvytyspakettiin liittyvä tiedotustilaisuus.

Hämmästys oli suuri, kun Vehviläisen tilaisuuden aihe kuitenkin oli tasan se.

Ministeriöt toimittavat tänään valtiovarainministeriölle ehdotuksiaan laman torjumiseksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu