Asperger-puoliso vie minulta voimat

Mieheni haastava käytös imee minut aivan tyhjiin. Olen aivan varma, että hänellä on Aspergerin syndrooma, mutta mitään diagnoosia hän ei ole saanut, koska hän ei itse näe käytöksessään mitään ihmeellistä, joten minnekään asiantuntijalle en häntä saa. Hän elää aivan omaa elämäänsä perheemme sisällä omien tiukkojen ja säännöllisten rutiiniensa mukaan. Me siis olemme pakosta sopeutuneet hänen rutiineihinsa, hän on kuin robotti, joka tekee samat asiat samalla tavalla päivästä päivään. Kaikki spontaani tekeminen on hänelle kauhistus.

Tunnen olevani kuin vankilassa hänen kanssaan. Hän viihtyy yksin puhumattomana omassa rauhassaan tuntikausia. Hän ei kerro omia asioitaan eikä ole kiinnostunut minun asioistani. Tuntuu, että hänen lähellään vaivun itsekin johonkin autistiseen tilaan, joka on todella ahdistavaa. Silti kun olen sanonut hänelle, että teen mieluummin sitten asioita yksin, hän hätääntyy ja sanoo, että ei halua olla yksin. Mikä ihmeen logiikka siinä on, että hän on seurassani omissa oloissaan, mutta ei kestä olla aivan yksin ilman minua? En ymmärrä.

Kävin psykiatrilla puhumassa perhe-elämästämme, mutta eipä siitä paljon apua ollut. Hän ei maininnut Aspergerista mitään, enkä minäkään silloin vielä tiennyt Aspergerista paljon mitään. Nyt olen lukenut Tony Attwoodin ja Gillbergin kirjoja, ja mieheni haastava käytös on kyllä kuin suoraan Attwoodin kirjojen sivuilta.Monet psykiatrit ja perheneuvojat eivät ilmeisesti vielä osaa tunnistaa Aspergerin tunnusomaisia piirteitä. Oikea asiantuntija on kai sitten Aspergeriin perehtynyt neuropsykologi tai neuropsykiatri.

Onko täällä ketään, jonka puolisolla on Asperger? Mistä olette hakeneet apua omaan jaksamiseenne? Entä oletteko harkinneet avioeroa, koska olette uupuneet haastavaan käytökseen? Olen ollut mieheni kanssa avioliitossa yli kaksikymmentä vuotta, ja minusta tuntuu, että haluan oman elämän ilman miestäni. Tunnen kyllä syyllisyyttä, koska lapset eivät halua avioeroa, mutta muutaman vuoden kuluttua he kuitenkin lähtevät opiskelemaan. En näe mitään järkeä elää tällaisessa tunneköyhässä rutiinien hallitsemassa perhe-elämässä mieheni kanssa kahdestaan lasten lähdettyä opiskelemaan. Haluan oman elämän, joka ei ole tiukkaan ennakolta suunniteltua rutiinia, vaan spontaania ja elävää. Vielä minä sen hankin, sen olen luvannut itselleni.
Ilmianna
Jaa

35 Vastausta



Minun ex oli myös aivan varma, että minulla on ko. sairaus.
Erosimme, tai hän läksi.
Kävimme molemmat psykiatrilla ennen eroa ja myös sen jälkeen.
Minulla oli pientä masennusta eron aikoihin, mutta se loppui hyvin pian erottuamme.

Yritin vaivihkaa udella oliko vaimollani jokin diagnoosi, ja sen verran sain selville, että oli, mutta ei lääkäri tietenkään sitä voinut kertoa mikä, koska vaimoni oli ehdottomasti kieltänyt.

Pahoin pelkään, että teillä on sama tilanne, että olet lukkiintunut diagnoosiisi niin pahoin, että et näe totuutta.

Kyllä jokainen lääkäri tuntee Aspergerin syndrooman, ja olisi kyllä kertonut jos olisi samaa mieltä kanssasi.

Luin myöhemmin taudista ja sen oireista, enkä tunnistanut itsestäni mitään sinnepäinkään olevaa oiretta.

Vaimostani kyllä, ainakin suuren kömpelyyden.

Onhan minulla vaikka mitä oireita, mutta ei takuulla Aspergeria.

Täytyy olla pahoin harhainen joka minusta sellaisia kuvittelee.

En toki tunne miestäsi, mutta kertomasi mukaan hän elää vain normaalia hyvin säännöllistä elämää ja se vaivaa sinua syystä tai toisesta niin paljon, että kuvittelet vaipuvasi autistiseen tilaan.

Useimpien arki on samanlaista harmaata ja puuduttavaa.

Mitä jos menisit itse psykiatrille juttelemaan?

Tulosta oma tekstisi ja näytä se hänelle.

Tee se ennen kuin otat eron, sillä psykiatria tulet hyvin luultavasti tarvitsemaan joka tapauksessa, koska olet niin ahdistunut.

Siihen on tehokkaita lääkkeitä ja jos et olisi niin ahdistunut, niin miehesikin saattaisi käyttäytyä aivan toisin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
aspergerin syndrooma ei ole sairaus.
Samalla tavalla voisi sanoa että MAc tietokoneet ovat sairastuneita pc tietokoneita.
Huon vertaus , ehkä, mutta tarkoitan sitä, että as-ihmisen aivojen toiminta on erilainen kuin ns valtaväestön.
Sairauteen löytyy lääkkeitä, as-henkilöä ei hoideta lääkkeillä "normaaliksi".
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
http://web.archive.org/web/20060505151704/http://users.kymp.net/p204188a/testi.htm

Silloin kun ex "diagnosoi" minulle Aspergerin, ei ollut tuollaisia testejä, tai ei ainakaan tullut vastaan.

Tein tuon testin ja sain 72 pistettä, eli minulla ei tuon mukaan ole Aspergeriä.

Yläpuolelle tuli neljä ruksia keskelle, ei yhtään oikealle.
Alaosa meni aika tasan kyllä ja ei vastauksien kesken.

Vastasin niin rehellisesti kuin osasin, koska muuten tässä ei olisi mitään mieltä.

Kokeile sinäkin. Ei maksa mitään, jos ei annakaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Anteeksi, mutta näin as-pojan äitinä ja miehen vaimona tuossa alkuperäisessä kirjoituksessa oli hyvin paljon as tyypillisiä piirteitä, kuten sinunkin tekstissäsi arviostasi hänen miehensä käytöstä kohtaan. Ei sinulle tietenkään ole ko. piirteitä kartoittamaan, koska et itselläsi niitä näe.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
No ei kyllä varmana jokainen lääkäri tai edes psykiatri sitä tunnista, ainakaan jonkin yksittäisen potilaskäynnin tai pikatestin perusteella 100%:n varmasti.

Asperger on ongelmallinen koska siihen voi liittyä myös mielenterveyshäiriöitä kuten esim. voimakasta ahdistuneisuutta tai pakko-oireisuutta. Ja moni voi mennä näiden liitännäisongelmien vuoksi lääkäriin ja lääkärin koko huomio saattaakin kiinnittyä tähän liitännäisongelmaan, jolloin se metsä jää puilta näkemättä. Toki on tärkeää että esim. ahdistuneisuuteen saa apua esim. lääkkeiden kautta.

Neuropsykologi ja neuropsykiatri Aspergerin varmaan tunnistavat, jos tukena on vielä kunnon haastattelut ja testit.

Omalla kohdallani olen käynyt lääkärillä ja saanut lääkkeitä pakko-oireisuuden vuoksi, mutta nyt kun olen lukenut asioista enemmän, huomaan että erittäin monet Asperger-piirteet sopivat minuun ja noita kyseisiä piirteitä löytyy suvusta myös sekä äidin että isän puolelta. Olenkin ajatellut hakeutua neuropsykologin vastaanotolle, koska olisi kiva nyt 45-vuotiaan vihdoin saada oikea kuva omasta itsestäni, vaikken mitään virallista diagnoosia mitään viranomaista varten tai sellaiseen ainakaan tällä hetkellä tarvitsekaan. Epäilen vahvasti että omalla kohdallani pakko-oireisuus on vain Aspergeriin liittyvä liitännäishäiriö.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Olin naimisissa 25 vuotta ja saimme kolme ihanaa lasta. Koko avioliiiton oli tilanteita, joissa ihmettelin mieheni erikoista käytöstä. Niiden kertomiseen menisi koko päivä.
Nuorin lapsistamme diagnosoitiin kuusivuotiaana. AS-kulkee suvuissa.
Aloin ahmia tietoa ko syndroomasta ja palaset loksahtelivat kohdalleen.
Mieheni oli kaikki vuodet kantanut toisenlaisuuden raskasta taakkaa tietämättä miksi hänen on mahdotonta sopeutua tavallisen ihmisen formaattiin.
Itse olin kaikki vuodet kärsinyt ja itkenyt, miehen "tunneköyhyyttä", "rakkaudettomuutta", huvittuneena ja joissain kohdin ärtyneenä sietänyt hänen omituisia rutiinejaan jne...
Päädyimme eroon ehkä sitäkin syystä, että kahden as-lapsen hoitaminen samassa taloudessa oli raskasta ja vanhempi assi tunsi jäävänsä paitsioon.
Jos olet ollut naimisissa miehesi kanssa noin pitkään, olen varma, että hänen valmiutensa omaan elämään ovat hallussa. Siirtymävaiheet ovat assille kauhistus. Se. että joutuisi eron takianluopumaan tutuista kuvioista tuttujen perheenjäsenten kanssa, on syvä siirtymävaihe.
Itselleni kävi niin, että olin eron jälkeen "sinkku" neljä vuotta kun taas herra Assinen alkoi deittailla viittä naista yhtäaikaa! LÖysi sitten sielunkumpanikseen sopivan ja muutaman yhteensovittamisvuoden jälkeen asettuivat onnelliseen avion satamaan.
Itse löysin vihdoin miehen, jollaista olen aina kaivannut. Kaikin puolin.
Nykyisin saa paljon tietoa as-syndroomasta ja kaikki oikea tieto helpottaa. Neuropsykologi on se avainhahmo, joka meidän tilanteessamme auttoi ja kuntoutti parhaiten.
Todella harva yleislääkäri tai psykiatri ymmärtää as-syndroomaa oikein. Näin olen 31 vuoden as-kokemuksella valmis väittämään.

Mene AS-keskustelupalstoille kuten AS-palsta ja http://autisminkirjo.munpalsta.com/index.php

En tiedä missä asut, mutta useilla paikkakunnilla on perustettu autismi-aspergeryhdistys. Saat siitä tietoa SUOMEN AUTISMI-JA ASPERGER YHDISTYS

Käännä tilanne voitoksesi. Itse tulen hyvin toimeen ex mieheni kanssa. Mielestäni AS-henkilöt ovat hurmaavia, älykkäitä, luovia, vaativaisia, vaikeita jne. Mutta eivät tylsiä taviksia, koskaan!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Kiitos ymmärryksestäsi.Viestisi alkuosa kuvaa juuri avioliittoamme täydellisesti. Aivan samoin minäkin olen kärsinyt ja itkenyt näinä vuosina mieheni haastavaa käytöstä, jota en ole ymmärtänyt.

Olen samaa mieltä kanssasi,että psykiatrit eivät välttämättä ymmärrä AS-syndroomaa oikein. Itse asiassa kysyin silloin psykiatrilla käydessäni, olisiko miehelläni as-piirteitä, mutta psykiatri ohitti koko kysymyksen. Oikea asiantuntija on minunkin mielestäni neuropsykologi. Omalla paikkakunnallani ei ole Autismi- ja Aspergeryhdistystä, mutta lähikaupungissa on, ja yhdistyksellä on myös asiantuntijana neuropsykologi, johon aion nyt ottaa yhteyttä.

On varmaan niin, että kokemuksiani ei voi ymmärtää kuin toinen as-henkilön puolisona oleva tai ollut. Pitkän avioliiton aikana on minulla riittänyt ihmettelemistä mieheni käytöksessä, mutta ei minua ole ymmärretty, kun olen hakenut apua. Onkohan olemassa vertaistukiryhmiä as-henkilöiden puolisoille? Menisin heti sinne, jos sellaisen ryhmän löytäisin. Mistähän saisi tietoa, onko sellaisia ryhmiä olemassa?

Kiitos tuestasi! Ymmärsit minua.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ap. kirjoitti:
Kiitos ymmärryksestäsi.Viestisi alkuosa kuvaa juuri avioliittoamme täydellisesti. Aivan samoin minäkin olen kärsinyt ja itkenyt näinä vuosina mieheni haastavaa käytöstä, jota en ole ymmärtänyt.

Olen samaa mieltä kanssasi,että psykiatrit eivät välttämättä ymmärrä AS-syndroomaa oikein. Itse asiassa kysyin silloin psykiatrilla käydessäni, olisiko miehelläni as-piirteitä, mutta psykiatri ohitti koko kysymyksen. Oikea asiantuntija on minunkin mielestäni neuropsykologi. Omalla paikkakunnallani ei ole Autismi- ja Aspergeryhdistystä, mutta lähikaupungissa on, ja yhdistyksellä on myös asiantuntijana neuropsykologi, johon aion nyt ottaa yhteyttä.

On varmaan niin, että kokemuksiani ei voi ymmärtää kuin toinen as-henkilön puolisona oleva tai ollut. Pitkän avioliiton aikana on minulla riittänyt ihmettelemistä mieheni käytöksessä, mutta ei minua ole ymmärretty, kun olen hakenut apua. Onkohan olemassa vertaistukiryhmiä as-henkilöiden puolisoille? Menisin heti sinne, jos sellaisen ryhmän löytäisin. Mistähän saisi tietoa, onko sellaisia ryhmiä olemassa?

Kiitos tuestasi! Ymmärsit minua.
nimittäin, että olet jo oivaltanut olenaisia asioita: neuropsykologi on se joka ymmärtää tämänlaatuista erityisyyttä parhaiten (meillä oli aikoinaan kuntoutusryhmässä np Tuula Kulomäki, joka valitettavasti on jo eläkkeellä, uskomattoman syvällisesti asiaan perehtynyt lääkäri) ,
vertaistukiryhmässä sinua tulee helpottamaan se, että saat jakaa kokemuksia ja tunnetta, että muutkin ovat käyneet samat itkut ja hampaidenkiristelyt
Sinun kannattaisi hakea autismi-ja aspergerliiton jäsenyys sillä yhdistyksen jäsenlehdissä on erittäin paljon arvokasta asiatietoa as-ihmisille ja heidän omaisilleen. Käy vaikka kirjastossa tutustumassa julkaisuihin.
Kirjallisuutta on paljon ja webistä löydät vertaistukiryhmien tavoin toimivia keskustelupalstoja.

Meidän perheessä kestettiin ehkä parhaiten sen kannattelemana, että as-henkilöiden erityislahjakkuus tietyillä aloilla antaa tasokasta suvereniteettia, joka luo mahdollisuuden sietää myös niitä rasittavia puolia.
Eräs luennoitsija väitti kerran ettei as- ei-as pari kestä avioliitossa muutamaa vuotta pidempään.

Itse olen sitä mieltä, ettei minunkaan ex avioliitto olisi kestänyt niin pitkään, ellei minussa olisi as-piirteisyyttä.
Hupaisaa oli, että kun tein itselleni saman ruksitestin kuin lapselleni tehtiin as-diagnoosin yhteydessä (monen monen muun testin ja tutkimuksen lisäksi) sain isommat pojot kuin lapseni. Heh...
No, hf assit löytyvät työelämässä tutkijoina, lääkäreinä, taiteilijoina, tiedemiehinä, toimittajina ...yleensä aloilla, joissa edellytetään syvällistä ja intohimoista, jopa yksipuolista, omistautumista omalle asialle.
Vertaistuiryhmässä olen tutustunut perheisiin, joissa useammalla kuin puolella on as-diagnoosi!
Ihania ihmisiä, mutta esimerkiksi murrosikä on kamala vaihe, todella kriittinen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
T:llä? Tunnen yhden sellaisen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
6 VASTAUSTA:
Ei taida kovin yleinen vaiva olla jos maan parista miljoonasta aviomiehestä arvaa täällä kenestä on kysymys!

Samaa osumistarkkuutta voi kuvitella noihin itse tehtyihin diagnooseihin, jos kerran erikoislääkäritkään eivät sitä tunnista kuin harvoin.

Asian voi tietysti varmistaa vaikka Hymy-lehden ennustajalta, niin ei tarvitse elää epätietoisuudessa!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tietä mätön kirjoitti:
Ei taida kovin yleinen vaiva olla jos maan parista miljoonasta aviomiehestä arvaa täällä kenestä on kysymys!

Samaa osumistarkkuutta voi kuvitella noihin itse tehtyihin diagnooseihin, jos kerran erikoislääkäritkään eivät sitä tunnista kuin harvoin.

Asian voi tietysti varmistaa vaikka Hymy-lehden ennustajalta, niin ei tarvitse elää epätietoisuudessa!
on kuusi kertaa enemmän miespuolisilla(pojilla) kuin naisilla(tytöillä)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tietä mätön kirjoitti:
Ei taida kovin yleinen vaiva olla jos maan parista miljoonasta aviomiehestä arvaa täällä kenestä on kysymys!

Samaa osumistarkkuutta voi kuvitella noihin itse tehtyihin diagnooseihin, jos kerran erikoislääkäritkään eivät sitä tunnista kuin harvoin.

Asian voi tietysti varmistaa vaikka Hymy-lehden ennustajalta, niin ei tarvitse elää epätietoisuudessa!
Huom! psykiatri on lääkäri, psykologi ei.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
haloo! kirjoitti:
Huom! psykiatri on lääkäri, psykologi ei.
Asikkalassa kyseltiin 1920-luvun lopussa sioilta, joutuuko naimisiin.
Piti potkaista kolmesti lätin oveen.
Sian röhkäisy merkitsi naimisiin joutumista, muuten se jäi haveeksi.

Liekö nykyiset tutkimusmenetelmät yhtään sen luotettavampia?
Oppiarvolla ei ole väliä, vain oikealla vastauksella.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
20-luvulla kirjoitti:
Asikkalassa kyseltiin 1920-luvun lopussa sioilta, joutuuko naimisiin.
Piti potkaista kolmesti lätin oveen.
Sian röhkäisy merkitsi naimisiin joutumista, muuten se jäi haveeksi.

Liekö nykyiset tutkimusmenetelmät yhtään sen luotettavampia?
Oppiarvolla ei ole väliä, vain oikealla vastauksella.
olen aina ihmetellyt näitä suurellakin kohulla julkistettuja , HAASTATTELUIHIN, perustuvia tutkimuksia: tyyliin "suomalainen harrastaa seksiä keskimääriin kolme kertaa viikossa" hah hah.
Koko validiteetin arvottaminen on hakuammuntaa ja ihmiset vastaavat ihan mitä sattuu sen mukaan, millä päällä sattuvat olemaan ja juuri senhetkisen elämäntilanteen asennoitamana.

Mutta tämä ei nyt liity mitenkään asperger-tutkimuksiin, jotka ovat neurologispohjaisia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tietä mätön kirjoitti:
Ei taida kovin yleinen vaiva olla jos maan parista miljoonasta aviomiehestä arvaa täällä kenestä on kysymys!

Samaa osumistarkkuutta voi kuvitella noihin itse tehtyihin diagnooseihin, jos kerran erikoislääkäritkään eivät sitä tunnista kuin harvoin.

Asian voi tietysti varmistaa vaikka Hymy-lehden ennustajalta, niin ei tarvitse elää epätietoisuudessa!
Hyvä "tietä mätön",

äläpä halveeraa niitä, jotka ovat osuneet kotidiagnoosissaan oikein.
Ihmisiä ne lääkäritkin ovat eivätkä aina ota potilaita tosissaan.

Aikoinani n. 30 vuotta sitten jouduin käyttämään lastani kahdellakin psykiatrilla ja yhdellä lastenlääkärillä ennen kuin poikani epilepsia yhdistettynä MBD- oireistoon selvisi.

Itse olin oivaltanut diagnoosin jo ekalle lääkärille viedessä.
Jouduin käyttämään pojan yksityisesti aivosähkökäyrässä ennen kuin asia selvisi. Lasten neurologin kautta tuli lääkitys epilepsiaan.
Sähkökäyrästä ja synnytyskertomuksesta selvisi missä kohtaa aivoissa arpeutuma sijaitsi.

Tämä MBD-diagnoosi ja epilepsia eivät tulleet yllätyksenä, vaan näin asian olin ajatellut olevan pojan käytöksen perusteella.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Jos SINÄ kävit psykiatrilla, ei lääkäri voi sinun kertomasi perusteella tehdä toisesta ihmisestä diagnoosia ja ylipäätään diagnoosiin tarvitaan ao. henkilön useampi käynti. Lääkäri voi antaa sinulle kyllä diagnoosin, ahdistus tms. puolelta. Ja asperger ei ole sairaus, vaan ominaisuus, joka ei hoidu lääkityksellä. Se on niin kuin persoonallisuushäiriöt. Ellei sit sun miehelläsi ole jokin persoonallisuushäiriö....

Summa summarum... Ongelma on siis sulla eikä miehelläsi, koska teillä olet sinä, joka voit pahoin. Sori. On siis sinun asiasi tehdä ratkaisuja, joita näkisin olevan kaksi; et suostu sietämään häntä enää, josta seuraa jotakin (miehesi lähtee sun kanssa hakemaan yhteisymmärrystä, sinä lähdet jne). Tai hyväksyt miehesi ominaisuudet ja hänet tuollaisena, ja sopeudut elämään siinä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ei elämä assinakaan ole noin suoraviivaista. Kyllä assi pystyy opettelemaan erilaisia käyttäytymisnormeja ja sisäistämään sääntöjä, joita noudattamalla yhteiskunnassa on helpompaa elää. Niihin sääntöihin kuuluvat ne taidot, joilla muita ihmisiä kohdellaan. Assit eivät ole mikään rotu, jonka tapoihin tulee mukautua.

Tätä en sano mollatakseni. Olen itse as-tytön äiti, mieheni on asperger ja hänen siskonsa autisti. Erilaiset säännöt helpottavat elämää. Kun as-ihmiselle selviää, että toinen voi pahoin, voi hän hyvinkin olla valmis sopimuksiin, kunhan hän tajuaa, että lopulta hän itse hyötyy tilanteesta myöskin. Assit rasittuvat jankutuksesta ja riitelystä ja sopimukset taas ovat portti ulos hankalasta tilanteesta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Miksi miehelläsi pitäisi olla joku diagnoosi? Eikö riitä toteamukseksi että hänellä on tämmöisiä hankalia luonteenpiirteitä. Ei hankalaa luonnetta tarvitse nimetä sairaudeksi.

Ehkä hän ei pysty muuttamaan tapojaan, tai ehkä pystyykin. Sen saat selville jos otat asian perusteellisesti puheeksi tai hankkiudutte pariterapiaan. Jos muutosta ei tule, joko tyydyt siihen että miehesi on semmoinen perusluonteeltaan ja elät rinnalla omaa elämääsi omalla tavallasi, tai jos et sitä kestä niin lähde. Avioeroa ei kysytä lapsilta, se on teidän kahden välinen asia!

Miksi ihmeessä aspergenin piitreitä pitäisi "tunnista" miehessäsi? Ei diagnoosi ole ratkaisu vaan toimiminen. Sitäpaitsi kirjojen perusteella melkein kaikki diagnoosit sopivat keneen vain, ja ammatti-ihmiset tietävät sen eiväkä siksi ole tyrkyttämässä diagnooseja silloin kun käytännön ratkaisut ovat tärkeämpiä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Asperger persoonat eivät todellakaan ole hankalia.

Se että tunnet hänet ulkopuoliseksi johtuu aivan itsestäsi. Asperger ei "vetäydy omiin oloihinsa" tahallaan, vaan syynä on usein sinun oma toimintasi. Usein asperger on odottamassa, että tulisit hänet hakemaan mukaasi. Asperger ei itse välttämättä tunnista omaa odotus moodiaan, vaan sinä joka sen havaitset olet velvollinen ottamaan häntä kädestä ja ottamaan hänet mukaasi.

Asperger ei osaa "sosiaalista kommunikaatiota". Asperger ei ole kommunikoimassa sinua viihdyttääkseen eli hän ei pelaa sosiaalista peliä puheillaan. Tässä suhtessa hän on tosikko; jos vaikka sanot hänelle hänen kysymykseensä ulos lähtemisestä: "ei nyt", niin asperger menee odotusmoodiin ja tosissaan odottaa sinun tulevan ja sanovan koska lähdetään. Hän voi odottaa vaikka kuinka pitkään, se ei ole hänelle ongelma; sinulle se "ulkopuolisuus" on ongelma, koska odotat hänen tekevän sillä aikaa muuta.

Sama keskittyneisyys ja kärsivällisyys on aspergerhenkilön erityislahjakkuuden takana. Kun asperger tekee jotakin, niin hän ei anna minkään seikan häiritä, eikä hän myöskään eksy muihin tehtäviin keskittyessään. Asperger toimii aina yhden asian kanssa viedäkseen sen asian huolella loppuun asti. Tästä syystä aspergerit ovat niitä uusien innovaatioiden kehittäjiä vrt. Leonardo da Vinci.

Small talk ei oikein onnistu aspergerin kanssa. Heittämäsi sosiaalisen kommunikaation pallot eivät palaudu useinkaan takaisin asperger henkilöltä. Tämä on aivan eri asia kuin tunteet, sillä näennäinen tunteiden ilmaisemattomuus on vain tuon pelin sääntöjen täydellistä osaamattomuutta. Oikeasti asperger henkilöt ovat empaattisia ja herkkiä sekä oikeilla tunteilla varustettuja. Asperger ei koskaan teeskentele tunteita eli et tule helpolla saamaan sosiaalisen kommunikaation palautteena tunneilmaisua. Luulemasi tunteettomuus voi johtua tuosta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
IV mies kirjoitti:
Asperger persoonat eivät todellakaan ole hankalia.

Se että tunnet hänet ulkopuoliseksi johtuu aivan itsestäsi. Asperger ei "vetäydy omiin oloihinsa" tahallaan, vaan syynä on usein sinun oma toimintasi. Usein asperger on odottamassa, että tulisit hänet hakemaan mukaasi. Asperger ei itse välttämättä tunnista omaa odotus moodiaan, vaan sinä joka sen havaitset olet velvollinen ottamaan häntä kädestä ja ottamaan hänet mukaasi.

Asperger ei osaa "sosiaalista kommunikaatiota". Asperger ei ole kommunikoimassa sinua viihdyttääkseen eli hän ei pelaa sosiaalista peliä puheillaan. Tässä suhtessa hän on tosikko; jos vaikka sanot hänelle hänen kysymykseensä ulos lähtemisestä: "ei nyt", niin asperger menee odotusmoodiin ja tosissaan odottaa sinun tulevan ja sanovan koska lähdetään. Hän voi odottaa vaikka kuinka pitkään, se ei ole hänelle ongelma; sinulle se "ulkopuolisuus" on ongelma, koska odotat hänen tekevän sillä aikaa muuta.

Sama keskittyneisyys ja kärsivällisyys on aspergerhenkilön erityislahjakkuuden takana. Kun asperger tekee jotakin, niin hän ei anna minkään seikan häiritä, eikä hän myöskään eksy muihin tehtäviin keskittyessään. Asperger toimii aina yhden asian kanssa viedäkseen sen asian huolella loppuun asti. Tästä syystä aspergerit ovat niitä uusien innovaatioiden kehittäjiä vrt. Leonardo da Vinci.

Small talk ei oikein onnistu aspergerin kanssa. Heittämäsi sosiaalisen kommunikaation pallot eivät palaudu useinkaan takaisin asperger henkilöltä. Tämä on aivan eri asia kuin tunteet, sillä näennäinen tunteiden ilmaisemattomuus on vain tuon pelin sääntöjen täydellistä osaamattomuutta. Oikeasti asperger henkilöt ovat empaattisia ja herkkiä sekä oikeilla tunteilla varustettuja. Asperger ei koskaan teeskentele tunteita eli et tule helpolla saamaan sosiaalisen kommunikaation palautteena tunneilmaisua. Luulemasi tunteettomuus voi johtua tuosta.
heh just niin kuin minä vaikka en tiennyt että minulla on asperger .. olen 31 vuotias nainen ja en ymmärrä ihmisten kanssakäymistä ja "mielistelyä" enkä small talkkia. olen äärimmäisen tunteellinen ja herkkä. puhun asiat aina liian suoraan ja olen aina tuntenut itseni erilaiseksi. minun on helpompi olla yksin ja koen puolituttujen tapaamiset aina väkinäisenä pelleilynä.. :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
johan pomppas kirjoitti:
heh just niin kuin minä vaikka en tiennyt että minulla on asperger .. olen 31 vuotias nainen ja en ymmärrä ihmisten kanssakäymistä ja "mielistelyä" enkä small talkkia. olen äärimmäisen tunteellinen ja herkkä. puhun asiat aina liian suoraan ja olen aina tuntenut itseni erilaiseksi. minun on helpompi olla yksin ja koen puolituttujen tapaamiset aina väkinäisenä pelleilynä.. :)
Tuo erillaisuuden tunne on aspergereille tuttua. Aspergerin maailma on totta, he eivät hallitse valkoisia valheita. Ongelmia tulee kun joku kieltäytyy aspergerin ehdotuksesta valkoisella valheella, sillä asperger olettaa kaiken olevan totta. Samoin tulee sosiaalinen ongelma kun asperger pamauttaa suoran totuuden tilanteessa kun tulisi luikerrella ulos tilanteesta epämääräisin verukkein.

eli usein on helpompi olla yksikseen
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
johan pomppas kirjoitti:
heh just niin kuin minä vaikka en tiennyt että minulla on asperger .. olen 31 vuotias nainen ja en ymmärrä ihmisten kanssakäymistä ja "mielistelyä" enkä small talkkia. olen äärimmäisen tunteellinen ja herkkä. puhun asiat aina liian suoraan ja olen aina tuntenut itseni erilaiseksi. minun on helpompi olla yksin ja koen puolituttujen tapaamiset aina väkinäisenä pelleilynä.. :)
Sama täällä :D Tein eilen asberger-testin ja todennäköisesti (testin mukaan) mulla sellainen sitten on. Olen kyllä liiankin empaattinen ja mukava, en vaan kykene esittämään muuta kuin olen enkä pelaamaan ihmisten pelejä. En jaksa höpöttää joutavaa paskaa (l.small talkkia). Mikä tahansa epärehellisyys ja epäoikeudenmukaisuus aiheuttaa suorastaan fyysistä kipua. Se ei silti tarkoita että olisin tunnekylmä tms.

Jonkinlaista erilaisuuden suvaitsemista peräänkuuluttaisin "normaaleilta" ihmisiltä, voin kertoa että teeskentelynne, huomionkipeytenne ja pätemisenne ym. jatkuva itselleen ja muille valehteleminen on täältä puolelta todellisuutta tarkasteltuna aikas rasittavaa, silti sitä on automaattisesti pakko sietää...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ainakin omat vanhempani vain olla möllöttivät viimeiset yhteiset vuotensa keskenään tekemättä tai puhumatta juurikaan mitään. Arki oli jo aikapäiviä sitten niin rutinoitunut, että se vain soljui eteenpäin melkein täydellisen hiljaisuuden vallitessa kummankin puuhaillessa jotain omia, samoja juttuja, päivästä toiseen.

eikä niillä kyllä mitään aspergeria ollut.

Eli se että toinen on rutiineihinsa lukkiutunut tylsimys ei tarkoita että päässä olisi mitään vikaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Asperger ei ole vika. Asperger on maailmaa kehittävä ominaisuus.

Jos ihmiskunnassa ei olisi asperger ominaisuuden henkilöitä, niin kökkisimme vieläkin kivikaudella tapellen "sosiaalisesti"
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tuo ei ole kovin tyhejntävää kertoa että aspergerit ovat tunneköyhiä ja rakkaudettomia, se on ihmisessä piirre joka ei johdu assista vaan muista häiriöistä. itse olen parisuhteessa as miehen kanssa ja päivittäin saan runsaasti rakkauden osoituksia ja halauksia sekä läheistä hellyyttä ja ihanuutta. Vaikeuksia tämä jonkin verran meille ehkä on aiheuttanut koska melko varmasti olen itse myös as saadessani as testista täydet pinnat. Yhdyn ed. kirjoittajaan.
Ilmianna
Jaa
Kannattaa erota, jos suhde ei tunnu hyvältä. Kyllä sellainen AS-tapaus löytää kumppanin. Olen elämäni aikana tavannut kaksi ihmistä, joilla on tekstienne perusteella AS. Mietin todella pitkään, että mikä näitä kahta ihmistä vaivaa. Oikeasti minun näkökulmasta kyseessä oli kaksi ihmistä, joiden kanssa olen käynyt kaikkein mielenkiintoisimmat keskustelut. Olen itse hyvin rationaalinen ihminen ja arvostan tietoa. Tuntuu, että AS-ihmiset ovat helppoja juuri sen takia, että he tietävät paljon ja heidän tekemisensä arvaa ennakolta. Toinen heistä on naimisissa kirurgin kanssa. Voitte arvata, että kirurgi arvostaa naista, joka on suurimman osan ajastaan hiljaa ja kirjoittaa :D.

Näin jälkikäteen harmittaa, että en silloin osannut suhtautua heihin, koska nyt vanhempana kaipaan sellaisen hiljaisen ihmisen seuraa. Minulla itselläni ei ole AS:aa, mutta minua kiinnostaa puuhastella itsekseen asioita enkä oikein jaksa keskustella ihmisten kanssa. Kuitenkin kaipaan ihmisen läsnäoloa. Luulen, että sellaiset taiteilijaluonteet arvostavat AS-tapauksia. Minä uskon vilpittömästi, että kaikenlaisille ihmisille on olemassa rakkaus/aito välittäminen.
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Minulla on hyvä ukko kiikarissa, joka väitti olevansa Asperger, kun en hänen tunneilmaisuaan ymmärtänyt. Nyt olen epävarma kannattaako seurustelua jatkaa. Mistä saisin oikeata tietoa, kun tieto täällä netissä näytää olevan erilaisten Aspergerien omaa provoamista ja valheinformaatiota.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Elin 13-vuotta Aspergerin puolison kanssa. Kaikki assit eivät ole samanlaisia, kuten väitetään. Jokainen on oma persoonallisuus. Varaudu siihen että heille rutiinit ovat tärkeitä ja mielenkiinnon kohteet ajavat ohi kaiken muun.

Meillä se näkyi niin, että asiat piti tehdä puolison haluamalla tavalla. Kaikki lomat ja vapaat piti viettää hänen vanhempiensa luona, ja käydä samoilla sukulaisilla joka ikinen vuosi. Poikkeusta ei voinut tehdä.

Hänen ystävät oli kaikki kaikessa. Samoin hänen harrastuksensa. Oli varaa tai ei niin niistä ei tingitty.

Omat ystäväni ja sukulaiseni kaikkosivat kokonaan, kun puolisoni käytös oli "minua ei vähempää voisi kiinnostaa" niin ei he monta kertaa kyläilleet. Hän ei myös halunnut vierailla minun vanhemillani.

Seurustelun ajan assi on mitä miellyttävin. Sen jälkeen hänellä ei ole motiivia ottaa toista huomioon, alkaa arki ja rutiinit määrää tahdin. Puoliso on itsestään selvyys, johon ei panosteta. Kaverit ja harrastukset menee perheen edelle.

Perheen piti olla hiljaa kun hän luki toisessa huoneessa. Pienikin lasten nauru tai puheen sorina sai hänet karjumaan, että häntä häiritään.

Tälläisen ihmisen on vaikea muuttaa omia tottumuksiaan. Hänen kanssa ei saa keskustelua aikaiseksi, se menee riitelyksi ja huutamiseksi. Jääräpäisyys ja joustamattomuus aiheuttaa ongelmia perheelle.

Laiskuus oli myös ongelma. Hän ei halunnut osallistua siivoamiseen, vaatteiden huoltamiseen ym. kotitöihin. Hän hoki, teen sen sitten kun minua huvittaa. Hänen mielestä kaikki kotityöt tehtiin minun määräyksestä, ei sen takia että lapset tarvitsee ruokaa, puhtaat vaateet jne..

Lapsen kanssa hän saattoi riitautua kesken kauppareissun, ja jättää hänet ilman rahaa ja käsineitä pakkaseen. Kesällä yksin mökille jne..Selitys oli se, kun 9-vuotias ei tehnyt hänen mielen mukaan.

Lapsista vastuu jäi minulle. Ero olikin sitten yhtä taistelua, kun mistään ei voinut sopia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
yksi kokemus kirjoitti:
Elin 13-vuotta Aspergerin puolison kanssa. Kaikki assit eivät ole samanlaisia, kuten väitetään. Jokainen on oma persoonallisuus. Varaudu siihen että heille rutiinit ovat tärkeitä ja mielenkiinnon kohteet ajavat ohi kaiken muun.

Meillä se näkyi niin, että asiat piti tehdä puolison haluamalla tavalla. Kaikki lomat ja vapaat piti viettää hänen vanhempiensa luona, ja käydä samoilla sukulaisilla joka ikinen vuosi. Poikkeusta ei voinut tehdä.

Hänen ystävät oli kaikki kaikessa. Samoin hänen harrastuksensa. Oli varaa tai ei niin niistä ei tingitty.

Omat ystäväni ja sukulaiseni kaikkosivat kokonaan, kun puolisoni käytös oli "minua ei vähempää voisi kiinnostaa" niin ei he monta kertaa kyläilleet. Hän ei myös halunnut vierailla minun vanhemillani.

Seurustelun ajan assi on mitä miellyttävin. Sen jälkeen hänellä ei ole motiivia ottaa toista huomioon, alkaa arki ja rutiinit määrää tahdin. Puoliso on itsestään selvyys, johon ei panosteta. Kaverit ja harrastukset menee perheen edelle.

Perheen piti olla hiljaa kun hän luki toisessa huoneessa. Pienikin lasten nauru tai puheen sorina sai hänet karjumaan, että häntä häiritään.

Tälläisen ihmisen on vaikea muuttaa omia tottumuksiaan. Hänen kanssa ei saa keskustelua aikaiseksi, se menee riitelyksi ja huutamiseksi. Jääräpäisyys ja joustamattomuus aiheuttaa ongelmia perheelle.

Laiskuus oli myös ongelma. Hän ei halunnut osallistua siivoamiseen, vaatteiden huoltamiseen ym. kotitöihin. Hän hoki, teen sen sitten kun minua huvittaa. Hänen mielestä kaikki kotityöt tehtiin minun määräyksestä, ei sen takia että lapset tarvitsee ruokaa, puhtaat vaateet jne..

Lapsen kanssa hän saattoi riitautua kesken kauppareissun, ja jättää hänet ilman rahaa ja käsineitä pakkaseen. Kesällä yksin mökille jne..Selitys oli se, kun 9-vuotias ei tehnyt hänen mielen mukaan.

Lapsista vastuu jäi minulle. Ero olikin sitten yhtä taistelua, kun mistään ei voinut sopia.
No eikö tuollainen ihminen nyt kuulosta enemmän narsistilta tai luonnehäiriöiseltä kuin "assilta" ? Jos on kuitenkin ollut kyky seurusteluaikana olla ihana ja sitten muuttua ihan päinvastaiseksi avioliitossa?

Miksi yleensäkin ihmiset haluavat selittää kaikkia asioita kaikenmaailman syndroomilla?

Minun ex:ni varmasti voisi myös mennä tuohon "assi"-muottiin mutta ei hän kuitenkaan sitä ole. Hän on vain minun täydellinen vastakohta, niin tunne-elämässään kuin tempperamentissaan. Mutta se ei ole väärin. Me emme vain sopineet toisillemme. Kesti pitkään ymmärtää se, että vain siksi että näemme kaikki asiat täysin eri tavalla, ei tarkoita sitä että aina jompi kumpi on väärässä. Pitkään asiasta väännettiin ja toisesta oli vaikea päästää irti koska tunteita oli. Normaalista kotielämästä ei kuitenkaan tullut mitään koska olimme niin eri taajuuksilla.

Ja kummallakaan ei ollut kuitenkaan mitään neurologista ongelmaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Suosittelen perhepalstaa, jolla on asiallista keskustelua.
http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=6747&sid=879ec5fc3e68d523e5792b96913638a3
Ilmianna
Jaa
Aina ei voi onnistua, mutta täältä löytyy hieno onnellinen assiperhe täydessä tohinassa:

http://aspergerit.wordpress.com/category/asperger/
Ilmianna
Jaa
Myös Ellit palstalla asiasta tohistaan:

Selvisi, että miesystävällä on Aspergrin syndrooma. Se selittääkin hyvin paljon suhteemme ongelmia. Hän on poissaoleva, ei välitä halailusta ja pussailusta, ei ymmärrä huumoriani, uppoutuu välillä omiin maailmoihinsa ja niin edelleen.

En tiedä, miten jatkamme tästä, hän on vielä täysin järkyttynyt diagnoosista.

Miten te kaikki muut asperger-henkilön puolisot olette pärjänneet ja miten saatte areknne sujumaan? Oletteko onnellisia vai oletteko joutuneet eroamaan?
Ilmianna
Jaa
Ilmianna
Jaa
Ilmianna
Jaa
Hei, minulla on miehenä myös asberger. Hänen suvussaan isällä ja tädillä autismia. Aikuinen tyttäreni hoksasi sen noin 5 vuotta sitten, kun oli seurannut mieheni käytöstä.
On ahdistavaa ja haastavaa asua saman katon alla. Hän imee todella tyhjiin minut ja minun elämäni. Hän elää omissa rutiineissa ja vaatii minuakin niihin. En tiedä mitä tehdä. Eläke on niin pieni etten pysty selviämään sillä yksin. Olen tehnyt elämäni suurimman virheen avioiduttuani 30 vuotta sitten hänen kanssaan. 😓
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Asperger-puoliso vie minulta voimat

Mieheni haastava käytös imee minut aivan tyhjiin. Olen aivan varma, että hänellä on Aspergerin syndrooma, mutta mitään diagnoosia hän ei ole saanut, koska hän ei itse näe käytöksessään mitään ihmeellistä, joten minnekään asiantuntijalle en häntä saa. Hän elää aivan omaa elämäänsä perheemme sisällä omien tiukkojen ja säännöllisten rutiiniensa mukaan. Me siis olemme pakosta sopeutuneet hänen rutiineihinsa, hän on kuin robotti, joka tekee samat asiat samalla tavalla päivästä päivään. Kaikki spontaani tekeminen on hänelle kauhistus.

Tunnen olevani kuin vankilassa hänen kanssaan. Hän viihtyy yksin puhumattomana omassa rauhassaan tuntikausia. Hän ei kerro omia asioitaan eikä ole kiinnostunut minun asioistani. Tuntuu, että hänen lähellään vaivun itsekin johonkin autistiseen tilaan, joka on todella ahdistavaa. Silti kun olen sanonut hänelle, että teen mieluummin sitten asioita yksin, hän hätääntyy ja sanoo, että ei halua olla yksin. Mikä ihmeen logiikka siinä on, että hän on seurassani omissa oloissaan, mutta ei kestä olla aivan yksin ilman minua? En ymmärrä.

Kävin psykiatrilla puhumassa perhe-elämästämme, mutta eipä siitä paljon apua ollut. Hän ei maininnut Aspergerista mitään, enkä minäkään silloin vielä tiennyt Aspergerista paljon mitään. Nyt olen lukenut Tony Attwoodin ja Gillbergin kirjoja, ja mieheni haastava käytös on kyllä kuin suoraan Attwoodin kirjojen sivuilta.Monet psykiatrit ja perheneuvojat eivät ilmeisesti vielä osaa tunnistaa Aspergerin tunnusomaisia piirteitä. Oikea asiantuntija on kai sitten Aspergeriin perehtynyt neuropsykologi tai neuropsykiatri.

Onko täällä ketään, jonka puolisolla on Asperger? Mistä olette hakeneet apua omaan jaksamiseenne? Entä oletteko harkinneet avioeroa, koska olette uupuneet haastavaan käytökseen? Olen ollut mieheni kanssa avioliitossa yli kaksikymmentä vuotta, ja minusta tuntuu, että haluan oman elämän ilman miestäni. Tunnen kyllä syyllisyyttä, koska lapset eivät halua avioeroa, mutta muutaman vuoden kuluttua he kuitenkin lähtevät opiskelemaan. En näe mitään järkeä elää tällaisessa tunneköyhässä rutiinien hallitsemassa perhe-elämässä mieheni kanssa kahdestaan lasten lähdettyä opiskelemaan. Haluan oman elämän, joka ei ole tiukkaan ennakolta suunniteltua rutiinia, vaan spontaania ja elävää. Vielä minä sen hankin, sen olen luvannut itselleni.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta