Jääkausi

Ennustusten mukaan ilmaston kylmeneminen on alkanut.
Asia hieman pelottaa jos kylmeneminen on hyvin nopeaa.Olisi kait viisainta ostaa Espanjasta asunto,niin kauan kun niitä vielä voi ostaa.
15513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Euroopassa oli kylmin joulukuu 30:een vuoteen.
Ilmaston lämpeneminen on suuri huijaus, ja olisi ihanaa jos meillä olisi Hollanin säätila ja tulpaanit kukkisivat ensi kuun lopulla.

Äänestä

Että silloin 10 vuotta eteenpäin Oulun korkeudelle jo istutetaan palmuja.
Kuulemma silloisen tietämän mukaansa näin nopeaa ilmastonlämpeneminen Suomessa.

Voihan Hehkulamppu.
Niin.. sekin antaa lämpönä 95 %. Ei lainkaan sitäkään lämpöä kylmaan asukkaan pahaksi koe.

Eli, vasta lasketaan lamppujen hyötysuhde, kun otettu se lämpökin huomioon. Ei niin haaskaavia olekkaan sitten sisätiloissa, päinvastoin.

Vihreitten enneustukset ei nyt näytä toteutuvan. Eipä tainnut Hassilla ollakkaan tarkoitus niin. Oma rahamassi taisikin olla päällimmäisenä.

Äänestä

Niinhän vihreät "" sanoneet.
EI enään edes pitäisi talveja olla Suomessakaan. ?
Vihreät nuoret tytötkin manipuloitu lumiukkoineen näyttämään miten talvet plussan puolella.

Hölmöjä vedätelty huulesta vihreitten taholta.
Nyt käsittääkin sanomansa perille menon tyhmän näköiselle nuttura pojalle. Mutta normmalimman näköisetkin jo alkaneet uskoa vihreitä satuja.

Äänestä
  • "Vuosi 2008 jää historiaan lämpimänä ja sateisena. Vuoden keskilämpötila Suomessa oli keskimääräistä korkeampi, ja paikkakuntakohtaisia ennätyksiä rikottiin niin lämpötiloissa kuin sademäärissäkin."

    http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?Id=1230711770.html

    "Osaksi Ilmatieteen laitokseen toimintaa vuodenvaihteessa siirtynyt jääpalvelu aloitti 18. joulukuuta päivittäisen jääraportoinnin ja jäätilanteen seurannan. Aloitus tapahtui noin viikon myöhemmin kuin 2000-luvun talvina keskimäärin."

    http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?Id=1231145031.html

    "Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että vuodesta 2008 tulee kymmenenneksi lämpimin vuosi vuoden 1850 jälkeen. WMO:n mukaan vuonna 2008 maapallon keskilämpötila oli 0,31 astetta vuosien 1961 - 1990 keskiarvoa (14,0 astetta) lämpimämpi."

    http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?Id=1229424171.html

    Keskilämpötilaa ei mitata muutaman päivän perusteella.

    http://hadobs.metoffice.com/hadcrut3/diagnostics/global/nh sh/

    Äänestä

  • 1Pasifisti kirjoitti:

    "Vuosi 2008 jää historiaan lämpimänä ja sateisena. Vuoden keskilämpötila Suomessa oli keskimääräistä korkeampi, ja paikkakuntakohtaisia ennätyksiä rikottiin niin lämpötiloissa kuin sademäärissäkin."

    http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?Id=1230711770.html

    "Osaksi Ilmatieteen laitokseen toimintaa vuodenvaihteessa siirtynyt jääpalvelu aloitti 18. joulukuuta päivittäisen jääraportoinnin ja jäätilanteen seurannan. Aloitus tapahtui noin viikon myöhemmin kuin 2000-luvun talvina keskimäärin."

    http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?Id=1231145031.html

    "Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että vuodesta 2008 tulee kymmenenneksi lämpimin vuosi vuoden 1850 jälkeen. WMO:n mukaan vuonna 2008 maapallon keskilämpötila oli 0,31 astetta vuosien 1961 - 1990 keskiarvoa (14,0 astetta) lämpimämpi."

    http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?Id=1229424171.html

    Keskilämpötilaa ei mitata muutaman päivän perusteella.

    http://hadobs.metoffice.com/hadcrut3/diagnostics/global/nh sh/

    Riippuu keltä kysyy.
    Nasa kertoi että, elämme jälkilämpöistä aikaperiodia, jossa suurilmasto on 40 vuoden sykleissä.
    Vuonna 2012 alkaa taas kylmetä, ja sitä jatkuu 20 vuotta, sitten vähän lämpenee ja eitten taas viilenee.
    Näin maapallo on toiminut satoja vuosia.
    Ei aurinko ja läntiset lämpöiset ilmavirrat voi paljon suuretakkaan ja lämmin ilma nousee aina ylöspäin.
    Hiilidioksidi eli kaasu ei voi pidätellä allaan tätä lämmintä ilmaa, vaan sen tekee (sade) pilvet.

    Äänestä

  • saatais lämpöö. kirjoitti:

    tuokin otus on saanut viestinsä näpyteltyä?

    Ei noin umpipöljä kyllä itse saa virtaa päälle koneeseen. Kai sillä on joku avustaja...

    Äänestä

  • saatais lämpöö. kirjoitti:

    Riippuu keltä kysyy.
    Nasa kertoi että, elämme jälkilämpöistä aikaperiodia, jossa suurilmasto on 40 vuoden sykleissä.
    Vuonna 2012 alkaa taas kylmetä, ja sitä jatkuu 20 vuotta, sitten vähän lämpenee ja eitten taas viilenee.
    Näin maapallo on toiminut satoja vuosia.
    Ei aurinko ja läntiset lämpöiset ilmavirrat voi paljon suuretakkaan ja lämmin ilma nousee aina ylöspäin.
    Hiilidioksidi eli kaasu ei voi pidätellä allaan tätä lämmintä ilmaa, vaan sen tekee (sade) pilvet.

    "1859 Irlantilaissyntyinen John Tyndall selvitti laboratoriossaan, että hiilidioksidi ja vesihöyry kykenevät imemään infrapunasäteilyä ja voivat siten vaikuttaa ilmastoon. Hän siis löysi ensimmäiset kasvihuonekaasut, vaikkei niitä vielä sillä nimellä kutsuttukaan."

    Minä en käsitä, että Suomalainen koululaitos voi tuottaa kaltaisiasi yksilöitä.

    Ilmastosta on annettu toisenlaisiakian lyhyen aikavälin ennusteita, kuten Hadleyn ilmastokeskuksen.

    http://www.metoffice.gov.uk/corporate/pressoffice/2007/pr20070810.html

    Äänestä

  • saatais lämpöö. kirjoitti:

    Riippuu keltä kysyy.
    Nasa kertoi että, elämme jälkilämpöistä aikaperiodia, jossa suurilmasto on 40 vuoden sykleissä.
    Vuonna 2012 alkaa taas kylmetä, ja sitä jatkuu 20 vuotta, sitten vähän lämpenee ja eitten taas viilenee.
    Näin maapallo on toiminut satoja vuosia.
    Ei aurinko ja läntiset lämpöiset ilmavirrat voi paljon suuretakkaan ja lämmin ilma nousee aina ylöspäin.
    Hiilidioksidi eli kaasu ei voi pidätellä allaan tätä lämmintä ilmaa, vaan sen tekee (sade) pilvet.

    Aamulehdellä on aiheesta noin parin vuoden takaa hyvä katsaus.

    http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/asiat_paajutut/4938143.shtml

    Mitä tulee kahden edellä mainitun kasvihuonekaasun vaikutuksiin, niin se on päinvastainen näkemyksesi kanssa.

    "Muutos käsityksissä tapahtui kolmen amerikkalaistiedemiehen tutkimuksien ansiosta. Lämpösäteilyn havaitsemisteknologian eli ns. infrapunaspektroskopian kehittyminen teki mahdolliseksi tarkemmat mittaukset.

    Vuonna 1955 Gilbert Plaas osoitti, että hiilidioksidin vähäinenkin lisäys voimistaa kasvihuoneilmiötä. Tämä johtuu siitä, että vesihöyry estää vain heikosti aallonpituusaluetta, jolla hiilidioksidi vaikuttaa. Vesihöyry on siis lähes läpinäkyvä tällä alueella, joka sattuu myös vastaamaan maapallon lähettämän säteilyn huippua."

    http://www.ilmasto.org/ilmastonmuutos/tutkimus/ilmastotieteen_kehitys.html

    Huvittavinta kommentissasi on se, että pilvi on vesihöyryä eli veden kaasumainen olomuoto. Jo yläasteikäinen kykenee päihittämään sinut!

    Väitätkö todella, ettei lämmin ilma nouse ja mene kaasun lävitse ?
    Katso ylä-asteen kemian kirja 2 sivu 44.
    Harhaoppia vai harhautettua oppia ?

    Onko Länsi-Suomessa kasvihuoneilmiö, kun lämpötila on joka päivä 5 astetta korkeampi kuin Itä-Suomessa.
    Kärsiikö vai hyötyykö kasvillisuus lämmöstä ?
    Lisääntyykö auringon energia vai loppuuko se joskus?
    Nauttivatko eläimet talviturkistaan ? Miksi ne muuttavat etelään? Onko napajäätiköillä liito-oravia?

    Äänestä

  • uutta elämää. kirjoitti:

    Tutustu aiheeseen ja tule vasta sitten laukomaan totuuksiasi.

    Äänestä

  • 1Pasifisti kirjoitti:

    Tutustu aiheeseen ja tule vasta sitten laukomaan totuuksiasi.

    Kolikolla on aina kaksi puolta.
    Pasi. Jos olet niin terävä kemisti mene ydinvoimalaan töihin, älä jauha enää tuulimyllysähköä, se on vanha vitsi.
    Jos tuulimyllyt olisivat käyttökelpoisia, niitä olisi joka paikka täynnä.
    Nyt niitä lahoo ja ruostuu monessa kylässä, vaan ei Kauniaisissa ikkunasi vieressä.

    Äänestä

  • DonQuhotti kirjoitti:

    Mitä enemmän sataa sitä enemmän tuee sähköä.
    Jos sateet kaksinkertaistuisivat voisi pari ydin voimalaa purkaa.Edellyttää tietenkin kaikkien vapaana olevien koskien rakentamista.Samoin tietenkin muutama allas täytyisi rakentaa.
    Pelloille voitaisiin rakentaa vedelle välivarastoja,jos sattuu satamaan niin paljon jonakin vuonna,että pelto jäisi viljelemäti voitaisiin maksaa korvausta siitä sähköstä mitä pellola olleesta vedestä saa jauhetuksi.
    Elintarvikkeitahan on maailmassa muutenkin liikaa,mitä enemmän tuotamme elintarvikkeita sitä enemmän maailman väkiluku nousee ja sitä enemmän pitää tehdä sähkoä.
    Jos saamme maailman väkiluvun vaikkapa puolitettua kasvihuone ongelmat ovat taakse jäänyttä aikaa.

    Äänestä

  • vapaana,,,,,,,,,, kirjoitti:

    Kellä on kasvihuoneongelma ?
    Tomaatinkasvattajilla, kun Suomi on liian kylmä maa.
    Onko Espoon West-Endissä tai Kauniaisissa kasvihuoneongelma ? Jos on, niin muuttakaa tänne pohjoisempaan Suomeen, täällä ei ole sitä ongelmaa.
    Suurempi ongelma on työpaikasta ja saammeko kaikki korotetut energiaverot maksuun.
    Onko Teillä liito-oravaongelma?
    Meilläpäin on hyvä orava-ja myyrävuosi.
    Suurempi ongelma on kun lohet ja riekot vähenevät.

    Äänestä

  • etelän ongelma ? kirjoitti:

    Jos ajatellaan positiivisesti ilmaston lämpenemistä,että suuret pedot siirtyvät kohti eteläsuomea.Varsinkin kun nyt on menossa laajamittainen peltojen metsitys,siitä seuraa myöskin se vakiintunut suurpetokanta saavuttaa lähivuosina Sipoon ja Nuuksion metsät.
    Kasvihuone kaasut vähenevät koska pääkaupunkiseudun asukkaat voivat mennä bongaamaan suurpetoja vaikkapa Nuuksioon.
    Eikä tarvitse ajaa satoja kilometrejä nähdäkseen suden taikka karhun,vaan pääsee bussilla aivan perille saakka.Näin ei tule kasvihuonekaasuja juuri lainkaan.

    Äänestä

  • myöskin, kirjoitti:

    päästöt vastaavat noin parinkymmenen henkilöauton päästöjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tulossa? kirjoitti:

Ennustusten mukaan ilmaston kylmeneminen on alkanut.
Asia hieman pelottaa jos kylmeneminen on hyvin nopeaa.Olisi kait viisainta ostaa Espanjasta asunto,niin kauan kun niitä vielä voi ostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu